2000ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF Backlash 2000

Päivämäärä: 30.4.2000

Sijainti: Washington, D.C (MCI Center)

Yleisömäärä: 19 101

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Ensimmäinen Backlash järjestettiin vuonna 1999, jolloin WrestleManian jälkeen nähty Backlash: In Your House 28 oli kaikkien aikojen viimeinen In Your House -ppv. Nyt Backlash palasi samalle paikalleen WM:ää seuraavana ppv:nä, ja tästä eteenpäin se olisikin vuosien ajan perinteinen osa ppv-kalenteria. Selostajinamme ketkäpäs muutkaan kuin JR & King.

WWF Tag Team Championship

Edge & Christian (c) vs. Road Dogg & X-Pac

Täytyy taas todeta, etten ole ihan varma tuosta E & C:n heel-statuksesta, mutta parin viime kuukauden ajan he ovat käytökseltään sen verran heeleiltä vaikuttaneet, että heidät sellaisiksi laskisin. Toisaalta taas he saivat tässä poppeja ja olivat heel-joukkuetta vastaan… No, ihan sama. Tämä joukkue oli taas hyvä osoitus WWF:n tuon ajan joukkuedivisioonan laajuudesta. WM:ssä oli nähty mahtava joukkuemestaruusottelu kolmen joukkueen välillä, ja nyt heillä oli heittää uusille mestareille vielä oikein pätevä haastajajoukkue, joka ei ollut kumpikaan WM:n joukkueista. Road Dogg oli siis vielä kerran palannut joukkuemestaruuskuvioihin, mutta koska Billy Gunn oli loukkaantunut, oli joukkueparina nyt toinen jäljellä oleva DX-toveri X-Pac. Yhdessä Pacin kanssa Dogg siis yritti saada takaisin mestaruuden, jota hän oli jo niin monta kertaa pitänyt käsissään.

Tämä oli erittäin hyvä esimerkki vauhdikkaasta ja viihdyttävästä openerista. Ottelussa pysyi hieno tempo yllä alusta loppuun asti, ja kaikki kehässä tapahtunut oli kiinnostavaa. Mitään erityisen huikeaa ei tässä ottelussa nähty, eikä homma millään tavalla räjäyttänyt pankkia, mutta ei openerin sitä tarvitse mielestäni edes tehdä. Riittää, että se saa yleisön (ja minut) mukaan hyvällä ottelulla, ja sen tämä ottelu toden totta teki kaikin puolin. Tästä oli hyvä jatkaa kiinnostuneena eteenpäin show’ssa.

* * * 

WWF Light Heavyweight Championship

Dean Malenko (c) vs. Scotty Too Hotty

Hahaa, LHW-mestaruusottelu ppv:ssä! Edellisen kerran Light Heavyweight -mestaruutta oli puolustettu ppv:ssä lokakuussa 1998 Judgment Dayssa. Tuolloin Christian voitti LHW-mestaruuden TAKA Michinokulta. Sen jälkeen vyö oli ollut tosiaan poissa kuvioista koko vuoden 1999, kun se oli lepäillyt Gillbergillä, joka kävi välillä painimassa indypromootioissakin. Viimein vyö palasi kuvioihin helmikuussa 2000, jolloin Essa Rios voitti sen Gillbergiltä. Pian tuon jälkeen Malenko voitti Rioksen, ja nyt Malenko pääsi puolustamaan vyötään Scotty Too Hottyä vastaan. Too Coolilla ja Radicalzeilla oli ollut feudia jo useamman kuukauden ajan, joten tämä oli jatkoa siihen tarinaan.

Tämä ottelu sai minut vihaiseksi WWF:lle. Jos te pystytte tarjoamaan ppv:ssä tällaisia LHW-mestaruusotteluita, jotka tällä hetkellä pieksevät laadullaan WCW:n CW-mestaruusottelut aivan 6-1, niin miksi ihmeessä te ette ole hyödyntäneet tätä mahdollisuutta pitkään aikaan? Hemmetti soikoon, tämä oli oikeasti hieno ottelu, ja olin todella lähelle antaa tälle jopa huippuarvosanan, mutta muun muassa ajan puutteen takia en sitten siihen vielä venynyt. Parasta tässä oli se, että yleisökin oli aivan mahtavasti mukana koko ottelun ajan. Oli hienoa nähdä, kuinka yleisöä kiinnosti ihan oikeasti, kun nämä kaksi taistelivat tästä mestaruudesta. Eikä siihen tarvittu kuin pari overia ja painitaitoista kaveria taistelemaan mestaruudesta. Sillä tavalla WWF. Tämä oli hatunnoston arvoinen suoritus. Erityisesti hattua pitää nostaa Scottylle, jonka oma lätsä lähti ottelun aikana päästä ja joka osoitti viimeistään tässä, ettei ole pelkkä hassuttelija vaan pystyy ihan oikeisiin painiotteisiin.

* * * ½

Tag Team Match

Big Boss Man & Bull Buchanan vs. Acolytes

Kahden tasokkaan ja painipitoisen ottelun jälkeen olikin aika heittää väliin pientä isojen miesten brawlausrymistelyä. Mitään kummempaa tarinaa tällä ottelulla ei ollut, mutta miksipä tämä sellaista tarvitsisikaan. Boss Man ja Buchanan olivat taggailleet siis Buchanan comebackista (tai debyytistä, miten haluaakaan tulkita) lähtien. Acolytes oli puolestaan kääntynyt faceksi vuoden alussa, ja he olivat pistäneet pystyyn seuraavien vuosien aikana legendaariseksi nousseen Acolytes Protecty Agencyn (APA). Toisin sanoen muut WWF:n painijat saattoivat maksaa Bradshaw’lle ja Faarooqille sievoisia summia siitä, että kaksikko suojelisi kyseistä painijaa missä tahansa. Samalla Acolytesit olivat omaksuneet tutun red neck bad ass -tyylinsä, johon kuuluivat muun muassa baaritappelut. Sellainen nähtiin näidenkin joukkueiden välillä ppv:tä edeltävässä tv-show’ssa.

Tämä ottelu yllätti laadullaan itse asiassa jopa hieman positiivisesti. Etukäteen pelkäsin, että tästä tulee todella kankeaa ja hidasta mättämistä kehässä, koska kukaan näistä neljästä ei ollut varsinaisesti tunnettu siitä, että pystyisi kantamaan itseään heikomman vastustajan hyvään otteluun. Niin vain kuitenkin kävi, että neljä keskinkertaista brawlaajaa saivat aikaan ok:n joukkuerymistelyn. Ei siis tosiaankaan mitään erikoista tai jälkikäteen muisteltavaa, mutta semmoinen toimivan tv-ottelun tasoinen. Ehdottomasti hyvä suoritus siis näiltä neljältä.

* *

WWF Hardcore Championship
Hardcore Match

Crash Holly (c) vs. Tazz vs. Jeff Hardy vs. Matt Hardy vs. Hardcore Holly vs. Perry Saturn

WrestleManiassa nähtiin WWF Hardcore -mestaruudesta 15 minuutin Hardcore Battle Royal, jonka aikana mestaruus vaihtoi omistajaa yhteensä 11 kertaa. Tuonkin jälkeen mestaruusvaihdokset olivat jatkuneet varsin tiuhoina, kiitos uuden 24/7-säännön, jonka ansiosta kuka tahansa voisi haastaa mestarin mestaruusotteluun koska tahansa ja missä tahansa kunhan hänellä olisi tuomari mukanaan. Niinpä viikkoa ennen ppv:tä HC-mestariksi oli noussut Matt Hardy, joka puolusti Raw’ssa vyötään omaa veljeään Jeffiä vastaan. Tuo ottelu päättyi kuitenkin siihen, kun Crash Holly ryntäsi paikalle ja selätti Mattin molempien veljeksien ollessa liki tajuttomina. Niinpä Crash oli noussut jälleen mestariksi, mutta nyt hän joutuisi puolustamaan vyötään viittä vihaista haastajaa vastaan. Poikkeuksellista tässä ottelussa oli se, että ottelu päättyisi vain, jos Crash selättäisi jonkun vastustajistaan tai jos joku vastustajista selättäisi Crashin. Haastajien keskinäiset selätykset eivät siis merkinneet mitään. Ottelu päättyisi ensimmäiseen ratkaisusuoritukseen.

Suhtauduin tähän otteluun ensin erittäin epäileväisesti ja pahinta peläten, sillä WrestleManian HC Battle Royal oli ollut varsin sekavaa ja vaivaannuttavaa menoa. Niinpä oli positiivinen yllätys, kun huomasin, että tämä kuuden miehen HC-rymistely pysyikin kasassa oikein mallikkaasti ja että ottelussa nähtiin jopa muutama oikeasti tyylikäs ja näyttävä bumppi. Jopa tikapuita käytettiin, mistä kuuluu varmaan kiitos Hardy Boyzien otteluun laittamiselle. Kokonaisuudessaan tämä oli taas sitä hyvää WWF:n HC-divisioonan mäiskimistä, vaikka mihinkään erityisen hyviin arvosanoihin ei vielä yllettykään, mutta se nyt on aika harvinaista HC-mestaruusotteluiden kohdalla. Hyvä suoritus.

* * ½ 

Singles Match

Kurt Angle vs. Big Show

Haha, kyllä vain. Katsokaa sitä Big Show’n kuvaa. Katsokaa. Ja kyllä, Big Show oli tehnyt taas face-turnin. Laskin tässä, että sitten Big Show’n WWF-debyytin (joka nähtiin noin vuosi aikaisemmin) Show oli ehtinyt kääntyä heelistä faceksi ja takaisin yhteensä viisi kertaa. Vuodessa. Hyvää työtä, WWF:n kässäritiimi. Joka tapauksessa tämän ottelun takana oli varsin erikoinen tarina, kuten Show’n kuvasta voi huomata. Angle ja Show olivat molemmat hävinneet WM:ssä nöyryyttävästi. Angle oli hävinnyt molemmat mestaruusvyönsä, ja Show oli selätetty ensimmäisenä WWF-mestaruusottelussa. Kaksikko suhtautui tilanteeseen varsin eri tavoin. Show lopetti turhan ilkeilyn ja alkoi parodioida nykyisiä ja entisiä WWF-painijoita, kuten Val Venistä ja Rikishiä tv-ohjelmissa. Angle puolestaan muuttui entistä vihaisemmaksi ja alkoi saarnata muun muassa seksuaalisen pidättäytymisen puolesta. Lisäksi häntä raivostutti Show’n pelleily ja huumoriesiintymiset, ja niinpä hän vannoi pieksevänsä Show’n kalloon takaisin järkeä Backlashissa.

Tämä ei ollut ottelu vaan enemmänkin huumoriangle, jossa Show veti aivan loistavan Hulk Hogan -esiintymisen. Anglekin hoiti oman hommansa hyvin, ja roolissaan tätä menoa oli oikein hauskaa ja viihdyttävää katsoa. Ihan kiva ja ennen kaikkea hauska välishow siis tässä kohtaa ennen suurempia otteluita. Nämä kaksi tosin pystyisivät ihan oikeastikin hyvään otteluun. No, ehkä senkin aika tulee jossain vaiheessa.

* ½ 

Tag Team Match

Dudley Boyz vs. T & A

Minun silmissäni tämänkin ottelun molemmat joukkueet olivat heelejä, mutta sehän ei estänyt feudin syntymistä. WrestleManian huikean Ladder Matchin, johon saatiin mukaan myös pöytiä, jälkeenkin Dudley Boyzit olivat jatkaneet mainettaan joukkueena, joka pisti vastustajia ja heikkoja naisia säälimättömästi pöydistä läpi. Yksi viimeisimmistä uhreista oli vasta äskettäin WWF-debyyttinsä tehnyt Lita. Seuraavaksi uhriksi D-Von ja Bubba Ray olivat valinneet T & A -joukkueen managerin Trish Stratuksen, kun… Bubba Ray ei pystynyt tekemään sitä. Trish huumasi Bubban viettelykyvyillään ja suudelmallaan, ja täysin veltostunut Bubba Ray ei pystynyt pistämään Trishiä pöydästä läpi. Dudleyt yrittivät temppua uudestaan, mutta lopputulos oli sama, ja tällä kertaa Test ja Albert pistivät Bubban itse pöydästä läpi. Nyt Bubba Ray oli selvittänyt päänsä, ja hän oli varma siitä, että pystyisi ensin pieksemään D-Vonin kanssa T & A:n ja sitten pistämään Trishin pöydästä läpi.

Tämänkin ottelun laatu pelotti minua hieman etukäteen, mutta jo kolmannen kerran yhden illan aikana WWF tarjosi positiivisen yllätyksen. Tässäkään ei ollut kyse mistään huippuluokan kamppailusta mutta ehdottomasti tarpeeksi viihdyttävästä kokonaisuudesta. Buukakus oli sen verran hyvää ja poikkeuksellista, että erikoinen heel-heel -asetelmakaan ei haitannut ollenkaan. Kaikin puolin oikein vahva koitos. Ei mitään erityistä, mutta ei sitä näiltä sopinut odottaakaan, mutta ehdottomasti viihdyttävä ja jopa keskiverto tv-ottelua parempi veto.

* * ½ 

WWF European Championship

Eddie Guerrero (c) vs. Essa Rios

Koko WWF:n katsojakunta yllättyi, kun pari viikkoa WrestleManian jälkeen nähdyssä European-mestaruusottelussa Chyna auttoi Eddie Guerreroa voittamaan mestaruusvyön Chris Jericholta. Eddie oli yrittänyt parin kuukauden ajan viekoitella Chynaa, joka oli suhtautunut Eddien ”latino heatiin” erittäin tympeästi. Chyna oli yhdessä Too Coolin kanssa jopa voittanut Eddien ja kaksi muuta Radicalzia WrestleManiassa. Nyt kuitenkin Chyna kertoi, ettei vain voi vastustaa Eddien karismaa, ja siitä lähtien he olivat tehneet hyvin läheistä yhteistyötä. Ensimmäiseksi kunnon vastustajaksi Eddielle nousi hieman yllättäen Essa Rios, joka oli ollut useamman vuoden ajan WWF:n alakortin painija/jobberi. Edellisen kerran ppv:ssä hän esiintyi WrestleMania XIV:n LHW-mestaruusottelussa TAKA Michinokua vastaan, tuolloin Aguila-nimellä ja maski päässään. Eddien tapaan Rios oli latino, joten kaksi meksikolaista pääsi mittelemään keskinäisiä taitojaan. Essan managerina oli debytoinut nuori ja kaunis Lita vajaa pari kuukautta aikaisemmin.

Minusta tämä oli upea, viihdyttävä ja ennen kaikkea äärettömän vauhdikas koitos. Toisin sanoen juuri sellainen kuin etukäteen sopi odottaakin. Kaksi nuorta ja erittäin taidokaista meksikolaispainijaa pistämässä parastaan tiiviissä vajaan 10 minuutin mestaruusottelussa ei voi olla muuta kuin hienoa menoa. Harmin paikka, että Essa Rioksesta ei tullut koskaan mitään kummempaa WWF:ssä, sillä painillisia kykyjä hänellä kyllä olisi ollut, ja ainakin Eddien kanssa hän näytti todella hyvältä muutenkin. Tottahan on toki, ettei hänellä ollut mitään kovin suurta karismaa, jota WWF:ssä vaadittaisiin. Joka tapauksessa tämä ottelu oli todella hieno ja erittäin mukava katsoa. Vähän niin kuin toinen Light Heavyweight -mestaruusottelu saman illan aikana. Aikamoista.

* * * ½ 

WWF Intercontinental Championship

Chris Benoit (c) vs. Chris Jericho

Eipä siinä kauaa mennyt, että WWF osasi pistää nämä kaksi 1 on 1 Matchiin ppv-tasolla. Ja tämä ei tosiaankaan jäisi näiden kahden herrasmiehen ainoaksi ppv-tason otteluksi. Hyvä niin. Chris Benoit oli siis voittanut IC-mestaruuden WrestleManiassa nähdyssä Triple Threat 2 Falls Matchissa. Samassa ottelussa Jericho voitti European-mestaruuden, jonka hän kuitenkin hävisi kyseenalaisessa ottelussa Eddie Guerreroa vastaan. Jericho ei mestaruustappion jälkeen jäänyt itkemään menetetyn vyön perään, vaan hän halusi jotain suurempaa, eli Benoit’n vyötäröä komistaneen IC-mestaruuden. Ennen ppv:tä nähdyissä hienoissa promoissa Jericho oli pilkannut Benoit’ta muun muassa siitä, kuinka robottimainen ja tunteeton tämä oli.

Tarvitseeko minun edes kertoa, että tämä oli huippuottelu? No, kerroin kuitenkin. Siitäkin huolimatta, etten innostunut erityisemmin ottelun varsin kököstä lopetuksesta, oli tämä silti laadultaan niin mahtavaa painia, että tämä ansaitsee ehdottomasti huippuarvosanan. Paremmalla buukkauksella ja esimerkiksi viidellä lisäminuutilla nämä kaksihan saisivat aikaan jo MOTYC-tasoisen kamppailun, mutta senhän me kaikki tiedämme. Yksinkertaisesti malliesimerkki siitä, kuinka hyvää voi puhdas paini parhaimmillaan olla.

* * * * 

WWF Championship
Special Referee: Shane McMahon

Triple H (c) vs. The Rock

WrestleManiassa oli nähty shokeeraava päätös vuoden suurimmalle show’lle, kun ensimmäistä kertaa WM:n historiassa ilta ei päättynyt babyfacen voittoon ja voitonjuhliin. Tämä oli joidenkin mielestä anteeksiantamatonta, mutta minusta lähinnä tuoretta. Triple H oli säilyttänyt mestaruutensa, kun Rockin kulmauksessa ollut Vince McMahon osoitti jälleen kerran todellisen luonteensa ja kääntyi Rockia vastaan auttaessaan Triple H:n voittoon. Seuraavassa Raw’ssa myös Shane McMahon liittyi Triple H:n ja Stephanien puolelle, joten koko McMahonin perhe oli taas samalla puolella – lukuun ottamatta Lindaa, joka auttoi Rockia tämän epätoivoisessa sodassa McMahon-Helmsley -porukkaa vastaan. Vince oli jo buukannut Backlashiin Rockin ja Triple H:n välille uusintaottelun, jonka erikoistuomarina olisi Shane ja kehän laidalla Stephanie ja Vince, mutta Linda tasapainotti tätä lupaamalla, että Steve Austin tekisi yhden illan paluun Rockin kehäkulmaukseen! Austin kävikin esiintymässä jo yhdessä show’ssa ennen Backlashia, mutta tämän ottelun alkaessa häntä ei taas näkynyt yhtään missään.

Painillisesti tämä ottelu ei ollut Triple H:n ja Rockin parhaimpien kohtaamisten tasolla, mutta toisaalta tässä olikin paljon tärkeämpää keskittyä tarinaan, tunnelmaan ja suurempaan kuvioon. Rock ja Triple H ovat kohdanneet sen verran monta kertaa jo toisensa ppv-tasolla (ja feudanneetkin toistensa kanssa pariin otteeseen), että ihan perinteinen kohtaaminen olisi tähän väliin ollut lähinnä turha. Silti täytyy sanoa, että painiotteet jäivät tässä erityisesti lopuun sekaantumisten aikana vähän vaisummaksi, mutta sitä paikkasi äärettömän paljon upea tunnelma. Yleisö oli mukana mahtavasti, ja loppuratkaisuhetket olivat oikeasti jännittäviä. Oikein hyvä ME, vaikka jälleen arvosana tippui puolikkaan edellisen ppv:n WWF-mestaruusottelusta.

* * * ½ 


WrestleMania 2000 oli hetkellinen notkahdus hiukan heikommalle tasolle (toisaalta se oli silti koko vuoden 4:s tähän mennessä), mutta nyt WWF nosti taas tasoa pari pykälää ylemmäs. Ihan korkeimmalle tasolle ei vieläkään päästy, sillä pari ottelua jäivät kuitenkin hiukan vaisummalle tasolle, ja yhtään ihan MOTYC-tasoista koitosta ei nähty, mutta muuten meno oli todella hienoa. Olin erityisen iloinen siitä, että vähemmänkin odottamani ottelut yllättivät mukavasti. Kokonaisuutena oikein vahva ja Hieno ppv.

Wikipedia: WWF Backlash 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 4.3.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Spring Stampede 2000

Next post

Arvio: WWF InsurreXtion 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.