FCF WrestlingHaastattelutSLAM Wrestling FinlandSuomipaini

Kuinka koronavirusepidemia on vaikuttanut suomipainiin? – Smarkside kysyi, Joni Pellikka ja Michael Majalahti vastasivat

Koronaviruspandemia on vaikuttanut monella tavalla painimaailmaan. Niin on käynyt myös Suomessa. Kysyimme, miten pandemia muutti FCF Wrestlingin ja SLAM Wrestling Finlandin suunnitelmia, kuinka pandemia vaikutti painijakoulutuksiin ja millä tavoin painirutiinista pidettiin huolta poikkeuksellisen vuoden aikana.


1. Miten koronaviruspandemia muutti promootion suunnitelmia loppuvuodelle 2020?

Joni Pellikka, FCF Wrestlingiä pyörittävän Pro Wrestling ry:n hallituksen puheenjohtaja: ”Koronaviruksella oli valtavan suuri vaikutus yhdistyksemme toimintaan. Kun kovimmat rajoitukset iskivät maaliskuun alussa, jouduimme perumaan kaikki sovitut ja mainostetut tapahtumamme koko keväältä. Tähän kuului kevään isoin tapahtuma Omega ja Suomen historian ensimmäinen täysin naispainijoilla tähditetty Northern Queens -tapahtuma. Tämän lisäksi jouduimme sulkemaan treenihallimme ja lakkauttamaan ohjatut treenimme kesäkuun alkuun asti kokonaan.

Kesäkuusta eteenpäin olemme vetäneet treenejä rajoitetusti, seuraten ja noudattaen valtion sekä viranomaisten määräyksiä ja kehotuksia. Loimme toukokuussa yhdistyksen vuosikokouksessa vaihtoehtoisen toimintasuunnitelman sille varalle, jos rajoitukset ja määräykset estävät toimintaamme jatkossa. Syyskuusta eteenpäin olemme järjestäneet yleisötapahtumia noudattaen julkisten tapahtumien rajoituksia: rajoittamalla katsojamääriä, tarjoamalla kasvomaskeja ja huomioimalla turvavälejä yleisössä. Vuoden loppua kohden mentäessa järjestimme tapahtumia yksi kerrallaan, sillä koskaan emme voi olla varmoja, miten rajoitukset ja pandemien tilanne etenee.

Rajoitusten aikaan meillä on ollut myös hyvin voimavaroja kehittää yhdistyksen sisäistä toimintaa, ja saimmekin suoritettua ensimmäiset suunnitelmalliset esiintyjä- sekä tuomarikoulutukset. Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi noin kymmenellä jäsenellä, ja saimme mukaan myös ensimmäiset kannattajajäsenemme.”

Michael Majalahti, SLAM Wrestling Finland oy:n toimitusjohtaja: ”Meillä oli yhdeksän kansainvälistä ammattipainitapahtumaa niin Virossa kuin Suomessakin plakaatissa jo alkuvuodesta. Koronavirus sekoitti pakan, ja tapahtumista tippui yli puolet pois tai ne siirrettiin eteenpäin. Meidän oli pakko järjestää pari tapahtumaa itse, koska markkinoilla ei juurikaan haluttu ottaa enää riskiä ostettujen tapahtumien osalta epävakaan tilanteen takia. Käänsimme kuitenkin tehokkaasti näennäiset miinukset plussaksi, ja SLAMin toiminta kasvaa kaikesta huolimatta.”


2. Miten koronaviruspandemia on vaikuttanut painijakoulutukseen?

Pellikka: ”Kun treenihalli sulkeutui, koulutusryhmän fyysiset, ohjatut treenit loppuivat noin kolmeksi kuukaudeksi. Tuo aika hyödynnettiin teoria- ja näytelmäopetuksella, joita hoidettiin etäyhteyksillä. Koronarajoituksilla ei ollut kovinkaan suuri negatiivinen vaikutus koulutukseemme, vaan ne ainoastaan pidensivät hieman koulutuksen kestoa.”

Majalahti: ”Korona ei vaikuttanut mitenkään Boot Campin toimintaan. Tyypit halusivat treenata, ja heillä on selkeä palo oppimista ja lajia kohtaan. Meidän koulutettavamme kehittyvät intensiivisen valmennuksen alla huikeata vauhtia. Nyt liki puoli vuotta myöhemmin meidän alokkaat osaavat ketjupainia ja liikkua liikesarjasta toiseen todella sulavasti, mikä on enempi kuin monessa muussa paikassa. Me valmistelemme alan ammattilaisia kansainvälisen osaamisen parametreillä. Olen ylpeä pojista.”


3. Miten olette saaneet pidettyä painirutiinia yllä koronaviruspandemian aikana?

Pellikka: ”Meillä oli pyrkimys avata treenihalli käyttöön mahdollisimman pian mutta kuitenkin hyvin tiukoilla rajoituksilla. Kesäkuusta eteenpäin pääsimme takaisin fyysisiin treeneihin, ja elokuussa saimme järjestettyä oman yhdistyksen sisäisen tapahtuman treenihallillamme, jossa pääsimme hieman tapahtumanjärjestelyn ja painiotteluiden makuun ennen syyskuun ensimmäistä tapahtumaa.”

Majalahti: ”Joka maanantai ja torstai jätkät tulivat ja edelleen tulevat kolmituntiseen löylytykseen, jonka kautta kyvyt skarppaantuvat ja jätkistä tulee lajinsa taitajia. Missä on tahto, on tie.”

Eetu Torikka

Eetu Torikka

Painifani vuodesta 2009. Vastikään WWE:n vahvasta otteesta vapautunut sielu. Pienet hyppypavut ovat lähellä sydäntäni.

Previous post

FCF Wrestling joutuu taas siirtämään Talvisota XV -tapahtumaansa

Next post

Ludvig 2020 -äänestys on alkanut

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.