FCFReportaasit

Wrestling Show Live: Tammikuun laukaukset

Kuvat: Timo Muilu


Helsinki, 20.1.2017. On tullut jälleen kerran aika laskeutua tutut portaat alas Sokos Hotel Presidentin kellariin. Jo narikkajonossa näkyy monia kavereita ja FCF Wrestlingin vakiokasvoja, joita on oppinut tunnistamaan painiyleisön joukosta, ja jotenkin koen eläväni eräänlaista déjà-vu-kokemusta. Pressasta ja sen ahtaasta miljööstä on muodostunut kodikas tila, jossa painifanit tapaavat toisiaan, mutta nyt siinä kodikkaassa tilassa on uusi isäntä – nimittäin kotimaisen showpainin ”messiaaksi” itseään kutsuva Salomon Strid, joka nousi FCF:n mestariksi Wrestling Show Live: December Rumble -tapahtumassa Helsingin Gloriassa. Strid oli voittanut tapahtuman nimikko-ottelun eli ”Money in the Bank” Royal Rumble -matsin, minkä jälkeen hän ryöväsi mestaruuden Juhana ”King Kong” Karhulalta, joka itse oli voittanut tittelin vain sekunteja aikaisemmin ex-mestari Pyöveli Petrovilta. Melkoinen – joskin WWE-seuraajan silmin varsin kliseinen –  soppa!

Siksipä on sopivaa, että nimenomaan Strid on illan ensimmäinen painija, joka astuu verhon takaa esiin. Tuore mestari onkin uusinut paitsi nimensä myös kehäasunsa: nyt hänen painipöksyissään on kuvia Suomen lipusta, mikä sopii hyvin Stridin nykyiseen ”asemaan” suomalaisen painin vapahtajana. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki, sillä Strid on lisäksi pukenut ylleen huomiota herättävän kaulahuivin, jollaisen voisi kuvitella näkevänsä vain joko eläkeikäisen naisen tai ironisesti pukeutuvan hipsterin hartioilla. Näky naurattaakin katsojia, jotka vertaavat Stridin tyyliä WWE-tähti Chris Jerichon vastaavaan. Huivi myös herättää huudon, joka on takuuvarmasti ensimmäinen laatuaan painikehissä: ”Mum-mo-hui-vi! Mum-mo-hui-vi!”

Strid ei kuitenkaan pahoita mieltään, vaan päinvastoin hieroo menestystään ylimielisesti yleisön naamalle. Lisäksi hän väittää, ettei Juhana Karhula ansaitse uusintaottelua häntä vastaan. Yleisö buuaa antaumuksella, mutta pian Pressan väki saa aihetta iloon. Strid on nimittäin esittänyt avoimen haasteen, ja käy ilmi, että sen vastaanottaa Isku-Jokke – mies, joka ei ole kyennyt ottelemaan yli vuoteen pahan jalkavammansa takia. Yleisön ilo tarttuu myös Jokkeen, joka nousee innostuneena kehään ja palaa selvästi halusta palata tositoimiin pitkän taukonsa jälkeen.

 

 

Tilanne on siis mehukas. Itserakas mestari, Strid, tahtoo ehdottomasti voittaa, jottei hän nolaa itseään yleisön edessä. Nuori haastaja, Jokke, ei sen sijaan pelkää mitään – hänelle tämä on tilanne, jossa voi vain voittaa. Tai näin kuvittelen, kunnes Strid jo kaataa Jokken pää edellä kanveesiin, sitoo jalan ja saa selätyksen, kun ottelu – ja kuvaukseni siitä – on ottamassa vasta ensi askeleitaan! Yleisö pettyy, mutta minä itse nautin ratkaisusta paljon. Kerrankin jotain uutta, joka rikkoo kliseitä ja luo tarinankerrontaan mutkia. Tyypillisesti tällainen ottelu etenee niin, että palaava sankari saa mestarin varpailleen ja käy lähellä voittoa, mutta nyt sankarin kohtalo oli vain traaginen. Samalla ratkaisu vahvisti Stridin asemaa FCF:n isäntänä ja toisaalta loi mielenkiintoa Jokken jatkoon. Kykeneekö nuorukainen hyväksymään tappionsa nöyrästi, vai onko tämä kirpeä häviö siemen, joka tulee vielä johtamaan pojan pahoille teille?

Seuraavaksi kehään ilmestyy mies, joka saapuu kehäkuuluttaja Tuho Torvisen mukaan ”lätäkön” takaa. Kyseessä on skotlantilainen Lou King Sharp – pieni mutta sitäkin pippurisempi rääväsuu, joka huutaa mikrofoniin niin, että kuuntelijoiden on varjeltava tärykalvojaan. Pahansuopa skotti saa suomalaiset nopeasti kääntymään häntä vastaan, ja pian Sharp provosoi yleisöä ja yleisö Sharpia. Lopuksi Sharp kertoo olevansa Make Smoothin äidin lempipainija ja esittäytyy yleisölle vielä kertaalleen: ”Lou… King…” (dramaattinen tauko) ”Sharp!”

Smooth ei kuitenkaan ota Sharpin sanoista nokkiinsa, vaan kävelee kehään hymyssä suin – ehkäpä jopa hivenen ylimielisesti. Tilanne on nimittäin melko harvinainen: Smooth on selvästi isokokoisempi kuin Sharp, eli tavallisesti altavastaajana otteleva Make esiintyy nyt ennakkosuosikin saappaissa. Smoothin nokkava käytös saakin Sharpin hermostumaan, ja vihainen skotti haluaa siksi nostaa ottelun panoksia. Sharp sanoo, että jos hän häviää, mies ei aio palata Suomeen enää koskaan. Lupaus miellyttää yleisöä, joka ryhtyy mylvimään onnellisena. Mutta jos Sharp voittaa, mies saa ajaa Make Smoothilta viikset – eivätkä ne ole mitkä tahansa viikset, vaan varsin härskit ja siksi rakastetut sellaiset!

Ottelu on siis komediapainotteinen, kuten jo matsin panoksista voinee päätellä. Tyyli äityy itse asiassa jopa slapstickin puolelle, kun Sharp kompastelee alinomaa jalkoihinsa ja kehäköysiin ja kaatuilee vatsallensa kanveesiin. Huumori kolahtaa yleisöön, joka innostuu grillaamaan Sharpia parhaansa mukaan. Esimerkiksi huuto ”Go back to England!” saa kansallismielisen Sharpin pasmat välittömästi sekaisin, ja skotti vastaakin raivoten: ”I’m from Scotland!” Tästä syntyy tunnelma, josta on helppo nauttia, ja samalla ajattelen, että tämä on juuri sellainen suunta, johon showpainia kannattaisi viedä Suomessa. Painillisesti ottelu ei suinkaan ole mikään Kenny Omegan ja Kazuchika Okadan mestariteos, eikä Sharp oikeastaan edes vaikuta tai näytä painijalta vaan pikemminkin stand up -koomikolta, mutta Helsingin väki viihtyy silti paremmin kuin hyvin. Ottelu on yksinkertaisesti viihdyttävä elämys, ja sehän se tämän lajityypin suola on aina ollutkin.

 

 

Kaiken lisäksi ottelu loppuu yllättävään käänteeseen, kun Sharp voittaa Smoothin. Lopputulos järkyttää yleisöä, joka ei selvästikään halua, että Smooth joutuu jättämään härskeille viiksilleen hyvästit. Pian yleisö tosin järkyttyy vielä pahemmin ja aivan eri syystä, kun Sharp saa käsiinsä partaterän ja ryhtyy ajelemaan Smoothin naamaa vailla minkäänlaista vaahtoa – ja varsin huolimattomasti. Tilanne näyttää vaaralliselta, ja sitä se myös onkin: Smooth saa poskeensa pitkän haavan, josta vuotaa verta minne sattuu. Sharpia se ei kiinnosta, vaan skotti kävelee muina miehinä verhon taa. Tapaus on kuin aikamatka 1980-luvun Jim Crockett Promotionsiin, jossa jopa huumoriotteluissa saatettiin vuodattaa verta slasher-leffojen uhrien lailla. Suorastaan mykistävä päätös muutoin niin hauskalle ja rennolle matsille.

Hauska ottelu, jossa molemmat ottelijat pääsivät puhkeamaan kukkaansa. Toivottavasti FCF buukkaa tällaisia matseja jatkossakin, ja toivottavasti Make Smooth jatkaa huumorilinjalla, sillä siinä hän loistaa.

Komediasta siirrytään draaman maailmaan, kun ”Häijy” Heimo Ukonselkä ja ”Metallisoturi” Stark Adder astelevat kehään. Ilmassa on alusta saakka suuren ottelun tuntua, sillä kehässä seisoo kaksi todellista suomipainin konkaria ja legendaa. Sääli vaan, että ottelu ei pohjaudu minkäänlaiseen juonikuvioon tai tarinaan, vaan kyseessä on vain näytösottelun kaltainen kohtaaminen. Erityisesti se harmittaa siksi, että juuri Stark Adder oli se mies, joka ensimmäisenä vei Räsäsen Mikon eli tulevan ”Häijy” Heimo Ukonselän painitreeneihin noin kymmenisen vuotta sitten; tapauksesta kun olisi voinut kirjoittaa vaikka kuinka kiehtovan tarinan. (Aiheesta lisää tässä Helsingin Sanomien mielenkiintoisessa artikkelissa!)

Toinen harmillinen seikka on se, että ottelu on varsin hidastempoinen ja painillisesti suorastaan puuduttava. Onneksi yleisö on siitä huolimatta äänekäs ja äityy tuttuun tapaansa kiusaamaan Ukonselkää ”Heeeeimo! Heeeeimo!” -huudoin. Lisäksi Stark Adder saa jälleen kerran kannatusta WWE-joukkue The New Dayn chäntin tahtiin. En edelleenkään ymmärrä, miksi kaikista painijoista juuri vakavahenkinen Stark Adder on se, johon yleisö on päättänyt tämän New Dayn koomisen huudon yhdistää, mutta tapauksen järjenvastaisuus tekee siitä oikeastaan vain mainion.

 

 

Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa tästä ottelusta tai varsinkaan sen lopetuksesta, joka on todellinen antikliimaksi. Matsi päättyy nimittäin siihen, että Ukonselkä murjoo Adderia nyrkillä päähän, vaikka ottelua tuomaroiva Teemu on kieltänyt häntä tekemästä niin. Lopulta Teemu päättääkin diskata Ukonselän. Taas déjà-vu 1980-luvun Jim Crockett Promotionsiin, joskin tällä kerralla mälsä sellainen. Ratkaisu olisi voinut toimia edes inan verran paremmin, jos se olisi jollain lailla kytkeytynyt jonkinmoiseen juonikuvioon, mutta tällaisen tyhjästä nyhjäistyn ottelun lopetuksena lopetus tuntui ainoastaan päälle liimatulta ja keinotekoiselta tavalta pitkittää tätä ”tarinaa” Talvisotaan. Harmillisen laiskaa buukkausta, joka kismittää siksi, että Adderin ja Ukonselän historiasta olisi voinut saada paljon enemmän irti.

Ennen väliaikaa nähdään vielä yksi ottelu. Kyseessä on suuri kahdeksan painijan joukkuematsi, jossa Luupään veljekset kolistelevat viimeisen kerran sarviaan yhteen ennen Talvisodassa odottavaa ”katutappeluaan”. Ensin esiin astuu Jake Luupään eli yleisön rakastaman Luupään poppoo, joka koostuu ”Lapin luchador” Jami Aallosta, ”Sateenkaariprinsessa” Jessica Lovesta ja ihan uudesta painijasta, maskipäisestä ja mystisestä Shemeikasta. Shemeikka saakin Pressan väeltä melkoiset suosionosoitukset, ja tuntuu siltä, että Suomen painifanit ovat kaivanneet tällaista Shemeikan kaltaista meksikolaishenkistä ottelijaa. Shemeikka ei kuitenkaan ole ainut uusi kasvo ottelussa, sillä myös Vili Luupään joukkueesta löytyy uutta verta: ylpeä raumalainen Toni Tamminen ja tuhoisa tappokone Möykky, joista eritoten jälkimmäinen saa Pressan väen sekaisin. Voimakkaat ”Möykky! Möykky!” -huudot peittävät oikeastaan kaiken muun melun alleen, jos kohta jokunen fani innostuu kiusaamaan Dr. No’ta – tuota kielteisyyden perikuvaa ja Vilin joukkueen neljättä jäsentä – WWE-tähti Daniel Bryanin ”YES! YES! YES!” -huudoin.

Ilmassa on varsinaista säpinää. Yleisö syttyy uusista tulokkaista ja monen painijan joukkueottelusta niin, ettei matsissa ole hetkeäkään hiljaista. Tilanne on todellakin freesi, ja se näkyy – myönteisesti! Fiilis välittyy myös painijoista: esimerkiksi Jami Aalto hymyilee leveästi katsellessaan Shemeikan atleettisia suorituksia, jotka viehättävät yleisöä. Herää ajatus houkuttelevasta skenaariosta: Aallon ja Shemeikan kohtaamisesta, jossa kaksi lentopainijaa ottaa toisistaan mittaa. Toinen houkutteleva skenaario herää siitä, kuinka brutaalisti Möykky tuhoaa vihollisiaan. Hän on kuin WWE Universal -mestari Kevin Owensin ja jo edesmenneen Umagan sekoitus, ja juuri siksi olisi varmasti hienoa, jos Möykky pääsisi jonain päivänä ottamaan mittaa Shemeikasta. Asetelma on kuin Ring of Honorista tuttu Steenerico eli Kevin Steenin (Owens) ja El Genericon (Sami Zayn) joukkue, joka voisi kantaa vaikkapa nimeä ”Shemöykky”.

 

 

Möykky ja Shemeikka vievät siis valokeilan, mutta myös muut ottelijat painivat hyvin. Eritoten Vili Luupää vakuuttaa kylmäverisenä nilkkinä, joka vihaa yleisöä. Vili on itse asiassa niin vakuuttava, etten panisi pahakseni, vaikka mies pääsisi ottelemaan Suomen mestaruudesta. Niinpä on ilahduttavaa, että nimenomaan Vili varastaa ottelun voiton ja jättää Jaken nuolemaan näppejään. Toni Tammisen vähäinen rooli ei sen sijaan ilahduta, sillä olisin toivonut, että uusi painija olisi päässyt näyttämään osaamistaan enemmän. No, kenties se tilaisuus tarjoutuu Talvisodassa, jossa Tamminen tulee kolistelemaan sarviaan Teuvoa ja Murskaaja Mietoa vastaan.

Murskaaja Mieto onkin sattumoisin se, joka astuu ensimmäisenä väliajan jälkeen esiin. Mieto on ollut sivussa pitkään, mutta nyt mies on viimein saanut lääkäreiltä luvan palata kehään. Murskaaja jauhaa hetken vaikeuksistaan mutta lupaa palata ryminällä kuvioihin Talvisodassa. Hän on intoa täynnä, ja miehestä näkee, että hän todellakin tahtoo päästä taas painimaan. Yleisö ei kuitenkaan syty Mietaan puheelle erityisemmin, vaan ”Murskis” saa Pressan väeltä melko laimean vastaanoton. Ei siis täysin onnistunut paluu, mikä on sääli, sillä Mieto on kaikesta päätellen todella motivoitunut ja showpainille omistautunut henkilö, jolle soisi pelkkää hyvää. Ehkä miehen on kuitenkin syytä viilata hahmoaan, jotta hän kolahtaisi faneihin paremmin. Oma neuvoni on se, että Mieto voisi ottaa oppia WCW-legenda Scott Steinerista ja integroida kuntosaliharrastustaan hahmoonsa entistä näkyvämmin – esimerkiksi kantaen käsipainoja, painonnostovöitä ja levytankoja kehään, perinteisiä suomalaisia kirosanoja ja letkautuksia unohtamatta!

Mieto poistuu, ja kehään astelee toinen erittäin suomalainen hahmo: TEUVO! Kari Tapion ”Olen suomalainen” raikaa kauniisti, kun tuttuun sinivalkoiseen asuun sonnustautunut persu nostaa terästuolin ilmaan ja osoittaa siihen printattua tekstiä sormellaan. Tuolissa lukee (virheellisesti) ”Maestron kannustin loukku”, mikä herättää yleisössä hilpeyttä. Teuvoa aletaankin saman tien hiillostaa kielitieteellisellä ”Yh-dys-sa-na! Yh-dys-sa-na!” -mantralla, mutta juntti punaniska vain nauraa paskaisesti.

 

 

Vaan se parhaiten nauraa, joka viimeisenä nauraa. Sen tietää myös Mikko Maestro, Teuvon vastustaja, joka hymyilee iloisesti. Maestro ei selvästikään näe Teuvoa uhkana, vaikka Teuvo on Maestron pahimman vihamiehen, ”The Canadian Rebel” StarBuckin, eräänlainen opetuslapsi. Vaan ihmekös tuo, sillä Teuvo on onneton hahmo, joka saa selkäänsä oikeastaan aina – nytkin. Mikko ”Klassikko” nimittäin mätkii yleisön rakastamaa junttia antaumuksella, eikä Teuvosta tunnu olevan minkäänlaista vastusta Maestrolle. Lopulta Teuvo kuitenkin onnistuu sivaltamaan vastustajaansa terästuolilla, mutta juonenkäänne jää lyhyeksi, ja pian FCF Wrestlingin ainoa viiden laudaturin ylioppilas onkin iskenyt Teuvolle ”Rock Bottomin”. WWE-legenda The Rockin lopetusliike johtaa luonnollisesti selätykseen, ja taas on Teuvon traagisena kohtalona tuijottaa Sokos Hotel Presidentin kellarin kattovaloja. Maestro nappaa vielä matsin jälkeen käteensä mikrofonin ja laukoo suorat sanat StarBuckille, vanhalle kouluttajalleen, jonka hän tulee kohtaamaan Talvisodassa. Yleisöä jännittää, hyökkääkö StarBuck pahaa-aavistamattoman Maestron kimppuun, mutta niin ei tapahdu, vaan Maestro saa kyykyttää suomipainin isää kaikessa rauhassa. Välivihollinen on nyt päihitetty, seuraavaksi vuorossa onkin sitten loppuvastus.

Tapahtuma jatkuu naispainin merkeissä, kun ”FCF Wrestlingin oma kullanmuru” Regina astuu esiin. Nainen on yhtä hymyä, vaikka hänellä on takanaan varsin vaikea vuosi. Ensin hän koki kirpeän pettymyksen Talvisota X:ssä, kun harakkamainen Aurora pilasi Reginan ja Toni Stormin välisen matsin, ja sen jälkeen Regina joutui vielä taipumaan Auroralle syyskuun Wrestling Show Live -tapahtumassa. Joulukuussa Reginan ahdinko muuttui entistä pahemmaksi, kun hän sai turpiinsa venäläiseltä Natalia Markovilta. Nyt hänen vastustajansa on kotoisin idän sijaan lännestä, mutta taakka tuskin tulee olemaan yhtään helpompi. Norjalainen Kira on nimittäin itsevarman oloinen ottelija, vaikka nainen on vasta 19-vuotias, ja hän näyttää armeijahenkisissä tamineissaan varsin uhkaavalta painijalta.

Vaikka Kiran asu luo konnotaation jäykkään upseeriin, norjalainen onkin itse asiassa räiskyvä ja lämminhenkinen painija. Helsingin yleisö osoittaa näin ollen suosiotaan ottelijoista molemmille, vaikka suomalaisella Reginalla on toki kiistaton kotikenttäetu. Kira ei silti jää räikeästi kakkoseksi, vaan yleisöstä kuuluva (jo viime vuoden toukokuussa Kiran maanmies Espen Olsenille osoitettu) ”Nor-ge! Nor-ge!” -huuto pitää huolen siitä, että myös Kiraa kunnioitetaan.

 

 

Se kunnioitus kuitenkin kaikkoaa sillä sekunnilla, kun norjalainen paljastaa oikeat värinsä varastamalla ottelun voiton huijaten. Epäonninen Regina saa taas kerran maistaa tappion kalkkia, ja pahansuopa Kira räkättää päälle. Aina niin iloinen ja myönteinen Regina jää nyt istumaan kehään pää painuksissa, ja vaikuttaa siltä, että nainen ottaa tappionsa erittäin raskaasti. Alkuun kaikki oli kuin unelmaa, mutta ylämäki johti alamäkeen, jonka vankina Regina joutuu nyt olemaan. Nähtäväksi jää, milloin nainen epäonnen kahleistaan vapautuu. Kenties jo Talvisodassa?

Samoista kahleista haluaa vapautua Juhana ”King Kong” Karhula, joka on kärsinyt Reginan tavoin ahdingosta. Ensin Karhula koki karmaisevan tappion silloiselle FCF-mestarille Valentinelle Talvisota X:ssä, minkä jälkeen Valentine varasti voiton Karhulan nenän edestä viime toukokuun Wrestling Show Live -tapahtumassa. Vallu karkasi sitten mestaruusvyönsä kanssa Ruotsiin, ja FCF oli kuningasta vailla. Se ”kuningas” kuitenkin löytyi viime marraskuussa, kun Karhulan entinen joukkuetoveri Pyöveli Petrov nousi kaikkien kauhuksi uudeksi Suomen mestariksi ruotsalaisen STHLM Wrestlingin tapahtumassa Tukholmassa. Petrovin mestaruuskausi päättyi jo seuraavassa FCF:n tapahtumassa eli Wrestling Show Live: December Rumblessa, jossa Karhula nousi viimein kuningastuoliinsa päihittäen Pyövelin. Kesti kuitenkin vain jokunen sekunti, kun Karhulan tuoli oli jo kumottu. Sen teki uunituore ”Mr. Money in the Bank” Ricky Vendetta, joka lunasti ansaitsemansa mestaruusottelun, peittosi edellisestä ottelustaan väsähtäneen Karhulan nopeasti ja kertoi sitten olevansa tästä lähtien nimeltään Salomon Strid, suomipainin vapahtaja.

Nyt Karhulan edessä ei kuitenkaan seiso Strid, vaan Pyöveli Petrov – olento, keneltä Karhula voitti FCF:n mestaruuden joulukuussa. Silloin kyseessä oli kuitenkin vain tuiki tavallinen matsi. Tällä kerralla tilanne on toinen, sillä Karhula ja Petrov kohtaavat toisensa ottelussa, jossa ei ole sääntöjä. Sadistinen Petrov saa siis hakata Karhulaa paitsi käsillään myös kaikella kättä pidemmällä, ja kuka tahansa saattaa sekaantua ottelun kulkuun…

 

 

Ottelu on siis kivulias, eivätkä painijat säästele paukkujaan. Se on hyvä, sillä väkivaltainen mättö on todennäköisesti se ainoa keino, jolla Petrov voi loistaa. Karhula taas loistaa ottelussa kuin ottelussa, joten lähtöasetelma on yllättävänkin hyvä. Pian matsi leviää kehän ulkopuolelle ja yleisön sekaan, ja katsojat saavat väistyä taistelijoiden tieltä. Kellarin pylväät eivät kuitenkaan väistä ketään, joten painijan on viisasta viskoa vastustajansa sellaista päin. Hiki lentää, ja painijat karjuvat tuskasta, mutta matsi – ja kilpailu oikeudesta otella Talvisodan pääottelussa – on vielä pahasti kesken.

Kun Karhula ja Petrov nousevat takaisin kehään, he alkavat hakata toisiaan tuolilla. Taistelu äityy brutaaliksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Karhula mäjäyttää Petrovia perkeleellisellä voimalla tuolilla kalloon. Samalla taistelu siirtyy samaisen iskun myötä Karhulan ylivoimaksi, ja Petrovin kohtalo vaikuttaa sinetöidyltä. Ehkäpä juuri siksi kehään juoksee silloin Salomon Strid, joka yrittää auttaa Pyövelin voittoon. Teko paljastaa sen, ettei Strid tahtoisi otella Karhulaa vastaan Talvisodassa, vaan että Petrov olisi mieluisampi vastustaja hänelle. Verenhimoinen Karhula kykenee kuitenkin taistelemaan vastaan, eikä Stridin suunnitelma kanna hedelmää. Lopulta Karhula iskee hitollisen Karhunkaatajan Petroville kehätolpan päältä, ja tuomari saa laskea kaikessa rauhassa kolmeen.

Savu hälvenee, ja Strid joutuu tuijottamaan takajaloillaan seisovaa Karhulaa silmiin. Talvisodassa nähdään taistelu, jossa Suomen suosituin painija kohtaa niin sanotun suomipainin vapahtajan.


FCF Wrestlingin seuraava tapahtuma Talvisota XI 18.2.2017 klo 19 Helsingin Nosturissa. Liput Ticketmasterista alkaen 22,50 €. Lisätietoa: wrestling.fi.

Lisää...
Eetu Lehtinen

Eetu Lehtinen

Toimittaja, filosofian maisteri sekä harjoitteleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka rakastaa showpainia. Woooooo!

Previous post

Ludvig-palkinnot 2016: Tulokset

Next post

Ennakko: FCF Talvisota XI (18.2.2017)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.