Arvio: Super Fire Pro Wrestling (1991)

Julkaisija: Human Entertainment

Kehittäjä: Human Entertainment

Alusta: Super Famicom (Super Nintendo Entertainment System)

Fire Pro Wrestling on varmasti nimenä tuttu monille. Pelisarja sai alkunsa kahdella PC Engine -konsolille julkaistulla pelillä ja siirtyi vuonna 1991 Super Famicomille (eli Japanin Super Nintendolle), jolle sarjan pelejä julkaistiin peräti yhdeksän. Sarja jatkui myöhemmin myös muilla konsoleilla, mutta ensimmäisen kerran Fire Pro’ta julkaistiin virallisesti länsimaissa englanniksi vasta vuonna 2001 Game Boy Advancella. Tätä ennen sarjalla oli emuloinnin ja epävirallisten käännösten ansiosta vankka kulttimaine niin intohimoisten painifanien kuin import-pelaajienkin keskuudessa.

Koska nykyaikana kaikki on onneksi helpompaa, sarjan ensimmäinen Super Famicom -julkaisu löytyi eBaysta kohtuuhintaan (alle kymmenen dollaria postikuluineen). Japanista ostetun konsolin tai modatun Super Nintendon sijaan peliä allekirjoittaneen huushollissa pyörittää näppärä monitoimikonsoli Retron 5.

Pelin ulkoasusta ei löydy juuri moitittavaa, vaikkei kyseessä ole mikään 16-bittisen pikseligrafiikan mestariteos. Pelattavia hahmoja löytyy 24, ja ne ovat riittävän persoonallisia ja erottuvat toisistaan. Hahmot eivät ole virallisesti lisensoituja, mutta niin tarkkoja kaksoisolentoja ne kuitenkin ovat, ettei pelaajan tarvitse arvailla keitä hahmot edustavat. Yhdennäköisyyksiä löytyy mm. Hulk Hoganiin, The Great Mutaan, Antonio Inokiin, The Road Warriorsiin, Jushin “Thunder” Ligeriin sekä The Ultimate Warrioriin. Grafiikkapuolen hauskin yksityiskohta on ilmeikkään tuomarin lisäksi matsin edetessä intensiteettiä kasvoillaan kohottava selostaja, jonka melkein voi kuulla mesoavan: “LARIATOOO!”

Äänimaailma puolestaan on ulkoasua huomattavasti heikompi. Musiikki on mitäänsanomatonta ja äänitehosteet perus rytinää ja mäiskettä. Eli televisio äänettömälle ja vaikkapa jokin podcast taustameteliksi. Valikot ovat luonnollisesti japaniksi, mutta tarvitsemansa löytää onneksi melko helposti omin avuin.

Kuvassa hahmo, joka näyttää epäilyttävästi eräältä legendaariselta painijalta… brother.

Pelin keskiössä on mestaruusturnaus. Tarkoituksena on kohdata kaikki pelin painijat ja edetä voitosta voittoon aina mestaruusmatsiin saakka. Pelimoodi ei tosin lopu jo mestaruusjuhliin, vaan tittelin voitettuaan sitä pitää myös puolustaa. Kakkoskierroksella jo valmiiksi vaikeat vastustajat ovat vielä haastavampia, ja loppuvastuksena häämöttää itse Rikidōzan – puroresun isähahmo. Mestaruusturnauksen voi tahkota läpi myös joukkueotteluina, ja kasetilta löytyy myös muutama muu pelimoodi, kuten luonnollisesti kaksinpeli.

Niin, se vaikeus. Onneksi revansseja riittää loputtomiin ja salasanalla voi jatkaa siitä mihin jäi, koska muuten mestaruusjahti jäisi luultavasti lyhyeen. Vaikeus syntyy paitsi vahvoista vastustajista myös pelimekaniikasta, joka ei ole sitä aivotonta ohjaimen hakkaamista, kuten olettaa voisi.

Vaan siitä löytyy myös Super Fire Pro Wrestlingin hienous. Liikkeet suoritetaan ajoittamalla napinpainallus juuri oikein hahmojen lukkiutuessa, ja kun oikean tatsin vihdoin löytää saatuaan ensin matsikaupalla selkäänsä, kärsivällinen pelaaja palkitaan erinomaisella pelituntumalla. Mutta jos huomio hetkeksikään herpaantuu ja vastustaja pääsee niskan päälle, turpaan tulee armotta.

Mikäli pelimekaniikan harjoitteluun jaksaa panostaa, Super Fire Pro Wrestling tarjoaa kelpo viihdettä pikselipainin ystäville ja on parempi vaihtoehto kuin vaikkapa Super Nintendon WWF Raw tai Royal Rumble. Aivan napakymppi tämäkään kokonaisuus ei vielä ole, mikä on toisaalta aivan ymmärrettävää; kyseessä kun on sarjan ensimmäinen peli Super Famicomilla.

Pelin arvosana: 7/10