Bloodsport-viikonlopun jälkilöylyt

Vaikka Yhdysvaltojen indyskene ei ole sitä, mitä se joskus ennen koronapandemiaa vielä oli, on maalis-huhtikuun taitteeseen asettunut indypainin megaviikonloppu siltikin vuodesta toiseen kiinnostava. Tänä vuonna menoa piristävät Dragongaten vierailijat ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen, viisumiongelmista huolimatta kattaus kuumia CMLL-kasvoja sekä muutama muu kiinnostava nimi. Niinpä valmistauduin kurkkaamaan niin monta kiinnostavaa tapahtumaa, kun vain viikon aikana pystyisi. Yön suorana vilkuilut saisivat jäädä, sillä jossain välissä pitäisi saada ihan nukuttuakin. Tapahtumien osittaiset päällekkäisyydet tekevät kaiken katsomisesta suorana myös ihan puhtaasti mahdotonta.

Yksi mies, yksi pitkä viikonloppu ja aivan liian monta tapahtumaa. Tässä on tulos.

Torstai 4.4.

Urakka alkaa ja suunnitelmat ovat vielä suuret. Yli kymmenkunta tapahtumaa kiinnostaisi katsoa, mutta riittääkö aika ja kisakunto, se jää nähtäväksi.

DEFY – Can’t Deny It

Länsirannikon Seattlessa majaansa pitävä Defy on kuulunut useamman vuoden Yhdysvaltojen tasalaatuisimpiin indypromootioihin. Joukkio reissaa nyt ensi kertaa osaksi Bloodsport-viikon iloja. Oma seuraamiseni on jäänyt lähinnä satunnaisten otteluiden katsastamiseen vuosien aikana, mutta nyt otollinen aloitusaika sekä muutama kiinnostava kohtaaminen oli tarpeeksi herättämään mielenkiinnon.

Viikonloppu käynnistyy komeasti väärällä jalalla, kun Defy alittaa odotukset heti kättelyssä. Bollywood Boys on aivan yhtä tylsä joukkue kuin muistelinkin ja avausottelu brittikaksikko Man Like Dereissiä ja hallitsevaa RevPron päämestaria Michael Okua vastaan on hidastempoinen puolinukuksissa kasaan rypistetty kokonaisuus. Harmi, sillä karismaattiselta Okulta ja lupaavan oloiselta Dereissiltä olisi toivonut parempaa. Naisten kolminottelu Vertvixenin, Trish Adoran ja Jazmin Alluren välillä oli sekava kokonaisuus, josta jäi mieleen lähinnä Vixenin toistuvat kömmähdykset sekä ihan mukavasti karismalla yllättäneeseen Allureen. Pääottelulta KENTAn ja Gringo Locon välillä ei nyt odottanutkaan juuri mitään, mutta nekin odotukset alitettiin. Vuoden 2024 KENTA on yleensä kovin surullinen näky.

Aikainen ehdokas vuoden suurimmaksi pettymys on kuitenkin BMF Battle Royal. Kun otteluun on ennakolta mainostettu neljä lihakasta ukkoa Galeno Del Malin, Gene Munnyn, Luke Jacobsin ja Scaffin muodossa, niin pettymys on valtaisa kun yhtäkkiä kehään saapuu hyppimään kaikenlaisia brittiläisiä kukkakeppejä. Kahdeksan hengen rumble-ottelu päätyy olemaan lähes puhdasta ajanhaaskausta, kun lihan mätkekin jää lähinnä aivan alun ja lopun mausteeksi.

Onneksi jotain positiivistakin löytyi. CCK:n ja Moonlight Expressin joukkuekohtaaminen oli pirteä matsi, jonka paikan olisi ehdottomasti pitänyt olla avauksessa. Naamionsa menettänyt Kid Lykos ei nyt ollut muun kolmikon tasolla, mutta kahden tasokkaan joukkueen yhteenpaluu yhden illan ajaksi oli hauska ja riemukas kokonaisuus. Tapahtuman parhaan ottelun kunnian nappaa (vähemmän yllättäen) kolmen trion kohtaaminen C4XKC:n, Sovereignin ja Team Dragongaten välillä. Vaikka DG-kolmikko Kzy, Shun Skywalker ja Ho Ho Lun viettivätkin valtaosan vaihtopenkillä, oli kokonaisuus silti tasokas. Etenkin Sovereign-kolmikko Evan Rivers, Judas Icarus ja Travis Williams jätti vaikutuksen, sen verta sulavaa yhteispeli oli.

Kahdesta hyvästä ottelusta huolimatta Defy jätti tällä kertaa kovin laimean maun suuhun.

STARDOM: American Dream 2024

Japanin johtava joshipromootio STARDOM saapui koronatauon jälkeen takaisin Yhdysvaltojen maaperälle. Perustajansa Rossy Ogawan lähtökaaoksessa oli pitkään epävarmaa ketkä Stardom-tähdistä edes paikalle saapuvat, mutta onneksi joukkopakoa ei tapahtunut. Ikuisena “vannon että katson joskus Stardomia, ihan varmasti” -ihmisenä oli pakko ottaa niskasta itseä kiinni ja katsoa edes hetken aikaa.

Alkupuoliskon siinä suorana ehti kurkatakin, mutta loput jäivät johonkin hamaan tulevaisuuden väsymyksen korjatessa höyhensaarien puolelle. Harmittoman komedia-avauksen jälkeen nähtiin pari sangen passelia joukkueottelua. Yleisö oli ainakin liekeissä, kun pääsi näkemään osaa Stardom-nimiä vasta ensi kertaa. AZM:n ja Starlight Kidin salamannopeat keskinäiset osuudet vakuuttivat myös rapakon tällä puolen.

Myös loppupuolisko oli mukavan menevää menoa, vaikka Toni Storm kävikin naamaansa näyttämässä. Illan pääottelu Maikan ja Megan Baynen välillä oli illan paras ottelu, vaikkei se minusta aivan hersyviä ylisanoja irrottanutkaan. Myös pienellä väsymyksellä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa.

Kokonaisuutena erittäin toimiva ja tiivis kokonaisuus ja sopiva maistiainen Stardomin menoon, vaikka parasta vaihdetta ei iskettykään silmään. Paljon auttoi kuuma yleisö, joka oli menossa hyvin mukana ja antoi kaikille Stardom-tähdille sankarin vastaanoton.

Perjantai 5.4.

Perjantai on kaikista päivistä murhaavin. Torstai-ilta Yhdysvaltojen aikaa on indyille viimeinen mahdollisuus järjestää show ilman samalla päivälle osuvaa WWE-tapahtumaa, joten massiivisin tapahtumarypäle osuu suomalaisittain perjantaille.

GCW Josh Barnett’s Bloodsport X

Viikonlopun suurin ja kaunein oli edessä jo kohtuullisen nopeasti. Josh Barnettin yrmy pseudo-MMA -sirkus juhlisti nyt kymmenettä tapahtumaansa. Mattovääntöä, Barnettin vanhoja MMA-kavereita ja köydetön kehä, oh my! Stan Bushin Fight to Survive raikaa loopilla ennen tapahtumaa ja sen jälkeen.

Kuuntele myös Bloodsportin Jälkipyykkinaru!

Vasta myöhäisillasta käynnistynyttä tapahtumaa ei millään jaksanut torstain puolella aloittaa, joten viikonlopun vetonaula jäi perjantain alkupaloiksi.

Vaikkei tämä nyt historian paras Bloodsport ollutkaan, niin meno riitti hyvin aikaiseksi ehdokkaaksi viikonlopun parhaaksi tapahtumaksi. Olivatko odotukset matalalla Defyn jälkeen vai oliko Bloodsport vaan niin kova, mene ja tiedä. Paras vääntö oli vähiten illan pseudo-MMA -henkeen sopeutunut Astronauts-joukkueparien kohtaaminen Fuminori Aben ja Takuya Nomuran iskiessä kallonsa yhteen. Tyylirikko ei haitannut, sillä meno oli samanlaista kuin viime vuoden ehdassa huippuottelussa kaksikon välillä. Philadelphian illassa ei ollut aivan samaa magiaa kuin Tokion räkäisessä Shinjuku FACEssa, mutta kovaotteinen mättö oli silti tapahtuman kohokohta.

Perinteisemmässä Bloodsport-väännössä erottuivat parhaiten edukseen tyylien yhteentörmäykset. Potkija vastaan painija -dynamiikka oli läsnä illan TNA-kattauksessa, kun Nic Nemeth ja Speedball Mike Bailey ottivat yhteen, kuten myös Janai Kain ja Marina Shafirin turnausottelussa. Nemeth näytti muutamassa minuutissa paremmalta kuin muutamasssa NJPW-esiintymisessään, kun taas Shafir on parhaimmillaan juuri Bloodsport-ympäristössä.

Illan yllättäjä oli Charles “El Hijo Del Regal” Dempsey, joka oli yllätyslisäys illan korttiin. Ottelu Matt Makowskia vastaan oli riemukas catch-painin ja modernin MMA:n kohtaaminen, joka nousi yhdeksi illan parhaimmista otteluista. Se suuremman profiilin WWE-laina, Shayna Bazler, otteli myös hienon ottelun Masha Slamovichia vastaan.

Illan heikompi tarjontakin oli pääasiassa tarpeeksi lyhyttä ollakseen liikaa vaivaksi, joten Bloodsport jää kevyesti jälleen plussan puolelle.

DDT Pro-Wrestling: DDT goes Philadelphia

DDT on mukana menossa toista vuotta putkeen ja vaikka muutama kiinnostavin nimi on jätetty kotipuoleen (Kazusada Higuchi ja Andreza Giant Panda, liian isoja tähtiä mahtuakseen lentokoneeseen), niin terävä kärki vaikuttaa etukäteen timanttiselta.

Kaksi huippuottelun statusta kutitellutta ottelua auttavat paljon, vaikka tapahtuma ei ollut yhtä timanttinen kuin vuoden 2019 huippuveto. Vetoapua auttoivat toki tutut “vierailijat” Speedball Mike Bailey ja Konosuke Takeshita. Takeshitan ja Shunma Katsumatan ottelu oli äkäinen välienbselvittely entisten saunakavereiden kanssa, kun taas Baileyn ottelu Yuki Uenoa vastaan oli modernin tyylin revittely kovien near-fallien kera. Samalla ottelu oli Baileyn hikisen päivän paras koitos. Uenolle kuuluu myös paljon kehuja. Vaikka haukunkin kaveria Ibushi-kopioksi, on Ueno oma miehensä ja noussut aivan DDT:n kärkikaartiin.

Alakortin sietokyky riippuu pitkälti komediapainin sietokyvystä. Jim Cornettea alttarilla palvovat painifanit pahastunevat painivasta maskotista Chiitanista sekä legendaarisesta Yoshihikosta. DDT:n hallitsevan komediakuninkaan Kazuki Hiratan ja Yoshihikon välienselvittely oli puhdasta laatua alusta loppuun. Myös avausottelu oli toimiva avaus ja muistutti jälleen miten kiva joukkue CCK olikaan.

Tapahtuman keskiosuus oli sitten se vähiten toimiva. MAOn ja Billie Starkzin HC-mähistely ei toiminut missään vaiheessa ja Damnation T.A -tallin joukkueottelu superteinejä Nick Waynea ja Takeshi Masadaa vastaan jäi erittäin vaisuksi rykäisyksi.

Kokonaisuudessaan DDT:n vierailu Yhdysvaltoihin oli jälleen promootionsa näköinen ja tuntuinen, ollen samalla myös sangen hyvä kokonaisuus.

Lauantai 6.4.

Viikonlopun muuttuneet suunnitelmat aukaisivat mukavasti tilaa kalenteriin ja tekosyyn lukittautumiselle näyttöpäätteen ääreen. Tapahtumatulva ei hellitä ja rästissäkin on jo tarpeeksi monta showta.

ACTION Wrestling & Segunda Caida: DEAN~!!

Viikonlopun sakein tapahtuma on Action Wrestlingin ja Segunda Caida -sivuston yhteistyössä pykäämä kortti, jossa on kattaus viikonlopun kiinnostavimpia otteluita, joita ei varmaan muuten näkisi missään.

Viikonlopun kaksi parasta ottelua auttoivat kummasti nostamaan DEANin kaiken kansan huulille, ainakin toivottavasti. Likainen, suoraan tomuisilta Mexico Cityn syrjäkujilta inspiraationsa hakenut Dog Collar -ottelu Demusin ja Mad Dog Connellyn välillä oli puhdasta väkivallan näytöstä. Teräsketju teki tuhojaan, roskapöntöt lensivät, yleisön jäsenet ottivat osumaa ja veri virtasi. Ihan ei omissa kirjoissani ylletty Connellyn ja One Called Mandersin alkuvuoden verilöylyn tasolle vuoden likaisinta indybrawlia miettiessä, mutta kauaksi ei jääty.

Aivan toista ääripäätä edusti Timothy Thatcherin ja Daniel Makaben teknisen painin mestarinäytös. Makabe on siirtymässä eläkkeelle, mutta pääsi vielä kertaalleen parrasvaloihin miestä vastaan, jota käydyt ottelut nostivat hänet aikanaan painihipsterien tietoisuuteen. Jos Bryan Danielsonin ja Zack Sabre Jr:n tarjoama mattovääntö on siloiteltua ja suuremmalle yleisölle pureskeltua, on Thatcherin ja Makaben vääntö puhdasta mattoperversiota. Ja siitähän minä nautin.

Kaksi pääottelua varastivat ihan aiheesta valokeilan, mutta astetta pitkäksi venähtänyt tapahtuma tarjosi muitakin huippuhetkiä. Arez ja Matt Makowski ottelivat kivan tyylien kohtaamisen, Gringo Loco venyi parhaaseen näkemääni miehen yksilösuoritukseen Dr. Cerebroa vastaan ihanassa lucha-kohtaamisessa, Sinner And Saint -kaksikko Judas Icarus ja Travis Williams vakuutti jälleen ja Adam Priest vilautti olevansa yksi indyjen tämän hetken kärkinimeä vetäessään hienon ottelun Slim J:n kanssa.

DEAN kohosi paikoin valjusta alakortistaan huolimatta viikonlopun ehdottomaksi kärkitapahtumaksi. Kaiken takana oli selkeä visio, joten toiveissa on että Action Wrestling pitää lipun korkealla ja DEAN tekee paluunsa ensi vuonna jossain muodossa.

YLLÄTYSVIERAS: NJPW Sakura Genesis

Ei helvetti, NJPW:n tapahtuma osuu päivälle suorana parhaaseen katseluaikaan, joten tökin kesken olevan DEANin myöhemmäksi. Kyllähän sitä pitää hieman House of Torturesta päästä nauttimaan!

Yllättäen HoT-sekoilu pysyy maltillisena. Maltillisella tarkoitan toki sitä, että vaan yksi ottelu on täyttä sekoilua ja muut tallin ottelut sisältävät vain lievää heel-ketkuilua. Ja se sekoiluottelu, EVIL vastaan Shingo Takagi, oli jopa yllättävän viihdyttävä kokonaisuus, perseilyn yltyessä johonkin Dragongaten heel-tallin ja vuoden 1998 WWF:n väliin. Hieman harmillisemmissa merkeissä kokonaissekoilun vähyys johtuu myös SHOn ja YOHn ottelun katkeamisesta heti alkuunsa YOHn kärsimän olkapäävamman vuoksi.

Alakortin joukkueottelut eivät maata mullistaneet, eikä se niiden tarkoitus koskaan olekaan. Tärkeämpää oli saada nuorille Kosei Fujitalle sekä Oleg Boltinille ensimmäiset voitot alle. Fujitaa odottaa jo tuleva mestaruusottelu sekä uran ensimmäinen Best of Super Juniors -turnaus, kun taas Boltin tuntuu olevan vain hetkien päässä valmistumisesta Young Lion -vaiheesta.

Illan ottelun kunnian varasti hieman yllättäen kolmen joukkueen kohtaaminen junioreiden joukkuevyöstä. Catch 2/2 on toki firman paras joukkue painoluokkaa katsomatta, mutta myös pienemmät sotakoirat ja Intergalactic Jetsetters pistivät parastaan. Menoa ja meininkiä oli kuin kuuluisina vanhoina hyvinä päivinä ja yleisökin jaksoi herätä mukaan. Illan pääottelu kärsi New Japanin ammattitaudista, liiallisesta pituudesta, mutta Tetsuya Naito ja Yota Tsuji takoivat kasaan silti sangen ansiollisen mestaruusottelun, vaikkei se nyt ollutkaan samaa tasoa kuin Tsujin ja Hirooki Goton välinen New Japan Cup -loppuottelu.

New Japan parantaa otteitaan kaamean New Beginning -päätöksen jälkeen, vaikka kaikki pullat eivät vieläkään ole uunin puolella. Pelkästään HAYATAn BOSJ-osallistumisella Gedon nimi pysyy tämän smarkkipukin tuhmien listalla!

Sunnuntai 7.4.

Loppuunpalaminen uhkaa, kun sunnuntaiaamuna herää vielä yhteen uuteen tapahtumaan. Aikaa ei toki riitä mihinkään, sillä nyt pitää jo tehdä vähän muutakin kuin katsoa painia.

Jersey Championship Wrestling: JCW & GCW vs. The World

 

JCW on GCW, mutta eri logolla. Siitä huolimatta maailmanmatkaajia tihkuva kortti omaa viikonlopun suurimman yllätyspotentiaalin.

Potentiaali jäi käyttämättä, sillä paikka torstain myöhäisillassa (tapahtuman aloitus puoliltaöin) sai koko shown tuntumaan erittäin väsyneeltä. Kokemukseen saattoi vaikuttaa myös oma väsymykseni ja tietynlainen turtuminen painiähkyyn. Yleisö oli aivan puhki, kun aamuyöstä aletaan veivaamaan hidastempoisia puolen tunnin tasapelejä. Kyllä, katson syyttävästi juurikin Masha Slamovichin ja Syurin välistä mestaruusottelua. Yksi viikonlopun potentiaalisimmista huippuotteluista valuu hukkaan yön varhaistunteina hitaaseen vääntämiseen. Ei ottelu huono ollut, vaan absoluuttisen väärässä paikassa päämääräänsä nähden.

En tiedä, miksi GCW haluaa aloittaa tapahtumia vielä puoliltaöin. Tai siis, tiedän, koska Joey Janelan Spring Break oli tuon ohjelmapaikan suuri hitti kolmena pandemiaa edeltävänä vuotena. Spring Break tarjosi kuitenkin sen verta huuruista menoa, että väsymyksestä (ja alkoholista) sekaisin ollut yleisö unohti estonsa ja antoi palaa. Nyt meno ei ollut mitenkään erityisen sekoiluntäyteistä, mikäli Yoshihikoa ja Session Moth Martinaa ei halua laskea mukaan. Olihan siinä tarjolla nyt muutama ihan pätevä ottelu. Team Dragongate vastaan Los Desperados oli väsyneisyydestään huolimatta mukava matsi ja pääottelu oli bilemeiningissään oikein kiva päätös.

Odotuksiensa uhrina GCW/JCW vs The World jämähtää hyvistä osistaan huolimatta viikonlopun (tähän mennessä) heikoimmaksi kokonaisuudeksi.

Maanantai 8.4. ja eteenpäin

Uuden viikon alkaessa on hyvä kohdata häpealista. Kuudestatoista jollain tasolla kiinnostaneesta tapahtumasta ehdin katsastaa kuusi viikonlopun aikana, jonka päälle vielä ilmaantui Sakura Genesis. Maanantaina on siis aika kääriä hihat, kurkata onko jossakin nähty jotain suositeltuja tapahtumia tai otteluita ja heivata puolet puolet niistä romukoppaan. Seuraavat tapahtumat ja ottelut on katsottu siis jossain välissä ennen järkevää deadlinea.

Ring of Honor: Supercard of Honor

Ring of Khanin viikoittaiset ovat kuulemma ihan kivoja, mutta kiinnostus ei millään riitä katsomaan puolityhjillä areenoilla nauhoitettuja kössityksiä. Tony Khanin kauden PPV-tapahtumat ovat kuitenkin olleet poikkeuksetta katsomisen arvoisia.

Supercard oli viikonlopun tapahtumista isoin, joka oli jäänyt välistä (ja sisälsi ennakkotietojen mukaan yhden ehdottoman huippukohtaamisen), joten päädyin vihdoin hylkäämään jotakuinkin kronologisen taistelusuunnitelmani.

Vahva alku, vahva loppu, laimea keskiosa. Siinä tiivistetysti Supercardin anti tällä kertaa. Kokonaisuus menee loppujen lopuksi ehkä Khan-ajan heikompaan kastiin, mutta jopa astetta heikompi suoritus riittää viikonlopun kärkikastiin. Keskikortti osoittautui suurimmaksi heikkoudeksi, sillä Fight Without Honor Johnny TV:n ja Dalton Castlen välillä oli yksi viikonlopun heikoimpia. Sen lisäksi Billie Starkzin ja Queen Aminatan välinen ottelu ei itseäni juurikaan napannut Aminatan hyvästä esityksestä huolimatta ja lopetuskin jakoi vahvasti mielipiteitä. Impromptu Trios-mestaruusottelu ei sekään suurempia hurraahuutoja herättänyt. Joukkuemestaruusottelulta nyt ei odottanutkaan yhtikäs mitään, olihan mukana Matt Taven, mutta ottelun absoluuttinen laimeus latisti silti tunnelmaa.

Onneksi sentään alku oli terävä. TV-mestaruusottelu Kyle Fletcherin ja Lee Johnsonin välillä oli juuri sellainen turboahdettu moderni avausottelu, joka herättää yleisön kuin yleisön henkiin. Samalla myös Johnson sai vyölleen uransa ensimmäisen varsinaisen huippuesityksen Fletcherin ollessa oma varma itsensä. Sitä seurannut Stardomin showcase-ottelu lupaili potentiaalista toistaa vuoden 2006 Dragon Gate -temppu, mutta kyseistä rimaa ei lähdetty edes kutittelemaan. Tuloksena oli silti sangen passeli kuuden hengen joukkueottelu, jossa harmillisesti etenkin AZM jäi vähän sivurooliin.

Myös loppu pelasti paljon. Athenan ja Hikaru Shidan ottelulla oli kova työ saada yleisö takaisin mukaan TV/Castle-katastrofin jälkeen, mutta onnistuivat siinä lopulta kovan työn ansiosta. Athena pitelee tiukasti kiinni paikastaan mantereen parhaana naispainijana, vaikka saakin valokeilaa itselleen ehkä kolme kertaa vuodessa. Tunteellinen pääottelu Mark Briscoen ja Eddie Kingstonin välillä onnistui vetelemään juuri oikeista naruista. Verinen taisto kahden yleisön suosikin välillä päättyi juuri oikealla tavalla.

Ei paras, mutta ei myöskään huonoin tapahtuma. Adjektiivivarastostani alkavat loppua termit pikku hiljaa kesken.

Game Changer Wrestling: Joey Janela’s Spring Break 8

Psykoosit isketään viimeistään tulille tässä vaiheessa. Samaan korttiin mahtuu sekoilua, kovia vieraita, GCW-vakiokasvoja ja sininen Kane. Spring Break on vuodesta toiseen aivan oma lukunsa.

Painigonahdus vaatii veronsa, sillä Spring Break ei pärähtänyt samaan tapaan kuin joskus männävuosina. Ei tapahtuma heikko ollut, mutta nyt saatanallinen tapahtumarypäs alkoi vaatia vihdoin verojaan.

Spring Break tarjosi jokaiselle vähän jotakin. HC-painin puolella Mance Warner ja Effy vuodattivat verta, mutta säästelivät kovimmat temppunsa johonkin hamaan tulevaisuuteen. Kokonaisuus kärsi myös typerästä lopetuksesta. Yhdeksän hengen tikapuuottelu oli ihan hauska spottailu, jonka ehdoton tähti oli yllätysosallistujaksi saapunut Microman.

Sekoiluosastosta vastasivat sitten Maki Death Killin ja Ramhausenin joukkueottelu sekä Matt Cardonan välienselvittely sinisen Kanen kanssa. Anteeksi, useamman tavaramerkkirikkomuksen vuoksi tuo sangen tutun näköinen körmy kärsi viime hetken nimenmuutoksen Blue Painiksi. Jonain toisena päivänä olisin varmasti tykännyt kuin hullu puurosta Cardonan epätoivoisesta taistelusta päättää tarinansa Ka- Painia vastaan, mutta nyt Zack Ryder -cossaaja, pyörätuolilla rampilta alas työnnetty Jimmy Lloyd ja kourallinen swervejä eivät iskeneet toivotulla tavalla.

Tavallinen osasto tarjosi sitten tapahtuman parempaa antia. Dragongate-ottelu oli illan suurin vetonaula eikä pettänyt. Eihän tämä missään nimessä edes tavoitellut legendaarisen 2006-versiona asemaa, mutta oli kokonaisuutena kerrassaan toimiva DG-tyylin näytös. Rock & Roll oli myös jälleen ikuista, kun Ricky Morton yritti näyttää Jordan Oliverille miltä oikea painija näyttää. Ottelun fokus oli kuitenkin vahvasti Kerry Mortonin heel-hahmossa, että poloinen Robert Gibson ei saanut kehävuoroa missään vaiheessa. Hän varmasti itki itsensä uneen.

Valitettavasti tapahtuman pääottelu oli lähes 30 MINUUTTINEN, puuduttava, tappavan tylsä ja aivan mielenvikaisen typerään swerveen päättynyt mestaruusottelu nimimies Joey Janelan ja Blake Christianin välillä. Mitä vähemmän minun pitää tuhlata palstatilaa ja muistilokeroita kyseisen ottelun muistelemiseen, sen parempi.

On niitä parempiakin Spring Break -tapahtumia ollut. Olinko väsynyt tapahtumaa katsoessani? Kyllä. Voinko suositella tapahtumasta mitään muuta kuin Dragongate-ottelua? En oikeastaan.

Yllätysvieras: CMLL Super Viernes: Bryan Danielson vs Blue Panther

Bryan Danielson pääsi vihdoin toteuttamaan unelmansa: painimaan Arena Mexicon pyhätössä ja vieläpä luchalegenda Blue Pantheria vastaan. Ottelu oli osa CMLL:n perinteistä perjantai-illan tarjontaa, mutta promootion hyvästä pöhinästä (ja viikkoa ennen nähdystä erinomaisesta Homenaje a Dos Leyendas -tapahtumasta) huolimatta oli pakko karsia dieettiin mukaan vain ehdoton unelmaottelu.

Kaikin puolin hyvän mielen ottelu. Danielson nauttii silminnähden olostaan Arena Mexicon kirkkaissa valoissa ja virnuilee tiensä sangen mukavaan otteluun. Panther ei nyt huippuvuosiensa vedossa ole, mutta kaksikko jammailee ketjupainipohjaisen näytöksen, joka pitää yleisön äänekkäänä alusta loppuun. Ottelu ei välttämättä tule komeilemaan kenenkään vuoden ottelu -listoilla, mutta on jälleen yksi erinomainen lisäys Danielsonin hervottoman kovaan vuoteen.

Game Changer Wrestling: JJSB Clusterf*ck Forever

Kun yksi show ei enää riitä. Spring Breakin jatko-osa tarjoaa Punjabi Prison -ottelun sekä massiivisen mahdollisesti 88 hengen Clusterfuck-ottelun. Selviääkö kukaan katsojista selvänä tahi järjissään koettelumusta loppuun?

Rehellisesti sanoen Punjabi Prison meni aika puolella silmällä vilkuillessa. Stipulaatio on alkuperäisessä muodossaan aika kamala, mutta GCW-versiointi bambunkaltaisesta materiaalista kyhättynä puhtaana häkkinä valtavalla oviaukolla ei sytyttänyt tässä vaiheessa enää senkään vertaa. Vaikka neljän joukkueen ottelussa sattui ja varmasti myös tapahtui, olin lähinnä kiitollinen kun ottelu oli ohi.

Clusterfuck puolestaan…

Ei helvetti. Kahden tunnin maratonrumble aamuyön hämärinä tunteina ei tee kenellekään hyvää, etenkin kun ottelu aloitetaan sen tylsimmällä osalla eli ECW:n pierujen haistelulla. Jos luulitte, että Tommy Dreamer ei löydä tietään yhteenkään battle royaliin viikon aikana, olitte väärässä! Rehellisesti sanottuna ottelusta olisi aivan hyvin voinut leikata ainakin puolet ajasta. Kun tunnin kohdalla hymy nousee ensimmäisen kerran huulille Nate Webbin myötä, sukeltaa ottelu myös lopullisesti psykoosien syövereihin. Vaikka yllätysesiintyjät ja sangen erikoiset vastaparit pelastavat ottelun lopun, ei Clusterfuckia voi suositella muille kuin innokkaimmille GCW-faneille.

Expect The Unexpected: Unlock The Unexpected – ETU vs. Dragon Gate

Dragongatea on tarjolla oikein kunnolla viikonlopun pahimmassa nimihirviössä. Muutama mielenkiintoinen ja nouseva indynimi pääsee koettelemaan taitojaan Dragongaten kyvykästä kaartia vastaan. Kaiken keskellä potentiaalisesti piilotettu helmi?

ETU vs Dragongate jäi kiinnostavuudestaan huolimatta koko urakan viimeiseksi etapiksi. Harmi sinänsä, sillä kokonaisuus oli yksi viikonlopun vahvimpia. Oikeastaan vain todellinen huippuottelu jäi puuttumaan, noin mutta noin muuten otteluiden taso pysyi tasaisen hyvänä. Antiikkisen Ultimo Dragonin ottelu kiroilevaa fanipoikaansa Danny Demantoa vastaan oli toki aika puhdasta filleriä ja neljän hengen avausottelu vähän sinne päin, mutta muut ottelut toimittivat enemmän tai vähemmän. DG-vieraiden taso oli tutun kova ja vaikka ETU-vastukset eivät pääasiassa samalla tasolla olleet, pysyivät he ainakin mukana menossa. Kehuttu Alec Price on ehkä habitukseltaan tässä vaiheessa vähän liian rasittava, mutta ottelu Shun Skywalkeria vastaan väläytti kyllä potentiaalia. Marcus Mathers, yksi viikonlopun kiireisimmistä miehistä, sai istua legendaarisen Dragon Kidin oppitunnilla ja imi toivottavasti roppakaupalla oppeja sisäänsä. Vastikään AEW:sta lähtenyt Mike Santana sai toteuttaa DGUSA-unelmiaan pääottelussa YAMATOa vastaan. En panisi pahitteekseni, jos kaikki kolme mainittua jenkkinimeä ilmaantuisivat Dragongateen kiertueelle tai kahdelle, mutta DG:n palkkausperiaatteet gaijinien suhteet ovat muuttuneet huomattavasti Matt Sydalin, Ricochetin ja Jack Evansin päivistä.

ETU vs Dragongate jätti ihan vaan puhtaasti hyvällä mielelle, saavutus johon ihan kaikki katsomani tapahtumat eivät yltäneet.

---

Mitä jäi välistä: WrestleCon Supershow, Revolver vs House of Glory, TJPW in Philadelphia ja pari muuta etukäteen kiinnostanutta tapahtumaa. Palaanko näiden pariin enää tämän vuoden aikana? Tuskin.

Urakka on vihdoin takana ja näppäimistön voi vihdoin laskea alas. Juuri kun aivoni saavat levätä edes hetkisen aikaa, kuuluu jo takaraivosta ujoa koputusta.

Sisään?

Hei, sulla olisi vieläkin katsomatta ne kohta kolmen viikon takaiset Dragongate-tapahtumat, pari Collisionia, Windy City Riot ja se yksi kehuttu BJW-matsi myös!.

Voi helvetti.

Loppusumma: 11 katsottua tapahtumaa, 92 katsottua ottelua, 1783 menetettyä aivosolua

Viikonlopun viisi parasta tapahtumaa:

1. Action DEAN~
2. GCW Josh Barnett’s Bloodsport X
3. Expect The Unexpected: Unlock The Unexpected – ETU vs. Dragon Gate
4. ROH Supercard of Honor
5. NJPW Sakura Genesis

Viikonlopun kymmenen parasta ottelua:

1. Daniel Makabe vs Timothy Thatcher (DEAN)
2. Mad Dog Connelly vs Demus (DEAN)
3. Mark Briscoe vs Eddie Kingston (ROH)
4. Takuya Nomura vs Fuminori Abe (Bloodsport)
5. Bryan Danielson vs Blue Panther (CMLL)
6. Catch 2/2 vs War Dogs vs Intergalactic Jet Setters (NJPW)
7. Speedball Mike Bailey vs Yuki Ueno (DDT)
8. Dragongate Classic vs Reiwa New Generation (Spring Break)
9. Maika vs Megan Bayne (Stardom)
10. Kazuki Hirata vs Yoshihiko (DDT)