Arvio: ECW Living Dangerously 2000
Päivämäärä: 12.3.2000
Sijainti: Danbury, Connecticut (O’Neill Center)
Yleisömäärä: 5000
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Ensimmäisenä täytyy huomauttaa, että posterissa oleva Elektra on kaikkea muuta kuin kaunis ainakin tuossa kuvassa. Suorastaan ahdistavaa. Living Dangerously oli siis ECW:n ppv, joka oli ensimmäisen kerran järjestetty vuonna 1998. Tämä vuoden 2000 oli siis historian kolmas ja samalla siis myös viimeinen Living Dangerously, sillä vuoden päästä tähän aikaan ECW olisi historiaa. Surullista. Selostajinamme jälleen Joey Styles ja Cyrus. Siitä kohta vielä lisää.
Show’n aloitti Sinister Mister (tunnettu WCW:ssä James Vandenberginä ja myöhemmin James Mitchellinä), joka piti parin minuutin mittaisen ppv’n hypepromon. Aika outo tapa avata ppv, mutta Sinister Mister osasi kyllä promottaa. Mitään suurempaa tarkoitusta tällä puheella ei selvästikään ollut, koska koko miestä ei näkynyt loppu-ppv:n aikana. SM:n promon jälkeen nähtiin perinteinen Joey Stylesin aloituspuhe kehässä. Stylesin mukana oli face-turnin tehnyt ja paljon uskottavamman näköinen Joel Gertner. Gertner oli jälleen aivan mahtava mikin varressa. Tätä miestä ei voi kuunnella liikaa. Näiden kahden promottelun keskeytti kuitenkin Networkia edustava Cyrus. ECW:ssä oli siis pian vuosituhannen vaihteen jälkeen aloitettu paljon huomiota kerännyt Network/TNN vs. ECW -kuvio, jossa (kayfabessa) Cyrus nousi ECW:n tv-ohjelmaa lähettäneen TNN:n ECW-tuotannosta vastaavaksi henkilöksi ja alkoi saman tien rajoittaa mm. show’ssa nähtyä kiroilua ja väkivaltaa, eli juuri niitä asioita, joilla ECW oli kerännyt nimeä. Tarina storylinen taustallahan oli se, että ECW:llä ja Paul Heymanilla oli ihan oikeasti erimielisyyksiä TNN:n kanssa, sillä TNN ei pitänyt ECW:n ohjelmistoa heidän kanavalleen soveliaana ja tahtoi sensuroida sitä. Lisäksi TNN kieltäytyi mainostamasta ECW:n ohjelmistoa minään muuna ajankohtana kuin ECW:n omien lähetysten mainoskatkoilla. Kuten saatoitte huomata, karkasin hieman alkuperäisestä aiheesta. Joka tapauksessa Cyrus saapui paikalle ja potkaisi Joel Gertnerin kanveesiin halpamaisesti ja ilmoitti sitten, että Gertnerin sijaan ppv:tä Stylesin kanssa selostaisi hän itse.
Näidenkään promotteluiden jälkeen ei päästy vielä illan ensimmäiseen otteluun, vaikka paikalle saapuikin ottelun openerissa painiva Steve Corino. Corino nimittäin alkoi promottaa vastustajansa Dusty Rhodesin sijaan promottaa The Sandmanista ja siirtyi nopeasti haukkumaan Sandmanin vaimoa Lori Fullingtonia, joka istui ringsidellä. Ilmeisesti Laurie oli ollut jo jollain tavalla jonkun aikaa mukana storylineissä, sillä Corino haukkui Laurieta lutkaksi ja tämän lapsia äpäröiksi. Corino sanoi, että olisi aika varmaa, etteivät Laurien lapset olleet oikeasti Sandmanin, sillä Laurie oli nainut koko ECW:n pukuhuoneen kanssa. Lopulta paikalle saapui Sandman puolustamaan vaimonsa kunniaa, mutta tämäkään ei auttanut, kun ECW:n uusi monsteri Rhino ryntäsi kaverinsa Corinon avuksi ja lopetti tämän hyvin kiusallisen anglen pistämällä Lori Fullingtonin pöydästä läpi Gorella. Sandman lähti tietenkin saattamaan vaimoaan sairaalaan. Tämä ei ollut minun mielestäni millään tavalla mielenkiintoista tai jännittävää feudin rakentelua vaan ennemminkin vaivaantuneen olon jättävää turhaa mukashokeraavaa show-meininkiä. Yksi suurimmista ongelmista oli se, että Lori Fullingtonin näyttelytaidot olivat aika lähellä nollaa.
Bullrope Match
Steve Corino vs. Dusty Rhodes
Vihdoin! Illan ensimmäinen ottelu! Tähän mennessä aikaa oli ehtinyt kulua jo yli 20 minuuttia. Aikamoinen saavutus ECW:ltä. Annetaan kuitenkin vähän anteeksi siksi, että itse opener oli erinomaisesti rakenneltu. Steve Corinohan oli aina edellisenä vuonna tapahtuneesta debyytistään asti julistanut olevansa old school -painin kuningas ja kertonut, ettei hän tarvitsisi voittoihinsa mitään halpamaisia hardcore-keinoja. Loppuvuodesta ’99 hän oli alkanut promoissaan dissata ahkeraan ”American Dream” Dusty Rhodesia, ja tätä jatkui niin kauan, että vuosituhannen vaihteen paikkeilla Dusty Rhodes teki viimein ECW-debyyttinsä hyökkäämällä Corinon kimppuun. Sama toistui tammikuisessa Guilty As Chargedissa, ja tämän jälkeen tämä nuori kolli ja vanha legenda olivatkin olleet tiiviisti sotajalalla. Viimein ei ollut muuta mahdollisuutta kuin päättää tämä sukupolvien välinen taisto Rhodesin kehittämässä klassisessa Bullrope Matchissa, jossa molemmat ottelijat sidottiin kiinni bullropeen, jonka keskellä roikkui lehmikello.
Tämä oli aika erikoinen valinta illan openeriksi, sillä ottelun vauhti oli varmasti hitainta koko iltana. Dustystä ei tosiaan ollut ottelemaan mitään nopeavauhtista ottelua (ei hän koskaan ollut sellaisten ekspertti), joten hiukan ehkä ihmettelen sitä, että tämä tosiaan laitettiin openeriksi, mutta kyllä tämä hoiti hommansa aika hyvin. Ottelu muuttui yllättävänkin brutaaliksi, kun molemmat ottelijoista vuosivat verta aika karusti. Se ei ollut silti tehty tylsästi (vrt. Terry Funk @ Souled Out 2000), eli vain pelkästään sen hullun veren vuotamisen takia, vaan veren takana oli oikea tarina. Juuri näin tämä pitää hoitaa. Harmi vain, että pelkkä tarina ei paikkaa silti kaikkea, sillä eihän Dusty tosiaan 2000-luvulla ollut enää mikään huippuotteluiden painija. Kokonaisuutena ihan mukava ja hyvin erilainen ottelu, mutta ei silti mikään hirveän hyvän fiiliksen jättänyt kohtaaminen.
* * ½
Tag Team Match
New Dangerous Alliance vs. Danny Doring & Roadkill
Kuten viime Guilty As Chargedin kohdalla jo kerroinkin, Sign Guy Dudley oli muuttanut gimmickinsä Paul Heymanin aikaisemman uran Paul E. Dangerously -gimmickiä parodioivaksi Lou E. Dangerouslyksi. Lou E. näytti ihan oikeasti luulevansa johtavan alkuperäistä Dangerous Alliancea, vaikka hänen Alliancessaan olikin n. 10 painijan sijaan tasan C.W. Anderson ja Bill Wiles. Nämä kaksi olivat kuitenkin kylväneet paljon tuhoa ECW:n joukkuedivisioonassa ja tahtoivat nousta kohti ECW:n joukkuemestaruuksia. Vastaansa he kuitenkin tässä pyrkimyksessä saivat Danny Doringin ja Roadkillin, jotka olivat selvästikin tehneet face-turnin äskettäin.
Etukäteen tämä ottelu kuulosti varsin yhdentekevältä, ja siihen nähden tämä onnistui jopa yllättämään hieman positiivisesti. Kaikki neljä painijaa liikkuivat (omiin kykyihinsä verrattuna, lähinnä Roadkillin tapauksessa) varsin vauhdikkaasti ja pitivät muutenkin hyvää sykettä yllä koko ottelun aikana. Ei tämä ollut millään tavalla erityisen hyvä tai uudelleenkatsomisen arvoinen ottelu, mutta ylti tämä silti kokonaisuutena ihan mukavaksi joukkueotteluksi. Selvästi parempi kuin perus tv-ottelu, mikä on aina plussaa ppv-ottelulta.
* * ½
ECW World Heavyweight Championship
Mike Awesome (c) vs. Kid Kash
Tässä kohtaa piti alun perin olla ottelu Simon Diamondin ja Kid Kashin ottelu. Tuo koitos kahden ECW:n keskikortin lupaavan nuoren tähden välillä kuulostikin jo oikein hyvältä ja aloin odottaa illan ensimmäistä selvästi yli kolmen tähden menevää ottelua. Niinpä olin silminnähden pettynyt, kun kesken Simon Diamondin promon sisääntulorampille saapui Judge Jeff Jones mukanaan ECW World Heavyweight -mestari Mike Awesome. Jones ilmoitti, että kehässä olevilla Diamondilla ja Kashilla oli tasan kaksi mahdollisuutta: joko he pakenisivat kehästä ja selviäisivät hengissä tai jäisivät kehään ja kohtaisivat seuraamukset. Diamond pakeni tukijoukkoineen paikalta heti, mutta yllytyshullu Kid Kash kävi Mike Awesomin kimppuun, mistä seurasi impromtu päämestaruusottelu.
Sen sijaan olisimme saaneet sen yli kolmen tähden kahden lupaavan tähden ottelun, saimme jo toisessa ECW-ppv:ssä putkeen Awesome vs. light heavyweight -tyylisen päämestaruusottelun. Tämän ottelun ero GASC:n Awesome vs. Dudleyyn olin vain se, että tässä ei ollut minkäänlaista tarinaa takana ja että Kashia ei yritettykään saada näyttämään millään tavalla uskottavalta vastustajalta. Niinpä oli aika sääli, että joku ECW:n bookkauspuolella oli päättänyt, että tämä ottelu piti saada ppv:hen, kun Awesome oli muutenkin jo bookattu yhteen otteluun myöhemmin illalla. Ei tämä toki sinänsä mitenkään kamala ottelu ollut vaan omalla tavallaan oikein hauskaa rymistelyä. Kash myi kaikki Awesomen hyökkäykset loistavasti ja väläytti itsekin pari hienoa high flying -liikettä. Minä olen aina tykännyt Kashista, joten hänen ECW-debyyttinsä oli yksi uuden vuosituhannen parhaita asioita ECW:ssä. Ottelun loppu oli aika raju mutta samalla oikein tyylikäs. Kokonaisuudessaan tämä lienee aika lailla niin hyvä ottelu kuin tällainen glorified squash voi olla.
* *
Tag Team Match
Jado & Gedo vs. Nova & Chris Chetti
Tämä oli ottelu oli suoraan edellisen ottelun jälkimeiningeistä seurannut improvisoitu ottelu. Mestaruusottelun päätyttyä Jazz saapui auttamaan ystäväänsä Kid Kashia. Tällöin Simon Diamond ryntäsi yhdessä kahden FMW:stä saapuneen japanilaispainijan Jadon ja Gedon kanssa kehään hyökkäämään Jazzin kimppuun. Hyökkäystä ei kuitenkaan ehtinyt jatkua kovin pitkään, sillä Novan sisääntulomusiikki alkoi soida, ja Nova saapuikin yhdessä Chettin kanssa hyökkäämään Jadon ja Gedon kimppuun. Joukkueottelu oli valmis.
Tämä oli tähän mennessä illan pahin pettymys, sillä olin erehtynyt odottamaan tältä enemmän. Jado ja Gedo vaikuttivat kuitenkin oikein päteviltä painijoilta, ja Novan taidot olivat tässä vaiheessa toivottavasti jo kaikkien tiedossa. Niinpä ehdin toivoa, että tästä syntyisi nyt se illan ensimmäinen hieno (~***½) ottelu. Nuo toiveet olivat kuitenkin turhia, sillä koko ottelun ajan jotenkin homma tuntui etenevän vähän tahmeasti eikä näyttänyt ollenkaan niin vakuuttavalta kuin olin toivonut. Lisäksi aikaakaan ei ollut tarjolla mitenkään kauheasti, mutta en ole edes itse asiassa aivan varma, olisinko halunnut sitä kovin paljoa tälle lisää. Kaiken kritiikin jälkeen on hyvä huomauttaa, että ei kyseessä ollut todellakaan huono ottelu, sillä sekä molemmat japanilaiset että Nova väläyttivät kyllä hienoja otteita, mutta sellaisen kokonaisuuden puuttumisen takia tästä ei mitään erityistä syntynyt lopulta.
* * ½
ECW Television Championship Tournament Semi Final Match
Little Guido vs. Super Crazy
ECW oli ehtinyt ottaa vastaan jo ensimmäiset pahat iskunsa, kun Rob Van Dam oli loukkaantunut pian vuodenvaihteen jälkeen. Paha loukkaantuminen tiesi sitä, että RVD:tä ei nähtäisi loppuvuoden aikana painikehissä ollenkaan. Todella paha kolaus ECW:llä ja erityisesti ECW Television -mestaruudelle, jota RVD oli pitänyt 23 kuukautta, kun storylinessä Cyrus riisui RVD:n mestaruudesta TNN:n käskystä. Cyrus ilmoitti, että RVD:stä ei ollut enää ECW:n TV-mestariksi ja että avoimeksi jääneestä mestaruudesta järjestettäisiin turnaus. Turnauksessa oli mukana myös Rhino, joka oli TNN:n/Networkin käsinvalitsema jatkaja RVD:n mestaruuskaudelle. Rhinon piti kohdata turnauksen välierissä Sandman, mutta koska sattumalta Sandman oli edelleenkin sairaalassa, pääsi Rhino turnauksessa suoraan finaaliin. Sen sijaan toisesta finaalipaikasta kamppailivat monesti ennenkin vastakkain otelleet Super Crazy ja Little Guido.
Nyt. Nyt alkaisi olla oikeasti olla aika sille illan oikeasti hienolla ottelulle. Nämä kaksi olivat ennenkin otelleet keskenään ***½-ottelun ja olleet mukana useammissa ****/***½-otteluissa. Odotukseni olivat siis varsin korkealle. Erityisesti sen jälkeen, kun huomasin show’n keston kertoneesta kellosta, että tälle ottelulle pitäisi kaiken järjen mukaan olla tarjossa hyvin aikaa. No, toisin kävi. Ottelu sai aikaa vaivaiset vajaat 8 minuuttia, ja siinä ajassa nämä kaksi eivät ehtineet tarjoilla kuin hyvän ottelun. No, oli se silti illan paras koitos tähän mennessä, mutta silti harmitti. Tällä välieräottelulla olisi ollut mahdollisuudet vaikka mihin. Sen osoittivat myös tässä vajaassa 8 minuutissa nähdyt todella viihdyttävät otteet. Nyt ECW ei kuitenkaan tahtonut antaa mahdollisuutta huippuottelulle.
* * *
Singles Match
Kintaro Kanemura vs. Balls Mahoney
Varsin erikoinen koitos tähän väliin. Kintaro Kanemura oli Jaden ja Gedon tapaan japanilaisesta FMW-promootiosta yhteistyösopimuksella ECW:hen saapuneita painijoita. Balls Mahoney oli puolestaan käynyt ennen tätä ppv:tä kiertämässä Japania, ja nyt hän oli palannut USA:han ECW-ppv:hen vain otellakseen jälleen yhtä japanilaista vastaan. Mistään erityisemmästä juonikuviosta ottelun taustalla ei ainakaan katsojille kerrottu.
Tämä ottelu oli kaikin puolin varsin erikoinen, koska tällä ei ollut mitään erityistä juonikuviota eikä myöskään suurta tarkoitusta tässä cardissa. Etukäteen en osannut odottaa tältä ottelulta paljon mitään, ja ottelu olikin jo käytännössä ohi, ennen kuin ehdin päästä mihinkään päätelmiin siitä, mitä tältä kannattaisi odottaa. Varsin yhdentekevä koitos, jossa Balls täräytti pari ihan näyttävää liikettä ja meno oli muutenkin painijoiden koko huomioon ottaen varsin vauhdikasta. Hankala on keksiä sen enempää kehuttavaa ottelusta, jolla ei ollut pituutta edes kahta minuuttia.
*
Vasta ottelun päätyttyä selvisi, että edellisen ottelun todellinen tarkoitus oli post match -meininkien pohjustaminen. Saman tien kun ottelu oli päättynyt, Da Baldies ryntäsi paikalle. Angel, DeVito ja Grimes hyökkäsivät yhdessä Balls Mahoneyn kimppuun, ja hetken taistelun jälkeen Balls joutui sortumaan miesylivoiman alla. Tällöin paikalle saapui (kappas vain) New Jack, joka pieksikin DeViton ja Angelin hyvin nopeasti käyttäen apunaan kitaraa, terästuolia, kendokeppiä, PlayStationia ja paria muuta apuvälinettä. Angelin ja DeViton kukistamisen jälkeen New Jackin ongelmaksi nousikin Baldiessein kookkain painija (Vic) Grimes, jota New Jack ei saanut taltutettua yhtä helposti. Miehet vetivät todella köykäistä brawlia yleisön seassa ja päätyivät lopulta korkean työtelineen äärelle avoimelle tilalle. Tämän jälkeen nähtiin parin pöydän kasaamista pystyyn, epätoivoista iskujen vaihtoa ja… kenties historian karuimmin botchattu spotti. Jos olette vielä jotenkin onnistuneet välttymästä tämän näkemiseltä, en ole ollenkaan varma, kannattaako tätä edes katsoa. Botchin seurauksena New Jack mursi nilkkansa ja sokeutui oikeasta silmästään. Tätä siitä seuraa, kun pistetään hullu ja painikyvytön 20 metrin korkeuteen.
ECW Tag Team Championship
Mike Awesome & Raven (c) vs. Impact Players vs. Masato Tanaka & Tommy Dreamer
ECW:n joukkuemestaruuskuvioissa oli sattunut suuria muutoksia sitten Guilty As Chargedin. Silloin Dreamerin ja Ravenin hyvin epätasapainoinen joukkue hävisi vyönsä lopulta Impact Playersille, ja feudi Ravenin ja Dreamerin välillä roihahti uudestaan ilmiliekkeihin. Samalla Impact Players yritti päästä hallitsemaan koko ECW:tä ylivoimaisena joukkueena, mutta tuo tavoite päättyi kehnosti, kun Tommy Dreamer voitti yhdessä Masato Tanakan kanssa joukkuevyöt Playerseilta. Dreamer ja Tanaka saivat kuitenkin pian vastaansa Mike Awesomen ja Ravenin joukkueen, jota yhdisti toisen järjetön viha Tanakaa ja toisen järjetön viha Dreameria kohtaan. Niinpä Awesome ja Raven voittivat joukkuemestaruudet Dreamerilta ja Tanakalta, ja Awesome kruunattiin tuplamestariksi. Nyt hän joutui yhdessä Ravenin kanssa puolustamaan joukkuevöitä molempia vihaisia ja nälkäisiä ex-mestareita vastaan. Ottelussa olevien keskinäisiä ongelmia lienee turha edes alkaa selittämään, koska ne menevät jo niin klassikkomateriaaliksi.
Hieno ratkaisu ECW:ltä iskeä käytännössä kaikki todelliset painikykyiset Main Eventerit (miinus Sandman) yhteen ja samaan otteluun. Juuri tällaisilla päätöksillä sitä taataan hyvin, että Main Event -otteluihin riittää tähtivoimaa, kun roster on muutenkin superkapea. En muuten nillittäisi tästä päätöksestä niin paljon, mutta olin jo etukäteen aika varma siitä, että tästä ottelusta ei todellakaan tulisi mikään superhyvä koitos ja että todennäköisemmin useampi eri ottelu näiltä osanottajilta voisi olla kokonaisuutena paljon viihdyttävämpää katsottavaa. No, ECW päätti tehdä näin. Olihan tämä viihdyttävää, vauhdikasta ja tapahtumantäyteistä rymistelyä sen aikaa, mitä tätä kesti, mutta harmillisesti tätä ei kestänyt edes 10:tä minuuttia. Erityisesti Tanaka ja Storm näyttivät ottelun aikana tosi hyviltä. Hyvä mestaruusottelu. Ehkäpä illan paras koitos, mutta tässä tapauksessa se kertoo harmillisen vähän.
* * *
ECW Television Championship Tournament Final Match
Rhino vs. Super Crazy
Oli aika kruunata ensimmäinen uusi Television-mestari noin kahteen vuoteen. Tämä ottelu oli samalla illan Main Event, mikä oli ehkäpä hieman omituinen ratkaisu, mutta niitä on ECW:ltä nähty ennenkin. Rhino oli siis TNN:n/Networkin käsinvalitsema vaihtoehto uudeksi Television-mestariksi, ja hänen tiensä kohti mestaruusvoittoa oli siloiteltu lähes tulkoon varmaksi. Koko illan selostamassa ollut Networkin edustaja Cyrus ei malttanut pysyä selostamassa tämän ottelun aikana, vaan hän saapui kannustamaan Rhinoa voittoon. Tämä ottelu oli rakenneltu eräänlaiseksi ECW vs. TNN -kuvion ratkaisevaksi eräksi. ECW:n, eli Crazyn, voittaessa toivoa olisi yhä, mutta TNN:n, eli Rhinon, voittaessa toivo saattaisi olla menetetty iäisyydeksi.
Jotenkin en alun alkajenkaan uskonut siihen, että nämä kaksi hyvin erityylistä painijaa pystyisivät vetämään jotenkin erityisen hienon Main Event -ottelun, eikä tuota uskomusta vahvistanut yhtään se, että huomasin ottelulle olevan aikaa noin 8 minuuttia. Alkupuoli ottelusta olikin oikeasti aika vauhdikasta menoa, ja vaikka painijoiden tyylit eivät millään tasolla kohdanneetkaan, oli meinkin silti ihan mukavan tasoista. Ongelmia alkoi tulla siinä vaiheessa, kun otteluun ruvettiin buukkaamaan turhia sekaantumisia. Kerrankin ECW:kin sortui turhaan ylibuukkaukseen, vaikka olihan sitä Rob Van Damia kieltämättä kiva nähdä. Kokonaisuutena tämä jätti sekaantumisineen aika vahvan tv-ottelufiiliksen. Ei kovin hyvin ppv:n ME:ltä.
* *
”Seuraavaksi ECW:n Living Dangerously. Loistavan vuoro?”
No eipä ollut ihan Loistavan vuoro. Tämä on aika lailla huonoin näkemäni ECW-ppv. Yhden kerran aikaisemmin olen antanut ECW-ppv:lle arvosanaksi alle Ok:n, ja silloin oli kyseessä November To Remember ’98. Tämä ppv on kokonaisuutena aika lailla samaa tasoa tuon N2R:n kanssa. Tosin tässä tapahtumassa nähtiin pari hyvin vaivaannuttavaa anglea, joita ei N2R:ssä ollut. No, onneksi minun ei tarvitse päättää, kumpi näistä kahdesta oli huonompi. Tämä on joka tapauksessa Kehno. Olihan tässä omat hyvät hetkensä, ja mitään täyttä kuraa ei otteluissa nähty, mutta kyllä ECW:n pitäisi pystyä niin paljon parempaan. Vuosi ’99 osoitti sen. Jos tämä on sitä Nodachin puhumaa uuden vuosituhannen ECW:tä, niin pahalta näyttää.
Wikipedia: ECW Living Dangerously 2000
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 5.2.2012
No Comment