Arvio: Payback 2015

Sijainti: Baltimore, Maryland (Royal Farms Arena)

Päivämäärä: 17.5.2015

Yleisömäärä: TBA

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

Payback on WWE:n tapahtumakalenterissa varsin tuore tapaus, sillä tämä oli vasta kolmas kerta, kun kyseistä nimeä kantanut tapahtuma järjestettiin. Toissavuotinen tapahtuma muistetaan ennen kaikkea CM Punkin kehäpaluusta kotikaupungissaan, ja viime vuoden vastaava on jäänyt muistoihin The Shieldin ja Evolutionin mainiosta ottelusta. Nyt näyttämönä oli Baltimoren kaupungin Royal Farms Arena. Vetonauloina tapahtumalle olivat muun muassa John Cenan ja Rusevin viimeinen kohtaaminen sekä neljän miehen mestaruusottelu.

Singles Match

R-Truth vs. Stardust

Tämä oli ennakkoon mainostamaton bonusmatsi, joka nähtiin tunnin mittaisessa Kickoff-ohjelmassa. R-Truth on huudahduksillaan ja pienillä hölmöilyillään live-yleisöä hienosti osallistava painija, ja näin ollen ei ollut hassumpi ajatus laittaa hänet lämmittämään menoa aluksi. Taustatarinaa tällä ei kyllä kummasti ollut – mitä nyt kumpainenkin olivat osallistuneet WrestleManian tikasotteluun sekä King of the Ring -turnaukseen. Miehet ottelivat vajaan seitsemän minuutin mittaisen, tv-ottelumaisen koitoksen, jonka suurin tehtävä oli lämmitellä yleisöä painiviihteen pariin.

Tag Team Match

The Ascension vs. “The Mega Powers”

Ennen kuin Damien Sandow oli The Mizin stunttimies ja assistentti hänet tunnettiin hauskoista imitaatioistaan, joissa hän kanavoi takavuosien painijasuuruuksia. ”Mizdow” oli nyt kuopattu ja Damien palannut vanhaan hassuttelijan rooliinsa. Curtis Axel puolestaan on jo kuukausien ajan kanavoinut toiminnassaan legendaarista Hulk Hogania. Tapahtumaa edeltäneessä Raw’ssa Randy Savagea imitoinut ”Macho Mandow” ja Hogania kunnioitanut ”Axelmania” liittoutuivat yhteen tekemällä selvää Ascensionin yllätyshyökkäyksestä ja paiskaamalla sen jälkeen kättä päälle. Nyt tämä 2010-luvun ”Mega Powers” sai setviä välejään Ascensionin kanssa virallisessa ottelussa.

Ottelu itsessään oli hyvin lyhyt ja huumoripitoinen, mitä toki saattoi odottaa. Saa nähdä, onko Ascensionin voitto jonkin suuremman alku, vai jatkaako joukkue tutulla tappioiden tiellä tulevaisuudessa.

Singles Match

Sheamus vs. Dolph Ziggler

Extreme Rulesin ”Kiss Me Arse” -ottelu päättyi Zigglerin voittoon. Parhaiten se kuitenkin muistetaan siitä, kun Sheamus rokotti Dolphia vyön alle matsin päätyttyä ja työnsi puolitajuttoman kansansuosikin kasvot kalpeaa ahteriaan vasten. Tuollaisen nöyryytyksen jälkeen oli selvää, että tässä tarinassa oli vielä lukuja kirjoittamatta.

Kuten on tullut aiemmin todettua, nämä miehet ovat 2010-luvun WWE:n todellisia ”arjen sankareita” ja tukipilareita. Takuuvarmoja suorittajia, jotka hyvin harvoin pettävät. Laatutakuun tarjosi myös tämä ottelu. Parhaimmilla hetkillään tämä oli todella tasokasta ja kiivasta menoa, jota Baltimoren yleisö tahditti hauskoilla huudoillaan. Ottelun loppuhetkillä Ziggler myös sai ison vertavuotavan haavan kasvoihinsa, mikä entisestään loi dramatiikkaa. Sheamuksen Brogue Kick toi irlantilaiselle voiton, joten ehkä miehet vielä setvivät lopullisen paremmuutensa lähitulevaisuudessa.

WWE Tag Team Championship
Best of Three Falls Match

Tyson Kidd & Cesaro vs. The New Day

Juuri tämä ottelu oli edellisen tapahtuman parasta antia. Silloin New Day nappasi mestaruusvyöt mukaansa, ja seuraavien viikkojen aikana heidän esiintymisensä olivat nousseet viikottaisten kohokohdiksi. Yleisö oli todellakin oppinut rakastamaan vihata ylimielisiä positiivisuuden lähettiläitä. Extreme Rulesista poiketen tällä kertaa voittoon vaadittaisiin kaksi ratkaisusuoritusta.

Edellisellä kerralla ei oikein tiennyt mitä odottaa, joten oli mukava yllätys, kun ottelu osoittautui todella hyväksi. Nyt tuota yllätysmomenttia ei enää ollut, vaan jo lähtökohtaisesti odotti viihdyttävää ottelua. Sellainen tämä kiistatta oli. Täytyy myös erikseen mainita, että Xavier Woodsin rooli rasittavana huutelijana kehän laidalla sopii miehelle mainiosti. Ottelun kyseenalainen lopetus pohjusti joukkueiden kolmannen kohtaamisen Elimination Chamberissa. Se on ensimmäinen kammion sisällä nähtävä joukkueottelu koskaan, ja sitä odotan jo kieli pitkällä. Toivottavasti siinä saadaan arvoisensa päätös tälle alkuvuoden parhaalle joukkuefeudille.

Singles Match

Bray Wyatt vs. Ryback

“Pelon uusiksi kasvoiksi” itseään nimittävä Bray Wyatt on sellainen painija, jonka hahmoon ei oikein sovi otteleminen illasta toiseen. Jollain tapaa yliannostus vie paljon pois hahmon mystisyydestä ja ainutlaatuisuudesta. Extreme Rulesissa Wyattia ei kehässä nähtykään, vaan useiden viikkojen ajan hän vain puhui arvoituksin ja vertauskuvin – mutta kukaan ei tiennyt kenestä. Wyattin aggression kohteeksi paljastui Ryback, jonka kanssa hänellä oli ollut muutamia kiivaita kohtaamisia viikoittaisissa.

Ryback jakaa mielipiteitä. Itse olen pitänyt häntä jo pitkän aikaa karismaattisena ja hyvänä painijana. Niinpä oli mukavaa, että hän oli pienen hiljaiselon jälkeen päässyt toiseksi osapuoleksi tällaiseen hieman korkeamman profiilin tarinaan. En sitten tiedä, katsonko tätä hieman värittyneiden lasien läpi, mutta mielestäni ottelu oli tasoltaan hyvä. Odotettua parempaa rytinää. Alkuun oli epäilyksiä, kuinka miesten erilaiset kehätyylit sopeutuisivat yhteen, mutta se osoittautui turhaksi huoleksi. Viime viikkojen tapahtumien valossa aavistelin, että Erick Rowan ja Luke Harper saattaisivat sekaantua ottelun kulkuun, mutta tätä ei tapahtunut. Wyatt vei voiton ilman ulkopuolista apua. Puhtaat tappiot heel-painijoille ovat tietysti myrkkyä Rybackin kaltaiselle kansansuosikille, mutta toivon Big Guy’n tästä nopeasti tokenevan.

WWE United States Championship
”I Quit” Match

John Cena vs. Rusev

Viimeinen etappi tässä kansallisylpeyttä ylitsevuotavassa saagassa. Kaikki mahdollinen ja mahdoton oli tässä Cenan ja Rusevin vihanpidossa jo nähty; nyt tarina tarvitsi enää definitiivisen päätöksen. “I Quit” -ottelu on yksi brutaaleimmista vaihtoehdoista. Näitä nähdään äärimmäisen harvoin ja hyvästä syystä – tämä vie ottelijoilta ihan kaiken.

Kyllä tämä mielestäni tarjosi sopivan päätöksen. Extreme Rulesin ketjuottelu maistui jo mälsältä, enkä välttämättä enää himonnut yhtään Cena vs. Rusevia lisää. Siihen nähden pidin tästä yllättävän paljon. Kestoa tällä oli mahtipontisesti lähes puoli tuntia, ja siihen sisältyi useita mehukkaita hetkiä: päällimmäisenä mielessä Rusevin lento pyrotekniikka-alueelle ja sitä seuranneet räjähdykset. Kuinkahan tuo tehtiin turvallisesti? Ottelijat laittoivat itsensä sataprosenttisesti likoon ja ottivat kumpikin rajuja iskuja. Cenan painosta mutkalle vääntynyt metallinen aita jäi myös kirkkaasti mieleeni. Rusevin ja Lanan pientä sanailua ja erimielisyyttä oli lisäksi mielenkiintoista katsoa, ja se oli selvimmin esillä ottelun loppuratkaisussa. Hohtoa tästä kohtaamisesta söi ennalta-arvattavuus: tuskin kukaan oikeasti uskoi John Cenan tätä häviävän. Odotuksiin nähden tämä oli kuitenkin hieno taistelu, ja mielenkiintoisin kysymys onkin se, mihin Rusev menee tästä eteenpäin.

Tag Team Match

Naomi & Tamina vs. The Bella Twins

Naomin muutos iloisesta tanssijasta ilkeäksi henkilöksi täydentyi entisestään, kun hän toi kuvioihin takaisin serkkunsa Taminan. WWE:stä taukoa pitänyt Tamina ja Naomi muodostivat vaarallisen kaksikon, joka oli ottanut tavoitteekseen diivojen divisioonan muuttamisen aggressiivisempaan suuntaan. Tehdäkseen tämän heidän täytyi ensiksi jyrätä tieltään naispainijoista tunnetuimmat – Bellan siskokset.

Näin ne asiat muuttuvat WWE:n maailmassa. Ei ole pitkä aika siitä, kun Bellat olivat ylimielisiä pöyhkeilijöitä. Nyt he näyttäytyivät ihan erilaisessa valossa. Otteluna tämä jatkoi tarinaa, joka oletettavasti huipentuu Naomin ja Nikkin uusintaotteluun mestaruudesta lähitulevaisuudessa. Uuden voimakaksikon voitto Belloista ei ollut mikään yllätys.

Singles Match

King Barrett vs. Neville

Kovalla ryminällä NXT:stä päärosterin puolelle tullut Neville oli otellut häikäiseviä otteluita, mutta erityisesti maanmies Barrettista oli aiheutunut tulokkaalle harmia. Extreme Rulesissa Neville otti siihen mennessä merkittävimmän voittonsa päärosterin puolella selättämällä Barrettin. Kohta miehet löysivät toisensa jälleen kehän vastakkaisista kulmauksista. Tällä kertaa kyseessä oli King of the Ring -turnauksen finaali. Sen kokeneempi Barrett voitti, ja mies sai sukunimensä etuliitteeksi kuninkaan arvonimen. Nyt oli luvassa kolmas Barrettin ja Nevillen välinen kohtaaminen.

Harmillisesti tämä matsi jäi trilogian heikoimmaksi. Ottelu oli lyhyt eikä siinä nähty mitään uutta. Syynä tähän lienee se, että tapahtuman kolmen tunnin aikaraja osoittautui ehkä liian tiiviiksi. Kenties Neville ja Barrett voisivat mitellä voimiaan vielä kertaalleen Raw’ssa tai SmackDownissa, mutta sen jälkeen toivoisin painijoiden siirtyvän uusiin kiemuroihin.

WWE World Heavyweight Championship
Fatal 4-Way Match

Randy Orton vs. Roman Reigns vs. Dean Ambrose vs. Seth Rollins (c)

Tältä nelikolta ei keskinäistä historiaa puuttunut. Ortonin ja Rollinsin erimielisyydet juonsivat pitkälle viime vuoteen – puhumattakaan siitä, että kolme ottelun neljästä painijasta muodosti aikoinaan The Shieldin. Tämän lisäksi villinä korttina oli kehän laidalla Kane. Hänen paikkansa Authorityn operatiivisena johtajana oli vaakalaudalla, mikäli Rollins häviäisi mestaruuden.

Ennakkoon tämä tuntui hieman tylsältä välipuolustukselta. Lopulta se myös osoittautui välipuolustukseksi, mutta tylsä tämä ei ollut. Shield-hetki triplavoimapommin muodossa oli odotettavissa, mutta kyllähän se silti makoisalta maistui. Kummankin selostuspöydän tuhoaminen parin minuutin sisään toi otteluun aivan erityistä värinää ja sai matsin tuntumaan todella suurelta. Harmillisesti tämä ei kuitenkaan ihan loppuun asti kantanut, vaan oli täynnä J&J Securityn sekä Kanen sekoiluja. Ei siinä mitään, mutta kuvio alkaa olla jo liian tuttu. Viihdemättöä tämä kyllä oli – ja ihan toimivaa sellaista. Selätetyksi kaiken päätteeksi joutui Orton, joten olettaisin, että seuraava askel on himottu Shield-kolmikon keskinäinen ottelu. Se on yksi niistä unelmamatseista, joita ei ole vielä nähty.

Yhteenvetona sanoisin tämän olleen parempi kuin Exteme Rules. Tällä kertaa ottelut ylsivät odotustensa tasolle, ja esimerkiksi Ryback vs. Wyatt osoittautui paremmaksi kuin luulin. Samaa voi sanoa myös pääottelusta ja Cena vs. Rusevista. Kickoff mukaan lukien noin neljä tuntia päivästä meni ihan rattoisasti tämän parissa. Ongelma tässä oli se, että mitään ylivoimaisen hienoa hetkeä tämä ei kuitenkaan tarjonnut. Ehkä on myös niin, että tällä hetkellä WWE:ssä ei ole meneillään yhtään tulikuumaa tarinaa, joka pitäisi katsojan jännityksessä. Tähän ehdottomasti toivon parannusta, mutta painilaadun kannalta tapahtuma oli mukava yllätys.

Tapahtuman arvosana: 7/10