Arvio: TNA Turning Point 2007

Päivämäärä: 2.12.2007

Sijainti: Orlando, Florida (Impact Zone)

Yleisömäärä: 900

Katso tapahtuma ImpactPlus-palvelussa!

---

Vuoden 2007 viimeinen TNA-ppv oli Turning Point. Samanniminen ppv oli päättänyt TNA:n vuoden vuodesta 2004 lähtien. Mitään sen kummempaa taustatietoa en oikeastaan osaa tässä kohtaa tarjota TNA:n tilanteesta tämän ppv:n alla. Katsotaan seuraavana vuonna taas uudestaan. Selostajina tiedätte kyllä ketkä. Backstage-haastattelijana Crystal.

Tables Match

Team 3D & Johnny Devine vs. Motor City Machine Guns & Jay Lethal

Team 3D:n ja X-Divisioonan painijoiden feud oli jatkunut Genesiksen jälkeen tulikuumana, kun Motor City Machine Gunsille tuossa ppv:ssä kokemansa tappion jälkeen Brother Ray ja Brother Devon olivat myöhemmin samana iltana hyökänneet X-Divisioonan mestarin Jay Lethalin kimppuun ja varastaneet hänen mestaruusvyönsä. Niinpä tähänkin tapahtumaan tultaessa Brother Ray kantoi olkapäällään ylpeänä X-Divarin mestaruusvyötä, joka ei todellisuudessa ollut hänen. Sen sijaan oikea mestari Lethal janosi nyt kostoa Team 3D:ltä, ja hänen apunaan olivat tietenkin Alex Shelley ja Chris Sabin. Harmi vain, että myös Team 3D oli saanut apujoukkoja puolelleen. ”X Division Turncoatiksi” tässä ppv:ssä kutsuttu entinen Team Canadan ja Serotonin jäsen Johnny Devine oli nyt lyöttäytynyt yhteen Team 3D:n kanssa auttaakseen heitä peittoamaan muut X-Divisioonan painijat. Tämä kuuden miehen opener käytiin siis Tables-otteluna, jossa matsi ratkeaisi siihen, kun ensimmäinen painija laitettaisiin pöydästä läpi.

Kokonaisuutena tämä oli kaikin puolin hauskaa opener-rymistelyä pöytien kanssa, mutta ei tämä vastaavalla tavalla onnistunut säväyttämään kuin edellisessä ppv:ssä nähty Team 3D:n ja Motor City Machine Gunsin välinen ottelu. Tuo matsi oli erittäin hieno joukkuekamppailu Team 3D:n, Alex Shelleyn ja Chris Sabinin välillä. Nyt tämä kuusikko ei onnistunut keksimään enää mitään uutta edelliseen matsiin verrattuna, vaan tämä oli ennemminkin samojen hyvien kikkojen toistoa höystettynä muutamalla pöytäspotilla. Pöytiä kyllä käytettiin tässä ottelussa oikein malikkaasti hyödyksi, mikä ei ole ihme, koska Team 3D on ehtinyt uransa aikana opetella aika monessa ottelussa pöytien käyttämistä. Johnny Devinen rooli oli tässä ottelussa oikeastaan kaikkein turhin, mutta on toki ymmärrettävää, että myös 3D tarvitsi jonkun apurin MCMG:tä ja Lethalia vastaan, joten ei Devinessä sinänsä mitään vikaa ollut. Kaikin puolin siis hyvä ottelu ja toimiva alku illalle, mutta ei mitään sen erikoisempaa.

* * *

Tag Team Match

ODB & Roxxi Laveaux vs. Angelina Love & Velvet Sky

Tajusin vasta nyt, että kummallinen ”Voodoo Queen” Roxxi Laveaux’han oli varmaan ollut koko ajan face, koska hän oli face-joukkue Voodoo Kin Mafian manageri. Toisaalta hän feudasi aluksi Gail Kimin kanssa naistenmestaruudesta, mutta ehkä se oli sitten ystävällinen face vs. face -feudi. No, nyt siis Laveaux oli löytänyt joukkueparikseen rähinöivän ja juopottelevan ODB:n, josta oli alkanut tulla nopeasti TNA-fanien suosikki. Vastaansa tämä erikoinen kaksikko sai TNA:n naistendivisioonan uuden joukkueen. Aikaisemmin nimillä Angel Williams ja Talia Madison TNA:ssa esiintyneet naiset olivat viime kuukauden ajan vaihtaneet nimikseen Angelina Love ja Velvet Sky. Samalla he olivat lyöttäytyneet yhteen ja pyrkineet aiheuttamaan ongelmia TNA:n naistendivisioonassa. Toistaiseksi ylimielinen kaksikko ei ollut vielä saanut mitään kovin erikoista aikaan, mutta nyt heillä oli mahdollisuus ottaa voitto kahdesta muusta tämän vuoden aikana firmassa debytoineesta painijasta.

Tämän ottelun päällimäisin tarkoitus oli oletettavasti saada Angelina Loven ja Velvet Skyn uudelle joukkueelle uskottavuutta ja näkyvyyttä, ja siinä tämä onnistui ihan kohtuullisesti. Kieltämättä Skyn ja Loven joukkue vaikutti jo tässä ensimmäisessä esiintymisessään ihan uskottavalta lisältä TNA:n kehittymäisillään olevaan naisten divariin. Varsinkin, koska hyvännäköisyyttään korostava kaksikko oli sopivasti erilainen kuin kaikki muut TNA:n naistendivisioonan painijat. Vähän kuin WWE-tyylinen kaksikko TNA:n vakavasti otettavassa naisten divarissa. No, tehtävässään tämä ottelu siis toimi ihan hyvin, mutta muuten mitään erityisen hyvää tässä ottelussa ei ollutkaan. Ei tämä mikään totaalinen katastrofi siis missään nimessä ollut, mutta enemminkin yhdentekevältä ja heikohkolta tv-ottelulta tuntuva koitos. Turhan paljon ”hupailua” (kuten ODB kiskomassa ottelun tuomarin kalsareita persvakoon) ja liian vähän hyvää painia. Silti tarinansa ansiosta ihan siedettävä matsi.

* ½

Tag Team Match

James Storm vs. Eric Young

Tämä ppv oli täynnä monen painijan otteluita, mistä osoituksena on se, että tämä Stormin ja Youngin ottelu oli ensimmäinen illan kahdesta Singles-ottelusta. On oikeastaan hieman erikoista, että Storm ja Young olivat nyt päätyneet painimaan toisiaan vastaan ppv:ssä, koska vielä viime ppv:ssä he viettivät aikaa yhdessä ryypäten koko illan ajan. Leikkimielinen Stormin kehittelemästä ”Drinking Championshipista” käyty juomakilpailu oli päättynyt siihen, että liialliseen juomiseen intoutunut Storm oli lopulta kirjaimellisesti juonut itsensä pöydän alle, ja Young oli ”voittanut” ”mestaruuden”. Koko Stormin ja Youngin välinen ryyppäjäistouhu vaikutti kevyeltä hassuttelulta, kunnes yhtäkkiä Genesiksen jälkeen Impactissa Storm kävikin todella väkivaltaisesti ja raa’asti Youngin kimppuun ja pieksi hänet verille. Tämä yllättävä käänne johti tietenkin siihen, että sympaattinen Young halusi päästä painimaan kaverikseen luulemaansa Stormia vastaan, ja tässä sitä nyt oltiin.

Sekä James Storm että Eric Young ovat hyviä painijoita, joten ei ole ihme, että yhdessä he painivat hyvän ottelun. Oikeastaan eniten minua tässä ottelussa häiritsi se, etten ollut oikein millään tavalla kiinnostunut tästä matsista. Eric Youngin ja James Stormin ryyppäyssekoilu viime ppv:ssä oli hauskaa, mutta on varsin tylsää, että nyt tämäkin huumorisekoilu oli käännetty taas vakavaksi, väkivaltaiseksi ja veriseksi feudiksi. Miksi tämä ei voinut pidempään jatkua hassuttelufeudina, jossa olisi panoksena ”Drinking Championhip”? Miksi ihmeessä tästä piti tehdä samanlainen feud kuin suunnilleen jokainen James Stormin feud oli ollut viimeisen vuoden ajan? No, tästä varsin tylsästä lähtökohdasta huolimatta Storm ja Young saivat aikaan hyvän ottelun. Eivät enempää eivätkä vähempää, mutta hyvä ottelu on aina hyvä ottelu. Lopetus oli ehkä hieman yllätyksetön, mutta ei siinäkään mitään suurempaa vikaa ollut. Kaikin puolin siis toimiva midcard-ottelu, eteenpäin.

* * *

14 Man Feast or Fired Match

Participants: Christopher Daniels, Senshi, Elix Skipper, Sonjay Dutt, Shark Boy, Lance Hoyt, Jimmy Rave, Petey Williams, Chris Harris, BG James, Kip James, Homicide, Hernandez, Scott Steiner

Oi kyllä vain. Sitten oli vuorossa jotain aivan muuta. Kyllä: oli TNA:n historian ensimmäisen FEAST OR FIRED -ottelun aika. Ja jos ette tiedä, mikä on Feast or Fired -ottelu, olette missanneet todella paljon. Kyseessä oli siis matsi, jossa neljään kehäkulmaukseen oli viritetty paalu, jonka päässä oli metallinen salkku. Ottelu päättyisi siinä vaiheessa, kun jokainen salkku oli napattu paalun päästä. Se painija, joka nappaisi salkun, saisi pitää sen ja poistua ottelusta pois. Okei. Kuulostaako erikoiselta? Tämä on vasta alkua. Jokaisen salkun sisällä olisi nimittäin paperi, mutta jokaisen paperin sisältö oli erilainen, ja kukaan ei tiennyt etukäteen, mitä missäkin salkuista oli. Yhdestä salkusta saisi TNA World Heavyweight -mestaruusottelun, yhdestä TNA World Tag Team -mestaruusottelun, yhdestä TNA X Division -mestaruusottelun ja yhdestä… potkut. Kyllä. Jos siis päätti tavoitella otteluaa salkkua ja saisi sen, olisi 25 prosentin mahdollisuus, että päätyisi saamaan potkut. Ja mikä parasta, tässä ppv:ssä ei edes selvinnyt, kuka ottelun neljästä ”voittajasta” saisi minkäkin salkuun, vaan se paljastettaisiin vasta seuraavassa Impactissa. Jippii!

Ottelun osanottajissa ei sinänsä ollut mitään yllätyksiä, mutta silti pitää nostaa esille pari nimeä, joille tämä jäi viimeiseksi TNA-ppv:ksi (ainakin pitkään aikaan). Ensinnäkin Senshi oli dirt sheet -tietojen mukaan pyytänyt sopimuksensa purkamista joulukuussa 2007, ja TNA myös suostui siihen niin, että hän lähti firmasta heti vuoden 2008 alussa. Senshiin palattaisiin kyllä vielä näissä arvioissa aikanaan. Samalla tämä tiesi kesällä uudelleen syntyneen Triple X:n loppua, ja näin ollen myös Elix Skipper esiintyi viimeisen kerran ppv:ssä tässä tapahtumassa. Vuosituhannen vaihteessa WCW:ssä debytoinut Skipper irtisanottiin TNA:sa toukokuussa 2008, minkä jälkeen hän jatkoi indyissä ja Japanissa painimista, kunnes vuonna 2009 hänen yksityiselämässään tapahtui kammottava tragedia. Skipperin poika ammuttiin Ohiossa, eikä Skipper päässyt tuosta surusta yli, vaikka palasi hetkellisesti työskentelemään TNA:han backstage-roolissa. Skipper eläköityi painibisneksestä ja pyörittää nykyisin ravintolaa Georgian osavaltiossa. Viimeinen TNA-ppv-esiintyminen (toistaiseksi) tämä oli myös Chris Harrisille. Vielä puoli vuotta sitten Harris oli singles-uransa hurjassa nosteessa, kun takana oli hieno Texas Death Match James Stormin kanssa ja paikka Slammiversaryn Main Eventissä. Sen jälkeen kaikki olikin ollut pelkkää alamäkeä. Feudi Dustin Rhodesin kanssa oli tappanut Harrisin momentumin kokonaan, ja sen jälkeen TNA:lla ei tuntunut olevan mitään hajua, mitä tehdä Harrisille. Viime kuukausina hänestä oli tehty valittaja, joka itki kaikille sitä, miten huonosti firma kohteli häntä. Ehkä gimmick perustui tosielämään, koska TNA oli ilmeisesti saanut tarpeekseen Harrisista, ja tammikuussa 2008 TNA:n nettisivuilla ilmoitettiin, että Harris oli irtisanottu. Näin päättyi Chris Harrisin lupaava nousu seuraavaksi TNA:n Main Event -nimeksi.

Ei tätä ottelua voi kehua erityisen nerokkaasta meiningistä, mutta joku tässä LOLTNA-sekoilussa on sairaalla tavalla sen verran viehättävää, että viihdyin ihan moitteettomasti tätä katsoessa. Kai se on jonkinlainen käsittämättömien stipulaatioiden yhdistelmä siihen, että kehässä oli kuitenkin oikeasti taidokkaita painijoita, jotka yrittivät parhaansa mukaan saada aikaan hyviä otteluita. Tässäkin matsissa muun muassa Triple X:n jäsenet, Sonjay Dutt ja LAX:n jäsenet tarjosivat oikeasti hyviä otteita painiessaan keskenään, ja vaikka mukana oli sitten BG Jamesin ja Kip Jamesin kaltaisia turhakkeita, ei tämä ollut silti kamalaa katsottavaa. Stipulaatiossa ei toki ollut mitään järkeä, ja varsinkin aluksi kehässä oli ihan liikaa väkeä, mutta loppua kohti tämä muuttui selvästi hauskemmaksi. Kokonaisuutena tämä oli ihan harmiton Battle Royal -henkinen ottelu, jossa kukaan ei näyttänyt erityisen huonolta. Harmi vain, että salkkujen sisältö ei selvinnyt ppv:n aikana.

* *

TNA Knockout Championship

Gail Kim (c) vs. Awesome Kong

Tämä oli illan toinen Singles-ottelu ja samalla ainoa mestaruusottelu. Gail Kim oli noussut TNA:n historian ensimmäiseksi Knockout-mestariksi Bound For Gloryssa, ja toistaiseksi hän oli puolustanut sitä vain kerran, Genesiksessä Roxxi Laveaux’ta, ODB:tä ja Angel Willimsia vastaan. Tuon matsin jälkeen paikalle marssi kuitenkin nainen, jollaista Kim ei ollut koskaan aikaisemmin urallaan kohdannut. Toistaiseksi täysin pysäyttämätön, järkälemäinen Awesome Kong oli tehnyt TNA-debyyttinsä syksyllä, ja Bound For Gloryn Gauntlet-ottelusta hänet oli onnistuttu eliminoimaan pelkästään tuurilla ja kaikkien muiden painijoiden yhteistyöllä. Singles-otteluissa kukaan ei ollut toistaiseksi pärjännyt Kongille, ja Kongilla oli jo vyöllään myös voitto Kimistä non title -ottelussa. Genesiksestä lähtien Awesome Kong ja Gail Kim olivat ottaneet Impacteissa yhteen, ja nyt Kim joutui tosipaikan eteen, kun hänen pitäisi puolustaa arvokasta mestaruuttaan voittamatonta haastajaa vastaan.

Sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät: Tämä oli ehdottomasti vuoden paras naisten ottelu ppv:ssä. Huonot: Tämä ei silti ollut mitenkään ikimuistoisen erinomainen ottelu, eikä se klassikkotason Kong vs. Kim, mitä monet muistelevat. Se on tulossa vasta myöhemmin. Mutta ei se mitään, olipa silti todella hienoa nähdä naisten mestaruusottelu, jolla oli kunnon taustatarina, joka oli buukattu loistavasti ja jossa molemmat tekivät parhaansa. Kong oli ehdottomasti näihin aikoihin yksi parhaista mörssäreistä koko USA:n mainstream-promootioissa. Gail Kim puolestaan oli mitä todennäköisemmin paras naispainija samaisissa promootioissa tähän aikaan. Kun nämä kaksi laitettiin painimaan otteluita yhdessä, oli heti ensikerrasta lähtien selvää, että heidän kemiansa pelasivat aivan perhanan hyvin yhteen. Niinpä oli ilo katsoa tällaista undedog vastaan järkälemäinen korsto -ottelua, ja on todella hienoa, miten tässä matsissa pohjustettiin vieläpä tulevia isompia otteluita. Tämä oli hyvä mestaruusottelu ja jätti odottamaan vielä paljon enemmän tulevaisuutta varten.

* * *

Match of 10,000 Tacks

Black Reign & Rellik vs. Raven & Abyss

Abyssin ja Black Reignin koko loppuvuoden ajan kestänyt feud oli ottanut Genesiksessä yllättävän käänteen, kun miesten käymän matsin jälkeen Abyss marssi sisääntulorampin yläpäässä olevan mystisen kopin luokse ja avasi kopin oven, jolloin sen sisältä paljastui erikoinen maskipäinen ja lihaksikas mies, joka sylki red mistiä suoraan Abyssin päälle. Yhdessä Black Reignin kanssa tämä mystinen tuholainen paiskasi Abyssin alas sisääntulorampilta. Edes sisääntulorampilta alas lentäminen ei kuitenkaan pysäyttänyt Abyssia, vaan Genesiksen jälkeen hän teki taas paluunsa ja halusi tuhota nyt sekä Reignin että tämän Rellikiksi kutsutun miehen. Rellikin maskin alla oli siis oikeasti Johnny Stambolina WCW:stä ja WWE:stä tunnettu painija, jota oli viimeksi nähty ppv:ssä vuonna 2004. Sen jälkeen hän oli paininut hetken aikaa Japanissa AJPW:ssä ja asettunut sitten kiertämään amerikkalaisia indy-promootioita painimalla yhdessä WWE-aikaisen joukkueparinsa Chuck Palumbon kanssa. Kesällä 2007 hänen huhuttiin olevan palaamassa WWE:hen, mutta sitten Stambolin nimi nousi esiin kesän steroidiskandaalissa, ja paluu WWE:hen kuihtui. Sen sijaan TNA päätti käyttää tilaisuutensa hyväksi, kun Stamboli otti yhteyttä firmaan ja kertoi REDRUM-nimisestä hahmostaan, joka oli käytännössä The Great Muta -kopio. Stamboli oli esittänyt Japanissa fake Great Mutaa ja feudannut oikeaa Great Mutaa vastaan, minkä jälkeen hän oli käyttänyt samaa ”Fake Muta” -hahmoaan Yhdysvalloissa nimellä Redrum. TNA:ssa innostuttiin tästä hahmosta ja päätettiin tuoda Stamboli firmaan samalla hahmolla, mutta vain nimi vaihdettiin. Debyyttinsä jälkeen Rellik ja Reigns onnistuivatkin taistelemaan tiukasti Abyssia vastaan, mutta Abyss sai avukseen miehen, joka oli valmis TNA:ssa auttamaan ketä tahansa pulassa olevaa, eli Rhinon. Lopputuloksena oli se, että Turning Pointiin buukattiin Abyssin toivoma ”Match of 10,000 Tacks” -ottelu, jossa oikeastaan nimi kertoo aika lailla kaiken oleellisen ottelun sisällöstä. Ikävä kyllä ppv:tä edeltävässä Impactissa Rellik onnistui potkaisemaan Rhinoa päähän niin, että Rhino loukkaantui eikä voinut painia tässä ppv:ssä. Hänen paikkansa Abyssin joukkueparina otti yllättäen Raven, joka oli vielä kaksi kuukautta sitten ollut Reignin joukkuepari yhdessä Abyssia vastaan, mutta… Nyt kun Serotonin-stable oli hajonnut lopullisesti ja Raven oli taas murheen alhossa, niin ilmeisesti hänestä oli tullut face.

En voi sille mitään: Minä tykkään suurimmasta osasasta näistä Abyss-vetoisista HC-rymistelyotteluista. Nytkin olin etukäteen aivan varma, etten tykkäisi tästä erityisemmin, koska edellisen tapahtuman Abyss vs. Reign oli selvästi huonoin Abyssin HC-ottelu pitkään aikaan ppv:ssä ja koska tässä matsissa ei pitäisi olla mitään, mikä olisi tehnyt tästä ainakaan tuota edellistä parempaa. Mutta niin vain kummallisesti vanha rymyukko veti taas ässän hihastaan, ja siellä saakeli soikoon jopa hädin tuskin liikkumiskunnossa oleva Raven tempaisi itsensä Slingshot Crossbodylla yläköyden yli ulos kehästä. Jumantsuikka. Kun tähän päälle sitten yhdistetään se, että nastoja käytettiin matsissa kunnolla hyödyksi ja kuinka erityisesti ottelun lopettanut klassikkospotti oli perkeleellisen kivuliaan näköinen… Niin eipä tässä. Kyllä tässä varmasti koko nelikko oli aika lailla osaamisensa äärirajoilla, ja sen lopputuloksena oli viihdyttävä ja toimiva HC-rymistely. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa.

* * *

Tag Team Match

Robert Roode & Christian Cage vs. Kaz & Booker T

Ja lisää joukkueotteluita! Genesiksessä nähtiin siis Booker T:n TNA-debyytti, kun Booker saapui yllättäen paikalle Stingin (jota ei muuten tässä ppv:ssä nähty ollenkaan) joukkuepariksi. Samaisessa ottelussa oli nähty hämmentävä hetki, kun kuukausien ajan Christian Cagen apureina toimineet AJ Styles ja Tomko päättivät yllättäen hylätä Christianin ja liittoutua TNA World Heavyweight -mestarin Kurt Anglen kanssa. Seuraavassa Impactissa Cagen ja Booker T:n tiet sitten kohtasivat, kun Cage saapui keskeyttämään Booker T:n sopimuksenkirjoitussegmentin. Cage oli tietenkin katkera siitä, että Booker T oli loikannut WWE:stä TNA:han ja kuvitteli noin vain nousevansa seuraavaksi TNA World Heavyweight -mestariksi, vaikka tuo paikka kuului hänelle. Cagen ja Booker T:n välinen vihanpito käynnistyi saman tien, mutta apurinsa menettänyt Cage ei jäänyt taistelussa yksin, koska hän onnistui uskottelemaan Robert Roodelle, että juuri Booker T yrittäisi viedä Rooden paikan Main Event -tähtenä ja tiputtaa Rooden takaisin midcardiin. Roode ei tätä tietenkään sulattanut, ja yhdessä Cagen kanssa he hyökkäsivät konkaripainijan kimppuun. Tuolloin Booker T:n avuksi saapui kuitenkin kovassa nosteessa ollut Kaz, jolla oli ollut vihanpitoa sekä Cagen että Rooden kanssa. Kaz oli edellisessä ppv:ssä voittanut Cagen ykköshaastajuusottelussa, ja vaikka hän ei ollutkaan onnistunut voittamaan TNA World Heavyweight -mestaruutta Kurt Anglelta, hän nautti yhä fanien suurta suosiota. Nyt hän päätti auttaa Bookeria, koska tämä oli jäänyt epäreiluun alakynteen Cagea ja Roodea vastaan. Niinpä Turning Pointiin buukattiin näiden miesten välinen joukkueottelu.

Jälleen Kaz oli mukana koko illan parhaassa ottelussa, ja se ei ole ihme. Kaz oli tällä hetkellä urallaan hitonmoisessa nosteessa, ja on aivan jumalaton häpeä, ettei TNA lopulta osannut koskaan hyödyntää tätä Kazin momentumia sen paremmin kuin mitä he hyödynsivät. Toki Kaz ei ollut tässä suinkaan ottelun ainut tähti. Christian Cage on hyvin lähellä koko vuoden parhaan painijan titteliä olemalla tasaisen varma huippusuorittaja jokaisessa ppv:ssä. Robert Roode on myös ollut suurimman osan vuodesta kovassa iskussa. Ja kun tähän vielä yhdistetään se, että Booker T oli tässä itse asiassa paljon pirteämmän oloinen kuin TNA-debyytissään – puhumattakaan sitten WWE-esiintymisistään – niin kasassa oli erittäin kova nelikko. Kokonaisuutena tämä ottelu oli buukattu helkkarin hyvin. Kaz tarjoili loistavia high flying -liikkeitä ja hienoa painia, Cage ja Roode hoitivat erinomaista heel-painia ja Booker T oli täydellinen konkarin roolissa. Mitään historiallista tai tajunnanräjäyttävää tässä ei ollut, mutta tämä oli kaikin puolin hieno joukkueottelu. Vähän toki sellaiselta turhahkolta väliottelulta tämä tuntui, koska tämä oli vain build up -ottelu jotain tulevaa feudia varten, mutta sellaisena tämä oli täydellinen.

* * * ½

Six Man Tag Team Match

Angle Alliance vs. Kevin Nash & Samoa Joe & Eric Young

Ja sitten oli vuorossa illan Main Event, joka oli aikamoinen sekametelisoppa. Sen perkaaminen pitänee aloittaa siitä, että vielä viime ppv:ssä Kevin Nash ja Kurt Angle painivat joukkueena Stingiä ja Booker T:tä vastaan. Angle ja Nash olivat kuitenkin ajautuneet erimielisyyksiin jo ennen ottelua, ja lopulta ottelun aikana Angle kääntyi Nashia vastaan ja löi tätä mestaruusvyöllä. Samalla Angle sai uusiksi liittolaisikseen entisen Christian Coaliationin jäsenet, TNA World Tag Team -mestarit AJ Stylesin ja Tomkon. Nyt Angle, Tomko ja Styles muodostivat uuden Angle Alliancen, jolla oli kuitenkin useita vihollisia valmiina. Kaikkein vihaisin oli tietenkin Kevin Nash, joka halusi päästä kostamaan Anglelle. Ja parhaiten tuo kosto onnistuisi niin, että Nash toi TNA:han takaisin vanhan ystävänsä ja pitkäaikaisen joukkueparinsa Scott Hallin! Kyllä vain, Scott Hall teki marraskuussa TNA-paluunsa ja esiintyi ensimmäisen kerran firmassa sitten vuoden 2005 alun. TNA hehkutti kaksikon comebackia ja lupasi, että Turning Pointissa Nash ja Hall kohtasivat Angle Alliancen. Oli kuitenkin yksi ongelma: Angle Alliancessa oli kolme jäsentä, ja Nash sekä Hall olivat kahdestaan. Niinpä Nash ja Hall saivat valita itselleen vielä yhden joukkueparin, ja kaikista maailman ihmisistä he päätyivät… Samoa Joehen! Joella ei oikeastaan ollut mitään yhteistä WCW-aikaisen konkarikaksikon kanssa, mutta hänelle oli yhteinen vihollinen. Joe ei edelleenkään ollut saanut välejään Kurt Anglen kanssa selvitettyä lopullisesti, ja hän janosi myös kuumeisesti mahdollisuutta päästä voittamaan TNA World Heavyweight -mestaruus Anglelta. Niinpä Joe yhdisti voimansa Nashin ja Hallin kanssa, ja TNA hehkutti, että tässä ppv:ssä ”New School kohtaisi Old Schoolin”.

Oli vain yksi ongelma. Turning Pointin aamupäivällä TNA sai tietää, että Scott Hall ei aikoisi saapua tapahtumaan. Hall kertoi myöhemmin syyksi ruokamyrkytyksen, mutta Hallin track recordilla on helppo ymmärtää, että kaikkien mielestä näytti selvältä, että Hall vain no-showasi tapahtuman. Tapahtuman, jossa piti olla hänen ensimmäinen TNA-ottelunsa lähes kolmeen vuoteen. Tapahtuman, jota oli pitkälti markkinoitu hänen paluullaan. Ymmärrettävästi koko TNA:n pukuhuone oli raivoissaan tästä, ja yksi pahiten pettyneistä oli tietenkin Hallin läheinen ystävä Nash. Tapahtuman aikana TNA vielä leikitteli ajatuksella, että onko Hall tulossa tapahtumaan, ja vasta juuri ennen Main Eventiä näytettiin sitten backstage-angle, jossa selvisi, että Hall ei todellakaan ollut paikalla. Vaikka tilanne raivostuttikin Nashia, se oli pientä verrattuna siihen, miten vihainen Samoa Joe aidosti oli. Joe menetti hermonsa lähes täysin: hän ja monet muut TNA-painijat olivat vuosien ajan raataneet niska limassa ansaitakseen paikkansa TNA:n Main Eventissä, ja sitten sinne nostetaan hetkessä joku Scott Hallin kaltainen hasbeen, joka ei viitsi edes vaivautua paikalle. Juuri ennen Main Eventiä TNA päätti sitten hyödyntää Joen aitoa raivoa antamalla hänelle mahdollisuuden kertoa suorassa lähetyksessä, että Scott Hall on no-showannut tapathuman ja että hänen sijaansa uudeksi jäseneksi face-joukkueeseen nostetaan TNA-konkari Eric Young.

Tässä päästään sitten osuuteen, josta on ilmeisesti jossain määrin eriäviä näkemyksiä eri lähteissa. Samoa Joe marssi siis kehään aidosti vihaisen oloisena, tarttui mikkiin ja aloitti lähes kuusi minuuttia kestäneen rantin. Tuon rantin aikana Joe haukkui Scott Hallin täysin ja antoi sitten myös Nashin kuulla kunniansa – mainitsematta Nashia kuitenkaan nimeltä. Joe raivosi, miten TNA antaa jatkuvasti mahdollisuuksia vanhuksille, jotka eivät ole niitä ansainneet, ja miten oikeasti eniten työtä tekevät lahjakkaat painijat jäävät täysin ilman huomiota. Nimeltä hän nosti esille Motor City Machine Gunsin ja Jay Lethalin. Nash kuunteli Joen vuodatusta vieressä todella vakava ilme kasvoillaan. Ranttinsa lopuksi Joe ilmoitti, että Hall voi pussata hänen persettään ja että TNA voi antaa hänelle potkut, jos tämä puhe ei miellytä johtoa. Sen jälkeen Joe kertoi, että halusi tuoda tähän otteluun painijan, joka oli oikeasti ansainnut Main Event -paikan, ja tuo painija oli Eric Young. No niin. Koska TNA:n buukkaustiimissä tähän aikaan vaikutti muuan mies nimeltä Vince Russo, on helppo uskoa, että koko promo oli klassinen ”worked shoot”, joita Russo rakasti. Miksi Joen olisi muuten annettu puhua kuusi minuuttia tällä tavalla? Osa dirtsheeteistä tuntuikin olevan sitä mieltä, että kyseessä oli worked shoot, eikä kovin kummoinen sellainen. Osa lähteistä kuitenkin väitti tiukasti, että Joen promo oli aito shoot. Näiden lähteiden mukaan Joelle oli todella annettu lupa kertoa kehässä, että Hall ei ollut paikalla ja että hänen tilalleen tulisi Eric Young. Joen oli kuitenkin tarkoitus pitää promonsa alle minuutin mittaisena, ja sen sijaan hän puhui noin viisi minuuttia yliaikaa. Lähteiden mukaan erityisesti Dixie Carter oli vihainen Joen tempusta, ja ottelun jälkeen myös Nash oli kysynyt Joelta, oliko promo hänen itsensä vai Russon käsialaa. Kun Joe oli kertonut sen olleen hänen oma ideansa, Nash oli käynyt Joen kimppuun, mutta tappelu oli jäänyt lyhyeen. No, olipa totuus lopulta promon shoottiuden asteesta mikä tahansa, meillä oli käsissämme totaalisen sekava Main Event.

Tämä tuntui jo etukäteen kaikin puolin yhdentekevältä ottelulta, jonka ainut pointti oli se, että TNA saisi myytyä tapahtuman, jossa Scott Hall ja Kevin Nash palaavat painimaan yhteen. Ja nyt kun Scott Hall päätti no-showata tapahtuman, TNA:n ratkaisu oli tehdä tästä kummallinen ”kayfabea rikkova” kokonaisuus, jossa Joe yhtäkkiä vihasikin joukkuepariaan Nashia ja… En minä tiedä. Tässä koko ottelussa ei oikein ollut mitään järkeä, ja kaikkein surullisinta se oli siksi, että tässä ottelussa paini TNA:n päämestari (ja myös TNA:n joukkuemestarit) ja kummallakaan mestaruudella ei ollut mitään väliä koko ottelun aikana. Koko matsin aikana ei edes puhuttu TNA:n päämestaruudesta tai mahdollisesta päämestaruuden ykköshaastajasta, vaan sen sijaan kaikki huomio kiinnitettiin täysin epäoleelliseen Nash vs. Joe -feudiin. Eli joukkueenjäsenten väliseen feudiin. Mitäpä sitä turhaan firman päämestaruudesta puhumaan. Huoh. Tämä buukkaus jos mikä oli Vince Russoa kamalimmillaan, ja tämän ottelun pelasti ihan ok:ksi pelkästään se, että matsissa oli AJ Stylesin, Kurt Anglen ja Samoa Joen kaltaisia huippuammattilaisia pitämässä matsi painillisesti kasassa.

* *

---

Vuoden viimeinen TNA-ppv oli samalla yksi koko vuoden turhimmista TNA-ppv:eistä. Mitään merkittävää tai muistettavaa ei tässä tapahtumassa nähty. Kaikki oli parhaimmillaan ihan hyvää, huonoimmillaan heikkoa. Ehkä uusi vuosi tuo uudet kuviot, tämä oli Kehno.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 26.7.2020