Arvio: WWE Armageddon 2002
Päivämäärä: 15.12.2002
Sijainti:
Yleisömäärä:
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Maailmanloppua povaavalla nimellä varustettu Armageddon-ppv oli nähty ensimmäisen kerran WWE:n ppv-kalenterissa vuoden 1999 joulukuussa. Seuraavana vuonna se palasi samalle paikalleen, mutta vuonna 2001 Armageddonia ei nähty ollenkaan, koska sen paikan joulukuun ppv:nä otti Vengeance. Nyt Vengeance oli siirretty heinäkuulle, ja Armageddon oli palannut tutulle paikalleen. Selostajinamme WWE:n vuoden viimeisessä ppv:ssä tuttuun tapaan JR ja King Raw’n otteluissa ja Cole sekä Tazz SD:n otteluissa.
World Tag Team Championship
Chris Jericho & Christian (c) vs. Dudley Boyz vs. William Regal & Lance Storm vs. Booker T & Goldust
Raw’n joukkuedivisioonassa oli ollut kunnon ryminää viime viikojen aikana. Chris Jericho ja Christian olivat pitäneet mestaruusvöitä onnekkaasti hallussaan jo parin kuukauden ajan, mutta nyt he joutuivat kohtaamaan samassa ottelussa kolme pahaa haastajaa. Dudley Boyzit olivat palanneet yhteen Survivor Seriesissä, jossa D-Von Dudley saapui auttamaan Bubba Rayta. D-Von teki face-turnin, siirtyi SD:stä Raw’hon ja palasi yhteen velipuolensa kanssa. Un-Americansin raunioiden pohjalta muodostettu William Regalin ja Lance Stormin kaksikko puolestaan oli kylvänyt kunnolla tuhoa viime viikkojen aikana. Tähän otteluun tultaessa heillä oli kuuden ottelun voittoputki. Booker T:llä ja Goldustilla ei sen sijaan ollut mennyt viime viikkoina ihan niin hyvin. Kaksikko oli kärsinyt ikäviä tappioita, ja Goldust oli alkanut olla varma siitä, että joukkueen heikko menestys oli hänen syytään. Hän jopa kutsui itseään joukkueen ”heikoksi lenkiksi” ja kehotti Bookeria hankkimaan paremman joukkueparin tähän mestaruusotteluun. Booker T ei ottanut näitä sanoja kuuleviin korviinsa vaan ilmoitti haluavansa painia nimenomaan hyvän ystävänsä Goldustin kanssa.
Tämä oli hyvin erikoinen ottelu. Alkuosa (ensimmäiset viisi minuuttia) oli turvallista **½-tasoista monen joukkueen mäiskintää, jossa oli tarjolla sopivasti kivaa painia ja yleisön villitsevää joukkokahakkaa. Erityisesti Dudleyt ottivat yleisönsä, ja tilanne näytti ihan hyvältä. Sitten ottelussa nähtiin yhtäkkiä kaksi eliminointia aivan peräkkäin, ja niistä erityisesti ensimmäinen oli vieläpä botchattu tosi pahasti. Tuo eliminointihetki tappoi koko ottelun fiiliksen, eikä jäljelle jääneen kaksikon taistelu tuntunut mitenkään erityisen kiinnostavalta. Tilanne näytti siis todella pahalta, mutta nämäpä neljä painijaa pelastivat tilanteen jotenkin ihmeessä ja painivat keskenään todella viihdyttävän reilun 10-minuuttisen joukkueottelun. Loppuratkaisut olivat oikeasti jännittäviä, ja lopetuskin oli hyvä. Toimivammalla alkukokonaisuudella tämä olisi ollut vielä parempi, mutta nytkin tämä oli ehdottomasti hyvä alku illalle ja mukava joukkuemestaruusottelu.
* * *
Singles Match
Edge vs. A-Train
Pitkän aikaa suuntaansa WWE:n alakortissa hakenut Albert oli lopulta löytänyt itsensä pari viikkoa sitten, kun hän oli hieman muuttanut tyyliään ja kehittänyt itselleen entistä julmemman ja ilkeämmän asenteen. Samalla hän oli alkanut auttaa Paul Heymania ja Big Show’ta, ja ennen kaikkea hän oli saanut uuden nimen, kun Albert päätettiin vaihtaa A-Trainiksi. Tajusin vasta tätä ppv:tä katsoessa, kuinka hauskaa olisi, jos suomalaisen painijan nimi olisi A-Train. Hehe. Mutta siis, A-Train oli aloittanut heti nimenvaihdoksen jälkeen todellisen tuhon kylvämisen. Ottelussa Rey Mysteriota vastaan hän oli diskauttanut itsensä tarkoituksella pieksemällä Mysterion jalan niin pahasti, että Mysterio jouduttiin kärräämään paikalta ambulanssilla. ReyReytä ei sen jälkeen ollut nähty SD:ssä, mutta Mysterion ystävä ja joukkuepari Edge kantoi A-Trainille kaunaa. Lopulta hän oli joutunut itsekin iskun kohteeksi, kun A-Train oli piessyt Edgen jalan ennen WWE-mestaruuden ykköshaastajuusottelua, johon Edge osallistui. Edge hävisi ottelun A-Trainin takia, joten nyt hänellä oli kaksi syytä päästä kostamaan tälle monsterille.
Yllättävän toimiva ottelu. En etukäteen odottanut tältä paljoakaan, mutta Edge ja A-Train saivat aikaan varsin toimivan paketin. Jo tässä ottelussa näkyi se, että A-Train ei todellakaan ole huonoimpien isojen mörssäreiden joukossa ja että hän oikeasti pystyy hyviin otteisiin oikean vastustajan kanssa. Edge vastasi tässä ottelussa vauhdikkaista liikkeistä ja korkeista loikista, ja A-Train puolestaan jyräsi Edgen kanveesiin vakuuttavan näköisillä power-liikkeillä. Toisaalta A-Train otti myös bummpia erityisesti Top-Rope Edge-O-Maticissa ja esitteli vikkelyyttään tarjoamalla hienon Bicycle Kick -counterin Edgen Crossbodyyn. Kokonaisuutena siis ihan mukava ja juuri sopivan pituinen välipalaottelu, jonka lopetus oli tosin aika heikko vaikkakin storylineen sopiva.
* * ½
Singles Match
Eddie Guerrero vs. Chris Benoit
Chris Benoit’n ja Kurt Anglen välit olivat lopullisesti katkenneet Survivor Seriesin joukkuemestaruusottelussa, jossa miehet olivat käyneet toistensa kimppuun. Samalla Benoit oli alkanut muuttaa taas käytöstään facemaiseen suuntaan. Tässä ppv:ssä Angle ja Benoit eivät kuitenkaan päässeet vielä toistensa kimppuun, sillä Benoit’lla oli kana kynittävänä Eddie Guerreron kanssa. Heti SurSerin jälkeen oli selvää, että niin Benoit, Angle kuin Guerrerokin tahtoivat nousta WWE:n päämestariksi. Nämä kaikki kolme (ja Edge) olivat mukana ykköshaastajuusottelussa, jossa ensimmäisenä eliminoitiin Edge ja sen jälkeen Benoit onnistui eliminoimaan Guerreron. Benoit oli siis hyvin lähellä pitkään haaveilemaansa mestaruusottelua, mutta silloin jo eliminoitu Guerrero pisti näppinsä peliin ja aiheutti Benoit’lle tappion! Kenties Eddie oli katkera Benoit’lle siitä, kuinka miesten tiet erkanivat nopeasti loppukesällä, kun he olivat siirtyneet yhdessä SD:hen. Entiset parhaat ystävykset eivät olleet missään vaiheessa päässeet selvittämään kunnolla tätä välirikkoaan, mutta nyt siihen olisi vihdoin mahdollisuus.
Aivan kiistatta huippuluokan ottelu. Todella hieno Painiottelu isolla P:llä. Guerrero ja Benoit eivät ole tainneet WWE:ssä edes otella ppv-tasolla toisiaan vastaan kunnon Singles Matchissa ennen tätä, joten jälleen kerran aivan loistavaa pelisilmää bookkaajilta heittää heidät toisiaan vastaan väli-ppv:n otteluun sopivalla taustatarinalla. Ehkä ainut miinus ottelulle tulee siitä, että sen alku oli aika tavanomainen eikä millään tavalla suurta hurmiota herättävää, mitä olisin näiltä kahdelta voinut odottaa. Alkuhieronnan ja -lukottelun jälkeen päästiin kuitenkin hyvin pian asiaan, ja sitten nähtiinkin mahtavia submission-liikkeitä, näyttäviä high flying -hetkiä ja komeita Suplexeita sekä muita heittoja. Kokonaisuutena upea kamppailu, jossa oli hieno tarina loppuun saakka. Myös selostajat olivat hienosti mukana. Monet arvostelijat ovat pitäneet esim. No Mercyn joukkuemestaruusottelua reilusti parempana kuin tätä, mutta minusta nämä ovat ihan samalla tasolla.
* * * *
Tässä välissä nähtiin aivan liian ylipitkä angle, jossa selviteltiin Torrie Wilsonin, Dawn Marien ja Al Wilsonin välejä. Dawn Marie ja Al Wilson olivat siis ehtineet mennä jo kihloihinkin, ja tämän tuhoontuomitun juonikuvion viimeisin käänne oli se, että Dawn Marie paljasti olevansa todellisuudessa kiinnostunut Torriesta. Dawn pakotti Torrien tulemaan hotellihuoneeseen hänen kanssaan lupaamalla, että hän ei menisi naimisiin Alin kanssa, jos Torrie viettäisi yön hänen kanssaan. Torrie suostui tähän vastentahtoisesti, mutta seuravaassa SD:ssä Dawn seisoi yhdessä kehässä Alin kanssa ja ilmoitti sittenkin menevänsä tämän kanssa naimisiin, koska hän välitti niin paljon Alista. Lisäksi Dawn lupasi näyttäväsä ppv:ssä videon siitä, mitä hotellihuoneessa tapahtui. No, tässä me sitten katsoimme yli viisi minuuttia Dawnin ja Torrien välistä pehmopornoa, jossa ei toki sinänsä ole mitään vikaa. Juuri kun hommassa oltiin pääsemässä asiaan, Al Wilson ilmoitti, ettei hän haluaisi nähdä enempää. Dawn suostui tähän, koska hän rakasti miestään, ja pariskunta poistui kehästä. Oikeasti. Tähänkö piti käyttää yli 10 minuuttia ppv:n lähetysaikaa? Mitään oikeasti erikoista ei nähty (naiset pussailemassa toisiaan alusvaatteisillaan tv:ssä on nykyisin aika arkipäivää), ja tämä angle ei edistänyt tätä storylineä yhtään millään tavalla. Olen todella pettynyt WWE:n mielikuvituksen tasoon.
Singles Match
Kane vs. Batista
Kyllä vain, tämä on Batistan in ring ppv-debyytti. Muistamme toki Batistan jo keväisestä Judgment Daysta, jossa Deacon Batista -gimmickillä esiintynyt Dave toimi Reverend D-Vonin ja Stacy Keiblerin apurina. Diakoni Batista olikin otellut joukkueena Pastori D-Vonin kanssa aina alkusyksyyn asti. Tuolloin Batista sai tarpeekseen D-Vonista ja otti loparit porukasta. Tämän jälkeen hän lähti SD:stä, ja pian Raw’ssa alkoi pyöriä uudella monsteri-gimmickillä hehkutetun Batistan debyytin hypevideoita. Lopulta Batista oli valmis tekemään debyyttinsä, ja hän liittoutui saman tien ”Nature Boy” Ric Flairin kanssa. Flair auttoi Batistaa pääsemään Raw-urallaan alkuun, mikä onnistui parhaiten hankkimalla paljon vihamiehiä. Ensimmäiseksi vastustajakseen Batista sai Kanen, jonka kanssa hänellä oli ollut ppv:tä edeltävillä viikoilla nokkapokkaa. Nyt konkari-Kanella oli mahdollisuus näyttää tulokkaalle kaapin paikka.
Tämä ei ollut erityisen mairitteleva ottelu sen enempää Kanelle kuin Batistallekaan. Kanelle sen takia, että tällä kertaa hän ei ollut parhaimmassa iskussa, vaikka muuten loppuvuosi olikin ollut kamalasta buukkauksesta huolimatta kovaa yrittämistä. Batistalle taas sen takia, että olisihan sen ppv-debyytin voinut kieltämättä hieman paremminkin tehdä. Tämä ottelu tuntui vain olevan kirottu epäonnistumaan, vaikka kaikki palaset olivat periaatteessa ihan kohdillaan. Batista ei ollut edes mitenkään sysipaska tässä ottelussa, vaikka kieltämättä parin vuoden päästä hän olisi huomattavasti parempi. Tässä Batista oli vain tosi epävarma, mikä näkyi kaikissa haparoivissa kehäotteissa ja parissa todella kömpelössä botchissa (erityisesti se Powerbomb oli tosi heikko suoritus). Lisäksi ottelu oli buukattu heikosti, ja Flairinkin sekaantumiset olivat aivan idioottimaisen oloisia. Yleinen kömpelyyskään ei auttanut asiaa, ja lopputuloksena oli yksinkertaisesti heikko brawli.
* ½
Ensin Batistan ottelu ja sitten John Cenan angle. Tämä oli vain parin minuutin mittainen mutta sen takia mainittavan arvoinen, että tämä oli ensimmäinen ppv-tapahtuma, jossa nähtiin John Cena legendaarisella räppäri-gimmickillä. Cena oli saanut mahdollisuuden uuteen gimmickiin Smackdownin Halloween-jaksossa, jossa hän oli pukeutunut Vanilla Iceksi. Cena vakuutti freestyle-räpeillään sekä katsojat että buukkaajat, sillä hänelle päätettiin antaa mahdollisuus jatkaa gimmickillään pysyvästi. Cena alkoi pukeutua farkkushortseihin ja pelipaitoihin, ja heelmäisesti hän haukkui kaikkia mahdollisia henkilöitä WWE:n rosterissa freestyle-räpeillään. Pari viikkoa sitten hän oli saanut sidekickikseen Bull Buchananin, jolle Cena antoi uudeksi nimeksi Bling-Bling Buchanan. Nyt Cena ja Buchanan saapuivat dissamaan yleisöä parin minuutin promolla ja poistuivat sitten paikalta.
WWE Women’s Championship
Victoria (c) vs. Trish Stratus vs. Jacqueline
Victoria oli noussut WWE:n naisten mestariksi, mutta silti tämän Stevie Richardsin kanssa yhteistyön aloittaneen sekopään tilanne oli muuttunut entistä pahemmaksi. Victoria ei edelleenkään voinut sietää Trishin saamaa suosiota, mutta lisäksi hän oli päättänyt eliminoida kaikki muutkin WWE:n diivat, jotka keräsivät yleisöltä häntä enempää huomiota. Niinpä hän oli tonkimassa naisten pukuhuoneessa Jacquelinen laukkua, kun Jacqueline sai hänet kiinni itse teosta. Tästä seurasi tietenkin käsirysy, ja lopulta Jacqueline sai mahdollisuuden haastaa Victoria mestaruudesta ppv:ssä. Myös Trish oli yhä mukana kuvioissa, sillä hänellä oli uusintaottelu vielä käyttämättä. Tässä ppv:ssä Victoria käytti ensimmäistä kertaa sisääntulomusiikkinaan t.A.T.u:n All The Things She Saidia.
Ihan kiva naisten ottelu muttei kuitenkaan vuoden parhaimpia. Yksi ongelma tässä oli se, että ottelu jäi aivan liian lyhyeksi. Muutama minuutti lisää ja samalla kunnon lopputaistelut kehiin, niin oltaisiin voitu puhuakin jo vuoden parhaimpiin naisten otteluihin kuuluvasta koitoksesta. Nyt jäätiin ihan mukavan tasolle, mikä on kuitenkin ihan hyvä suoritus. Ensimmäiset vajaat neljä minuuttia olivat todella intenssiivistä, viihdyttävää ja oikeasti näyttävää painia. Sitten lopussa nähtiin hieman turhaa hapuilua ja turhan äkisti tullut lopetus, jotka söivät tunnelmaa jonkun verran. Silti hatunnosto taas Victorialle, Trishille ja varauksella myös Jacquelinelle, jotka ottivat naisiksi oikein näyttävää bumppia.
* *
WWE Championship
Big Show (c) vs. Kurt Angle
Smackdownin ME-kuviot olivat kokeneet järkyttävän muutoksen, kun Paul Heyman puukotti Brock Lesnaria selkään ja auttoi Big Show’n voittoon miesten mestaruusottelussa Survivor Seriesissä. Heyman oli alun perin tuonut Lesnarin WWE:hen, mutta nyt hän oli saanut tarpeekseen. SurSerin jälkeisessä SD:ssä Heyman ilmoitti virallisesti purkavansa sopimuksensa Lesnarin kanssa. Samaan aikaan Lesnar kävi aivan raivona backstagella. Hän oli tuhonnut kaiken käsiinsaatavan ja eteentulevan, ja Stephanie McMahon oli ilmoittanut, että hänen täytyisi hyllyttää Lesnar, jos Lesnar yrittäisi käydä Show’n ja Heymanin kimppuun. Lesnar ei kuunnellut Stephanieta, vaan hyökkäsi Heymanin ja Show’n promon aikana heidän kimppuunsa terästuolin kanssa. Stephanie antoi Lesnarille vielä yhden mahdollisuuden, mikä ei olisi häntä voinut vähempää kiinnostaa. Myöhemmin samana iltana Lesnar iski Show’lle F-5:n ja joutui lopulta hyllytetyksi. Se ei silti estänyt Lesnaria saapumasta seuravalla viikolla paikalle katsomosta käsin. Lesnar kävi jälleen Show’n kimppuun ja iski tämän F-5:llä selostuspöydästä läpi.
Samaan aikaan Kurt Angle oli onnistunut nousemaan uudeksi ykköshaastajaksi, ja seuraavalla viikolla hän ilmaantui Brock Lesnarin nimmaritilaisuuteen. Siellä hän ehdotti Brockille diiliä: hän suostuttelisi Stephanien purkamaan Brockin hyllytyksen, jos Lesnar auttaisi Anglea ottelussa Big Show’ta vastaan Armageddonissa. Angle sai kuin saikin puretuksi Lesnarin hyllytyksen, joten nyt jäljellä oli vain yksi kysymys: auttaisiko Lesnar Anglea?
Tyypillinen esimerkki entertainment-brawlista, vaikka Angle toki toi teknisen lisän tähän kohtaamiseen. Silti tämä ottelu oli buukkaukseltaan ja painilliselta anniltaan suurimman osan ajasta vahvasti juuri suuriin yksittäisiin liikkeisiin painottunutta ja yleisön tunnelmalla elänyttä brawlausta. Kunniaa toki pitää antaa Anglelle hienoista lenteilystä ottelun aikana (ensin alussa ulos kehästä suoraan Heymanin päälle ja myöhemmin sekä Missile Dropkick että Moonsault). Big Show’kin liikkui aika hyvin siihen nähden, että hän oli varmaan isommassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin urallaan. Kokonaisuutena tämä ottelu siis hoiti tehtävänsä oikein hienosti, vaikka ottelun loppuosuus olikin lähinnä maassa makoilua höystettynä parilla isolla liikkeellä ja sillä kaikkien odottamalla sekaantumisella. Kokonaisfiilis ottelusta oli siis kaikin puolin hyvä, vaikkei kyseessä mikään superottelu ollutkaan.
* * *
World Heavyweight Championship
2 out of 3 Falls Match
Shawn Michaels (c) vs. Triple H
Vuoden kuumin feud paluunsa tehneen Shawn Michaelsin ja Triple H:n välillä saisi tässä huikeassa ME:ssä päätöksensä. HHH ja Michaels olivat olleet parhaita ystäviä, kunnes HHH oli heinäkuussa tehnyt maailman halpamaisimman tempun ja puukottanut Michaelsia selkään. Yli 4 vuotta painikehistä poissa ollut HBK palasi yhden ottelun ajaksi kehään otellakseen uutta vihamiestä vastaan SummerSlamissa. Michaels voitti ottelun, mutta HHH pieksi HBK:n ottelun jälkeen lekalla niin pahasti, että kaikki olivat varmoja HBK:n uran lopullisesta päätöksestä. Sen sijaan Michaels teki uuden paluunsa muutamia viikkoja ennen Survivor Seriesiä, ja tällä kertaa hän oli tullut jäädäkseen! Michaelsilla oli SurSerin Elimination Chamberissa ainoana tavoitteena estää se, että HHH säilyttäisi mestaruuden, mutta sen lisäksi Michaels shokeeraasi kaikki voittamalla WWE:n päämestaruuden itse ensimmäisen kerran lähes viiteen vuoteen. Triple H ei voinut sietää tätä tilannetta, ja niinpä nämä veriviholliset olivat toistensa kimpussa kaikin mahdollisin tavoin seuraavien viikkojan Raw’issa. Lopulta Raw’n GM Eric Bischoff ei nähnyt mitään muuta mahdollisuutta tämän feudin päättämiseksi kuin buukata Armageddonniin paras kolmesta ottelu… Eikä mikä tahansa paras kolmesta ottelu. Tässä nimittäin ensimmäinen osa käytäisiin Street Fight -säännöillä, toinen Steel Cage Matchina ja tarvittaessa kolmas Ladder Matchina. Ric Flair häädettiin kehänlaidalta ennen ottelun alkua.
Huikean upea ottelu ja mahtava päätös illalle. Toisaalta eihän mitään muuta ollut lupa odottaakaan niistä lähtökohdista, joista tähän Main Eventiin tultiin. Michaels ja Hunter tekivät jälleen kerran sen ja toimittivat yleisölle parasta mahdollista painiviihdettä. Silti minun on hieman napistava, koska tämä ei ollut samanlainen viiden tähden klassikko kuin miesten ottelu SummerSlamissa tai Elimination Chamber Survivor Seriesissä. Syytä on vaikea sanoa, mutta ehkä selvin sellainen oli se, että ensimmäisen osion loppupuoli ja toisen osion alkupuoli olivat yllättävän vaisua menoa, jossa ei oikein tapahtunut mitään ja jotka jättivät toivomaan hieman parempaa. Myös pitkä kökkiminen teräshäkin päällä oli vähän blah. Nämä ovat kuitenkin hyvin pieniä vikoja, jotka eivät paljon paina siinä vaiheessa, kun miehet muuten antavat ottelulle kaikkensa, ja tunnelma on niin korkealla kuin ikinä vain voi olla. Tässä oli kaikkea palavista piikkilankalankunpätkistä huikeaan lopetusspottiin. Mahtava ottelu.
* * * * ½
Tämä ppv muistuttaa kokonaisrakenteeltaan todella paljon No Mercyä. Huippuluokan ME ja toinen huippuottelu alakortissa, lisäksi pari hyvää ottelua (joista toinen käytiin päämestaruudesta) ja pari kivaa n. **½-ottelua, sekä lisukkeena yksi heikompi ottelu ja turha pätkä Dawn Marie/Torrie Wilson -feudista. Näillä sanoilla voi siis kuvata sekä No Mercyä että Armageddonia. Melkein tekisi siis mieli pistää nämä kaksi ppv:tä täysin samalle viivalle, kun ne tuntuivat niin paljon toisiaan muistuttavan, mutta ehkä tämä Armageddon jää silti ihan hiuksenhienosti No Mercyn taakse. Kokonaisuutena tämä oli selvästi Hyvä.
Wikipedia: WWE Armageddon 2002
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 9.6.2013
No Comment