Arvio: WWF Invasion 2001

Päivämäärä: 22.7.2001

Sijainti: Cleveland, Ohio (Gund Arena)

Yleisömäärä: 17 964

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 

---

Ihan ensimmäisenä täytyy sanoa, että tämän tapahtuman poster on yksi hienoimmista pitkiin aikoihin. Todella tyylikkäästi toteutettu. Mutta poster on nyt kuitenkin pienin asia, joka tästä ppv:stä pitäisi huomioida. Tämä tapahtuma on niin poikkeuksellinen, että se vaatii ihan oman taustatarinansa tähän alkuun.

Kahtena edellisvuotenahan heinäkuussa WWF oli järjestänyt Fully Loaded -nimisen ppv:n. Saman tapahtuman oli tarkoitus palata ppv-kalenteriin myös tänä vuonna, kunnes kaikki yhtäkkiä muuttui. Muutos oli alkanut maaliskuussa, kun Shane McMahon osti WCW:n isänsä nenän edestä. Tilanne oli tiivistynyt, kun Shane oli tehnyt paluunsa pian Judgment Dayn jälkeen ja alkanut promota tosissaan WCW:n tuomisesta takaisin ja WWF:n haastamisesta. Hän ei ollut suinkaan palannut yksin, vaan muun muassa Lance Stormin johdolla monet WCW:n midcarderit tekivät WWF-debyyttinsä Shanen johdolla. Samalla Shane kävi neuvotteluja useiden WWF-painijoiden kanssa. Tilanne kärjistyi entisestään, kun WCW:n suurtähti Diamond Dallas Page paljastui Undertakerin vainoojaksi ja kun WCW:n päämestari Booker T teki WWF-debyyttinsä King of the Ringissä hyökätessään WWF-mestari Steve Austinin kimppuun. Sota oli syttymäisillään.

Varsinaisesti homma räjähti käsiin KOTRin jälkeisessä Raw’ssa, joka järjestettiin WWF:n perinteisimmällä maaperällä Madison Square Gardenilla. Tuohon iltaan asti katsojien saattoi olla hiukan vaikea suhtautua koko WCW:n ja WWF:n sotaan, koska WWF:n omistaja Vince McMahon oli viime kuukausien ajan ollut perhettään kyykyttävä kusipäinen heel ja WCW:n omistaja Shane taas isäänsä vastaan taisteleva face. Pitäisikö heidän olla WWF:n vai Shanen puolella? Tilanne ratkesi MSG:ssä nähdyssä Raw’ssa, kun WCW:läiset (mm. DDP:n ja Shanen johdolla) kävivät halpamaisesti WWF-sankareiden kimppuun ja Booker T pieksi Vincen matalaksi Scissors Kickillään. Sota oli käynnissä, ja Vincestä oli tullut taas kaikkien WWF-fanien promootion kunniaa suojeleva face. Shane joukkoineen oli puolestaan muuttunut halpamaiseksi heel-porukaksi, joka tahtoisi syöstä WWF:n kokonaan pois painimaailman kartalta.

Kuviossa nähtiin kuitenkin vielä yksi suuri twisti seuraavalla viikolla. WWF-fanit järkyttyivät, kun WWF-debyyttinsä tehneiden Tommy Dreamerin ja Rob Van Damin johdolla lähes kaikki entiset ECW-painijat hyökkäsivät porukalla WWF:n puolella olleiden Chris Jerichon ja Kanen kimppuun. Samalla paljastui, että selostuspöydän takana maaliskuusta asti istunut Paul Heyman oli koko hyökkäyksen ideoija ja ”mastermind”, joka oli koonnut tuon ECW-porukan yhteen. Todellinen shokki kuitenkin tarjottiin saman illan lopussa, kun ECW:n ja WCW:n painijat lyöttäytyivät yhteen! Paul Heyman ja Shane McMahon halasivat kehässä ja ilmoittivat, että ECW:n uusi omistaja on Stephanie McMahon, joka oli ollut ruudusta poissa reilun kuukauden ajan. WCW:n ja ECW:n liittouma tahtoi yhdessä tuhota WWF:n. Vince oli nyt aivan yksin, kun hänen molemmat lapsensa olivat pettäneet hänet.

Vince ei kuitenkaan lannistunut näistä suurista käänteistä, vaan hän kokosi koko uskollisen WWF-rosterinsa yhteen, jotta he saisivat tuhottua sekä WCW:n ja ECW:n vielä uudestaan – tällä kertaa niin hyvin, etteivät ne enää koskaan tekisi paluutaan. Koko perinteinen WWF-alumniporukka liittyi saman tien Vincen joukkoihin, koska hekään eivät voineet sietää uusia tunkeilijoita. Ainoan poikkeuksen teki henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa painiva WWF-mestari Steve Austin, josta oli viime kuukausien aikana tullut suunnaton pelkuri ja vain varjo entisestä Stone Coldista. Austinin tilanteesta lisää vielä ME:n kohdalla. Lopulta tämä sota oli mennyt niin pitkälle, ettei heinäkuussa nähtykään perinteistä Fully Loadedia, vaan sen tilalle järjestettiin ainutlaatuinen Invasion-ppv. Tässä tapahtumassa olisi kyse kunniasta, maineesta ja niistä legendaarisista bragging rightseista. Jokainen ottelu käytäisiin Team WCW/ECW vs. Team WWF -hengessä.

Selostajinamme tässä tapahtumassa olivat JR ja vaihteeksi paluunsa tehnyt Michael Cole. Heyman oli hetkeksi hylännyt selostuspöydän tämän uuden kuvionsa vuoksi. Illan ensimmäinen WCW vs. WWF -ottelu nähtiin jo Heatissa, jossa WCW:n Chavo Guerrero Jr. voitti WWF:n Scotty 2 Hottyn.

Tag Team Match

Lance Storm & Mike Awesome vs. Edge & Christian

Edge ja Christian olivat näitä WWF-painijoita, jotka olivat oikeasti alkaneet käyttäytyä selvästi enemmän facemaisesti sen jälkeen, kun sota WCW/ECW:n ja WWF:n välillä oli syttynyt. Kaksikko oli muutenkin selvässä nosteessa, ja nyt he saivat kunniallisen tehtävän yrittää olla ensimmäiset painijat, jotka saivat kaadettua WCW:läiset tässä Invasion-ppv:ssä. Vastaansa E & C sai WCW:ssäkin joukkueena painineet Lance Stormin ja Mike Awesomen. Awesome ja Storm olivat olleet Shanen riveissä mukana heti toukokuussa nähdyistä hyökkäyksistä lähtien, ja Awesome oli ehtinyt jo nousta ensimmäiseksi WCW-painijaksi, joka piti hallussaan WWF-mestaruutta, sillä hän oli voittanut HC-vyön tuossa kuuluisassa MSG-Raw’ssa. Sittemmin hän oli tosin hävinnyt sen pois.

Tästä ottelusta voi ilmeisesti olla montaakin mieltä, sillä joidenkin arvostelijoiden mukaan tämä oli aika laimea tapa avata suuri ja merkittävä Invasion. Itse en voisi olla enempää eri mieltä, sillä itse tykkäsin tästä menosta ihan hemmetin paljon. Kaikki neljä kehässä ollutta painijaa osasivat hommansa loistavasti ja pääsivät näyttämään hienot painikykynsä. Juuri tällaiset ottelut olivat niitä, joita olin toivonut Awesomelta ja Stormilta jo WCW:ssä, mutta he eivät olleet saaneet vastaansa oikeita joukkueita. Nyt vastaan asettuivat hienosti kaksikon kanssa yhteen pelanneet Edge ja Christian, ja lopputulos oli todella energistä ja viihdyttävää joukkuepainia. Koko ajan tapahtui jossakin, ja Awesomekin näytti taas omalta itseltään lennellessään perhanan vakuuttavan näköisesti ympäri kehää. Hieno avaus illalle. Ainut miinus tulee siitä, että tämä olisi saanut kestää vieläkin pidempää, niin oltaisiin voitu puhua ehkä vielä korkeammista arvosanoista. Toisaalta openerin tehtävässä tämä oli täydellisesti toimiva.

* * * ½ 

Special Referee: Mick Foley

Nick Patrick vs. Earl Hebner

Taistelu WWF:n ja WCW/ECW:n välillä ei ollut jäänyt pelkästään painijoiden väliseksi. Shane McMahon oli nimittäin tuonut mukanaan myös muutaman WCW-tuomarin, jotka tahtoivat ottaa oman osansa tuomaroinnista ja myös pukuhuoneesta. WWF:n tuomariporukalle tämä ei niin vain käynytkään, ja pian WWF:n päätuomari Earl Hebner oli ajautunut rajuihin erimielisyyksiin virkaveljensä Nick Patrickin kanssa. Hupaisaa tässä kuviossa oli se, kuinka juuri Patrick oli valikoitunut WCW:n senior refereeksi – ainakin jos muistaa nWo-kuvion, jossa Patrick oli juuri se tuomari, joka petti WCW:n ja tuomaroi otteluita nWo:laisten eduksi. Lisänaurunpyrskähdyksiä aiheutti selostamossa istunut Michael Cole, joka ilmoitti ottelun alussa, että ”Patrick on pysynyt uskollisena WCW:lle kaikkien vuosien ajan”. Vintage Michael Cole.

Ottelun erikoistuomariksi oli valittu Mick Foley, joka oli yksi harvoista puolueettomista henkilöistä tällä hetkellä WWF:ssä. Foley oli paininut kaikissa kolmessa promootiossa, eikä hän tuntenut suurta sympatiaa sen enempää Vinceä kuin Shanea tai Stephanieta kohtaan, joten hän otti hoitaakseen tämän tuomareiden ottelun tuomaroimisen. Foleyn esiintyminen olikin ottelun parasta antia, vaikka ei tämä muutenkaan minua ärsyttänyt. Harmiton välipala, joka hoidettiin myös nopeasti alta pois, eikä varmaan aiheuttanut kenellekään henkisiä traumoja. Yleisökin oli yllättävän hienosti tässä mukana. Näin tällaiset turhat non wrestler -ottelut pitää hoitaa. Parempi toki olisi, jos niitä ei buukattaisi ppv:hen ollenkaan.

½ 

Tag Team Match

APA (c) vs. Chuck Palumbo & Sean O’Haire (c)

Tämä oli illan ensimmäinen champion(s) vs. champion(s) -ottelu. Mestaruuksia ei kuitenkaan ollut pelissä. Bradshaw’n ja Faarooqin joukkue tunnettiin pitkään Acolytesinä, mutta nyt he olivat ottaneet tuon APA (Acolytes Protection Agency) -lempinimen virallisesti myös joukkueensa nimeksi. Lisäksi he olivat hiljattain voittaneet WWF:n joukkuemestaruudet, ja tämän suuren Invasion-storylinen alettua kunnolla he olivat nousseet tietynlaisiksi WWF:n midcard-porukan pukuhuonejohtajiksi. Bradshaw ja Faarooq valoivat uskoa erityisesti muihin WWF:n joukkueisiin ja kannustivat heitä taistelemaan WCW/ECW:n joukkueita vastaan. Entisten WWF:n joukkuemestareiden Dudleyiden lisäksi tuohon vihollisporukkaan kuului erityisesti WCW:n joukkuemestaruuksia kantava Chuck Palumbon ja Sean O’Hairen kaksikko. Palumbo ja O’Haire olivat heti debyytissään ottaneet juuri APAn silmätikukseen, ja uudet tulokkaat yrittivät piestä vanhat konkarit mahdollisimman halpamaisesti. APA ei tällaisesta hätkähtänyt, vaan Bradshaw ja Faarooq tahtoivat tarjota tulokkaille kunnon mukiloinnin.

Voisin toki kritisoida suuresti sitä, että WWF:n tällä hetkellä erittäin laajasta ja moniulotteisesta joukkuedivarista Invasion-storylinen alussa mestarijoukkueeksi poimittiin varsin keskinkertainen APA, mutta en sitä kuitenkaan tee, koska olen aina tietyllä tavalla digannut kyseisestä joukkueesta sopivan pieninä annoksina. En sitä paitsi usko, että heidän mestaruuskautensa jatkuu kovin pitkään, ja tässä ottelussa he toimivat Palumbon ja O’Hairen kanssa todella hyvin yhteen. Tästä ottelusta tuli mieleen aivan Natural Born Thrillersin ottelut DDP:tä ja Kevin Nashia sekä myöhemmin toisiaan vastaan. Juuri sellaista yllättävän menevääkin isojen miesten toimivaa brawlausta, jossa nähdään muutamia oikeasti hienoja power-liikkeitä ja kunnollista yrittämisen meininkiä. O’Haire ja Palumbo osoittivat taas olevansa omillaan tämmöisissä ”aika mukavissa” joukkuemestaruusotteluissa. Ei heillä tälle divisioonalle ehkä olisi ollutkaan annettavana mitään viiden tähden klassikoita, mutta tällaiset mukavat rymistelyjoukkueottelutkin ovat kivaa katsottavaa aina välillä. Ja O’Hairen Seanton Bomb on joka kerta yhtä hieno. Loppu oli hiukan botchattu, mutta ei onneksi kovin pahasti.

* * ½ 

Tässä välissä nähtiin helposti yksi vuoden parhaista backstage-angleista. Nämä ovat juuri sellaisia ihan lyhyitä pieniä pätkiä, joissa ei edes tarvitse olla mitään muuta kuin pari hienoa oivallusta, ja ne toimivat hienoina väliviihdyttäjinä. Tämmöiset tuntuvat nyky-WWE:ssä puuttuvat aivan liian usein. Joko backstage-anglet ovat vain tylsiä tai sitten väkisin väännetyn mukahauskoja. Tällaisia minä kaipaisin enemmän. Lisäksi loistavaa työskentelyä niin Jericholta kuin Vinceltäkin. Tätä menoa joudun valitsemaan Y2J:n taas parhaaksi puhujaksi vuoden lopussa.

Singles Match

X-Pac (c) vs. Billy Kidman (c)

Illan toinen champion vs. champion -ottelu käytiin WWF Light Heavyweight -mestari X-Pacin ja WCW Cruiserweight -mestari Billy Kidmanin välillä. X-Pac oli menettänyt X-Factor-kumppaninsa Justin Crediblen pian Invasionin alkamisen jälkeen, sillä Credible oli yksi niistä entisistä ECW-painijoista, jotka hyppäsivät WCW/ECW-porukan kelkkaan Paul Heymanin suostuttelun ansiosta. X-Pac ei kuitenkaan jäänyt murehtimaan kaverinsa menetystä, sillä hän voitti WWF Light Heavyweight -mestaruuden pian KOTRin jälkeen. Billy Kidman puolestaan oli yksi monista WCW-tulokkaista, mutta Cruiserweight-mestaruuden hän voitti vasta heinäkuussa WWF:n järjestämässä show’ssa. Kyseessä oli historian ensimmäinen WCW-mestaruuden vaihtuminen WWF:n lähetyksessä, kun CW-mestari Shane Helms puolusti vyötään Invasion-kumppaniaan vastaan ja hävisi vyön hänelle. Nyt Kidmanilla oli mahdollisuus puolustaa WCW:n cruiserweightien kunniaa.

Tämä oli selvin sellainen ottelu, jossa yleisö oli lähes tulkoon täysin WCW-painijan puolella. WWF-fanit eivät voineet edelleenkään sietää omahyväistä X-Pacia, vaikka tämä edustikin heidän rakastamaansa promootiota. Tuo X-Pac-viha ei kuitenkaan minua haitannut ollenkaan, sillä osittain juuri sen takia tässä CW-ottelussa oli niin hieno tunnelma. Porukka buuasi rajusti X-Pacille ja hurrasi oikeasti kovaa Kidmanille. Tosin Kidman ansaitsi suurimman osan noista hurrauksistaan aivan itse esittämällä upeita taidonnäytteitään. Kidman oli tässä ottelussa niin omimmillaan kuin voi vain olla. Billy pomppi paikasta toiseen, väläytti hurjia high flying -liikkeitä (mm. kuvankaunis SSP) ja muitakin sähäköitä kevytsarjalaisten otteita toinen toisensa perään. Kidman on todellakin yksi omista suosikeistani tällä aikakaudella, koska hänen painimistaan on vain niin ilo katsoa. Myös X-Pac näytti tässä ottelussa aika hyvältä, sillä hän pelasi Kidmanin kanssa yhteen varsin hyvin. Kritiikkiä tosin täytyy antaa X-Pacille siitä, että hän yritti ottelun alkupuolella viritellä jonkun verran Chin Lockeja, jotka harmillisesti tappoivat tunnelman vähäksi aikaa. Toinen miinus ottelulle tulee siitä, että se oli liian lyhyt. Näiden heikkouksien takia tämä ottelu on ”vain” hyvä, mutta pienillä parannuksilla päästäisiin jo oikeasti WCW:n huikeiden CW-otteiden tasolle. Tätä menoa WWF:n LHW-divari on tarvinnut.

* * * 

Singles Match

Raven vs. William Regal

Raven kuului tuohon edellä useammankin kerran mainittuun ECW-porukkaan, joka liittoutui Paul Heymanin ja Stephanie McMahon-Helmsleyn johdolla yhteen WCW-jengin kanssa. William Regal puolestaan oli edelleenkin Mr. McMahonille uskollinen WWF-comissioner, joka oli viime aikoina saanut toimistoon apurikseen entisen ECW-painijan Tajirin. Tämä ottelu buukattiin juuri ennen show’ta Heatissa, enkä voi kuin ihmetellä syitä kyseiseen buukkausratkaisuun.

Tässä ottelussa oli pielessä oikeastaan kaikki, mutta aloitetaan nyt vaikka ihan ensin niistä lähtökohdista. Raven oli ollut aina huhti-toukokuuhun asti kovassa nosteessa, sillä hän oli hallinnoinut Hardcore-divisioonaa vuoden alusta lähtien tehokkaasti, ja samalla hänestä oli vähän niin kuin vahingossa tullut yleisön suosikki, joka sai todella suuria reaktioita. William Regal oli puolestaan kuin luotu ylimielisen heelin rooliin, jossa hän julisti brittiläisten olevan kaikkia muita (erityisesti amerikkalaisia) parempia. Nyt kuitenkin Regalia yritettiin buukata jollain tavalla facena WWF-comissionerina ja Ravenia puolestaan ilkeänä heelinä. Jos siis näette jossain nettikirjoituksen, jossa väitetään, että Attitude Eralla kuunneltiin aina yleisöä, eikä tehty alignment-päätöksiä pakottamalla, se on täyttä hevonpaskaa. Näiden lähtökohtaongelmien takia tunnelma tämän ottelun aikana oli aivan kuollut. Kontrasti äskeiseen X-Pac vs. Kidmaniin on todella järkyttävä. Yleisö oli kuollut. Lisäksi tätä täysin epäonnistunutta buukkausratkaisua ei ollut edes yritetty pelastaa esim. HC-stipulaatiolla tai jollain suurella storyline-käänteellä, jota tämmöisen yhdentekevän ottelun viimehetkinen buukkaus oikein huusi. Ei, tämä oli vain täysin turha väliottelu, joka oli vieläpä painilliselta anniltaan hämmästyttävän heikkoa. Nämä kaksi eivät toimineet vastakkain ollenkaan, ja lopputuloksena oli puhtaasti kehno ottelu, jota en ikinä tahdo nähdä uudestaan. Ainoat erityisen hyvät mieleen jääneet asiat olivat Regalin pari nättiä Suplexia. Ei tällaista lisää.

* 

Six Man Tag Team Match

Big Show & Billy Gunn & Albert vs. Shawn Stasiak & Chris Kanyon & Hugh Morrus

Tässäpä oli kyseessä varsin mielenkiintoinen sekametelisoppa, kun kolme WWF:n ja kolme WCW:n midcarderia ottivat yhteen aika randomissa välikortin ottelussa. Toisaalta lähes mikä tahansa on tuota edellistä parempaa, joten koitan olla kritisoimatta liikaa. Hauskaa tämän ottelun taustatarinassa on se, että Big Show ja Billy Gunn olivat viime aikoina alkaneet otella enemmänkin joukkueena, ja nyt he saivat porukkaansa kolmanneksi Intercontinental-mestari Albertin. Kyllä, luit oikein. Albert oli äskettäin voittanut IC-mestaruuden itselleen. Vastaansa keskikorttikolmikko sai WCW:ssä loppuaikoina suhteellisen paljon esillä olleet Shawn Stasiakin, Chris Kanyonin ja Hugh Morruksen.

Itse asiassa minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa tästä ottelusta. Odotin etukäteen todella turhaa ja köykäistä vääntämistä, joka olisi pahimmillaan täynnä Bear Hugeja ja Chin Lockeja. Sen sijaan kyseessä oli kehässä olevat painijat huomioon ottaen aika menevää mäiskintää. Kun aikaa oli vain viisi minuuttia ja kehässä yhteensä kuusi kaveria, eivät kenenkään heikkoudet päässeet esille, vaan sen sijaan jokainen pääsi esittämään parhaat kykynsä. Seurauksena olikin useita oikeasti näyttäviä power-liikkeitä, ja erityisesti Big Show näytti taas vaihteeksi todella hyvältä jysäytellessään vastustajia kanveesiin. Tämä oli hyvin kaukana mistään hienosta painiottelusta, mutta sellainen mukava tv-ottelufiilis tästä kuitenkin jäi. Kaikki tuntuivat oikeasti yrittävän parhaansa. Ennakko-odotuksiin nähden siis varsin onnistunut suoritus.

* *

Singles Match

Tazz vs. Tajiri

Tazz kuului Ravenin, Rhynon, Dudleyiden ja monien muiden tapaan siihen entisten ECW:läisten porukkaan, joka oli liittoutunut yhteen WCW-tunkeilijoiden kanssa. Sen sijaan entinen ECW-painija Tajiri oli tehnyt jokunen aika sitten WWF-debyyttinsä comissioner-Regalin apurina, mutta hän ei ollut suostunut liittymään Heymanin johtamaan ECW-porukkaan. Tajiri oli kyllä eräässä tv-show’ssa huijannut liittyneensä osaksi tuota jengiä, mutta myöhemmin samana iltana hän oli kääntynyt muita ECW:läisiä vastaan. Nyt Tajiri sitten sai vastaansa ECW:n pitkäaikaisimman päämestarin.

Jos joku sattuu muistamaan, niin Taz(z) puolusti ECW-mestaruuttaan (Yoshihiro) Tajiria vastaan Heat Wave 1999:ssä. Tuolloin kaksikko paini hyvän ottelun, joka ei kuitenkaan noussut minkäänlaiseksi klassikkomestaruuskamppailuksi. Nyt tämä mielenkiintoinen parivaljakko sai uuden mahdollisuuden, mutta tälläkään kertaa kyseessä ei ollut mikään superkoitos. Suurin syypää siihen on kuitenkin taas kerran aika, jota tälle ottelulle oli annettu aivan liian vähän. Vajaa 6 minuuttia ei riitä mihinkään, jos Tazzin ja Tajirin pitäisi oikeasti otella hieno ottelu. Parhaansa kaksikko kyllä yritti: ottelun tempo oli alusta loppuun todella kova. Missään vaiheessa ei pysähdytty turhaan aikailemaan, vaan Tazz ja Tajiri todella käyttivät aikansa hyväksi. Lisäksi Tazzin Suplexit ja Tajirin Tarantulat ja Handspring Back Elvow’t olivat hemmetin hienon näköisiä. Jos vain aikaa olisi ollut enemmän, tässä olisi ollut vähintäänkin hyvä ja parhaimmillaan helposti hieno ottelu. Nyt jäätiin vain ”aika mukava” -tasolle. Kiva välipalakoitos silti ehdottomasti. Tuli hyvä mieli näiden yritystä katsoessa, sillä tällaisia koitoksia ei ppv:ssä kovin usein nähdä.

* * ½ 

WWF Hardcore Championship
Hardcore Match

Jeff Hardy (c) vs. Rob Van Dam

Rob Van Dam oli Tommy Dreamerin ohella toinen suuri ECW-nimi, joka teki WWF-debyyttinsä juuri tuossa kyseisessä Raw’ssa, jossa ECW ja WCW liittoutuivat yhteen. RVD oli ollut vuosien ajan yksi suurimmista ECW-nimistä, ja hänen kohtaloaan oli arvuuteltu IWC:ssä ECW:n kaatumisesta lähtien. Nyt homma oli selvä: RVD oli saapunut WWF:ään osana tätä suurta storylineä. RVD toimikin ECW-porukan yhtenä johtohahmona tarkoituksenaan suistaa WWF raiteiltaan. Vastustajakseen Van Dam sai tässä Invasion-tapahtumassa itsensä tasoisen hurjapään, eli WWF Hardcore-mestarin Jeff Hardyn. Hardy ja RVD olivat ottaneet jo pariin kertaan yhteen backstagella, ja nyt Jeff joutuisi puolustamaan mestaruuttaan tunkeilijaa vastaan illan ainoassa mestaruusottelussa.

Jeff Hardyn ja Rob Van Damin kaksintaistelu HC-ottelussa oli semmoinen unelmaottelu, että WWF teki todella järkevästi, kun pisti sen tämän show’n toiseksi suureksi vetonaulaksi. Yleisössä oli taatusti hurjasti porukkaa, joka tahtoi nähdä sen, mitä nämä kaksi saisivat aikaan vastakkain… Ja paljonhan he saivatkin. Tämä on se ottelu, jossa JR on julistanut vanhassa Don’t try this at home -videossa kuullut ”How do you learn to fall off from 20 foot ladder” ja ”How is he even able to stand, that’s what I wanna now” -linensä. Tämä oli juuri sellainen ottelu kuin saattoi vain toivoa: likipitäen täydellistä spottailua. Sellainen HC-ottelu, jota ei ollut koskaan aikaisemmin nähty, koska kenelläkään muilla ei ollut edellytyksiä sen painimiseen. Aluksi nähtiin kehässä äärettömän vauhdikasta ja viihdyttävää spottailua, joka hitaasti eteni rajumpiin otteisiin, kunnes lopussa tuotiin HC-elementit mukaan. Oli tarjolla älyttömiä tikasspotteja, Van Daminatoreita, hurjia loikkia, todella rajua bumpin ottoa molemmilta… Ja oikeasti vain ihan jumalattoman kova taistelu HC-mestaruudesta. Olen monesti sanonut, että vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa alle 15 minuutin ottelu pystyy olemaan niin viihdyttävä, että sille voi antaa huippuottelun arvosanan. Tämä oli yksi niistä poikkeuksista. Ja oikeastaan JR kiteytti koko homman ottelun lopussa: ”En tiedä, kuinka paljon tähtiä tahdotte kotisohvilla antaa tälle, mutta tämä oli yksi hienoimmista taisteluista pitkiin aikoihin”.

* * * * 

Bra & Panties Match
Special Referee: Mick Foley

Torrie Wilson & Stacy Keibler vs. Trish Stratus & Lita

Trish Stratus ja Lita eivät olleet todellakaan mitään ylimpiä ystävyksiä, sillä koko heidän WWF-uransa ajan jatkunut vihanpito oli tälläkin hetkellä hyvässä vauhdissa, sillä Trish oli viime aikoina yrittänyt vikitellä sekä Jeff Hardya että tämän veljeä ja Litan poikaystävää Matt Hardya. Sotakirves oli nyt kuitenkin haudattu hetkeksi, sillä vielä suuremmaksi uhaksi molemmille olivat nousseet WCW:n Torrie Wilson ja Stacy Keibler, jotka olivat varmoja siitä, että WCW:n naispainijat olisivat paljon paremman näköisiä kuin WWF:n vastaavat. Lisäongelmia Torrie ja Stacy olivat aiheuttaneet viekoittelemalla hekin Hardyn veljeksiä, ja lopulta nämä erimielisyydet päätettiin selvittää historian ensimmäisessä Bra & Panties Tag Team Matchissa. Voittajajoukkue olisi se, joka saisi ensin riisuttua vastustajan molemmat painijat alusvaatteisilleen. Erikoistuomarina ottelussa oli Mick Foley.

Jaahas, että sellainen ottelu. No, täytyy todeta, että kyllä minä tätä katsoessa viihdyin paremmin kuin katsoessa niitä tylsiä naisten otteluita, joissa kaksi painitaidotonta diivaa yrittää vääntää tosissaan jotain perinteistä painiottelua. Tässä tunnustettiin suoraan ne tosiasiat, ettei Torriesta ja Stacysta ole painijoiksi, ja keskityttiin sen jälkeen siihen, mitä yleisö oikeasti halusi nähdä tältä ottelulta. Aikamoista talentin haaskausta Litan ja Trishin osalta, mutta olihan tämä ihan hauska curtain jerk tässä välissä ennen Main Eventiä. Ottelussa nähtiin muuten aikamoinen Roll up & housujenriisumisyhdistelmä.

* 

Inaugural Brawl

Dudley Boyz & Rhyno & Booker T & Diamond Dallas Page vs. Brothers of Destruction & Chris Jericho & Kurt Angle & Steve Austin

Ja tämä oli se illan huikea Main Event. Viisi kovinta nimeä WCW/ECW:ltä ja viisi kovinta nimeä WWF:ltä. Tätä ottelua ei käyty eliminointisäännöillä, vaan ensimmäinen ratkaisusuoritus jäisi viimeiseksi. Tähän mennessä WCW/ECW:n edustajat olivat voittaneet viisi ottelua, ja WWF:n painijat olivat voittaneet yhtä monta. Sinänsä tämäniltaisen sodan voitolla ei ollut mitään konkreettista merkitystä (mikä oli omasta mielestäni aika p****estä), vaan kyse oli vain sodan ensimmäisen taistelun voitosta ja kenties samalla ratkaisevasta käänteestä.

Muuten ottelun osanottajista ei ole suurempaa sanottavaa, mutta WWF:n joukkueessa oli yksi suuri murheenkryyni: WWF-mestari Steve Austin. Austin ei ollut oma itsensä WM:ssä nähdyn heel-turnin jälkeen. Hänestä oli vähitellen tullut vain varjo entisestään. Kaljanjuonnin, keskisormen vilkuttelujen ja paskanhaistattamisten sijaan Austin oli pelkurimainen, vainoharhainen, halpamainen ja täysillä Vinceen tukeutuva. Kun sota WCW/ECW:n ja WWF:n välillä oli lähtenyt kunnolla käyntiin ja Vince oli kääntynyt taas faceksi, ilmoitti hän Austinille, että oli olemassa vain yksi henkilö, joka voisi pelastaa WWF:n. Tuo henkilö olisi vanha Stone Cold Steve Austin. Nykyisellä pelkurilla Vince ei kuulema tekisi yhtään mitään. Tämän keskustelun päätteeksi näytti hetken siltä, että Austin iskisi Vinceä Stunnerilla, mutta sen sijaan hän poistui kehästä sanomatta mitään. Seuraavina viikkoina WWF oli hätää kärsimässä, mutta Austin oli palannut kotikonnuilleen baariin juomaan kaljaa ja pelaamaan biljardia, eikä hän omien sanojensa mukaan aikoisi osallistua tähän välienselvittelyyn millään tavalla. Tilanne näytti todella pahalta, kunnes viimeisessä Raw’ssa ennen ppv:tä WCW/ECW:n painijat olivat pistäneet WWF:n todella ahtaalle, ja tuolloin Steve Austinin sisääntulomusiikki alkoi soida! Samalla Austin juoksi kehään, ja häikäilemättömästi hän alkoi jakaa Stunnereita kaikille vastaan tuleville WCW:läisille ja ECW:läisille. Lopuksi Austin joi yksin kaljaa kaikkien piestyjen painijoiden yläpuolella: vanha Stone Cold oli sittenkin palannut juuri kreivin aikaan.

Ohhoh, mitäköhän tästä ottelusta nyt pitäisi oikein sanoa. Vaikkapa sitten se, että tässä nähdään taas se, kuinka paljon hieno kuvio ja mahtava yleisötunnelma merkitsee minulle ottelua arvostellessa. Vaikka tässä ottelussa ei ollut edes mitään oikeaa panosta, tämä tuntui silti hemmetin isolta ottelulta, koska tässä kohtasivat ensimmäistä kertaa virallisessa 5 vs. 5 -ottelussa molempien puolien huippunimet (joojoo, tiedetään kyllä WCW:n edustuksen heikkous, siitä lopussa). Samaan aikaan kehässä olivat WCW:n ja WWF:n päämestarit (Austin ja Booker T). Yleisö oli aivan uskomattoman liekeissä koko ottelun ajan, eikä 30 minuuttia ollut yhtään liikaa tälle ottelulle. Kaikki mukana olleet painijat pääsivät näyttämään omat parhaat kykynsä, ja tuloksena oli oikeasti todella mielenkiintoisia ja ennennäkemättömiä taistelupareja ja hemmetin hienoja liikkeitä. Lopussa nähtiin myös muutama oikeasti raju pöytäbumppi, ja loppukohdissa osa painijoista pelattiin tyylikkäillä buukkauksilla ulos mäiskinnästä niin, ettei kehä ollut täynnä ratkaisun aikaan. Tämä oli juuri sellaista entertainment brawlausta parhaimmillaan. Huikea tunnelma, iso ottelu ja hemmetin viihdyttäviä liikkeitä. Parhaita otteita esitti Kurt Angle, jolla tämä face-rooli toimi hemmetin hyvin. Minä nautin tästä suuresti, vaikkei tämä puhtaan painillisesti toki mikään mestariteos ollutkaan. Loppuratkaisusta voi olla montaa mieltä, mutta minusta se oli varsin onnistunut buukkaus, ja olisin varmasti yllättynyt todella suuresti, jos en olisi tiennyt sitä etukäteen.

* * * * 

---

Tässä ppv:ssä oli paljon hyvää, mutta myös tietynlaisia ongelmia oli. Otteluista täytyy sanoa se, että kahdesta hienosta ****-ottelusta huolimatta mitään sellaista MOTY(C)-menoa tämä ppv ei tarjonnut, vaikka olin sellaista vähän odottanut tällaiselta ppv:ltä, jossa kaksi suurta porukkaa kohtaavat ensimmäistä kertaa kunnolla. Lisäksi oli harmi, että seassa piti olla muutama oikeasti heikko tai muuten vain ppv:hen kuulumaton ottelu ja että pari muutakin ottelua sai liian vähän aikaa. Painillisesta annista jäi päällisin puolin siis oikein hyvä fiilis, mutta paljon parempaankin olisi vain ollut mahdollisuuksia.

Lisäksi en vain voi välttyä näissä kaikissa Invasion-kuvion hommissa siltä fiilikseltä, että tämä homma ei ole niin suurta kuin se voisi olla. Itse tahdon aina tässä Invasion-kritiikissä korostaa sitä, että WCW:n rosteri ei loppuaikoina todellakaan vilissyt mitenkään supertähtiä, kuten voisi päätellä siitä kritiikistä, mitä tämän juonikuvion WCW-edustus on saanut osakseen. On kuitenkin totta, että olihan tämä kuvio monella tapaa aikamoinen alisuoritus potentaaliin nähden. Booker T ja DDP olivat hyvä alku (vaikka DDP:n kanssa homma kustiinkin aivan täysin), mutta missä olivat edes ne loppuaikoina WCW:ssä esiintyneet muut ME-nimet? Scott Steiner? Ric Flair? Jeff Jarrett? Rey Mysterio? Sting? Goldberg ja Kevin Nashkin esiintyivät vielä vuoden 2001 aikana… Pelkästään jo joillakin noista nimistä tämä homma olisi saanut aivan uudenlaiset mittasuhteet. Ja jos muka heistä kellekään ei viitsitty maksaa isoja sopimussummia (koska heillä oli vielä WCW-sopimus päällä), olisi käytössä olleissakin WCW- ja ECW-nimissä ollut useita loppuaikojen (upper) midcardereita, joista olisi oikealla pushilla saatu isoja nimiä. Sen sijaan monet oikeista WCW:läisistä haudattiin pian tämän ppv:n jälkeen kokonaan ja porukkaa alettiin täyttää WWF:n omilla nimillä, mikä vei todella paljon pois fiiliksestä. Palaan tähän myöhemmissä arvosteluissa.

Samalla koko kuvio oli tämän ppv:n tavoin ”vain” Hyvä, eli oikein viihdyttävä, mutta mahdollisuuksia olisi ollut korkeammallekin. Juuri yrityksen puutteen takia jätän tämän niukasti Guilty As Chargedin taakse, sillä siinä taas oli niin paljon yritystä kuin ppv:ssä vain voi olla.

Wikipedia: WWF Invasion

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 4.11.2012