1993ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF WrestleMania IX

Päivämäärä: 4.4.1993

Sijainti: Paradise, Nevada (Ceasars Palace)

Yleisömäärä: 16 891

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Tervetuloa vuoden suurimpaan WWF-tapahtumaan, WrestleMania IX:ään! Harmi vain, että näin keväällä 1993 WWF ei mennyt mitenkään erityisen hyvin, mikä näkyi myös aika vahvasti tämän WM:n lähtökohdissa. Ja kuten monet tietävät, tällä WrestleManialla onkin kyseenalainen maine olla tunnettu kenties kaikkien aikojen heikoimpana WrestleManiana ikinä. Omissa listauksissani tämä kamppailee heikoimman WM:n paikasta aika lailla WrestleMania 2:n kanssa.

Tällä kertaa ei ollut suurta jättiareenaa, vaan noin 16 000 katsojan Ceasars Palace Las Vegasissa. Sinänsä paikka oli kyllä aika ainutlaatuinen valinta, koska Ceasars Palace oli paikkana upean näköinen, ja ulkoilma-areena sekä koko WM-tuotanto oli toteutettu Antiikin Rooman hengessä, mikä kieltämättä näytti poikkeukselliselta ja ainakin omasta mielestäni oikeasti myös tyylikkäältä. Silti kauas oli tultu esimerkiksi viime vuoden Hoosier Domesta. Se ei ole sinänsä ihme, koska painibisneksellä meni yleisesti vuoden 1993 keväällä huonommin kuin koskaan. Suosion lasku sen kuin vain jatkui, vaikka moni oli jo odottanut, että pohja olisi tullut vastaan. Asiaa ei auttanut myöskään se, että WWF oli kuluneen vuoden aikana menettänyt useita suuria tähtiään – viimeisimpinä siis Ric Flairin, joka oli palannut helmikuussa WCW:hen. Yksi iso tähti tosin palaisi tässä ppv:ssä WWF:ään, mutta siitä myöhemmin lisää.

Muutenkin koko tämän WM:n valmistelu tuntui kulkeneen WWF:llä vähän säästöliekillä. Jokaisessa WrestleManiassa tähän saakka oli ollut vähintään yksi todella iso ottelu (no, WM 2:ssa sellaista ei ehkä ollut) – joku jättimatsi, jonka varaan koko tapahtuma oli rakennettu. Nyt sellaista ei ollut. Starpoweria oli vähemmän kuin koskaan aiemmin, ja suurin osa illan otteluistakin oli vähän sellaisia puolittain kiinnostavia. WrestleMania tuntui tällä kertaa enemmänkin väli-ppv:ltä. Tuota tunnelmaa lisäsi vain se, että tapahtuman alussa ei kuultu ollenkaan America The Beautifulia tai Yhdysvaltain kansallislaulua. Tämä on käsittääkseni ainoa WrestleMania, jossa on käynyt näin. Show avattiin kyllä sinänsä ihan näyttävillä roomalaisilla seremonioilla, mutta kyllä sen klassikkoaloituksen olisi WM:ään kaivannut.

Selostustiimi oli tähän WrestleManiaan pistetty täysin uusiksi, sillä Bobby Heenanin lisäksi selostuspöydän takana istuivat osa-aikaiseksi painijaksi siirtynyt Randy Savage ja… JIM ROSS. Kyllä vain, WCW:n kyykyttämä Ross oli kyllästynyt siihen, että hänet oli pistetty käytännössä kaikista päättävistä elimistä sivuun vuoden 1993 alussa, ja niinpä helmikuun lopussa hän lähti WCW:stä. Monet olettivat, että Rossin sopimuksessa olisi ollut jonkinlainen kilpailukieltoehto, ja Rossin ei oletettu niin vain loikkaavan WWF:ään. Toisin kuitenkin kävi, sillä vain pari viikkoa WCW:stä lähtönsä jälkeen Ross ilmoitti radio-ohjelmassaan siirtyvänsä WWF:ään, ja nyt hän sitten teki debyyttinsä WWF-selostajana. Tästä alkoi Rossin WWF-ura, joka on on/off-tyylillä jatkunut aina näihin päiviin saakka. Gorilla Monsoon ei enää saapunut selostamoon, mutta toimi eräänlaisena illan juontajana. Backstage-haastattelijoina puolestaan Gene Okerlund ja niin ikään ppv-debyyttinsä tehnyt Todd Pettengill.

Ja vielä ennen show’ta yksi lisämaininta. Olen edellisissä arvioissa huomioinut merkittävien painijoiden kuolemia, joten on aiheellista mainita, että vain hieman ennen tätä WrestleManiaa pitkäaikainen WWF-painija Dino Bravo kuoli. Bravon kuolema oli poikkeuksellisen karu tapaus: Bravo murhattiin kotonaan Quebecissä, ruumista löytyi yhteensä 17 luotia. Syy oli se, että painiuransa päättämisen jälkeen Bravo oli päättänyt erikoistua salakuljettamiseen (muun muassa tupakkatuotteiden salakuljetukseen) ja oli tällä toiminnallaan onnistunut suututtamaan paikallisen mafian, joka päätti päästää Bravon päiviltään. Tässä tiivistelmä Wrestling Observer Newsletteristä, jossa muistellaan Bravon uraa.

WWF Intercontinental Championship

Shawn Michaels (c) vs. Tatanka

Illan openerissa Intercontinental-mestari Shawn Michaels joutui kovan haasteen eteen, kun hän kohtasi edelleen voittamattoman Tatankan. Intiaani-Tatanka oli ottanut viime aikoina useamman kerran yhteen Michaelsin kanssa, ja varsin menestyksekkäästi. Kerran Tatanka oli voittanut Michaelsin non title -ottelussa ja kerran joukkueottelussa. Oli siis täysin oikeutettua, että Tatanka sai nyt vuoden suurimmassa tapahtumassa mahdollisuuden voittaa mestaruuden Michaelsilta, joka oli pitänyt sitä hallussaan viime lokakuusta lähtien. Hieman yllättäen Michaelsin sisääntulon aikana hänen taakseen ilmestyi erikoisen näköinen Luna Vachon, joka teki tässä Maniassa WWF-debyyttinsä. Selostajat eivät osanneet sanoa Vachonista muuta kuin että hän on poikkeuksellisen naisatleetti ja Vachon-suvun vesa. Aikaisemmin Vachon oli paininut muun muassa naispainiin keskittyneissä promootioissa, mutta nyt hän oli saapunut WWF:ään Michaelsin uudeksi manageriksi. Michaelsin vanha manageri Sensational Sherri puolestaan ilmestyi juuri ennen ottelun alkua Tatankan kulmaukseen kannustamaan Tatankaa. Sherrille tämä jäi viimeiseksi WWF-ppv-esiintymiseksi. Pian WrestleManian jälkeen Sherri lähti WWF:stä, mutta näissä arvosteluissa häntä nähtäisiin kyllä vielä.

Perhana, tämä ottelu onnistui yllättämään positiivisesti – jos lopetusta ei lasketa. Kun Tatanka ja Michaels olivat saapuneet kehään, olin hieman ihmeissäni. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa näiden kahden välisestä WrestleMania-ottelusta, enkä muista, että sellaisesta olisi kummemmin missään puhuttukaan. Varsin unohdettava tapaus siis oletettavasti, ajattelin. Sen Michaels ja Tatanka kuitenkin todistivat vääräksi tempaisemalla päälle 15-minuuttisen IC-mestaruusottelun, joka oli oikeasti pirun kovaa menoa. Ottelun päätarina oli Michaelsin loukkaantunut olkapää, ja Tatanka työstikin tuota olkapäävammaa hienosti, ja Michaels myös myi vammaansa hyvin. Lopulta Michaels pääsi toki hallitsemaan ottelua, jolloin ottelun viihdyttävyys sen kuin vain parani. Lopputaistelut olivat sitten oikeasti jännittäviä, ja olin jo parissa kohdassa varma, että matsi päättyisi. Myös Lunan ja Sherrin roolit ringsidellä olivat juuri sopivat. Harmi vain, että ottelun varsinainen lopetus oli sitten varsin kökkö buukkauksellinen ratkaisu eikä ollenkaan sopiva tapa päättää hienosti rakennettu WM-opener. Lopetus jätti siis sen verran pettyneen fiiliksen, että ei tämä muuten upea mestaruuskamppailu nouse ihan huippuottelun tasolle kuitenkaan. Toisenlaisella lopetuksella olisi voitu puhua jopa neljän tähden matsista, nytkin kyllä kova kamppailu. Hienoa työtä Michaelsilta ja kieltämättä myös Tatankalta.

* * * ½ 

Tag Team Match

Headshrinkers vs. Steiner Brothers

Vuodenvaihteen aikaan WWF:ssä debytoineet Steiner-veljekset olivat tähän mennessä tehneet hyvin vakuuttavaa jälkeä uudessa kodissaan, ja samaa voi sanoa myös hieman aiemmin WWF:ään saapuneista Headshrinkerseistä. Nyt nämä kaksi entistä WCW-joukkuetta pääsivät sitten kohtaamaan toisensa vuoden suurimmassa tapahtumassa. Sen suurempaa panosta tällä ottelulla ei ollut, mutta selvää toki oli se, että voittajalla olisi hyvät mahdollisuudet nousta joukkuemestaruuksien ykköshaastajiksi.

Tämäkin tuntuu olevan yllättäen hieman aliarvostettu ottelu, koska WrestleMania IX:stä puhuttaessa monilla ei nouse mieleen yhtään hyvää ottelua. Minun silmissäni tämä Headshrinkersien ja Steinereiden stiffi joukkuetaistelu oli kuitenkin oikein pätevä ja viihdyttävä joukkueottelu! Ei nyt mitään parasta Steinereiden meininkiä, eikä tällä ottelulla ylletä WCW-vuosien ****-tasoisten matsien rinnalle, mutta silti tämä oli kaikin puolin pätevä ottelu. Rick ja Scott olivat jälleen elementissään tarjoillessaan kovia Steinerlineja, näyttäviä Suplexeja tietenkin sen pirun hienon Frankensteinerin. Headshrinkersien hallinta oli ehkä hitusen tylsää ajoittain, mutta toisaalta myös Fatu ja Samu hoitivat heel-roolinsa hyvin ja väläyttivät ottelussa muun muassa stiffejä potkuja. Suurin ongelma oli oikeastaan se, että tässä ei nähty mitään oikeasti uutta, koska kaikki tämä oli nähty jo samojen joukkueiden välisissä WCW-otteluissa vuosia sitten. Silti hyvä joukkueottelu, jota oli ilo katsoa WM:n alakortissa. Eteenpäin.

* * * 

Singles Match

Crush vs. Doink The Clown

No niin, nyt oli Doink The Clownin in ring -ppv-debyytin aika! Doink The Clown oli kyllä esiintynyt Survivor Seriesissä, jossa hän oli käynyt häiriköimässä katsojia Tatankan ja Rick Martelin ottelun aikana, mutta nyt Doink pääsi itse painimaan ppv:ssä. Doink oli siis oikealta nimeltään Matt Borne, 1980-luvulla uransa aloittanut painija, joka esiintyi omana itsenään historian ensimmäisessä WrestleManiassa painiessaan tuolloin Ricky Steamboatia vastaan. Sen jälkeen Borne pyöri alueellisissa promootioissa, kunnes vuonna 1991 saapui WCW:hen, jossa hän paini reilun vuoden Big Josh -nimellä. WCW vapautti hänet vuonna 1992, minkä jälkeen Borne palasi WWF:ään. Siellä Bornelle luotiin gimmick, jollaista ei ollut ennen nähty. Omasta mielestäni se on yksi parhaista heel-gimmickeistä ikinä, joka kuitenkin meni pilalle, kun yleisö alkoi tykätä siitä liikaa, jolloin hahmosta tehtiin typerä face ja sen koko viehätys kuoli saman tien. Tämä WrestleMania IX:ssä nähty heel-Doink oli kuitenkin aivan mahtava hahmo. Se oli siis oikea sirkuspelle – mutta pelottava sellainen. Doink saapui kehään ensin pirteän sirkusmusiikin tahtiin, mutta yhtäkkiä se vaihtui pelottavan piinaavaan musiikkiin. Sama idea näkyi myös Doinkin toiminnassa. Backstagella ja yleisön seassa Doink näytti ensin hauskuuttavan perinteisen pellen tapaan ihmisiä, mutta yhtäkkiä Doinkin tempuista paljastuikin kieroja, ilkeitä, pahantuulisia ja pelottavia piirteitä. Doink muun muassa sokaisi tempullaan Big Bossmanin. Doink pyrki pelottelemaan erityisesti lapsikatsojia. Tämä Doinkin pelleily (pun intended) oli alkanut vuoden 1992 loppupuolella. Feudi Crushin kanssa oli ensimmäinen Doinkin isompi kuvio. Helmikuussa Doink yritti häiriköidä Crushia, mutta havaijilainen ei tästä innostunut, vaan tarrasi tiukasti Doinkin kädestä ja väänsi tätä niin pahasti, että Doink joutui juoksemaan backstagelle. Seuraavalla viikolla Doink saapui paikalle käsi kantositeessä, mutta kun Crush käänsi hänelle kehässä selkänsä, Doink repäisikin siteessä olevan feikkikäden irti ja alkoi hakata sillä Crushia. Doink hakkasi feikkikädellään Crushin tajuttomaksi, minkä jälkeen hän paljasti, että käsi oli ollut täynnä pattereita. Crush kiidätettiin pois paikalta paareilla, eikä häntä ollut nähty sen jälkeen ollenkaan. Nyt Crush oli kuitenkin toipunut loukkaantumisesta ja teki paluunsa tässä WM:ssä kostaakseen vihdoin Doinkille. Doink oli kuitenkin luvannut vielä yhden yllätyksen tähän otteluun…

No niin, tämä on legendaarinen ottelu, jossa nähtiin ensimmäisen kerran kaksi Doinkia. Doink oli siis tähän asti ollut lähinnä backstage-segmenteissä ja ringsidellä painijoita sekä faneja kiusannut ilkeä pelle, mutta nyt hän joutui vihdoin oikeaan painiotteluun. Kuten tässä projektissa on aikaisemmin nähty, Matt Borne osasi kyllä ihan oikeasti myös painia, mutta ehkä ikä alkoi painaa, ehkä Crush ei ollut vain sopiva vastustaja tai sitten Doink-gimmick ei mahdollistanut kummoista painia, koska mitään mainittavia painisuorituksia ei Doinkilta tässä ottelussa nähty. Crush sen sijaan yritti hoitaa roolinsa parhaalla mahdollisella tavalla, ja pari Crushin power-liikettä olivat oikeasti ihan näyttäviä. Muuten tämä olisi ollut siis sellainen siedettävä mutta huono ottelu, mutta ottelun todellinen viihdyttävyys piili kuitenkin juuri buukkausratkaisussa. Yhtäkkiä kehään ilmestyikin toinen Doink, ja saimme todellisen WrestleMania-momentin, kun kaksi Doinkia veti hetken aikaa pantomiiniä kehässä. Tuon ansiosta tämä ottelu nousee asteen paremmaksi puhtaasti huonosta suorituksesta, mutta ei tämä otteluna ole silti heikkoa parempi, vaikka loppu olikin tässä hyvin poikkeuksellinen. Tätä toista Doinkia tässä WrestleManiassa muuten esitti Skinnerinä tunnettu Steve Keirn, joten tämä oli nyt se hänen viimeinen ppv-esiintymisensä WWF:ssä.

* ½ 

Singles Match

Razor Ramon vs. Bob Backlund

Tällä ottelulla ei ollut mitään kummempaa taustatarinaa, minkä takia olenkin varsin hämmentynyt siitä, miksi tämä ottelu edes käytiin WrestleManiassa. Razor Ramon oli jäänyt aika tyhjän päälle sen jälkeen, kun oli hävinnyt Bret Hartille Royal Rumblessa. Bob Backlund puolestaan oli ollut tyhjän päällä melkeinpä comebackistaan lähtien. Suurin ongelma tässä ottelussa oli se, että molemmille painijoilla oli ongelmia fanien reaktioiden kanssa. Ramonin olisi pitänyt olla vihattava heel, mutta hänen cool hahmonsa, mahtavat eleensä ja loistava karismansa olivat tehneet hänestä yleisönsuosikin, ja tämänkin ottelun aikana yleisö chanttasi ”Razor”-nimeä. Backlundin olisi pitänyt puolestaan olla sympaattinen ja konkarimainen face, mutta kukaan ei vain ollut kiinnostunut hänestä.

No, tästä ottelusta ei ole kummoista kerrottavaa. Viimeistään tässä ottelussa WWF varmaan tajusi sen, että Razor Ramon on oikeasti iso tähti, josta voi tulla firman suosituimpia faceja. Ja samalla varmaan tajusivat myös sen, että Backlundia on turha yrittää pakkosyöttää millään väkinäiselä buukkauksella, kun ei se oikein ketään ollenkaan kiinnosta. Niin että lopputuloksena oli sitten tällainen parin minuutin rykäisy, jossa Backlund teki pari ihan hassua liikettä Ramonille ja sitten homma olikin ohi. Ei paljoa kerrottavaa jälkipolville, mutta onhan tuo Ramon vain niin pirun cool jätkä, että ei voi mitään. Olisi voinut luulla, että olisivat keksineet Ramonille jotain järkevämpääkin tekemistä tähän Maniaan. Niin ja on muuten todettava, että meinasin revetä nauruun, kun huomasin yhden säännöllisesti lukemani arvostelijan antaneen tälle ottelulle KOLME TÄHTEÄ ja verranneen tätä WrestleMania V:n Perfect vs. Blue Blazeriin. Mitä aktuaalista vittua? Olen hyvin usein vieläpä samoilla linjoilla tuon arvostelijan kanssa, mutta tämän glorifioidun squashin nostaminen kolmen tähden otteluksi on kyllä täysin käsittämätön näkemys.

WWF Tag Team Championship

Money Inc. (c) vs. Mega Maniacs

Ja sitten SE ottelu. Illan ISO PALUU. Illan HYPETETYIN OTTELU. Eikä kyse suinkaan ollut illan Main Eventistä (tai no, tavallaan oli mutta palataan siihen sekoiluun vasta myöhemmin), vaan joukkuemestaruusottelusta. Tai ennemminkin HULK HOGANIN PALUUSTA PAINIKEHIIN! Hogan oli siis ”eläköitynyt” viime WrestleManian jälkeen, ja hyvin pian siitä lähtien oli liikkunut loputtomia huhuja siitä, mitä Hogan aikoisi seuraavaksi. Hogan oli selvästi kiinnostunut täysillä elokuvauralle tähtäämisestä, mutta se ei ollut niin helppoa. Niinpä välillä liikkui huhuja siitä, että Hogan olisi neuvotellut WCW:n kanssa. Vielä vahvemmin liikkui huhuja siitä, että Hogan olisi vähintäänkin menossa vähintään vierailemaan Japaniin ja nimenomaan NJPW:hen, jossa oli paininut ennenkin. Lopulta kuitenkin helmikuussa paljastui, että Hogan ja Vince McMahon olivat onnistuneet tekemään uuden sopimuksen. Sen pituudesta ja muista yksityiskohdista ei ollut vielä tietoa, mutta Hogan oli todellakin tulossa takaisin.

Samaan aikaan WWF:ssä alkoi tapahtua joukkuemestaruuksien ympärillä. Money Incin ja Nasty Boysien pitkään rakenneltu feud lopetettiin kuin seinään (sen olisi pitänyt alun perin huipentua tässä Maniassa), ja sen sijaan Ted DiBiase ja IRS alkoivat kiusata Brutus Beefcakea. Tämä alkoi siitä, kun Beefcake ilmoitti helmikuussa olevansa vihdoin palaamaan painikehiin. Beefcake oli jättäytynyt pois painikehistä lähes kolme vuotta sitten jouduttuaan todella vakavaan riippuliito-onnettomuuteen (katso SummerSlam 1990:n arvostelu), mikä oli pistänyt hänen kasvonsa aivan uusiksi. Onnetomuuden jälkeen Beefcake oli ensin pitkään sivussa, mutta sitten hän alkoi juontaa omaa Barber Shop -nimistä talk show’taan WWF:n lähetyksissä. Tuota jatkui aina vuoden 1993 alkuun saakka. Nyt Beefcake oli siis valmis palaamaan, mutta hän ilmoitti joutuvansa yhä pitämään kasvoja suojaavaa metallimaskia otteluissaan, koska hänen kasvonsa luusto ei ollut täysin toipunut onnettomuudesta. Beefcake haastoi Raw’ssa kenet tahansa otteluun, ja tuohon haasteeseen vastasi Ted DiBiase. DiBiasen manageri Jimmy Hart ei pitänyt ottelua hyvää ideana, mutta DiBiase työnsi hänet sivuun. Itse ottelu päättyi siihen, kun IRS sekaantui matsiin, ja ottelun jälkeen DiBiase ja IRS alkoivat piestä Beefcakea. Tämä kävi yhtäkkiä liiaksi Jimmy Hartille, ja hän yritti pysäyttää suojattinsa, mutta IRS työnsi hänet voimallisesti maahan. Sen jälkeen Money Inc. riisui Beefcaken maskin ja pieksi tämän kasvot pahasti IRS:n metallisalkulla. Seuraavalla viikolla Raw’ssa nähtiin mystinen Hulk Hoganin paluuta hypettävä video, ja… Seuraavalla viikolla se oli totta. Hulk Hogan palasi WWF:ään yhdessä tosielämän pitkäaikaisen ystävänsä Brutus Beefcaken kanssa. Ja mikä hurjinta, Jimmy Hart ilmestyi myös Hoganin ja Beefcaken rinnalle esiintyen ensimmäistä kertaa WWF-urallaan facena. Hart ryhtyi siis Hoganin ja Beefcaken ”Mega Maniacs” -nimisen joukkueen uudeksi manageriksi, ja Mega Maniacs haastoi Money Incin joukkuemestaruuksista Maniassa. Tuota ottelua hehkutettiin seuraavien viikkojen ajan enemmän kuin mitään muuta Maniassa.

Ja vielä yksi juttu ennen itse ottelun arvostelua. Kuten kuvasta näette, paluunsa tässä Maniassa tehneellä Hulk Hoganilla oli todella pahannäköinen musta silmä, jota oli tikattu. Ennen ottelua nähdyssä haastattelussa Money Inc. kertoi kayfabe-syyksi, että he olivat palkanneet jonkun hakaamaan Hoganin juuri ennen WrestleManiaa ja että tässä olisi lopputulos. Se ei tokikaan ollut oikea syy, eikä Hoganin musta silmä kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin. Se oli siis ihan oikeasti telottu, mutta syistä liikkuu kahta eri versiota. Virallisen version mukaan Hogan oli loukannut silmänsä juuri ennen WrestleManiaa jet ski -onnettomuudessa, mikä kuulostaa aika erikoiselta, koska tuskin kukaan muu maailmassa on loukannut vain yhden silmänsä jet ski -onnettomuudessa. Epävirallinen (ja monien totena pitämä) versio on se, että Randy Savage oli piessyt Hoganin silmän mustaksi. Miksi? Koska Savage uskoi, että Hogan oli ollut vaikuttamassa Savagen ja Miss Elizabethin eroon ja jopa auttamassa Elizabethia tapailemaan jotain kaveriaan. Savage on itsekin myöhemmin syyttänyt Hogania avoimesti, mutta lyöntiä hän ei ole koskaan myöntänyt. Erityisen hauskaa tästä tekee toki se, että Savage oli Manian selostamossa ja hämmästeli varsin suurieleisesti Hoganin mustaa silmää ja sen syntyperää. Kannattaa kuunnella tästä ottelusta vaikka pelkästään selostus ihan tämän yksityiskohdan takia.

Ja sitten otteluun. Olipas kyllä totaalisen turha ottelu. Jos tässä ei olisi ollut Hoganin karismaa, yleisön luomaa kunnon tunnelmaa ja DiBiasen erinomaistaa heel-työskentelyä, tämä olisi ollut puhtaasti heikko ottelu. Nyt nämä tunnelmaan ja tarinankerrontaan liittyvät seikat sentään pelastivat tätä ottelua sen verran, että tämä oli ihan ok. Ja olihan tässä nyt hauska katsoa, kuinka Hoganin toinen silmä oli aivan tikattu ja selostamossa Savage arvaili sille syitä, vaikka oli todellisuudessa luultavasti itse piessyt Hoganin. Mutta siis ottelusta: todella sellaista tylsähköä peruspainia ilman minkäänlaisia yllätyksiä tai kummoisia painisuorituksia. IRS oli nelikosta varmaan paras, mutta ei häntäkään voi liiemmin kehua. DiBiase alkoi olla valmis eläkkeelle, Beefcaken ei olisi koskaan pitänyt palata sieltä ja Hogan oli oma itsensä. Lisäksi ottelun lopetus oli vielä oikein kunnon idioottimaista sekoilua. Että juu, ei lisää tätä.

* * 

Singles Match

The Narcissist vs. Mr. Perfect

Voi kyllä, sitten oli vuorossa Lex Lugerin in ring -ppv-debyytti WWF:ssä. Kuten Royal Rumblen ja WrestleMania VIII:n arviossa olen jo kirjoittanut, Lex Luger teki Vince McMahonin kanssa sopimuksen alkuvuodesta 1992 ja loikkasi WCW:stä McMahonin leipiin juuri ennen WresteManiaa. Lugerilla oli kuitenkin kilpailukieltosopimus, joka esti Lugeria esiintymästä moneen kuukauteen WWF:ssä painijana. Niinpä Vince palkkasikin Lugerin kehonrakennuspromootionsa WBF:n palkkalistoille ja sen avulla toi Lugerin lyhyesti esiintymään videon välityksellä myös viime vuoden WM:ään. Lugerista oli ehkä oikeasti tarkoitus tehdä WBF:n iso tähti, mutta kesällä 1992 sekä Lugerille että WBF:lle kävi huonosti. Ensin Luger joutui pahaan moottoripyöräonnettomuuteen, joka oli päättää hänen uransa. Samoihin aikoihin Vincen epätoivoisesti pystyssä pitämä WBF kaatui lopullisesti. Niinpä kun Luger oli toipunut loukkaantumisestaan vuodenvaihteen aikaan, oli hänen kilpailukieltonsakin jo päättynyt, ja hänet voitiin tuoda WWF:ään. Luger debytoi siis Royal Rumblessa ylimielisenä, omaa kehoaan rakastavana The Narcissistina. Rumble-debyytin jälkeen Narcissist oli alkanut kylvää tuhoa ja piessyt painijan toisensa perään kiistanalaisella Forearm Smashillaan. Narcissist teki myös läheistä yhteistyötä Bobby Heenanin kanssa, ja siitä syntyi tämä ottelu. Heenan nimittäin kantoi edelleen kaunaa Mr. Perfectille siitä, että Perfect oli viime marraskuussa kääntynyt häntä vastaan ja tehnyt face-turnin. Erityisesti Heenan kantoi Perfectille kaunaa siitä, että tämä oli tammikuun lopussa nähdyssä Raw’ssa päättänyt Ric Flairin uran voittamalla hänet Loser Leaves WWF -ottelussa. Nyt sitten Narcissistin oli tarkoitus hoitaa Heenanin likainen työ ja piestä Perfect Heenanin puolesta.

Voi höh. Lex Lugerin ja Curt Hennigin ottelu olisi ehkä paria vuotta aikaisemmin oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan voinut olla ihan saatanallisen kova ottelu, jopa ****-tasoinen matsi. Jos vielä panos olisi ollut kohdillaan ja tunnelma oikea, olisi siinä ollut kaksi tulevaa supertähteä painimassa toisiaan vastaan. Nyt tämä matsi oli… No, lähinnä kädenlämpöinen. Lugerin otteista kävi hyvin nopeasti selväksi, että vuoden 1992 moottoripyörävamma oli todellakin jättänyt Lugerille pysyvät vammat ja ettei hän pystynyt painimaan enää samalla tavalla kuin WCW:ssä. Ikävä kyllä myöskään Mr. Perfect ei ollut enää kehässä entisensä, eli sillä tasolla, jolla hän oli ollut ennen kuin jäi yli vuoden mittaiselle sairauslomalle. Nyt siis nämä kaksi parhaat päivänsä nähnyttä painijaa painivat toisiaan vastaan, ja onneksi edes Perfect oli yhä sen verran kovassa iskussa, että pystyi kantamaan Narcissistia ihan pätevästi. Lopputuloksena oli sellainen ihan hyvä välipalaottelu, mutta ikävä kyllä ei yhtään sen enempää. Asiaa ei auttanut se, että tämäkin ottelu onnistuttiin lopettamaan kökösti. WWF on selvästi ottanut ottelun lopetuksiin mallia WCW:ltä.

* * ½

Singles Match

Giant Gonzales vs. The Undertaker

Näyttääkö Giant Gonzales tutulta? Ei ihme, koska se on vain kokovartalopukuun pukeutunut ja miehekkään parran kasvattanut El Gigante – tuttu siis jo WCW:n jättiläispainijana ja inhokkina sieltä. El Giganten sopimus WCW:n kanssa kuitenkin päättyi vuoden 1992 alussa (ehkä siksi, koska Gigante ei osannut painia), ja moni ei uskonut näkevänsä häntä enää koskaan amerikkalaisissa mainsteam-promootioissa. Toisin kävi, kun Vince McMahon teki vuoden 1993 alussa sopimuksen jättiläisen kanssa. Royal Rumblessa nähtiin sitten näyttävä debyytti, kun kesken Royal Rumble -ottelun kehänlaidalle käveli Harvey Whipplemanin saattelemana jättiläismäinen ja kummalliseen kokovartaloasuun pukeutunut painija, jota kutsuttiin Giant Gonzaleseksi. Gonzales nousi kehään, kävi saman tien Undertakerin kimppuun ja pieksi hänet niin pahasti, ettei Undertaker pystynyt jatkamaan ottelua. Tuosta alkoi Undertakerin ja Giant Gonzalesin feudi, jonka taustalla oli tietenkin Whipplemanin pyrkimys tuhota Undertakerin ura. Koska Whippleman ei ollut onnistunut siinä edellisen suojattinsa Kamalan kanssa, oli nyt Gonzalesin vuoro. Yleisö oli toistaiseksi hämmästyttävän liekeissä tästä UT:n ja Gonzalesin feudista, ja se oli vetänyt myös kovia yleisömääriä house show -tapahtumiin. Nyt oli vihdoin oikean yhteenoton aika. Undertaker teki todella näyttävän sisääntulon, hänellä oli mukanaan aito korppi.

Undertakerin WrestleMania-historian surullisenkuuluisa ottelu on kyllä juuri niin surkea tapaus kuin kaikkialla annetaan ymmärtää. Jos Taker ei olisi ollut nuori ja halukas ottamaan tässä kohtuullista bumppia, tämä olisi ollut aivan hirvittävä ottelu ja luultavasti yksi surkeimmista otteluista ikinä. Nyt kuitenkin Taker yritti parhaansa pelastaakseen edes jotain tästä ottelusta liikkumalla vauhdikkaasti, iskemällä teräviä liikkeitä ja ennen kaikkea ottamalla pari ihan kovaa bumppia lentämällä rajusti teräsportaita päin. Ikävä kyllä näillä ei kuitenkaan ollut vielä paljon merkitystä, koska Gonzales oli ihan totaalisen paska, ei kyennyt yhtään mihinkään, ei tehnyt yhtään järkevää liikettä ja ei myöskään myynyt yhtään mitään, mitä Undertaker hänelle teki. Kun tähän lisätään se, että lopulta aina Takerkin no-sellasi kaiken käsittämättömällä uurnan voimalla, ei tässä ottelussa ollut yhtään mitään järkeä. Ja tietenkin myös tämän ottelun lopetus oli ihan totaalista paskaa, joten kyllähän tämä nyt on yksi koko WM-historian surkeimmista ja ennen kaikkea kankeimmista otteluista.

½

WWF Championship

Bret Hart (c) vs. Yokozuna

Ja sitten sen illan oikean Main Eventin (no, tavallaan) pariin. Bret Hart oli ollut WWF:n päämestari lokakuusta lähtien, ja WWF oli viime kuukausien aikana yrittänyt kokeilla aivan uutta linjaa rakentamalla Main Event -divisioonaansa Hartin kaltaisten varsin pienikokoisten mutta taitavien painijoiden ympärille. Buyratejen ja katsojalukujen mukaan taktiikka ei ollut kovin onnistunut, joten oli jälleen aika muuttaa suunnitelmia. Vasta vuoden 1992 loppupuolella WWF:ssä debytoineelle ”japanilaiselle” (oikeasti samoalaiselle) monsterille Yokozunalle oli isketty raketti perseeseen, ja Royal Rumble -voiton siivittämänä Yokozuna pääsi haastamaan Hartin nyt WrestleManian Main Eventissä päämestaruudesta ottelussa, jota hehkutettiin Hartin uran kovimpana haasteena. ISOIN haaste se ainakin oli, jos tiedätte, mitä tarkoitan.

Bret Hartille pitää kyllä jälleen nostaa isosti hattua. Ei ole helppo tehtävä saada Yokozunasta irti ottelua, jota voi kuvailla adjektiiveilla ”vauhdikas” ja ”energinen”, mutta Hart onnistui siinä. Harmi vain, että 1) ottelu oli lopulta vähän liiankin lyhyt ja 2) illan teemaan sopien myös tämä sai aivan paskan lopetuksen. Niinpä tämä ei nouse lopulta edes ihan hyväksi otteluksi, vaikka todella yllättäen tällä olisi aivan hyvin ollut potentiaalia siihen. Hart osoitti liikkumisellaan ja tyylikkäillä liikeillään, että hän kyllä pystyisi kantamaan jopa Yokozunan hyvään otteluun. Oli ilahduttavaa seurata Hartin nerokasta painia ja sitä, miten hän tavallaan mukautti tyylinsä täysin siihen, että nyt vastassa oli jättiläismäinen vastustaja. Eikä Yokozunakaan täysi mätisäkki ollut. Erityisesti Yokozunan potkut olivat karua katsottavaa. Kokonaisuutena tämä oli siis sellainen ihan kiva ottelu… Kunnes muistaa, että tämän piti olla WrestleManian Main Event, ja sellaiseksi tämä oli kyllä aika kehno suoritus. Toisaalta, eipä tuo WrestleManian Main Eventtaus ole viime vuosina WWF:ltä sujunut edes näin hyvin.

* * ½

Jos et tiedä, mitä WrestleMania IX:n päämestaruuskuvioissa lopulta tapahtui ja haluat säilyttää yllätyksen, nyt on hyvä hetki lopettaa lukeminen.

 

 

 

 

 

WWF Championship

Yokozuna (c) vs. Hulk Hogan

YLLLLÄTYYYYYYYYYYYYS! Kyllä vain! Ilta ei ollutkaan ohi äskeisen ottelun jälkeen! Hartin ja Yokozunan välinen ottelu oli siis päättynyt shokeeraavasti siihen, kun Mr. Fuji heitti suolat Bret Hartin silmään ja Yokozuna onnistui selättämään Hartin. Päättyisikö WrestleMania siis todella Yokozunan voitonjuhliin? NO EI TIETENKÄÄN! Koska heti kun Yokozuna oli saanut WWF-mestaruuden olkapäilleen, ilmestyi Hulk Hogan jostain aivan tyhjästä kehään. Ilmeisesti Hogan oli mukamas Bret Hartin paras ystävä (millaista ei ollut koskaan aikaisemmin kellekään kerrottu), ja Hogan oli lähdössä saattamaan Hartia pois paikalta. Paitsi että! Voimain tunnoissaan ollut Mr. Fuji tarttui mikrofoniin ja haastoi Hulk Hoganin heti tässä ja nyt käytävään otteluun ja lupasi pistää panokseksi Yokozunan juuri voittaman päämestaruuden. Hogan teeskenteli hetken aikaa todella typerällä tavalla, ettei tiedä mitä tehdä, koska hänen pitäisi auttaa ”parasta ystäväänsä” Hartia. Kiusaantunut Hart puolestaan näytteli surkeasti antavansa Hoganille luvan tehdä sitä, mitä rakastaa, eli varastaa valokeila jälleen kerran nuoremmilta ja lahjakkaammilta painijoilta. Sen jälkeen Bret Hart katosi backstagelle (ja samalla myös WWF:n Main Event -kuvioista lähes vuodeksi), ja Hulk Hogan puolestaan nousi kehään painimaan Yokozunaa vastaan. Vince McMahon luultavasti tuli samaan aikaan backstagella housuihinsa, koska tämä oli ollut hänen viime hetken paniikkiratkaisunsa, josta ei aikakauden dirt sheetien mukaan tiennyt paljon kukaan ennen aivan viime hetkeä. Vince oli vakuuttunut siitä, että Hartista ja muista ei olisi tarpeiksi isoiksi nimiksi ja että WWF ei tulisi pärjäämään, jos se jatkaisi Hartin tapaisten tyyppien pitämistä Main Eventissä. Niinpä hän oli päättänyt nostaa takuuvarman rahantekokoneen Hulk Hoganin vielä kerran Main Eventiin, vielä kerran päämestaruuskuvioihin. Ja tässä sitä nyt oltiin.

Tästä ”ottelusta” nyt on turha oikeastaan sanoa mitään. Kiitos Hulk Hogan että palasit vielä WWF:ään pelastamaan meidät kaikki, koska kyllähän se nyt olisi ollut ihan totaalista paskaa, jos vielä kerran ei olisi päässyt nauttimaan siitä, että Hulkster on koko WWF:n ykköskeulakuva. Ja Yokozuna ja Bret Hart ja meidät kaikki saatiin näyttämään täysin pelleltä. Jeejee. Ime kullia, Vince.

DUD


Tämän Manian maine kaikkien aikojen huonoimpana WrestleManiana johtuu toki pitkälti siitä, millä tavalla ilta päättyi. Ja siitä tämä tapahtuma todellakin ansaitsee kaiken mahdollisen vihan. On niin raivostuttavaa katsoa, miten WWF päätti vielä kerran pieraista täysin tyhjästä Hulk Hoganin Main Event -kuvioihin ja tuhota parissa minuutissa kaiken, mitä oli kuukausien ajan rakennellut. Tämä olisi kuitenkin annettavissa anteeksi, jos tässä ppv:ssä olisi jotain muuta erikoista. Mutta tässä ei ollut mitään. Opener oli hieno, ja Steiners vs. Headshrinkers oli hyvä, mutta sen jälkeen kaikki oli parhaimmillaan ”ihan hyvää”, pahimmillaan kamalaa paskaa. Ei näillä meriiteillä todellakaan saada aikaiseksi kummoista ppv:tä, puhumattakaan VUODEN SUURIMMASTA PPV:STÄ. Kyllä tämä on aivan ansainnut kaiken sen paskan maineensa, vaikka jotkut ovat viime aikoina tätä yrittänetkiin puolustella. Kehno.

Wikipedia: WWF WrestleMania IX

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 10.3.2018

”Brotherrrrrrrr”

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW/NJPW Supershow III

Next post

Arvio: WCW Slamboree 1993

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.