Fave FiveJuttusarjat

Fave Five – 10/2015

Fave Five on jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä ilmestyvä katsaus, jossa nimeän kuukauden viisi parasta painijaa tai joukkuetta. Katsaus on täysin subjektiivinen, eli painijoiden saavutuksilla tms. tekijöillä ei ole vaikutusta tässä kilpailussa. Hyvä painija on kiinnostava ja kykeneväinen painimaan hienoja matseja. Se ratkaisee. Painijat voivat edustaa mitä tahansa promootiota.

Päivitän jokaisen katsauksen jälkeen henkilökohtaista tilastoani, josta näkee helposti sen, kenestä olen tykännyt ja kuinka paljon. Kuukauden paras painija tai joukkue saa viisi pistettä, toiseksi paras neljä pistettä, kolmanneksi paras kolme pistettä, neljänneksi paras kaksi pistettä ja viidenneksi paras pisteen.


 

 

The New Day

5. The New Day (WWE)

New Day oli syyskuussa koko painimaailman paras asia, mutta lokakuussa jengi ajautui hieman pimentoon. Erinomaista työtä silti Kofilta, Big E:ltä ja Xavierilta, joista jokainen esiintyy viihdyttävästi ja energisesti. Pidän myös siitä, kuinka he lisäävät hahmoihinsa jatkuvasti jotain uutta, kuten tämän uuden höpinän yksisarvisista ja taikuudesta. Joukkue kaiken lisäksi painii näyttävästi, joten kasassa on kaiken kaikkiaan hieno talli. Toivon vain, että he saisivat pian itselleen uuden feudikumppanin, sillä Dudley Boyz on jo aika lailla kulahtanut vastustaja. Esimerkiksi Sheamus ja King Barrett voisivat muodostaa hauskan kaksikon New Dayn kommelluksia vastaan.

 

Asuka

4. Asuka (NXT)

En ole nähnyt Asukan otteita WWE:n ulkopuolelta, joten kyseessä on itselleni täysin uusi kasvo. Se vahvistaa sitä, kuinka uskomattoman kovan vaikutuksen Asuka itsestään jätti lokakuussa. Hyytävä hymy yhdistettynä erinomaisiin painitaitoihin on melko eeppinen yhtälö, ja nautin todella paljon naisen ottelusta Dana Brookea vastaan. Asuka on kuin naispuolinen versio Brock Lesnarista: dominoiva, vaarallinen ottelija, jolle ei kannata soittaa suutaan. Eniten odotan sitä väistämätöntä matsia, jossa hän haastaa Bayleyn otteluun NXT:n naistenmestaruudesta. On varmasti jännittävää nähdä, miten Bayley reagoi Asukan kaltaiseen haastajaan – ja miten Asuka puolestaan Bayleyn kaltaiseen mestariin. Myös feudi Nia Jaxia vastaan tuntuu jo nyt oikein herkulliselta materiaalilta.

 

Tetsuya Naito

3. Tetsuya Naito (NJPW)

Tetsuya Naito oli vielä kesällä ja G1 Climax -turnauksen aikana melko huomaamaton ilmestys, mutta nerokkaan hahmonkehityksen myötä hänestä on kuoriutunut todella mieleenpainuva ja toimiva pahis, jota rakastaa vihata. Kiitos siitä kuuluu sille, kuinka hyvä näyttelijä Naito on – miehen jokaiset ilmeet ja eleet kahlitsevat katsojan ruutuun. Naito saa jo pelkällä katseellaan kerrottua sellaista tarinaa, josta moni painija voi vain uneksia, ja sen lisäksi kyseessä on timanttinen kehätaituri. Vaikka moni piti hänen ja Hiroshi Tanahashin lokakuista ottelua King of Pro-Wrestlingissä tylsänä, itse nautin jokaisesta sekunnista sen hienon tarinankerronnan vuoksi.

 

Brock Lesnar

2. Brock Lesnar (WWE)

Olen pitkään pitänyt Brock Lesnaria ja A.J. Stylesia koko painimaailman parhaimpina painijoina, joten ei liene ihme, että Lesnar kuuluu taas kuukauden parhaimmistoon. Erinomainen ottelu Undertakeria vastaan, viihdyttävä matsi Big Show’n kanssa ja kirsikkana kakun päällä mielenkiintoinen keskustelu Stone Coldin kanssa Austinin podcastissa. Ei voi valittaa. Brock pisti taas kerran kroppaansa likoon hullun lailla Hell in a Cell -matsissa ja todisti pistävänsä kaiken peliin hyvän viihteen tähden. Täydellinen showpainija ja ansaitusti WWE:n huipulla.

 

The Undertaker

1. The Undertaker (WWE)

Ykkönen on silti The Undertaker, joka veti ikäänsä nähden aivan uskomattoman suorituksen Hell in a Cellissä Lesnaria vastaan. Mies laittoi niin ikään kroppaansa hullun lailla likoon ja pisti kaikkensa peliin ottamalla jopa heittoja ja vaarallisia tuoliniskuja vastaan. Undertakerin matsaamisesta näki sen, että hän oli tullut kerran vielä taistelemaan elämästä ja kuolemasta – ja meno oli sen mukaista. Hyvin hieno ja uljas joutsenlaulu, joka jättää meille kaikille lämpimän muiston The Undertakerin viimeisestä Hell in a Cell -ottelusta.


 

Pistepörssi:
1. A.J. Styles (13 p.)
2. Brock Lesnar (8 p.)
3. Hiroshi Tanahashi (7 p.)

4. The New Day (6 p.)
5. The Undertaker (5 p.)
6. Kazuchika Okada, Sasha Banks, Tetsuya Naito, The Young Bucks (3 p.)
10. Asuka, Jay Lethal, Shinsuke Nakamura (2 p.)
13. Bayley, Kevin Owens, Seth Rollins (1 p.)

Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

Arvio: Hell in a Cell 2015

Next post

Haastattelussa elokuvaohjaaja Oskari Pastila – Spandex Sapiens on tarina rakkaudesta, ääripäistä ja showpainista

2 Comments

  1. Matti Koskinen
    02.11.15 at 17:00 — Vastaa

    Minun lokakuun top 5

    5. Sasha Banks
    4. Roman Reigns
    3. Bray Wyatt
    2. Brock Lesnar
    1. The Undertaker

  2. 02.11.15 at 20:08 — Vastaa

    Sama kärkikaksikko. Gimme a hell yeah!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *