ReportaasitSLAM Wrestling FinlandSuomipaini

SLAM Wrestling Finland Bootcamp Battlegrounds 2 – Seuraava sukupolvi näytti kynsiään

Pakkanen kouraisee tuntuvasti astuessani ulos bussista. Talvi on saapunut, ainakin hetkellisesti, myös etelään ja Helsinkiin. Maata peittää kevyt lumikerros suunnatessani kohti päivän painimääränpäätä. Poikkeuksellisesti askeleet eivät ole suuntaamassa yökerhoon, teatteriin tai edes palloiluhalliin, missä suomalaisia showpainitapahtumia yleensä järjestetään. Tällä kertaa askeleet johtavat kohti SLAM Wrestling Finlandin treenihallia ja siellä järjestettävää Bootcamp Battlegrounds 2 -tapahtumaa.

Toisin kuin Slamin ”päätapahtumat”, joihin lennätetään yleensä paikalle myös kansainvälisiä nimiä Euroopan eri nurkista, niin Bootcamp Battlegrounds on puhtaasti Slamin oman painikoulun (SLAM! Pro Wrestling Bootcamp) oppilaiden järjestämä tapahtuma. Ensimmäinen Bootcamp Battlegrounds järjestettiin syyskuussa pienen kutsuvierasyleisön edessä (ensimmäisen Battlegroundsin tapahtumista voi lukea täältä). Myös toisessa iteraatiossa noudatettiin samaa kaavaa ja Smarksiden edustajat oli myös kutsuttu paikalle.

Tai no, edustaja, sillä ainoastaan allekirjoittaneella oli vapaa rakonen ehtiä paikan päälle.


Samalla kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten Mega Launchin, SLAMin ensimmäisen yleisötapahtuman, kun toisen kotimaisen showpainifirman – tai ammattipainifirman kuten he itsensä brändäävät – tapahtumaa pääsin paikan päälle todistamaan. Pääsin siis ensimmäistä kertaa näkemään lihassa ja veressä SLAMin painikoulun tuotoksia, joista osasta olinkin nähnyt jo pätkiä internetin välityksellä.

Tunnelma oli hyvin erilainen kuin yleensä painitapahtumaan suunnatessa. Perinteisesti tapahtumiin on suunnattu isommalla tai pienemmällä porukalla. Nyt löntystän paikalle yksinäisenä sutena. Muu yleisö vaikuttaa koostuvan pitkälti painijoiden ystävistä ja perheenjäsenistä. Painiaiheisia paitoja näkyy lähinnä järjestäjien puolella. Viittausäänestyksen perusteella tapahtuma on ensimmäinen suurelle osalle katsojista.

Se ei kuitenkaan menoa haittaa. Meteli yltyy päälle tunnin mittaisessa tapahtumassa paikoin kiitettäväksi ja kehaiseepa seremoniamestarina toiminut Kristian Kurki yleisöä Slamin lyhyen historian parhaimmaksi. Kurki, jonka jotkut saattavat muistaa takavuosien painilupauksena, toimii melkoisena yleismies Jantusena. Mies hoitaa kehäkuulutukset, toimii haastattelijana ja kaupan päälle vastaa tapahtuman selostuksesta Sly ”Slaikka” Sebastianin kanssa. Henkisesti mukana menossa oli mukana myös Skotlannin jättimäinen KUMA, jonka valtava pahvikuva kummitteli selostuspöydän takana, mainostaen huhtikuussa odottavaa Slamageddonia. Slamin seuraava megatapahtuma on siirtynyt useampaan otteeseen alkuperäisestä keväästä 2020, joten toivotaan että KUMA ja kumppanit pääsevät vihdoin tulevana keväänä rantautumaan Apollo Live Clubiin.

Tapahtuma ei jäänyt ainoastaan paikalle olleiden katsojien herkuksi vaan oli tarjolla myös livestriiminä viiden euron hintaan.


Tapahtumaan oli ennakkoon ilmoitettu vain yksi ottelu ja olikin pieni yllätys että päivän mähinätarjonta aloitettiin juuri kyseisellä joukkuekohtaamisella. Yleisön suosikit TT Suosalo ja El Miguel, joiden joukkue tunnetaan nimellä Senor Citizens, saivat vastaansa Dylan Brodan ja Eemi Helenin. Vaikka ottelussa nimellisesti olikin neljä osallistujaa, oli kyseessä lähes yhden miehen show.

Tapahtuman ensimmäiselle kolmivarttiselle olisi melkein voinut antaa nimeksi The Dylan Broda Show.

Bootcampin ensimmäisestä erästä valmistunut kanadalainen Broda ei yksinkertaisesti osannut olla hiljaa. Mies louskuttaa leukojaan siitä hetkestä alkaen kun ilmaantuu verhojen takaa yleisön eteen. Verbaalisesta englanninkielisestä hyökkäyksestä saavat nauttia niin yleisö, tuomari Teemu kuin vastustajatkin. Ainoastaan yleisössä istuneet kouluikäiset lapset eivät välttämättä sisäistä Brodan päättymättömän puhetulvan täyttä sisältöä. Brodalta löytyy kommentti kaikkeen, oli kyse sitten tuomaritoiminnasta, yleisön äänitasosta, Senor Citizensien syömistä paprikoista tai omista painitaidoistaan.

Painitaidoista puheen ollen, Broda toimi käskynantajana myös kehässä, paikoin ihan kirjaimellisesti. Kehätoiminnassaan Broda oli myös nelikosta varmin ja pitikin pakettia kasassa.

Mutta ei nyt unohdeta muuta kolmikkoa. Eemi Helen oli joukosta ainoa, jolta en ollut nähnyt vielä yhtään ottelua. Reilu parikymppinen kaveri on kovassa fyysisessä tikissä ja näyttää luontaiselta nilkiltä. Olikin hieman harmi, että joulukuinen lauantai ei tuntunut oikein olevan miehen paras päivä. Toki isot hetket näyttivät komeilta (sairas Belly-to-Belly Suplex sekä kaksi kuvankaunista Cutteria), mutta niiden välissä nähtiin vielä paljon kompastelua. Tänä vuonna debytoineella Helenillä on kuitenkin otteluita alla vasta kourallinen, joten odottelen mielenkiinnolla kuinka jyrkkä kehityskäyrä tulee vielä olemaan.

Ottelun sankarit olivat juuri niin sympaattisia kuin sopi odottaa. El Miguel, naamioitu luchador suoraan Hyvinkään Pancho Villasta, viettää valtaosan ottelusta Brodan ja Helenin mankelissa ja kiljuu sydäntä (ja korvia) särkevästi aina ottaessaan suurempaa iskua vastaan. Miguel saikin yleisön puolelleen ja keräsikin tapahtuman kovinta kannatusta. Oman roolinsa hoiti myös TT Suosalo, joka herätteli yleisöä kannustamaan kärsivää joukkuepariaan ja kehään päästyään toimi tulisesti kuin kuuman vaihdon saanut energiapatteri. Irtaimistokin oli vaarassa, kun Suosalon suplex Helenille kolisteli jo kattovaloja.

Senor Citizensien pippurinen taistelu ei loppujen lopuksi riittänyt, kun ”Backbreaker” Broda pääsi elementissään työstämään Miguelin selkärangan mutkalle. Helenin ja Suosalon muksiessa toisiaan kehän ulkopuolella joutui Miguel tappavaan Boston Crabiin ja lyhyeksi jääneen kiemurtelun jälkeen päätyi luovuttamaan. Eikä siinä vielä kaikki, kuten Ostos-TV:ssä asia ilmaistaisiin, sillä edes kellon soitto ei pysäyttänyt Helenin ja Suosalon välistä rähinää. Katse eksyy hetkeksi kehään katsomaan Brodan juhlintaa ja yhtäkkiä Suosalon otsa onkin verisenä. Helen jatkaa verenhimoista pieksemistä innolla Brodan räksyttäessä ohjeita kehästä. Miguelista ei ole pelastajaksi, vaan naamiomies katoaa paikalta kuin tuhka tuuleen. Siinäpä on yleisön alaikäisillä ihmettelemistä kun verinen Suosalo muilutetaan koko salista ulos.

Kokonaisuutena ottelu oli tapahtuman parempaa osastoa. Miguelin kärsimysnäytelmä tuntui ehkä askelta liian pitkältä, mutta muuten ottelu oli toimiva koitos. Ottelun verinen päätös oli kieltämättä yllättävä, enpä olisi uskonut tässä tapahtumassa veren vielä lentävän.


The Dylan Broda Show ei suinkaan loppunut yhteen otteluun. Joukkueottelu on hädin tuskin loppunut ja verinen Suosalo heitetty rappukäytävään, kun Broda jo alkaa avautua suomalaisuudesta. Tällä kertaa sanan säilästä saavat muun muassa Suomen kielen ”helppous” ja klassikkoaiheena suomalainen urheilumenestys ja sen puute.

Suomalaista urheilua ei mollata ilman seuraamuksia! Suomen kunniaa käärmekielistä kanukkia vastaan asaapuu puolustamaan Porvoon lahja nyrkkeilylle, Miika Forsström. Forrström astui parrasvaloihin Slamin Porvoon tapahtumassa elokuussa, virolaista Timo Nootia vastaan, ja nousi jälleen kehään suunnitelmissaan tyrmätä ulkomaalainen höyhensaarille.

Ottelu ei suinkaan ole ihan tavallinen painiottelu, sillä Forström näyttää elävän siinä uskossa että ottelu käydään nyrkkeilysäännöillä. Tuomari Teemu joutuukin jämerästi toteamaan, että kyseessä on painiottelu eikä happea haukkova Forsström saa edes erätaukoa. Broda keskittyy pakoilemaan nyrkiniskuja ja käyttämään painitaitojaan, vieden vastustajansa maihin useampaan otteeseen. Eikä miehen suu vieläkään pysy hetkeäkään kiinni.

Inokism is back, baby!

”Raikas” tuulahdus 70- ja 80-lukujen ”Different Style Fighteista” kerääkin yleisön taakseen hämmentävän hyvin. Verenjanonsa herättänyt yleisö tosiaan haluaa nähdä Forsströmin iskevän nyrkkinsä Brodan päästä lävitse. Nyrkkeilijän päästessä jakamaan iskujaan on yleisö heti hereillä. Kaikki tämä johtaa suureen lopetukseen, jossa selänmurtajan kurituksessa kärsinyt Forsström kerää viimein itsensä ja toimittaa jäätävän oikean suoran Brodan leukaan. Kanadalainen sammuu kuin se kuuluisa saunalyhty ja tuomari käskee soittamaan kelloa välittömästi! Forsström juhlii voittoaan villisti…

Mutta voittajaksi julistetaan Broda! Yleisö kohdistaa vihansa puusilmäiseen tuomariin.

”Ei saa lyödä suljetulla nyrkillä (suoraan päähän), Forsström on siis diskattu”, kuuluu virallinen tuomio seepran suusta eikä siihen kenelläkään ole nokan koputtamista.

On toki hieman kyseenalaista, että aiemmassa joukkueottelussa Broda selvisi suljetun nyrkin käyttämisestä puhumalla (”it was an open palm, ref!”), mutta Forsströmille ei annettu aikaa selittää tai edes varoitusta ennen suoraa diskausta!

Arvostan toki yritystä pitää säännöistä kiinni, mutta suljetun nyrkin käytöstä tuleva diskaus on aivan yhtä latistava lopetus kuin jokunen vuosi takaperin Stark Adderin ja Heimo Ukonselän välisessä kamppailussa. Lopetus ei tee Brodasta yhtään vihatumpaa, vaan yleisön vihat saa niskaansa sääntökirja ja ”typerä tuomari”, jotka vievät Forsströmiltä voiton.


Dylan Broda saadaan vihdoin siivottua pois kehästä ja vaikka suunsoitto jatkuu koko matkan pois näkyvistä, on Late Afternoon with Dylan Broda Talk Show vihdoin ohitse. On aika saada kehään tuoretta verta uuden debytantin muodossa. Näky on vähintään yllättävä, kun kehään nousee hieman harmaantunut herrasmies. Lyhyessä kehähaastattelussa paljastuu lisää yllättäviä faktoja. Dane Anderson paljastuu 45-vuotiaaksi lontoolaiseksi ladiksi, joka oli Lahden Nordic Fitness Expossa Slam Wrestlingin esitykset nähtyään päättänyt haluavansa yrittää nousta itsekin kehään. Kuuden viikon intensiivisen harjoittelun jälkeen oli aika vetää painikengät jalkaan. On kunnioitettava suoritus nousta kehään minkä ikäisenä tahansa, mutta äkkiseltään ei mieleen muistu muita 45-vuotiaita ensikertalaisia.

Valitettavasti vastassa oli painajaismainen KOURA, jolla ei ollut aikomustakaan kohdella vanhempaa sukupolvea minkäänlaisella kunnioituksella. Siinä oli katsomon nuorimmilla itku herkässä, kun massiivinen hirviö suoraan kiirastulen syövereistä ilmaantui paikalle. Koura on saanut Slamissa itselleen itselleen suorastaan Pyöveli Petrovin roolin uusien tulokkaiden tulikasteena. Ensimmäisessä Bootcamp Battlegroundsissa Kouran mankeliin pääsi Nick Lukkonen ja tällä kertaa oli Andersonin vuoro.

Ottelusta ei hirvittävästi jää jälkipolville kerrottavaa. Koura dominoi, kunnes Anderson saa yhden tulisen comebackin aikaan. Se kuitenkin tyrehtyy Kouran massan alle eikä Andersonista ole tuon mustaanpuhuvan hirviön päihittäjäksi.

Kaikki kunnia Andersonin esitykselle, mutta tyylipuhtaasta kössityksestä ei jäänyt paljoa käteen. Toivottavasti kehäesiintymiset eivät jää vain yhteen, sillä tässä on ihan aineksia suomalais-brittiläiseksi tuhkimotarinaksi. Jos ei muuta, niin Anderson on elävä todiste siitä, että kehään voi nousta vähän varttuneemmallakin iällä.


Kansainvälinen kattaus jatkui myös seuraavassa (ja tapahtuman viimeiseksi jääneessä) ottelussa. Minnesotan Duluthista ponnistava, mutta nykyään Suomessa asustava Nick Lukkonen asteli kehään kepein askelin. Komean partakarvoituksen ja Hiroshi Tanahashin kateelliseksi ajavan hiuspehkon omaava Lukkonen kuuluu myös Slamin ”veteraanitulokkaisiin.” Lukkosella on ikää nuorekkaat 43 vuotta (toinen todiste siitä, että kehädebyytti ei katso syntymävuotta), mitä ei ihan heti uskoisi miehen olemuksesta. Lukkosen positiivinen asenne ja energia välittyy yleisöön erittäin hyvin ja miehessä onkin kulttisuosikin ainesta. Lauantaina ei hirveän kauan hymyilyttänyt, kun vastustajaksi asteli ”Häijy” Heimo Ukonselkä, jota kehtaa tässä vaiheessa kutsua jo suomipainin legendaksi.

Ukonselkä ei lähtenyt liikenteeseen yhtä brutaalilla asenteella kuin Koura, sillä ottelun asetelma oli kahden sankarin välinen jotakuinkin kunniallinen kohtaaminen. Ei Heimo silti iskuissaan vääntöä säästellyt, sillä Lukkosen rintakehä alkoikin punoittamaan komeasti muutaman iskun jälkeen. Mitään strong style -henkistä mättöä ei suinkaan tarjoiltu, vaan ottelun sävy oli paikoin kovin koominen. Ukonselällä on vanhemmilla päivillään syntynyt intohimo tanssimiseen, sillä tässä ottelussa ukkosenjumalan poika vatkasi lanteitaan ja veti tangoa siihen malliin, että lavatansseissa olisi painikehien veteraani varmasti kuumaa kamaa.

Lukkonen toki taisteli ja vaikutti lupaavalta kokemukseensa nähden. Liikearsenaalista löytyi ainakin hyppy yläköydeltä vastustajan kasvoille, öh, haaroväli edellä. Verne Gagne olisi varmasti tästä ylpeä. Lukkosen rooli on tähän asti ollut lähinnä heittopussina, eikä hän tässäkään ottelussa kovin paljoa saanut Ukonselkää horjutettua. Lopulta epätoivoinen yritys saada Ukonselän hartiat mattoon Sunset Flipin avulla päättyi ikävästi Lukkosen kannalta. Ukonselkä pudotti ahterinsa töykeästi Lukkosen rinnalle ja tämä brutaali istahdus riitti päättämään ottelun.

Ei tappio hirveästi mielialaa latistanut, sillä Lukkonen tarttui innolla Heimon tarjoamaan kaljaan ottelun päätyttyä. Tölkit kolisteltiin yhteen, juomat kaadettiin kurkkuun ja rinnuksille ja paikalta poistuttiin sulassa sovussa.


Ja hieman yllättäen, tapahtuman anti on siinä. Kurki nousee vielä kerran oluesta mätkään kehään ja kiittää kaikkia katsojia, sekä paikan päällä että kotikatsomossa. Hieman yli tunnin mittaiseksi tapahtuma oli ilmoitettu, mutta aika oli kulunut sen verta siivillä, että olisin odottanut vielä yhtä ottelua. Olisin jopa kelpuuttanut vielä yhden Dylan Brodan ottelun, jossa joku olisi vihdoin saanut suljettua tuon kelmin kitalaen!

Palatessani pakkasen puolelle voin hyvin kerrata tapahtuman antia päässäni.

Kokonaisuutena ei puhuta mistään vuoden merkkitapahtumasta, vaan enemmänkin ihan viihdyttävästä ja tiiviistä kokonaisuudesta. En nyt odottanutkaan tulokastapahtumalta mitään mielenräjäyttäviä koitoksia, vaikka illan avannut joukkueottelu päteväksi kohtaamiseksi muodostuikin. Paini on aina parasta paikan päällä, joten yleisössä istuessa kaikki tuntuu aina astetta kovemmalta. Kaikki uudet kasvot väläyttivät taitojaan positiivisissä merkeissä ja vaikka huippuotteluita ei nähty, niin nälkähän tästä jäi.

Vedän kuitenkin analysointipipon syvälle päähäni katsoessani tapahtuman buukkausta ja rakennetta. Paha ei saanut palkkaansa, sillä heelit veivät enemmän tai vähemmän suvereenit voitot illan kolmesta ensimmäisestä ottelusta ja se ainoa face-voittokin tuli toisen facen kustannuksella. Ei siinä hirveästi yleisölle hurrattavaa jäänyt. On toki totta, että niiden konnienkin pitää joskus voittaa, mutta nyt heel-dominanssi iski silmään, etenkin kun niin suuri osa yleisöstä vaikutti olevan ensimmäistä kertaa paikalla.

Slam on leimannut itseään vahvasti kansainväliseksi painituotteeksi ja se näkyi myös tässä tulokastapahtumassa. Jokaisessa ottelussa oli osallisena ottelija, jonka äidinkieli oli englanti. Niinpä valtaosa painijoiden ja katsojien välisestä interaktiosta käytiin kolmannen kotimaisen välityksellä. Englanti on toki painin kansainvälinen kieli, mutta kovin kotimaiseen FCF Wrestlingiin verrattuna kokemus oli hyvinkin erilainen.


Seuraavaa Bootcamp Battlegroundsia odotan kyllä innolla. Slamin tulokaskatraasta on vielä näkemättä kehuja kerännyt Timo Noot (jolla tosin on painikokemusta jo viiden vuoden ajalta ulkomailta), Slamin ensimmäinen naiskoulutettu Nelli Vertigo, Leo Luoti sekä Porvoossa debytoinut Mantra Meshindi.

Itselleni showpainissa (ja urheilussa yleensäkin) on aina erittäin mielenkiintoista seurata uraa ja kehittymistä heti alkumetreiltä asti. Slamin Bootcampin tuotokset eivät ole poikkeus.

Niinpä itselleni Slamin kiinnostavinta antia eivät ole ulkomaan vahvistusten tähdittämät isot tapahtumat, vaan juuri Bootcamp Battlegroundsin kaltaiset tapahtumat, jotka keskittyvät kotimaamme uusiin ja nouseviin kykyihin.

Slamin tärkeintä antia suomalaiselle painikulttuurille onkin toisen painikoulun aloittaminen. On hienoa, että Suomen kokoisessa maassa on nyt kaksi erilaista väylää kouluttautua showpainin saloihin. Koronavuosien aikana kahdesta painikoulusta on valmistunut reilu tusina uutta painikykyä, jotka toivottavasti ilahduttavat katsojia tulevien vuosien ajan kerta toisensa jälkeen.

Toivottavasti paluuta taistelukentälle ei tarvitse odottaa kauaa!

Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

Arvio: AEW Full Gear 2021 - Hieno päivä olla showpainifani

Next post

Jälkipyykkinaru #107: FCF Talvisota XV

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *