#perjantainpromoWWE

#PerjantainPromo – I Quit! (2010)

#PerjantainPromo on viikoittainen juttusarja, jossa Smarksiden toimitus nostaa esiin ja esittelee lyhyesti jonkin kiinnostavan promon tai anglen YouTubesta.


Batistan ura WWE:ssä lähti nousukiitoon vuonna 2005, kun hän nousi ensimmäistä kertaa maailmanmestariksi. Iso ja vahva Elukka ei ensiksi tullut tunnetuksi promotaidoistaan, vaan hänen vetovoimansa perustui ainoastaan vakuuttavaan fyysiseen presenssiin.

Aktiiviuransa loppupuolella Batista kääntyi heeliksi ja tämä muutti suorastaan kaiken. Uhkaava ulkonäkö ei ollut enää ainoa kiinnostava elementti, vaan hänen esiintymisessään alkoi olla aivan uusia taiteellisia ulottuvuuksia. Tylsästä mörssäristä kehkeytyi nopeasti hyvin moniulotteinen hahmo. Promoista tuli yhtä äkkiä hauskoja ja mielenkiintoisia.

Koripallopromon ohella tämä ”I Quit!” vuodatus on Batistan muistettavimpia ja hauskimpia hetkiä. Keväällä 2010 Elukka oli juuri päättänyt brutaalin ottelusarjan John Cenaa vastaan ja tätä edeltävänä iltana tullut paiskatuksi sisääntulorampin läpi Attitude Adjustmentilla. Raw’n toimitusjohtajan virkaa hoitanut Bret ”Hitman” Hart ehdotti Batistalle ykköshaastajuusottelua Randy Ortonia vastaan. Tämä oli Elukalle liikaa ja hän päätti lopettaa leikkimisen. Kuunnelkaa, ihailkaa ja naurakaa!


Matti Koskinen

Matti Koskinen

Duunarista aikuisopiskelijaksi muovautunut oman elämänsä Rocky Balboa. Showpainiin ensikosketukset vuonna 2002. WWE:hen päin hieman kellallaan.

Joensuu / Eastern Finland

Previous post

Jälkipyykkinaru #69: AEW Full Gear 2019

Next post

#MaanantainMatsi - John Cena vs. CM Punk (2011)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *