Arvio: Beyond Wrestling – Americanrana ’18
Päivämäärä: 29.7.2018
Sijainti: Worchester, Massachusetts (The White Eagle)
Yhdysvaltojen itärannikon Beyond Wrestling perustettiin vuonna 2009 ja on viime vuosina kerännyt paljon kehuja. Juuri Beyond antoi ensimmäisenä näyttämön Joey Janelan, Keith Leen ja Donovan Dijakin kaltaisille painijoille. En ole kuitenkaan henkilökohtaisesti eksynyt promootion pariin ennen tätä vuotta. Päätin katsastaa Beyondin historian suurimman tapahtuman, viidennen Americanranan. Tapahtuma lähetettiin suorana Powerbomb.tv -suoratoistopalvelun kautta. Beyond onkin kyseisen suoratoistopalvelun suurin kruununjalokivi.
Intergender Match
Team Pazuzu (Chris Dickinson, Jaka, Mike Draztik & Angel Ortiz) vs Team WWR (Skylar, Mia Yim, Jordynne Grace & Kimber Lee)
Beyond Wrestlingin kehässä kaikki ovat tasa-arvoisia. Beyond onkin tullut tunnetuksi ehkäpä Yhdysvaltojen merkittävämpänä intergender-painia tarjoavana liigana. WrestleMania-viikonlopun tapahtumakin oli rakennettu pelkästään miesten ja naisten välisistä otteluista. Tähän avausotteluun olikin sitten heitetty melkoinen määrä osaajia. Team Pazuzu koostui kahdesta huippuluokan joukkueesta, jotka olivat olleet Beyondin selkärankana jo vuosia. Chris Dickinsonin ja Jakan Doom Patrol oli niittänyt menestystä eritoten Evolvessa, kun taas Mike Draztikin ja Angel Ortizin EYFBO taidetaan tuntea nykyään paremmin Impact Wrestlingin LAX-tiiminä.
Naisjoukkue oli koottu Women’s Wrestling Revolution -promootion tähdistä. Mia Yim oli joukkueen veteraani, joka tunnetaan parhaiten Impactin riveistä sekä esiintymisestään tämän vuoden Mae Young Classicissa. Jordynne Grace varasti otsikot All In -tapahtuman pre-showssa, kun taas Skylar oli ottelun kokemattomin ja itselleni tuntemattomin jäsen, aloitettuaan uransa vasta vuonna 2016. Entinen Chikaran Grand Champion Kimber Lee oli vasta tehnyt paluunsa lyhyen ja tapahtumaköyhän NXT-uransa jälkeen. Ottelun taustalla oli vahvimpana Kimber Leen ja Dickinsonin vuosien takainen brutaali feudi, joka nosti molemmat ja koko Beyondin painikansan huulille.
Yleisö oli ainakin lämmin illan avausottelua varten ja tästähän syntyi varsin maukas avausottelu. WWR-joukkue ei kalvennut yhtään vastapuolen karjujen rinnalla ja etenkin Yim ja Grace varastivat valokeilan itselleen. Skylar oli ehkä ottelun heikoin lenkki, mutta viisaasti muut seitsemän saivat valtaosan valokeilasta. Alun tunnustelevan vaiheen jälkeen, jossa esiteltiin naisten taitoja yleisön ummikoille, siirryttiin toiminnallisempaan vaiheeseen, jossa kontrolli vaihteli joukkueelta toiselle. Kokonaisuutena yllättävän kova avausottelu, mutta harmillisesti EYFBO jäi ajoittain varjoon. Dickinsonin ja Kimber Leen kohtaamisia säästeltiin viisaasti. Ottelun jälkeen Dickinson vielä hautaa sotakirveensä Kimber Leen kanssa ja hypettää naisten vallankumousta. Hellyttävää, mutta ehkä hieman turhaa, sillä naiset olivat hoitaneet vallankumouksen kehässä ilman kummempaa asian alleviivaamista.
7/10
Open Challenge
Anthony Greene vs AR Fox
Aivan kuin yhdeksän ottelun kortti ei ollut tarpeeksi täynnä, saatiin vielä kymmenes ottelu kaupan päälle! Lähinnä New Englandin alueella pyörinyt ”Retrosexual” Anthony Greene tuli esittämään siis avoimen haasteen. Miehellä oli mukanaan Platinum Honeys, kaksi vähäpukeista naista, jotka herättivät närää illan selostusduossa Denver Coloradossa ja Paul Crockettissa. Coloradon mukaan Honeys vie naistenpainin takaisin 80-luvulle eikä tosiaankaan vastaa nykypäivän naispainin ihanteita. Noh, takahuoneiden puolelta ilmestyi esiin AR Fox, joka muistetaan ehkä parhaiten Killshotin kanssa ottelemastaan verilöylystä Ultima Lucha Tresissä.
Olen aina ihaillut Foxin tahtoa laskeutua jokaisesta liikkeestä niskoilleen, oli sitten kyseessä arm drag tai atomic drop. Tässäkin ottelussa Fox väläytteli atleettisuuttaan ja innovointikykyjään tekemällä surmanloikkia, pyörityksiä ja epämääräisiä köysiä käyttäviä liikkeitä. Greene vaikuttaa olevan seuraava itärannikolta ponnistava kyky ja onkin vasta 25-vuotias. Tässä ottelussa Greenestä jäi kuitenkin melko hajuton ja mauton mielikuva mielenkiintoista lempinimeä lukuun ottamatta. Ehkäpä mies toimii paremmin hahmovetoisemmassa ottelussa ja segmentissä kuin ylinopeutta kaahaavan Foxin kanssa. Lisäksi Platinum Honeys tarjoili sekaantumisia otteluita melko lailla. Miksi tämän ottelun piti tapahtua näin pitkässä tapahtumassa? Ehkä oma jaksamistaso geneeriseen indyrämistelyyn ei ollut aivan parhaimmillaan.
4/10
Singles Match
Brody King vs Josh Briggs
Greene saattaa olla seuraava itärannikolta ponnistava, mutta tällä hetkellä tuo kunnia kuuluu Josh Briggsille. Pitkänhuiskea karvakasa on ottamassa itselleen Donovan Dijakin jättämää paikkaa ja onkin jo eksynyt Evolven riveihin. Vakuuttavasta koostaan huolimatta Briggsin voittosarake näytti melko ohuelta Beyondin riveissä. Vastustajaksi oli raahattu länsirannikon läpimurtaja Brody King, joka teki ottelussa Beyond-debyyttinsä. Kingin kurssi oli nousussa ja olikin jo tv-kasvo MLW:n riveissä.
Brody King oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen kevään PWG-esiintymisillään ja odotin tätä ottelua mielenkiinnolla, sillä myös Briggsin nimi oli alkanut putkahdella esiin indypainin kentälle. Valitettavasti eteeni tarjoiltiin illan suurin pettymys. En tiedä oliko syynä Briggsin olkapäävamma, täydellinen kemian puute vai yleisö, joka ei jaksanut välittää Kingistä, mutta tämä ei lähtenyt käyntiin missään vaiheessa. Toki ukot hakkasivat toisiaan kiitettävällä intensiteetillä, mutta homma ei missään vaiheessa vaan toiminut. Asiaa ei myöskään auttanut, että selostajat alkoivat jo alkuminuuteilla hehkutta Kingin ja Briggsin kohtaamista alkukipinänä Keith Leen ja Donovan Dijakin mielipuolisen feudin seuraajaksi. Ei näillä esityksillä.
3/10
Singles Match
Jonathan Gresham vs Trent?
Jonathan Gresham on yksi itärannikon lahjakkaimmista teknisistä painijoista ja on päässyt vilauttelemaan kykyjään myös Ring of Honorin riveissä. Beyondissa mies on ilmeisesti taistellut Stokely Hathawayn johtaman Dream Teamin kanssa. Tässä tapahtumassa Greshamin piti kohdata ylimielinen Maxwell Jacob Friedman, mutta MJF kärsi loukkaantumisesta eikä voinut otella. Sen sijaan Hathaway veti hihastaan valttikortin ja esitteli Dream Teamin uuden jäsenen, omasta loukkaantumisestaan toipuneen Trentin! New Japanin vakiokasvo ei kuitenkaan näyttänyt olevan aivan samalla sivulla lieromaisen Hathawayn kanssa.
Voi nyt saasta. Miten on mahdollista otella ottelu, jossa ei viidentoista minuutin aikana tapahdu yhtään mitään? Toki Trent oli varmaan vielä ruosteessa taukonsa takia, mutta ottelusta tuntui silti puuttuvan kaikenlainen flow. Gresham toki lukotteli ja ketjupaini erittäin sulavasti, mutta yleisö tuntui suorastaan pakastuvan ottelun aikana. Asiaa ei auttanut Dream Teamin jatkuvat sekaantumiset ottelun kulkuun ja luonnollisesti typerä diskauslopetus. Tässä olisi ollut mahdollisuudet vaikka mihin, mutta ei.
3/10
Tag Team Match
H8 Club (Matt Tremont & Nick Gage) vs Filthy Bros (Tom Lawlor & Matt Riddle)
Seuraavaksi oli tarjolla melkoinen tyylien yhteentörmäys. H8 Club (JEEZUS!) koostui kahdesta deathmatch-veteraanista ja CZW-legendasta Matt Tremontista ja Nick Gagesta. Vastassa oli luonnollisesti kaksi entistä MMA-ottelijaa. ”Filthy” Tom Lawlor ja nyttemmin jo NXT:n puolelle siirtynyt Matt Riddle toimivat tässä joukkueena ensimmäistä kertaa.
Jos edellinen ottelu oli laiskanpulleaa läpsyttelyä, niin tämä nosti adrenaalitasot takaisin normaalitasolle. Joukkueet vetivät kasaan nimittäin erittäin intensiivisen brawlin. Heti alkusekunneista lähtien suunnattiin yleisön sekaan ja siellä vietettiinkin lopulta valtaosa ottelusta. Tremont taisi jopa järsiä Riddlen varpaita. Lawlor ja Riddle toimivat erittäin hyvin joukkueena ja onkin harmi, ettei tätä joukkuetta saatu nähdä sitten pidempään. Tremont ja Gage saivat pysyä omalla mukavuusalueellaan eli nyrkkien heiluttelussa ja yleisön huudattamisessa. Kaksikko oli suuressa suosiossa yleisön keskuudessa. Ottelun suurin heikkous oli sitten sen kesto. Reilussa kahdeksassa minuutissa ei ihmeitä ehditä rakentaa ja lopetus tuli aivan liian aikaisin. Kaikin puolin toimiva mättö siitä huolimatta.
6/10
Tässä välissä nähtiin tapahtuman ensimmäinen väliaika. Väliajan aikana AMBY-kanavaltaan tuttu Alicia Atout toimi haastattelijana Beyond-bannerin edessä. Haastateltavina olivat Beaver Boys sekä Tracy Williams. Ihan mukavia haastattelupätkiä, jotka oli lähinnä tarkoitettu livelähetyksen seuraajille väliajan aikana. Ennen pääottelua nähtiin vielä toinen väliaika, jolloin haastattelupisteellä oli MJF. Friedman veti vallan mainion promon, kutsui epähuomiossa ympäripäissään olleen fanin kameran eteen ja väitteli Atoutin kanssa mahtavasti.
Atomicos Match
Merlock, The Whisper, Travis Huckabee & Volgar vs Mike Quackenbush, Fire Ant, Solo Darling & Boomer Hatfield
Joku saattoi huomata, että tämän ottelun painijakatras on tavallista värikkäämpi. Noh, kyseessähän oli Chikaran näytösottelu. Chikara on tosiaan värikäs, perheystävällinen ja huumoripainotteinen promootio, jota Mike Quackenbush on johtanut rautaisella otteelle yli viisitoista vuotta. Chikara oli tosiaan solminut sopimuksen Powerbomb.tv:n kanssa, joka tuo osan Chikaran tapahtumista myös Powerbombin suoratoistopalveluun. Lisäksi Beyond ja Chikara olivat järjestäneet yhteistapahtuman Chikaran kotihallissa Wrestle Factoryssä muutama viikko takaperin. Niinpä Chikaran joukot pääsivät esiintymään myös Beyondin lippulaivatapahtumassa.
Mike Quackenbush ei toivottavasti esittelyjä kaipaa. Yksi 2000-luvun merkittävimmistä itsenäisistä painijoista ja mies Chikaran hulluuden takana. Quackin johtamassa tecnico-joukossa olivat myös mukana veteraani Fire Ant, takavuosien suositun Colony-joukkueen ainoa selviytyjä. Solo Darling on yksi Chikaran merkittävimmisä naispainijoista tällä hetkellä, kun taas Boomer Hatfield on Dasher Hatfieldin poika. Boomerin ruumiinrakenne saisi Marko Stuntin näyttämään Brian Cagelta. Rudoja edustivat merihirviö Merlock, mystinen The Whisper, hiljattain Darlingia vastaan kääntynyt Travis Huckabee sekä Chikaran tuoreimman kauden hirviöryhmittymään kuuluva massiivinen Volgar. Minulla ei ole mitään käryä joukkion tarkemmista viime aikojen juonenkäänteistä. Jos haluatte tietää lisää, lähettäkää sähke Vuohtoniemelle.
Ai niin, tämähän oli painiottelu. Ottelun alkupuolisko ei luvannut hyvää. Yleisö jaksoi reagoida lähinnä Quackin ja Fire Antin temppuihin. Rudot olivat lähes tuntemattomia tälle yleisölle, kuten myös Darling ja Boomer. Whisper jätti minut erittäin kylmäksi viime vuoden King of Triosissa, eikä vaikuttanyt nytkään yrittäessään aivan liian monimutkaisia liikkeitä ja mokatessaan niistä noin puolet. Boomer oli taas ottelun vihrein ja nuorin osallistuja. En epäilisi, jos Quack olisi löytänyt yläasteikäisen kakaran naamion alle. Onneksi ottelu parani loppua kohden ja yleisökin pääsi vihdoin mukaan. Varmasti hyvä kokemus nuorille Chikara-kyvyille maskien alla, jotka harvoin pääsevät oman ympäristönsä ulkopuolelle.
6/10
Powerbomb.TV Championship
Tracy Williams vs Wheeler Yuta
Powerbomb.TV oli myös perustanut oman mestaruuden puolustettavaksi palvelustaan löytyvien promootioiden tapahtumissa. Mestariksi oli noussut helmikuussa ”Hot Sauce” Tracy Williams, vakavahenkinen mattopainija Evolvesta. Williams oli onnistuneesti puolustanut mestaruuttaan jo seitsemän kertaa. Nyt vastaan asettui nuori Wheeler Yuta, joka oli ollut Williamsin opissa. Muuta ei tähän tarvittu kuin vuosisatoja vanha tarina opettajan ja oppilaan yhteentörmäyksestä.
Oppikirjamainen on varmaan oikea termi kuvaamaan tätä ottelua. Alkuun kilpailuhenkinen ketjupainisessio, josta siirrytään iskuihin ja riskaabelimpiin liikkeisiin ennen lopetustykitystä. Williams on erittäin varmaotteinen kehässä ja johtikin tätä päällikön elkein, mutta miestä ei voi haukkua kovinkaan karismaattiseksi. Yuta on vielä nuori, mutta potentiaalia on. Kokemusta on kuitenkin alla vasta kolmisen vuotta. Yleisö oli kuitenkin suhteellisen vaisu tässä ottelussa. Tälle on loppujen lopuksi hiton vaikea antaa reilua arvosanaa. Ottelussa ei ollut mitään vikaa, mutta toisaalta siinä ei myöskään ollut mitään sisältöä, jonka muistaisi vielä parin päivän päästä.
5/10
Tag Team Match
Team Tremendous (Dan Barry & Bill Carr) vs Beaver Boys (John Silver & Alex Reynolds) vs Massage Force (Dorian Graves & VSK) vs Gentleman’s Club (Chuck Taylor & Orange Cassidy)
Neljän joukkueen sekamelska, koska miksi ei. Team Tremendous koostuu kahdesta yksityisetsivästä, jotka ovat vastikään palanneet joukkueeksi, Massage Forcen gimmick pitäisi olla selvä pelkästään nimeä katsomalla, Beaver Boys toimi ylimielisenä heel-parivaljakkona ja maankuulua Gentleman’s Clubia edustivat ROH-, NJPW- ja PWG-supertähti Chuck Taylor sekä Orange Cassidy, maailman flegmaattisin painija. Toki Taylor ja Dan Barry toimivat myös Highspotsin tuottaman Officer & A Gentleman -sarjan haastattelijoina.
Sanoiko joku spotfest? Tuon sanan jälkeen on varmaan ilmiselvää, että pidin tästä ottelusta. Loikkia kehän ulkopuolelle, kiivastahtista menoa ja ripaus huumoria vielä sekaan. Tämä oli illan paras ottelu tähän mennessä. Jokainen joukkue pääsi valokeilaan, myös Massage Force, joka oli itselleni täysin tuntematon duo. Ei olisi varmaan pitänyt yllättyä, että hierontaöljyllä oli iso osa kaksikon hyökkäyksissä. John Silver on yksi itärannikon kovimmista painijoista ja Alex Reynolds komppaa häntä hyvin joukkuemenossa. Team Tremendous on mielestäni mahtava joukkue oivalla dynamiikalla ja Bill Carr oli suorastaan huippukunnossa. Painoa näkyi lähteneen roimasti. Chuck Taylor oli tietenkin oma itsensä, mutta ottelun tähti oli Orange Cassidy. En tiedä, miksi olen rakastunut näin lyhyessä ajassa painijaan, joka yrittää välttää painimista ja minkäänlaista yrittämistä viimeiseen asti. ”Intensiivinen” iskujenvaihto Silverin kanssa oli ottelun huippukohta. Kokonaisuudessaan oiva piristysruiske ja vallan mainio matsi.
8/10
Singles Match
Brian Cage vs PCO
Varastettuaan show’n Wrestlemania-viikonlopun ottelussaan Walteria vastaan, PCO:n ura oli kokenut renessanssin. Yhtäkkiä PCO oli mukana lähes indytapahtumassa, mukaan lukien legendaarisessa Battle of Los Angelesissa. 50-vuotias veteraani ei ollut vain hullu, mutta myös epäinhimillisessä kunnossa. Syy tähän selvisi viraalivideoissa, joissa mystinen Destro kidutti/valmensi PCO:ta. Destro oli suorastaan muokannut PCO:sta Frankensteinin hirviön ja PCO olikin saanut uuden lempinimen, ”Not Human.” Noh, eihän tässä ollut muuta vaihtoehtoa kuin asettaa vastustajaksi itse Kone, Brian Cage. Cage on luonut uraa Lucha Undergroundissa sekä Impactissa, jossa hän on hallitseva X-divisioonan mestari.
Muskelikasojen ensikohtaaminen oli kieltämättä melkoinen. PCO yrittää tehdä itsensä tuhoamisesta hirvittävillä sukelluksilla tavaramerkkinsä. Tässäkin ottelussa mies heitti kevyen Split-Legged Moonsaultin kehän ulkopuolelle… yhdellä jalalla. Cage pääsi esittelemään myös voimiaan nappaamalla PCO:n ilmasta Suplexiin. Ottelu ei yltänyt sille sekopäisyyden tasolle, mitä aiemmin mainittu Walter-ottelu oli. Syynä on varmaan se, että PCO:n sekoilu ei tule enää shokkina. PCO:lla on myös käsittämätön komea Moonsault. Ei tässä tosiaan millään kehäpsykologialla juhlittu, mutta toisaalta ei tarvittukaan. Siitä huolimatta oikein pätevä ottelu kahden härän välillä.
7/10
No-Rope Barbed Wire Deathmatch
David Starr vs Joey Janela
Illan pääottelussa oli jopa hieman taustaa. David Starr ja Joey Janela pitivät molemmat itseään Beyondin ässänä. Feudi oli kestänyt jo yli vuoden. Janela oli yrittänyt kuristaa Starrin muovipussilla ja Starr oli tarjonnut Piledriveria Janelan tyttöystävälle Penelope Fordille. Kaikkea kivaa siis. Kaksikko oli kohdannut kolmesti aiemmin Beyondissa molempien saavuttaessa yhden voiton ja yhden päättyessä ratkaisemattomaan. Nyt välit oli selvitettävä lopullisesti No-Rope Barbed Wire Deathmatchissa. Lontoota osaamattomille kehäköydet oli siis korvattu piikkilangalla ja kaikki oli sallittua. Ottelu voi päättyä vain selätykseen tai luovutukseen. Lisäksi Janela oli vannonut, että kyseessä on hänen uransa viimeinen deathmatch. Uskon, kun näen. Mahtavasti Matt Tremont ja Nick Gage valtasivat seostuspöydän ja toimivat ottelun selostajina. Veteraanit tarjosivat uniikin näkökulman otteluun, enkä voinut olla nauramatta Gagen kutsuessa brutaaleja spotteja fantastisiksi.
En ole suurin deathmatchien ystävä. Ne kuitenkin voivat toimia oikeissa käsissä ja oikean feudin tuloksena. Tämä ottelu oli napakymppi. Meno oli brutaalia ja molemmat miehet pistivät selkänahkansa peliin. Myös Penelope Ford otti aivan jäätävän bumpin. Yleisö oli liekeissä alusta loppuun. Jälkipyykkinaruissa olen useasti kutsunut Janelaa hulluksi neroksi, mutta tässä ottelussa mies näytti oikeasti supertähdeltä. Starr, joka on enemmän teknisen ja eurooppalaisen tyylin osaaja, sopeutui uskottavasti myös verisempään ympäristöön. Väkivaltaisten hetkien luettelu ei tuo mitään lisää tähän arvosteluun, joten sanotaan vain että tässä oli todennäköisesti Yhdysvaltojen vuoden kovin Deathmatch. Jos veri, piikkilanka ja brutaalit otteet maistuvat, tässä on sinun ottelusi. Ottelun jälkeinen promo on myös vallan mainio.
9/10
Yhteenveto:
Neljän tunnin paketti tarjosi jokaiselle vähän jotakin. Pituus oli ehkä itselleni liikaa, mutta kyseessä oli sentään promootion vuoden suurin tapahtuma, joten kesto on ymmärrettävä. Tapahtuman alkupuoli oli valitettavasti täytetty astetta kehnommilla otteluilla. Jos Greene/Fox, Briggs/King ja Gresham/Trent olisi jätetty pois, olisi mielipiteeni koko tapahtumasta ollut ehkä positiivisempi. Ehkä minulla oli vain huono päivä, sillä mikään otteluista ei ollut surkea, mutta sisältö ei vaan iskenyt.
Tapahtuma kuitenkin tarjosi hyvän intergender-ottelun, neljän joukkueen spotfesthärdellin, muutaman kelvollisen joukkueottelun, PCO ja Cagen taiston sekä mainion Deathmatchin. Etsi käsiisi pääottelu ja valikoi muutama muu ottelu, kokonaisuus ei loppujen lopuksi ollut vahvin mahdollinen.
Kokonaisarvosana: 6/10
No Comment