ArviotPuroresu

Arvio: DG Champion Gate – Nuoret palaset asettuvat paikoilleen

Dragon Gaten vuosi käynnistyy yleensä kohtuullisen rauhallisesti. Vuosi 2022 on kuitenkin ollut jo aika villi. Joulukuussa alkanut tallikaruselli on vienyt valokeilan. Heel-joukkio R.E.D. on vihdoin saanut kaivatun uudistuksen, Masquarade hajosi ja kaksi (tai jopa kolme) uutta joukkoa on muodostunut alkuvuoden aikana. Samaan aikaan vuoden 2021 debytanttijoukko on näyttänyt hampaitaan, Natural Vibes on jatkanut painimaailman parhaimpana kuusikkona ja K-Nessin huhtikuussa odottavan eläköitymisen kunniaksi järjestetyt nostalgiaottelut ovat tarjonneet huikeita tunnepaukkuja.

Vuoden ensimmäiseen isoon tapahtumaan, kaksi-iltaiseen Champion Gateen ei olisi voinut kovinkaan paljon paremmista lähtökohdista lähteä. Pääosin käteen jäikin paljon positiivista sanottavaa.


Pääpaino oli tapahtuman nimen mukaisesti mestaruusotteluilla, mutta kahden illan alakorteista löytyi myös helmiä.

Tärkeimpänä poimintana on edellisessä Korakuen Hallin tapahtumassa käynnistynyt sota Jason Leen sielusta. Lee on hiljaisesti ollut yksi firman varmimpia kehäsuorittajia jo parin vuoden ajan ja on yllättäen jäänyt Masquaraden hajotessa ilman joukkuetta. Hämmentävästi vakituinen joukkuepari Kota Minoura ei kelpuuttanut kaveriaan uuteen joukkoonsa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Sen sijaan Masquaraden entinen johtaja, nykyinen lähes järkensä menettänyt Z-Bratsin jäsen Shun Skywalker yrittää manipuloida entistä “toveriaan” takaisin peukalonsa alle haukkumalla tätä luuseriksi, josta ei ole mihinkään ilman Skywalkeria. Edeltävässä Korakuenissa tilanne saapui vihdoin räjähdyspisteeseensä, kun sekä High End että Natural Vibes saapuivat pelastamaan Leetä Skywalkerin fyysiseltä että henkiseltä hyökkäykseltä. Sekä High End että Vibes pyrkivät värväämään Leen samalla kun Skywalker jauhoi kokoajan maanisesti siitä, miten kukaan ei saapuisi Leetä pelastamaan.

Rakastan tätä firmaa.

Kuvatun kaltaisissa paikoin hämmentävissä kuvioissa auttaa erinomainen englanninkielinen selostajatiimi. Jae toimii kääntäjänä ja maailman johtavana DG-asiantuntijana selostajana erinomaisesti, kun taas rinnalle asetettu Ho Ho Lun ei välttämättä ole kovinkaan erikoinen kommentaattori, mutta kaksikon välinen kemia toimii hyvin.

Joka tapauksessa sekä Skywalker että High End pyrkivät Champion Gaten kahden illan aikana houkuttelemaan Leetä liittymään puolelleen vahvasti erilaisin keinoin. Skywalker jatkoi henkistä manipulointiaan olemalla Leen kulmauksessa tämän yksilöottelussa Ben-K:ta vastaan ja kannustamalla tätä kuin kaikki olisi niin kuin ennen. High End pyrki puolestaan vakuuttamaan Leen rehtiydellään, herrasmieskäytöksellä ja painitaidoilla. Myös High Endin ja Natural Vibesin välinen kahdeksan hengen joukkueottelu, kahden illan parhaimmistoon kuulunut tiivis toimintapläjäys, jatkoi samaa tarinaa.

High End on samalla Dragon Gaten kahdesta tämänhetkisestä murheenkryynistä se näkyvämpi. YAMATOn johtama poppoo syntyi viime keväänä ja otti teoreettisesti paikan firman tärkeimpänä babyface-jenginä. Valitettavasti totuus on vähän toinen. YAMATO, Dragon Kid, Ben-K, Keisuke Okuda ja Kagetora ovat erikseen hyviä ja jopa erinomaisia painijoita, mutta yhdessä viisikko on kuivempi kuin koulun näkkileipä. Joukolla ei ole samanlaista keskinäistä kemiaa kuin muilla tämänhetkisillä joukoilla eikä myöskään mitään tarttumapintaa.

High End on ajamassa samankaltaiselle karille kuin edellinen YAMATOn johtama joukko Tribe Vanguard. Joukko hyviä painijoita, jotka painivat hyvin, mutta jäävät selkeästi paitsioon kiinnostavampien joukkojen rinnalla.

Auttaisiko Jason Leen lisääminen kuudenneksi pyöräksi? Epäilen.


Mutta sitten niihin mestaruusotteluihin.

Viikonlopun avannut Brave Gate -ottelu saattoi olla jopa Champion Gaten paras. Käsittämätöntä, kun on huomioon että haastajana oli vasta neljä kuukautta paininut 19-vuotias poikanen.

Takuma Fujiwara debytoi marraskuussa vuosiluokkansa nuorimpana. Hädin tuskin aikuisikään päässyt Fujiwara ei säväyttänyt debyytissään samalla tavalla kuin muut luokkalaisensa. Riki ja Ishin Iihashi, Japanin ensimmäiset painijat joiden molemmat vanhemmat olivat myöskin painijoita, ovat hurmanneet verenperintönsä lisäksi myös joukkuetoiminnallaan. Puhdas potkukone Ryo Fuda sai parhaimman mahdollisen debyytin päästessään teräsmies Masaaki Mochizukin lempeään mankeliin. Takumi Hayakawa saattaa olla pieni, mutta omaa kahta kauheamman Napoleon-kompleksin. Joukon nestori, entinen luokanopettaja Shoya Sato huokui puolestaan selkeintä pääottelijan auraa. Fujiwara (ja Ishin) nousivat pikaisesti joukon suosikeikseni. Riki Iihashi ja Shoya Sato saattavat omata suurimman potentiaalin, mutta tavakseni on tullut suosia tulokasluokista niitä mustia hevosia, jotka realistisesti päätyvät keskikortin kulmapaloiksi.

Fujiwara kuitenkin yllätti minut ja samalla ihan kaikki kiriessään koko joukon ohitse kolmessa kuukaudessa. Luihu lenturi on löytänyt nopeasti oman kehätyylinsä ja on saanut myös yleisön puolelleen (siinä määrin, miten taputusyleisön nyt voi puolelleen saada).

Uransa ensimmäisessä mestaruusottelussa oli pelissä Dragon Dian hallinnoima Open the Brave Gate -mestaruus. Dia oli viime vuoden lopulla menettänyt naamionsa, mutta sen alta oli paljastunut himmeä skeittaaja, joka osui välittömästi kultasuoneen noustessaan tuplamestariksi. Nyt ensimmäisessä puolustuksessa Dialla oli mahdollisuus näyttää mihin reilu kolmen vuoden kokemuksella kyetään.

Kuten jo todettua, siitähän syntyi viikonlopun ja samalla Dragon Gaten vuoden paras ottelu. Kiivastahtinen koitos esitteli molempien miesten parhaimpia puolia ja sai todella jännittämään voittajaa. Edes yksi pieni botch ei pilannut ottelun huikeaa flow-tilaa.

Dragon Dian viikonloppu ei suinkaan päättynyt vuoden ensimmäiseen huippuotteluun, vaan hallitsevana Twin Gate -mestarina pääsi seuraavana iltana tykittelemään toisen heti perään. Dia ja hänen joukkueparinsa Yuki Yoshioka, yhdessä D’Courage, puolustivat vöitä edellisiä mestareita SB KENToa ja HYOta sekä Eitan ja Yosuke Santa-Marian paperinohutta liittoa vastaan. Mestarit olivat teoreettisesti ottelun kovan ytimen ulkopuolella, vaikka olivatkin päihittäneet juuri Z-Brats edustajat SBK:n ja HYOn mestaruudesta. Eita oli nimittäin syösty R.E.D:n valtaistuimelta ja oli nyt sotajalalla entisiä tovereitaan vastaan. Mukaan oli tarttunut Santa-Maria, vanha rakastaja vuosien takaa, joka nyt epätoivoisesti yritti voittaa Eitaa puolelleen. Eitan ja Santa-Marian “rakkaus”tarinasta olikin yhtäkkiä muodostunut firman kuumimpia tarinoita, etenkin kun Eita on vielä ilman omaa joukkoa R.E.D. -johtokautensa jälkeen. Ensimmäisen illan kaksi rakenteluottelua vielä nostattivat jännitteitä kolmen osapuolen välillä onnistuneesti.

Myös itse ottelu oli täyttä timanttia. Dia jatkoi samalla linjalla mihin edeltävänä iltana jäi, ottelun kohokohtana lentäessään yläilmoihin lähes kameran ulottumattomiin. Yuki Yoshioka ei ole suinkaan Dian hiljainen sidekick vaan voimanpesä, joka voi halutessaan viskoa vastustajiaan mihin tahtoo. Yli vuoden päivät Dia Infernon naamion alla viettänyt Yoshioka on vihdoin jatkanut siitä, mihin huippulupaava loppuvuosi 2019 antoi osviittaa, nyt vaan lisätyillä vatsalihaksilla.

SBK:tä on edellisissä Dragon Gate -arvioissa tullut kehuttua ihan tarpeeksi, joten suunnataan ansaittua kehupatteristoa myös joukkuepari HYOn suuntaan. Debytoidessaan vuonna 2016 HYO vaikutti siltä, että lähin vertailupari olisi legendaarinen CIMA. Sitten mies kuitenkin hiipui ja hyytyi, samalla kun aseveljet samasta luokasta (Skywalker, Ben-K ja Yoshioka) ajoivat ohitse. Vuodet kuluivat R.E.D:n selätyksien syöjän roolissa, kunnes viime vuonna vihdoin klikkasi. HYO löysi sisältään uinuneet puhemiehen lahjat ja tuore “Big Brain” -hahmo kiidätti miehen lopulta yhdeksi Z-Bratsin synnyn avaintekijöistä. Alimittainen paritus SBK:n kanssa toimii erinoamisesti ja duo onkin käytännössä Z-Bratsin johtajia, vaikka sakissa on mukana Skywalker, ex-tähti BxB Hulk ja hallitseva Dream Gate -mestari KAI.

Yosuke Santa-Maria viettää yleensä valtaosan vuodesta alakortin jäniskevennyksenä, mutta aina isoon otteluun noustessaan väläyttää kehätaitojaan. Eita on kääntymässä ensimmäistä kertaa face-puolelle puoleen vuosikymmeneen, joten on jännittävä nähdä miten miehen kehätyyli muuttuu tulevina kuukausina. Mies oli tälläkin kertaa liekeissä ja on yksi firman rakastetuimpia painijoita.

Villisti joka suuntaan liikkuneesta eliminointiottelusta ei vauhtia tahi vaarallisia tilanteita puuttunut.


Triangle Gate, eli trios-mestaruus, vaihtaa ehkä käsiä useammin kuin kuuma peruna, mutta sen hallinta on avain siihen, mikä joukko voi julistaa olevansa firman paras. Maaliskuisena iltana kunniasta taistelivat maailman paras joukkue Natural Vibes, kokoonpanolla karismakasa Kzy, llave-spesialisti U-T ja sisukas Jacky Funky Kamei, sekä upouusi Gold Class, riveissään veteraani Naruki Doi, potkupoika Kaito Ishida ja komea idiootti Kota Minoura.

Doi oli ottanut uudeksi tavoitteekseen kasvattaa Dragon Gaten katsojien naisosuuden takaisin noin 90% paikkeille ja sitä tarkoitusta varten oli perustettava uusi joukkue täynnä komeita miehiä. Kansikuvapojaksi kuukausien mittaisen taivuttelun jälkeen saatiin Minoura, joka jätti samalla jätti taakseen Jason Leen. Kolmanneksi pyöräksi löytyi Eitan mukana R.E.D:stä potkut saanut Kaito Ishida. Kolmikko hioi keskinäisen dynamiikkansa kuntoon kuukauden aikana ja nyt kultaan pukeutunut joukkio on tulikuuma muutenkin kuin ulkonäkönsä puolesta. Eikä tässä vielä kaikki, sillä Doi lahjoitti Minouralle “lahjaksi” vielä oman maskotin, Minoritan (eli entisen Takumi Hayakawan, nyt stailattuna näyttämään minikokoiselta Minouralta).

Sanoinko jo että rakastan tätä promootiota?

Ulkonäöllä ei mestaruuksia voiteta, joten kaikkien onneksi ottelu Vibes-kolmikkoa vastaan oli täyttä terästä. Kzy on koko firman paras painija, U-T on aina aliarvioitu ketjupaini-spesialisti ja Kamei vaikuttaa jo vajaan kahden vuoden kokemuksella potentiaaliselta Kzyn mantelinperijältä. Gold Class -kolmikko on myös kehätaidoiltaan firman eliittiä, etunenässä Ishida, jonka keskinäinen kemia etenkin Kzyn kanssa oli ottelussa mahtavaa katsottavaa.

Jos esimerkiksi AEW:n Revolutionin House of Black vastaan PAC ja kaverit -ottelu herätti nälkää kovia trios-otteluita varten, niin Dragon Gatesta niitä löytyy. Siitä huolehtivat tämän kuusikon kaltaiset kyvyt. Viikonlopun toiseksi paras ottelu.


Kaksipäiväisen paukuttelun huipentuma olikin sitten valitettavasti se neljästä mestaruusottelusta heikoin.

KAI katkaisi YAMATOn Dream Gate -mestaruuskauden shokeeraavasti joulukuun Final Gatessa ja pystyin tuskin sanoin kuvailemaan absoluuttista kuvotustani kyseistä päätöstä kohtaan. Keiji Muton oppipoika on ollut Dragon Gaten vähiten kiinnostava painija heel-turnistaan lähtien. Lähes koko viime vuoden kestänyt YAMATO-feudi oli puuduttavan tylsä. Nuoruutta pullistelevassa firmassa Wrestle-1 evakko tuntui turhalta. KAI olisi voinut hiljaisesti kadota koko firmasta syksyn aikana eikä kukaan olisi menettänyt mitään.

Nyt elämme kuitenkin valitettavasti todellisuudessa, jossa mies on päämestari ja samalla Z-Bratsin vähiten kiinnostava jäsen. Kautta ei ole laisinkaan auttanut kehno ensimmäinen puolustus Takashi “Cyber Kong” Yoshidaa vastaan.

Nyt vastassa oli Osakan oma poika, BIG BOSS Shimizu. Vielä vuosi sitten Shimizu oli Ultimo Dragonia apinoiva Bokutimo Dragon, joka oli erinomainen komediahahmo, mutta ei paljon muuta. Menetettyään naamionsa ja liityttyään Natural Vibesiin miehestä muodostui ensin KING ja sitten BIG BOSS Shimizu, komedian tanssiin vaihtanut uskottava mörssäri. Viime vuoden lyhyt kausi Twin Gate -mestarina oli jo kova, mutta nyt vuorossa oli uran ensimmäinen mahdollisuus nousta korokkeista korkeimmalle. Vuosia sitten heel-sekoilun ja komediapööpöilyn taakse hiipunut A-luokan murskaaja oli tehnyt todellisen paluunsa.

Valitettavasti vastassa oli edelleen KAI.

Niinpä ottelun alkupuoli oli hidasta, puuduttavaa ja tylsää löysäilyä, josta ei irtoa mitään järkevää sanottavaa.

Ottelun “pelastaa” järkyttävän tasokas lopputaistelu, jossa koko kansa saatiin Shimizun puolelle kannustamaan tämän voittoa tuosta rasittavasta niljakkeesta. Loppuosan tasokkuus voikin peittää alkuosan heikkoudet, mutta ei se niistä eroon hankkiudu.

Juuri kun Shimizun voitto näytti olevan enää yhden ratkaisevan työnnön päässä, vedettiin matto jalkojeni alta.

Ymmärrän kyllä, että firma saa haluamansa kun reaktio on valtava pettymys ratkaisuun. KAI on (teoriassa) koko firman isoin lurjus, jonka suurta tappiota nyt yritetään venyttää seuraavaa isoa sankaritarinaa varten. Mutta pitikö sen lurjuksen olla juuri tämä rasittava vätys?


Vaikka viikonlopun päätös ei ollut omaan makuuni, niin kokonaisuutena kaksi-iltainen paini-iloittelu Osakassa oli onnistunut. Pakon edessä nuorennusleikkauksen tehnyt Dragon Gate hohtaa kirkkaampana kuin moneen vuoteen. Neljässä mestaruusottelussa oli mukana vain kolme yli kolmekymppistä painijaa (Kzy 35, KAI 38, Doi 41), kun valtakunnan avaimia luovutetaan yhä enenevissä määrin nuorten käsiin. Useampi juonikuvio rullaa kutkuttavasti eteenpäin ja laatupainia on tarjolla jokaisessa tapahtumassa.

Paras aika hypätä Dragon Gaten kelkkaan oli eilen, mutta toiseksi paras aika on tänään.

Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

Jälkipyykkinaru #110: AEW Revolution 2022

Next post

Jälkipyykkinaru #111: FCF Wrestling Show Live! (12.3.2022)

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *