1998ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Great American Bash 1998

Päivämäärä: 14.6.1998

Sijainti: Baltimore, Maryland (Baltimore Arena)

Yleisömäärä: 12 810

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


The Great American Bash oli siis WCW:n yksi perinteisimmistä ja isoimmista ppv:istä. Ensimmäinen Thre Great American Bash järjestettiin jo vuonna ’85, tuolloin tietenkin vielä NWA:n alaisuudessa. Kauas oltiin noista ajoista tultu, ja vaikkei TGAB nyt vielä ollut kehittynyt samanlaiseksi yleiseksi vitsiksi kuin miksi se myöhemmin WWE:ssä nousi, minua jo etukäteen vähän pelotti, mitä tämä ppv tarjoaisi. Selostajina jälleen Tony, Bobby ja Mike.

Best of 7 Series Match #7
WCW Television Championship Title Shot

Chris Benoit vs. Booker T

Aika huipulla oli tässä vaiheessa TV-mestaruuden arvostus. Ottelusarja pelkästä mestaruusottelusta. Chris Benoit otteli siis viime ppv’ssä uutta TV-mestaria Fit Finlayta vastaan, mutta hävisi – osittain sen takia, että hänen keskittymisensä herpaantui Booker T:n saapuessa katsomaan ottelua. Tuon jälkeen entinen TV-mestari Booker ja pitkäaikainen haastaja Benoit alkoivat ratkaista sitä, kumpi todella on tuon mestaruusottelun ja mestaruuden arvoinen ottelusarjalla, jossa ensin 4 ottelua voittanut saisi mestaruusottelun TGAB:ssa Finlayta vastaan. Alun perin sarjan, joka oli 3-3 tilanteessa, piti päättyä ppv:tä edeltäneessä Thunderissa. Tuo ottelu päättyi kuitenkin siihen, että nWo Hollywoodin Bret Hart auttoi Chris Benoit’n voittoon, koska halusi tämän liittyvän nWo:hon. Benoit ei tuota voittoa hyväksynyt, vaan käski tuomarin hylätä hänet, ja niinpä Booker voitti ratkaisevan ottelun. Bookerillekaan ei kuitenkaan halpamainen voitto kelvannut, joten nämä rehdit herrasmiehet sopivat, että he ratkaisevat paremmuutensa ppv:ssä uusintaottelussa. Voittaja kohtaisi Finlayn myöhemmin illalla.

TV-divisioonan ottelut eivät olleet pettäneet koko vuonna, eikä niin käynyt tälläkään kertaa. Benoit ja Booker olivat jo aikaisemmin vuonna ’98 kohdanneet toisensa ppv’ssä kerran, ja tämä oli ihan yhtä kovatasoinen kamppailu kuin sekin. Vähän harmitti, ettei tässäkään ottelussa päästy ihan huippuottelutasolle, koska sellaistakin olisi näiltä kahdelta voinut odottaa. Silti tarjolla oli vauhdikasta, viihdyttävää ja sopivan teknistä ottelua kevyellä tarinankerronnallakin. Kaikin puolin siis oikein hieno tapa avata show, vaikka se kaikkein terävin kärki jäikin yhä puuttumaan.

* * * ½

Singles Match

Saturn vs. Kanyon

Varsinkaan ottelun jälkimeininkien jälkeen en ole nyt ihan varma siitä, kummin päin tuo face/heel-jako pitäisi menna, mutta kyllä se ainakin otteluun tultaessa tämä oli. (Chris) Kanyon on siis tietenkin entinen Mortis, joka vielä vuonna ’97 piinasi James Vandenbergin manageroimana yhdessä Wrathin kanssa erityisesti Glacieria. Vuonna ’98 Mortis yritti liittyä Ravenin Flockiin, mutta Raven ei tätä hyväksynyt porukkaansa, ja tämän jälkeen Mortis katosi ruuduista useammaksi kuukaudeksi. Keväällä useamassa show’ssa sama katsomoon saapunut mies alkoi kuitenkin häiritä Ravenia. Tämä kuvio kärjistyi Slamboreessa, kun DDP:n ja Ravenin ottelun jälkeen yhdeksi Ravenin Riot Squadin jäseneksi naamioitunut Mortis hyökkäsi Ravenin kimppuun ja riisui maskinsa paljastuen tuoksi samaksi katsomosta Ravenia häirinneeksi mieheksi, eli Kanyoniksi. Kanyon oli nyt kostoretkellä koko Flockia vastaan, ja TGAB:ssa hän kohtasikin Flockin pitkäaikaisjäsenen Saturnin.

En oikein tiennyt etukäteen, mitä odottaa tältä ottelulta, koska varsinkin Saturn oli oikein taidokas painija, ja Kanyonkin oli ihan yllättävän hyviä otteita esittänyt useammassakin ottelussa vuonna ’97. Tämä kamppailu ei kuitenkaan tuntunut lähtevän liikkelle ollenkaan, vaikka se sai myös aikaa todella paljon. Suurin ongelma ottelussa tuntui olevan se, että molemmat painijat vain iskivät toisilleen yksittäisiä liikkeitä, eikä näinkään pitkälle ottelulle saatu rakennettua minkäänlaista järkevää etenemistä tai kantavaa tarinaa. Muutamia nättejä liikkeitä, kuten Saturnin Triple Jump Moonsault, nähtiin, mutta aika köyhäksi tämä jäi. Ottelun lopetus oli taas sitä itseään. Oli tämä siis ihan ok rymistelyä, mutta ei mitään muuta. Harmi.

* *

WCW Cruiserweight Championship

Chris Jericho vs. Dean Malenko

Paljon oli tapahtunut CW-divisioonan osalta Slamboreessa ja sen jälkeen. Slamboreessahan nähtiin se 15 CW-painijan Battle Royal, jonka voittaja kohtasi Chris Jerichon heti tuon ottelun jälkeen. Battle Royalin voitti Ciclope, kun viimeiseksi hänen kanssaan kehään jäänyt Juventud eliminoi itse itsensä… Paitsi, että ”Ciclope” ei ollutkaan oikea Ciclope, vaan täksi naamioitunut Dean Malenko! Malenko, jota Jericho oli pilkannut siitä lähtien, kun hän lähti WCW:stä, teki siis paluunsa Slamboreessa ja voitti napakan ottelun jälkeen CW-mestaruuden Jericholta. Tämän jälkeen Jericho itki salaliitoista ja siitä, kuinka häntä oli kusetettu, viikkotolkulla, eikä suostunut uusintaotteluun, koska mestaruuden pitäisi oikeasti olla yhä hänellä. Lopulta Malenko, joka ei ollut saanut kaikkea kostoaan vain viemällä mestaruutta Jericholta, vaan tahtoi yhä päästä pieksemään hänet, suostui antamaan mestaruutensa vakantiksi, jotta Jericho suostuisi kohtaamaan hänet The Great American Bashissa.

Minä tykkäsin tästä feudista todella paljon, koska tässä yhdistyivät loistava paini, (Jerichon) hienot promot ja mielenkiintoinen sekä originaali juonikuvio. Ei kovin yleistä ainakaan WCW:ltä. Harmi vain, ettei tämäkään ottelu yltänyt ihan sille tasolle, mitä parhaimmillaan voisi toivoa Chris Jerichon ja Dean Malenkon ottelulta. Itse tykkäsin tästä enemmän kuin Slamboreen kohtaamisesta, koska tämä oli tuplasti pidempi, ja tässä päästiin rakentelemaan ottelua jo selvästi paremmin. Lisäksi ottelun viimeiset minuutit olivat oikeasti hiton jännittäviä. Lopetus oli vähän harmillinen, mutta tavallaan tykkäsin siitä paljonkin, koska se oli jotain uutta ja jatkoi myös tarinaa hienosti. Ottelun jälkimeiningit olivat sekä toimivia että (kiitos Jerichon) hauskoja.

* * * ½ 

Singles Match

Juventud Guerrera vs. Reese

Hienosta ottelusta ja juonikuviosta otteluun, jonka olemassaoloa on hankala ymmärtää. Reese oli siis The Giantiakin isompi painitaidoton möhkäle, joka debytoi aikoinaan WCW:ssä The Yetinä (kannattaa katsoa: ainut klippi, jonka kohdalla voin sanoa rakastavani Tony Schiavonen selostusta). Sittemmin miehen gimmickiä oli muokattu useammankin kerran, ja nyt hän oli osa The Flockia. Onneksi Flockista löytyi normaalisti oikeita painijoita buukattavaksi otteluihin, mutta nyt oli sitten Reesenkin aika tehdä in ring ppv-debyyttinsä tällä gimmickillä. Vastassa hänellä oli yksi WCW:n overeimmista cruiserweighteistä Juventud Guerrera, joka oli viime viikoilla käynyt taistelua erityisesti Flockin Kidmania vastaan. Reese oli kuitenkin aiheuttanut noissa otteluissa Juventudin tappion, ja niinpä Juventudin oli aika kohdata 1 vs. 1 -ottelussa tämä jättiläismäinen kiusaajansa.

Lienee sanomatta selvää, ettei tämä ottelu ollut painillisesti kovin kummoinen. On olemassa hyviä cruiserweightin ja ison painijan välisiä otteluita, kuten Rey Mysterion kamppailut Kanea, Undertakeria tai Big Show’ta vastaan. Sitten on olemassa huonoja cruiserweightin ja ison painijan välisiä otteluita, kuten tämä. Juventudin ei annettu ottelussa tehdä paljon mitään (tietenkään), ja Reesen hallinta oli taas aivan olemattoman kömpelön näköistä. Lisäksi Reese ei myynyt mitään, ja botchasipa hän vielä ottelun lopetuksenkin. Yhden tähden tämä puhtaasti huono ottelu saa siitä, että Juventud näytti kaikesta huolimatta yrittävän kovasti. Tällä kertaa se ei riittänyt.

*

Singles Match

Chavo Guerrero Jr. vs. Eddie Guerrero

Vihdoinkin tässä kuviossa oltiin edetty otteluvaiheeseen. Kuukausia Eddie oli kiusannut ja piessyt ”koulutuksen” merkeissä veljenpoikaansa, mutta lopulta Chavolle oli riittänyt. Nuorella Chavolla oli napsahtanut päässä, eikä hän selvästi ollut vieläkään ihan täysin järjissään. Hän ei vain enää jaksanut Eddien alamaisena olemista, ja tahtoi kohdata oman setänsä kehässä. Eddie ei tätä ottelua tahtonut, ja hän yritti viimeiseen asti saada Chavon perumaan tämän, mutta Chavo ei siihen suostunut.

Tämä ottelu oli tietynasteinen pettymys, ei siitä pääse mihinkään. Kovasti olisin toivonut, että vuonna ’98, jolloin molemmat olivat vielä ihan parhaassa iässään, näiden kahden ottelu olisi räjäyttänyt pankin ja tarjonnut ikimuistettavan ottelun, mutta sitä ei ainakaan The Great American Bashissa nähty. Minusta tämä ottelu oli ehdottomasti hyvä, koska tässä oli onnistunutta rakentelua, hyvää myyntiä ja tyylikkäitä liikkeitä. Silti tästä tuntui puuttuvan kaikenlainen innovatiivisuus, uutuus ja semmoinen sata lasissa yrittäminen. Jotenkin vain tämä jäi vähän laimeaksi, kun tietää mihin nämä pystyisivät. Molemmat vetivät roolinsa hyvin, ja lopetus oli toimiva, eli niistä plussaa. Mitään järkevää syytä en keksi sille, miksi tämä ei vain toiminut niin paljon kuin olisi voinut, mutta ei kai näille aina järkeviä syitä olekaan.

* * *

WCW Television Championship

Fit Finlay (c) vs. Booker T

Spoilerspoiler, näin sitten se illan openerissa käydyn ottelun voittaja kohtasi Television-mestarin Finlayn. Finlayhan voitti reilu kuukausi aikaisemmin TV-mestaruuden juuri Booker T:ltä, joten tämä on eräänlainen rematch.

TV-divisioona on koko vuoden tarjonnut hyviä otteluita, mutta tämä nyt petti vähän. Ei tämäkään siis missään tapauksessa huono tai minun silmiini tylsäkään ottelu ollut, mutta vähän yksipuolinen. Ottelussa oli niin selvä tarina, eli se, että Finlay työsti Booker T:n jalkaa, että se haittasi jo vähän muutakin ottelun kulkua. Eipä siinä, Finlay osasi kyllä tuon rakentelun niin, ettei tuo jalan telominen vaikuttanut yksitoikkoiselta, vaan irlantilainen käytti kaikenlaisia keinoja ottelun aikana. Ongelma oli vain tosiaan se, että tässä ei nähty sitten paljonkaan muuta. Lisäksi harmitti lopussa nähty Booker T:n täydellinen no-sellaus, joka oli jotenkin todella typerää. Miksei Booker voinut myydä sitä jalkaansa samalla kun teki sitä pakollista comebackiaan? Sekin olisi ollut mahdollista. No, ihan hyvä ottelu, ja tykkäsin Finlaysta tässä taas tosi paljon, mutta parempaankin oltaisi voitu pystyä. Botchattu lopetus ei asiaa auttanut.

* * ½ 

WCW United States Heavyweight Championship

Goldberg (c) vs. Konnan

Kaipa se Konnan nyt kuitenkin tämän ottelun ajan aika selvä heel oli, vaikka Wolfpack noin yleisesti olikin se facempi osa nWo:sta. Goldberg oli siis nyt urallaan edennyt nWo:n kanssa feudaamiseen, ja alun perin hänen piti tässä ppv’ssä kohdata Curt Hennig. Hennig oli kuitenkin loukannut jalkansa, ja niinpä hän ja hänen manageri Rick Rude valitsivat korvaavaksi vastustajaksi tähän US Heavyweight -mestaruusotteluun Wolfpack-kamu Konnanin. Ennen tätä ottelua Goldbergin voittoputki oli 99-0. Jokainen, joka arvaa, mitä se oli ottelun jälkeen, saa keksin.

Ottelusta ei ole paljoa sanottavaa, koska eipä tämä kunnon ottelu ehtinyt olemaankaan. Tällä kertaa ei nähty oikeastaan edes mitään hienoa power-liikettä Goldbergiltä (Ankle Lockinkin mies kusi), mutta toisaalta on ihan tuosta ottelun aikana vallinneesta tunnelmasta jo annettava yksi tähti. Aivan mieletöntä oikeasti: järkyttävän kokoiset Goldberg-chantit useaan kertaan sisääntulon aikana, ottelun aikana ja vielä ottelun päätyttyäkin. Uskomatonta.

*

Tag Team Match

Randy Savage & Roddy Piper vs. Hollywood Hogan (c) & Bret Hart

Oho, maailmanmestari Hogankin oli erehtynyt painimaan ppv:ssä. Onneksi mestaruus ei sentään ollut panoksena, koska se olisi jo järkyttänyt perustavanluonteisia rakenteita. Tämän ottelun taustatarina oli varsin simppeli. Hogan oli aina inhonnut Piperiä ja oli käytännössä feudannut tämän kanssa Piperin WCW-debyytistä, joka tapahtui vuonna 1996, asti. Savagen ja Hoganin sukset olivat menneet ristiin viimeisen kerran vuoden ’98 alussa, ja Savage kuului nykyisin nWo Wolfpackiin, Hogan tietenkin nWo Hollywoodiin. Bret Hart oli taas pettänyt kaikki faninsa keväällä ja auttanut Hoganin voittoon mestaruusottelussa Savagea vastaan, mikä lienee varsin kelvollinen syy Savagelle ja Hartin entiselle ystävälle Piperille vihata Hartia. Lisäksi Savage ja Piper eivät itsekään tulleet toimeen kovin kummoisesti, koska Piper edusti WCW:tä ja Savage nWo Wolfpackia, ja miehet olivatkin ottaneet yhteen ppv:tä edeltävässä Nitrossa ja kohtaisivat toisensa ottelun jälkeen.

Ensin kuitenkin tämä ottelu, joka nyt oli aika tyypillinen ppv-tason joukkueottelu, jossa oli mukana Hogan. Kiitos Hartin ja Savagen (olen koko ajan vain vakuuttuneempi siitä, että Savage on ainut tästä vanhojen partojen kaartista, jolla oli edes pikkaisen jotain annettavaa kehässä) tämä oli kuitenkin katsottava kamppailu. Piper oli taas entistä turhempi ja Hogan taas oma vanha itsensä. En edes oikeastaan muista kauheasti, mitä tässä tapahtui, paitsi sen, että Hart ja Savage tuntuivat kuitenkin ihan jonkun verran tässä yrittävän. Lopetus oli aika typerähkö, mikä latisti tunnelmaa entisestään. Kaikella tapaa täysin entuudestaan nähty ottelu tuhannesti nähdyillä kikoilla ja nWo-hulinoilla, mutta toisaalta harvinaisen vähän ylibuukkausta tässä oli. Silti, laimeaa.

* ½

Singles Match

Randy Savage vs. Roddy Piper

Ja sitten oli vuorossa tämä edellisen ottelun joukkueparien keskenäinen kohtaaminen, joka alkoi heti kun edellinen päättyi. Hetken jo näytti, ettei tätä käytäisi ollenkaan, mutta eihän tässä sentään niin käynyt…

…Vaikka eipä tämä tämmöisenäänkään oikeastaan mikään kunnon ottelu ollut. Puolikas täytyy antaa ihan jo sille, kuinka pirun hienosti ottelun tuomari myi Savagen tarjoaman nyrkiniskun – paremmin kuin olen kenenkään painijan nähnyt myyvän. Muuta tässä ei sitten tuon nyrkiniskun (ja parin muun liikkeen lisäksi) ollutkaan. Voisin kirjoittaa pitkänkin ihmettelyn siitä, mihin tätä koko ottelua edes tarvittiin ja miksei tyydytty buukkaamaan tätä kuviota niin kuin aluksi näyttikin, mutta en toisaalta jaksa enää edes ihmetellä. Tämä on WCW.

½ 

WCW World Tag Team Championship

The Giant (c) vs. Sting (c)

 

Eikä siinä vielä kaikki! Vuorossa oli vielä huikea Main Event, jossa oli panoksena joukkuemestaruuiden yksinhuoltajuus! Viime ppv’n ME:ssähän Giant ja Sting kohtasivat Outsidersit, ja ottelu päättyi siihen, kun Scott Hall kääntyi vanhaa ystäväänsä Kevin Nashia vastaan, aiheutti joukkueelleen mestaruustappion ja liittyi Dusty Rhodesin kanssa nWo Hollywoodiin. SWERVE! Tuolloin vielä WCW:hen kuulunut Sting, jota Giant yritti houkutella myös nWo Hollywoodin jäseneksi, ei tämmöistä kamaluutta kuitenkaan hyväksynyt, ja lopulta hän kääntyikin joukkuemestaripariaan vastaan ja liittyi nWo Wolfpackiin! Ja ettei tämä hulluttelu päättyisi vielä tähän, tarjosi WCW nyt yhden vuoden suurimmista ppv:istä ME:ssä joukkuemestareiden välisen kohtaamisen, jonka voittaja saisi valita uuden joukkuemestariparin. Aivan ihanaa.

Kaksi vuotta aikaisemmin Slamboreessa The Giant ja Sting kohtasivat tämän projektini historian parhaassa WCW World Heavyweight -mestaruusottelussa, joka sai minulta arvosanaksi ***. Tuo ottelu tuntui oikeasti merkitsevän jotain ja se oli myös yllättävän hyvä ja toimiva – eikä siihen tarvittu mitään tämän ottelun järjettömistä käännöksistä, muista kuvioista tai Todella Ilkeää Pahis Giantia polttamassa tupakkaa. Lienee sanomatta selvää, ettei tämä yltänyt ollenkaan samalle tasolle. Ottelun hyvä puoli oli se, että se oli sopivan lyhyt, joten tässä ei jäänyt aikaa millekään turhalle löntystelylle. Tämä oli sopivan tiivis ja sinänsä hoiti hommansa, mutta kyllä tämä silti todella antiklimaattiselta ME:ltä tuntui. Stingistä pitää sanoa, että hänen voi toki sanoa olleen tässä vaiheessa jo parhaat vuotensa paininut, mutta minä mielummin silti hänen edes vähän nopeampaa liikkumista katselen kuin muiden ME-kavereiden raahustelua.

* ½


Kuten jo arvosanoista päätellä, oli tämä ppv selvästi Kehno ja toistaiseksi vuoden huonoin ollen jo pelottavan lähellä surkeaa. Jos Benoit’n ja Bookerin openeria ja Jerichon ja Malenkon kohtaamisia ei olisi nähty, olisi tämä ollutkin epäilemättä surkea, mutta nyt nuo vielä pelastivat tämän. Olisin toivonut, että edes yksi vuoden suurimmista WCW-ppv:istä olisi yllättänyt positiivisesti, mutta heti ppv:n alkuminuuteista asti välittyi taas semmoinen fiilis, että tästä ei kovin kummoista show’ta tule. Eikä sitten tullutkaan. Yläkortti oli taas parhaimmillaankin heikkoa ja alakortinkin pari odottamaani ottelua (erityisesti Chavo vs. Eddie) pettivät ilkeästi. Tästä ei voi kuin nousta – tai ikävä kyllä voi laskeakin, mutta toivossa on hyvä elää.

Wikipedia: WCW Great American Bash 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 25.1.2011

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Over the Edge: In Your House 22

Next post

Arvio: WWF King of the Ring 1998

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.