Arvio: WCW Spring Stampede 1998

Päivämäärä: 19.4.1998

Sijainti: Denver, Colorado (Denver Coliseum)

Yleisömäärä: 7 428

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 

---

Vuoden ’98 Spring Stampede oli WCW:n ensimmäinen ppv sen jälkeen, kun Raw oli pari viikkoa aikaisemmin voittanut ensimmäistä kertaa Nitron katsojaluvuissa sitten vuoden 1996 kesäkuun. WM:n jälkeen tilanne WCW:n ja WWF:n sodassa alkoi siis todellakin kääntyä, ja WCW:n ylivoima edelliseltä vuodelta oli mennyttä. Näistä lähtökohdista voisikin odottaa, että Spring Stampede tarjoaisi vähintäänkin yhtä rautaisen undercardin kuin vuoden ’98 aikaisemmat WCW-ppv’t ja kenties jotain oikeasti tuoretta ME-kuvioihin. Kuinkas sitten kävikään? Selostajinamme Tony, Bobby ja Mike.

Singles Match

Saturn vs. Goldberg

Tässä vaiheessa uraansa voimakas, voittamaton ja uskomaton Goldberg oli saanut taakseen jo suuren yleisön suosion. Lisäksi hänen voittoputkensa oli kasvanut yli 60 ottelun pituiseksi, mikä kasvatti samalla kateellisten määrää. Billillä alkoi olla monia vihamiehiä, jotka mielellään katkaisivat tämän aivan liian pitkäksi venyneen voittoputken. Erityisesti Goldbergin pysäyttämisestä haaveili alhainen Raven’s Flock ja sen jäsen Saturn. Avukseen Spring Stampeden taisteluun oli Saturn ottanut ringsidelle toisen Flock-jäsenen, eli (Billy) Kidmanin.

Pidin tätä sisääntulojen aikaan todella omituisena tapana avata show. Saturn ei ollut WCW:ssä mikään Brad Armstrongin tapainen jobber, joten ihmettelin, avataanko ppv todella sillä, että hänet syötetään Goldbergille. Mitään kummoista en laadullisesti tältä osannut odottaa. Niinpä ottelu yllättikin minut täysin, kun se oli ihan normaalin alakortin ottelun pituinen (vähän alle 10 minuuttia) ja laadullisesti oikein hyvä. Saturn teki hemmetisti työtä esittäen tyylikkäitä liikkeitään ja saaden kaikella työskentelyllään sekä itsensä että Goldbergin näyttämään hyvältä. Lisäksi ottelussa oli toimiva rakenne, ja kyllä se Goldbergkin hoiti osuutensa niin hyvin kuin osasi räjäyttämällä pari todella näyttävää power-liikettä. Varmaan aikalailla niin hyvä ottelu kuin näillä asetelmilla voi toivoa.

* * * 

Singles Match

Chavo Guerrero Jr. vs. Ultimo Dragon

Tämä oli jatkoa Chavon ja Eddien kuviolle, eikä siis Chavon ja Dragonin välillä ollut minkäänlaista feudia. Aika harmi, että WCW oli tässä vaiheessa unohtanut täysin Dragonin, joka oli minun mielestäni viime vuoden paras high flyer ollen koko vuoden liekeissä. Viime ppv’ssä Eddie oli hävinnyt Bookerille TV-mestaruusottelun, mikä ei tietenkään miestä ilahduttanut. Niinpä Eddie purki vihansa entistä enemmän Chavoon mollaten tätä epäonnistumisista ja surkeudesta. Tätä kaikkea hän kutsui veljenpoikansa kouluttamiseksi, ”though love”ksi. Tähän otteluun tullessa Chavolla oli suuri apina harteillaan, koska Eddie oli luvannut, että jos Chavo voittaa ottelun, päästää hän Chavon vapaaksi. Jos Chavo taas häviää, kohtelee Eddie sukulaistaan kahta julmemmin.

Minä tykkäsin ottelusta suuresti. Kahden taidokkaan face-cruiserweightin ottelu voi parhaimmillaan olla juuri tätä, eli säväyttävän taidokasta high flying -painia. Molemmat näyttivät ottelun aikana osaamistaan, ja Dragon osoitti taas, miksi hänet juuri edellisen vuoden parhaaksi high flyeriksi valitsin. Hienon lisän otteluun toi myös ringsidellä seisonut Eddie, joka kommentoi sekä sanallisesti että eleellisesti kaikkea Chavon toimintaa kehässä. Myös ottelun lopetus oli buukattu hyvin. Huippuotteluksi tämä ei noussut, koska ei tämä millään tavalla ainutlaatuiselta tai erityisen mahtavalta ottelulta tuntunut. Todella onnistunut kamppailu silti.

* * * ½ 

WCW Television Championship

Booker T (c) vs. Chris Benoit

Jo toinen face vs. face -ottelu peräkkäin. Chris Benoit oli viime kuukaudet taistellut siis US Heavyweight -divisioonassa mutta ei ollut onnistunut voittamaan mestaruutta. Benoit olikin kehittänyt itselleen kyseenalaisen kunnian WCW:n rosterissa, sillä hän oli firman paras painija, joka ei ollut koskaan kantanut mestaruusvyötä WCW:ssä. Niinpä hän alkoi US-kamppailujen epäonnistuttua tavoittelemaan Booker T:n kantamaa TV-vyötä. Kaksikko oli otellut Nitrossa kaksi kertaa, ja molemmat ottelut olivat päättyneet ajan loppumiseen. Niinpä tässä miesten kolmannessa ottelussa ei ollut aikarajaa ollenkaan.

Aivan kuin äskeisestäkin face-face-ottelusta, tykkäsin tästäkin kovasti. Booker T oli todellakin tässä vaiheessa uransa huippukunossa pystyen kuukaudesta toiseen esittelemään ppv’issä tuoreita, piristäviä ja vakuuttavia otteita. Kun häntä vastaan vieläpä asettui Chris Benoit’n tasoinen painitaituri, oli laatu taattua. Nautin siis suuresti ottelusta, mutta joku tässä jäi vähän häiritsemään niin, ettei tämä ihan huippuottelu ollut. Ehkä se oli aika (toisaalta, tämä oli tapahtuman pisin ottelu) tai ehkä paikoittainen päämäärättömyys rakenteessa. Silti jälleen oikein mainio kamppailu, jossa erityisesti loppuhetkillä tarjottiin kunnon jännitysnäytelmä. Tykkään suuresti TV-divisioonan tämän ajan tasosta.

* * * ½

Singles Match

British Bulldog vs. Curt Hennig

Tämä oli jälleen osa Hart Familyn ja nWo:n, erityisesti Curt Hennigin, välistä sotaa. Hollywood Hogan oli siis kaikkea muuta kuin ilahtunut, kun Bret Hart saapui WCW:hen. nWo:n Curt Hennig, joka tunsi Hartin ennestäänkin, lupasi Hoganille hoidella Hartin pois kuvioista. Uncensoredissa Hennig ja tämän manageri Rick Rude olivatkin edenneet tavoitteessan hyvin, kun he pieksivät Hartin pahasti sen jälkeen, kun Hennig oli luovuttanut Hartin Sharpshooterissa. Niinpä tämän jälkeen Bret saikin tukea sukulaisiltaan British Bulldogilta ja Jim Neidhartilta, joista ensimmäinen otteli nyt Hennigiä vastaan. Lisästipulaationa ottelussa oli, että ringsidellä olleet Rude ja Neidhart oli isketty toisiinsa kiinni käsiraudoilla.

Tästä ottelusta nyt ei kamalasti ole sanottavaa laadun osalta, koska tämä oli niin lyhyt. Ensimmäiset neljä minuuttia olivat kyllä oikein viihdyttävää ja psykologisesti järkevää painia. Sitten alkoi armoton ylibuukkaaminen, ja meille tarjottiin nopea ja typerähkö lopetus. Harmi, koska tästä olisi voinut tulla oikein hyvä ottelu. Nyt tämä oli enemmänkin pelkkä angle – vieläpä aika typerästi loppuva semmoinen.

* ½

WCW Cruiserweight Championship

Chris Jericho (c) vs. Prince Iaukea

Prince Who? Niin, vielä vuosi aiemmin Prince Iaukea oli TV-divisioonan ykkösnimi, ja oikeastaan juuri edellisen vuoden Spring Stampedessa hän hävisikin TV-mestaruutensa Steven Regalille. Pian tämän jälkeen Iaukea loukkaantui, eikä paluunsa jälkeen palannut enää samalle tasolle ollenkaan. Pahat kielet väittävät, että se johtui Iaukean suhteesta WCW:n booking teamin jäsenen vaimoon. Tähänkin mestaruusotteluun Iaukea nousi vain osana Jerichon ja Dean Malenkon feudia. Tappio Jericholle edellisessä ppv’ssä oli ollut yleensä viilipyttynä pysyvälle Malenkolle niin kova pala, että hän ilmoitti lähtevänsä kotiin, eikä häntä oltu tämän jälkeen nähty. Jericholle tämä kävi, sillä hän aloitti Nitroissa viikosta toiseen jatkuvan Malenkon dissaamisen, jota ei vastustanut kukaan ennen Prince Iaukeaa. Malenko Wrestling Schoolin kasvatti Iaukea nousi siis puolustamaan kouluttajansa kunniaa, ja niinpä pääsemmekin tähän otteluun.

Muistin kyllä, että Iaukea oli otellut edellisenäkin vuonna vauhdikkaita ja viihdyttäviä otteluita taidokkaiden vastustajien, kuten Rey Mysterio Jr:n ja Steven Regalin, kanssa. Silti en tiennyt varmaksi, mitä odottaa tältä ottelulta, ja jälleen minut yllätettiin positiivisesti. Tämä ottelu oli minusta todella vauhdikas ja erittäin näyttävä. Niin Jericho kuin Iaukeakin näyttivät tässä hyvältä, ja ottelussa nähtiin muutama oikeasti yllättävä spotti, kuten molempien karu tippuminen top-ropelta suoraan ringsidelle. Muutenkin ottelu oli hyvin buukattu, ja ainut suurempi ongelma huippuottelu-tason tiellä oli vajaavainen aika. CW-divari ei pettänyt taaskaan.

* * * ½

Tag Team Match

Scott Steiner & Buff Bagwell vs. Rick Steiner & Lex Luger

Tämän ottelun taustoja tuskin tarvinnee paljoa selitellä. Scott Steiner oli siis SuperBrawlissa kääntynyt vihdoin veljeään Rickiään vastaan. Uncensoredissa Rickin kunniaa asettui puolustamaan Steinerin veljesten läheinen ystävä Luger ottelussa, johon Rick sekaantui. Scott ei vieläkään ollut suostunut kohtaamaan veljeään rehdissä kasvokkain käydyssä ottelussa, vaan hän oli aina vain hyökännyt pelkurimaisesti takaapäin Rickin kimppuun. Tästäkin ottelusta Buff ja Steiner pyrkivät luistamaan Bagwellin keksityllä loukkaantumisella, mutta aina yhtä ihailtava JJ Dillon pakotti rehellisyyden miehenä tämän ottelun käytävän nyt.

Tämä ottelu oli tasoltaan aika perus tv-ottelukamaa. Se ei silti ole mitenkään huono suoritus, kun katsoo osallistujalistaa. Luger oli varsinkin jo todella kankea, eivätkä Steineritkaan parin vuoden takaisella tasolla – Buffista nyt puhumattakaan. Karismaa silti erityisesti Buffilta ja Scottilta löytyi, ja ottelun buukkauksen avulla juuri nämä hyvät puolet tuotiinkin heiltä esiin. Lopussa taas facet pääsivät esittelemään vahvuuksiaan juuri sen aikaa, ettei se käynyt tylsäksi. Rakenne oli siis ottelussa todella toimiva ja pituus juuri sopiva. Juuri siksi tämä olikin ok. Ei kuitenkaan yhtään sen enempää.

* *

Singles Match

La Parka vs. Psychosis

En nyt mene taaskaan vannomaan Psychosisin face-statuksen puolesta, koska reaktioiden perusteella hän vaikutti enemmänkin heeliltä. Muuten käytös oli taas ehkä hiukan facemaista, mutta tiedä sitten. Taustalla oli kuitenkin feud, vaikka tämä ottelu olikin ylimääräinen bonusextrahypeottelu. Parka ja Psychosis olivat ennen olleet joukkueparit, mutta sen jälkeen, kun La Parkasta tuli ”Chairman of WCW”, joka pieksi tuolillaan kaikkea liikkuvaa, oli kaksikon joukkuekin kuihtunut kokoon. Tämän jälkeen he olivatkin otelleet paljon eri puolilla 6 Man Tag Team Matcheissa, joissa Parka ei ollut osoittautunut kovin luotettavaksi pariksi.

Tämä oli taas sitten ottelu, jolta odotin enemmän, mutta sain paljon vähemmän. Kyllähän nämä kaksi tietävät, mitä tehdä kehässä, ja väläyttivät paikoitellen todella tyylikkäitä lucha-liikkeitä ja muitakin ihan hauskoja otteita kehässä. Paikoitellen homma tuntui kuitenkin etenevän lucha-otteluksi ihmeellisen jähmeästi ja kankeasti, ja jonkin verran häiritsevää botchailuakin oli havaittavissa. Silti oli tämä ihan hyvä ottelu juuri lennokkaiden ja näyttävien otteiden takia, mutta en silti ole yllättynyt, ettei yleisö reagoinut tähän läheskään samalla tavalla kuin useimpiin ppv’eissä nähtyihin lucha-otteluihin.

* * ½

Bat Match

Kevin Nash & Hollywood Hogan vs. Roddy Piper & The Giant

Bat Match oli siis käytännössä Baseball Bat on a Pole Match, gottalove WCW <3 Ensinnäkin tämän ottelun taustalla oli tietenkin pitkään jatkunut vihanpito kahden jätin, Giantin ja Nashin, välillä sekä ikuisuuden jatkunut vihanpito Hollywood Hoganin ja Roddy Piperin, joka storylinessä kuului kai johonkin WCW:n johtoportaaseen, mutta kävi silti taas vierailemassa kehässä. Mielenkiintoisin (tai no.. ainakin tuorein) kuvio tähän otteluun tullessa oli kuitenkin se, että nWo:n välit olivat alkaneet rakoilla entisestään. Hoganin ja Savagen vihamielisyyksien lisäksi myös Kevin Nash oli alkanut kyseenalaistaa Hoganin asemaa poppoon johtajana. Miehet olivatkin ennen tätä ottelua olleet jo pahoissa erimielisyyksissä, ja olipa Nash jopa antanut lausunnon, että mailan saadessaan hän saattaa mätkiä kumoon kaikki kolme ottelun muuta osanottajaa. Jaa-a.

Kukaan jakomielisinkään kaveri tuskin odotti tältä ottelulta paljon mitään painillisesti, eikä tämä paljoa tarjonnutkaan. Silti se vähänkin oli hiukan enemmän, mitä odotin. Ottelussa nähtiin muutamia oikeasti puhtaasti huvittavia kohtia, vaikka niitä ei varmasti oltukaan tarkoitettu sellaisiksi. Ensinnäkin Giant nappasi Hoganin ottelun aikana polvensa päälle ja antoi tälle perinteiseen malliin läimäyksiä persaukselle.. Oikeasti. Kannattaa nähdä. Toinen hieno hetki oli, kun Giant ja Nash tekivät samaan aikaan toisilleen Big Bootit. Varsin vaikuttava spotti. Muuten ottelu oli perusrymistelyä, mutta kaikessa hupaisuudessaan pitkälti ihan hauskaa. Roddy oli jopa yllättävän virkeässä kunnossa ottelun aikana. Lopetus oli mitä oli, eikä tämä taas kovin shokkiedistys ME-kuvioille ollut. Heikko ottelu, mutta plussaa silti hauskoista hetkistä ja Piperistä.

* ½

Raven’s Rules Match
WCW United States Heavyweight Championship

Diamond Dallas Page (c) vs. Raven

Kuten jo Uncensoredin US-mestaruusottelun kohdalla sanoin, oli myös DDP:n ja Ravenin sekä tämän Flockin välillä pitkään vallinnut suuria erimielisyyksiä. Ravenin ansiota oli myös se, että DDP:n ja Benoit’n välit olivat tulehtuneet pahasti. Niinpä nyt oli DDP:n aika päästä pieksemään kunnolla Ravenia ja Ravenin aika saada oma mahdollisuutensa US-mestaruudesta ppv-tason 1 vs. 1 -ottelussa. Raven saapui kylläkin otteluun jo kantaen DDP:n US Heavyweight -vyötä, koska oli tämän Pagelta aiemmin ryöstänyt.

Tämä ottelu oli aika hardcore-painotteinen, ja semmoisenaan ihan viihdyttävä, mutta ei kyllä lähelläkään kahden edellisen ppv’n US Heavyweight -otteluita. Benoit’n puute näkyi tässä ottelussa nyt vahvasti, koska paikoitellen homma alkoi vaikuttaa vähän tylsältä. DDP ei koskaan mikään innovatiivisin ja taidokkain painija ole ollut, ja vaikka Raven tähän aikaan olikin oikein taidokas kaveri, ei hänkään mikään superkantaja ollut. Lisäksi ei ottelun bookkauskaan mitenkään loistanut, koska nyt puuttuneet Benoit’n lennot ja taidokkaat painiliikkeet oli korvattu Flockin miljoonalla sekaantumiselle. Kyllä minä tästä silti tykkäsin, sillä ottelun alku oli todella energinen, hc-osuus oli oikein vakuuttava ja erityisesti Raven hoiti roolinsa taas hienosti. Nyt olivat odotukset vain tämän ottelun saavuttamattomissa edellisten US-mestaruusotteluiden takia.

* * *

No DQ Match
WCW World Heavyweight Championship

Sting (c) vs. Randy Savage

Oi kyllä, tällä kertaa hoganiton päämestaruusottelu oli jo päässyt ppv’n ME:ksi. Uncensoredissahan ME:n valtasivat Hogan ja Savage, ja oikeastaan siihen tämä ottelu liittyikin. SuperBrawlissahan Savage oli auttanut Stingin voittoon Hoganista. Niinpä monet pitivät kaksikkoa jo ystävinä, kunnes kesken Uncensoredin ME:n Sting laskeutui ilman mitään syytä katosta häkkiin seisomaan Savagen viereen, ja yhtäkkiä Savage teki ylläripyllärisuperhypersverwet ja iski Stingin maahan. Savage poistui häkistä ja jätti Hoganin ihmettelemään no contestiin päättynyttä ottelua. Wuhuu! Tämän jälkeen Sting tietenkin janosi kostoa, ja Savage janosi Stingin mestaruutta. Savagella oli vieläpä ollut ennen ottelua Schiavonen mukaan loukkaantuminen jokaisessa ruumiinosassa (siltä se ainakin kuulosti), mutta silti tämä Mad Man halusi tästä ottelusta No DQ:n. Only where the big boys play, I can tell yah!

Tämäkin ottelu onnistui viihdyttämään osittain sillä samalla huvittavuudella, millä aikaisempi Bat Match. Jonkun verran vähemmän tässä oli kuitenkin sitä huvittavuutta, mutta toisaalta taas vähän enemmän ihan sitä oikeaa painia (kiitos Stingin) ja hardcorea, joten samaan arvosanaan päädytään. Ottelun hupaisuuspuolesta oikeastaan vastasi yksi suuri HÄRDKÖRE-spotti, jossa Sting löi Savagea heinäpaalilla! Oi kyllä. Hieno hetki. Kannattaa katsoa. Parasta siinä oli, että Schiavone otti hommakseen vakuutella oikein urakalla, että tuo isku oli lähes tulkoon tappava: heinäthän saattavat vaikka mennä hengitysteihin. Rakastan sinua, Tony Schiavone. Ottelu vaikutti paikoitellen jo oikeasti vähän paremmalta kuin Bat Match, kunnes se sitten lopussa pilattiin aivan armottomalla overbookingilla ja typerällä lopetuksella – jälleen kerran. Toivoni oli turhaa, tappio WWF:lle ei ollut muuttanut ME-tasoa millään lailla.
* ½

---

Tämä ppv oli selkeästi askel taaksepäin aikaisemmista ppv’istä, vaikka tämänhän olisi nimen omaan pitänyt olla se vuoden paras ppv tähän mennessä niin, että WCW olisi osoittanut olevansa WWF:ää parempi. Jotain tosin WCW teki ilmeisesti oikein, koska SS:n jälkeisen maanantain rating-sodan vei taas Nitro.. Kunnes Raw taas otti voiton seuraavalla viikolla. Kyllähän minun täytyy myöntää, että show’n alkupuoli oli oikein viihdyttävä: alakortissa nähtiin neljä oikein hyvää ottelua. Lisäksi kyllä se DDP:n ja Raveninkin koitos oli hyvä. Muutamia positiivisia yllätyksiäkin mahtui mukaan. Silti tästä show’sta loistivat poissaolollaan ne alakortin huippuottelut (****), eikä ME-kamppailutkaan taas valloittaneet painillisesti kuin storylinellisestikään. Hyvien otteluidensa ansiosta tämä oli minusta selkeästi Ok, mutta ei silti sen enempää.

Wikipedia: Spring Stampede 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 28.12.2010