Arvio: WWF Rebellion 2001

Päivämäärä: 3.11.2001

Sijainti: Manchester, Englanti (Manchester Arena)

Yleisömäärä: 15 612

WWF oli vuodesta 1999 lähtien järjestänyt Britanniassa kaksi ppv:tä vuoden aikana niin, että ppv:t olivat tilattavissa pelkästään Briteissä ja joissain muissa lähialueilla. Toiseksi ppv:ksi oli vakiintunut keväällä järjestetty Insurrextion (ensimmäistä kertaa vuonna 2000) ja toiseksi tämä loppuvuoden Rebellion (ensimmäistä kertaa vuonna 1999). Viime vuonna Rebellion järjestettiin vasta joulukuussa, mutta nyt se nähtiin jo ennen Survivor Seriesiä. Taistelu Alliancen ja WWF:n välillä oli kuumimmillaan, sillä koko sota saisi päätöksensä pari viikkoa myöhemmin nähtävässä SurSerissä. Värikoodit painijoilla ovat edelleen samat kuin aikaisemmissakin Invasion-ajan ppv:issä, selostajina JR ja Heyman.

WWF Intercontinental Championship
Steel Cage Match

Edge (c) vs. Christian

Illan avasi tuttujen kanadalaistenveljesten edelleen käynnissä oleva välienselvittely. Edge oli onnistunut voittamaan IC-mestaruuden takaisin katalalta veljeltään, mutta Christiankaan ei ollut jäänyt tyhjin käsin, sillä tämä Allianceen liittynyt petturi oli onnistunut voittamaan European-mestaruuden itselleen house show’ssa. Nyt Christianin tavoitteena oli tuplamestaruus ja IC-vyön voittaminen takaisin itselle. Ottelumuotona oli tällä kertaa legendaarinen Steel Cage Match. Jostain syystä tässä britti-ppv:ssä oli käytössä vielä vanhanaikainen Steel Cage, jota ei ollut nähty enää vuosiin.

Ehkä olin jotenkin poikkeuksellisen väsynyt tätä ottelua katsoessa (siitä ehkä kertoo sekin, että otin päiväunet tämän katsomisen jälkeen) tai ehkä tuo isokehikkoinen häkki vain häiritsi minua liikaa, sillä en jotenkin pystynyt millään keskittymään tähän otteluun. Jotenkin missään vaiheessa minulle ei vain tullut tätä katsoessa sellainen olo, että meneillään on jotain todella suurta ja erikoista, josta minun olisi pitänyt olla kiinnostunut. Ei, vaikka ottelussa oli päällisin puolin kaikki kunnossa. Aikaa oli todella runsaasti (ehkä taas vähän liikaa), molemmat liikkuivat hyvin, väläyttivät nättejä liikkeitä ja käyttivät isoa häkkiäkin kohtuullisesti hyväkseen. Jopa ottelun lopetus oli todella ovela, vaikka jäinkin kaipaamaan siihen suurta bumppia. Ottelu oli siis oikein mallikelpoisen hyvää painia IC-mestaruudesta, mutta se suuren fiiliksen tuntu tästä puuttui täysin. Siksi tämänkertainen veljesten ottelu oli ”vain” hyvä. Huonompaan nämä kaksi eivät varmaan pystykään keskenään.

* * *

Singles Match

Scotty 2 Hotty vs. The Hurricane

Scotty 2 Hotty oli esiintynyt edellisen kerran ppv-tasolla Royal Rumblessa. Sen jälkeen kaikki ei ollut mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ensin Scotty 2 Hotty loukkaantui ja joutui useiksi kuukausiksi takaisin. Kun hän lopulta pääsi takaisin, oli hänen Too Cool -kumppaninsa Grand Master Sexay jäänyt kiinni kamoista ja saanut kengänkuvan takalistoonsa. Yksinäiselle Scottylle ei Invasion-buumin aikaan keksitty mitään käyttöä. Nyt hän sai kuitenkin tässä erikois-ppv:ssä mahdollisuuden otella WCW:tä edustavaa entistä European- ja WCW Cruiserweight-mestaria vastaan.

Täytyy myöntää, että tämä oli minusta hauskaa katsottavaa. Juuri täydellinen välipalaottelu. Ei tämä toki tasoltaan yltänyt ihan Edgen ja Christianin mäiskinnän tai Shane Helmsin WCW-aikaisten Cruiserweight-mestaruusotteluiden tasolle, mutta kivaa katsottavaa tämä ehdottomasti oli. Parempaan olisi toki voinut olla mahdollisuudet, koska Scotty on osoittanut pystyvänsä oikeiden vastustajien (esim. Dean Malenkon) kanssa hienoihin otteluihin. Nyt jäätiin tällaiselle ihan mukavan tasolle, joka on sekin ihan hyvä suoritus. Molemmat ovat CW-divarin hauskoja hahmoja, ja he vetivät tässä roolinsa hienosti sekä tarjosivat siinä samalla myös tyylikkäitä liikkeitä. Erityisesti Hurricanelta nähtiin yllättäviäkin otteita, kuten Camel Clutchit ja räjähtävät Superkickit. PS. Miksi jommalla kummalla näistä kavereista ei olisi voinut olla LHW/CW-vyö hallussaan?

* * ½

Singles Match

Diamond Dallas Page vs. Big Show

Kauas oli DDP tullut vakuuttavan debyyttinsä aikaisesta momentumista. Sen jälkeen kun Undertaker oli käytännössä persraiskannut DDP:n, ei Pagen uskottavuudesta ollut jäljellä enää mitään. Nyt tämä entinen WCW World Heavyweight -mestari haki uutta suuntaa uralleen idioottimaisella motivational speaker -gimmickillään (joka koostui lähinnä siitä, että Page toisteli kaikkialla uutta catchphraseaan ”It’s not a bad thing, it’s a GOOOD thing”). Sen lisäksi hän edelleenkin edusti Alliancea ja tahtoi jostain kumman syystä kohdata tässä ppv:ssä koko WWF:n suurimman painijan. Ei hyvältä vaikuta.

Reiluuden nimissä täytyy myöntää, että tämän ottelun aikana DDP näytti paremmalta kuin kertaakaan esiintyessään Undertakeria vastaan. Tällä kertaa Page oikeasti hallitsi ottelua jonkin verran, ja lisäksi hänen painiotteensa näyttivätkin hetkittäin ihan kivoilta. Silti Pagesta jäi pellefiilis erityisesti tuon uuden gimmickinsä takia, ja Show’n otteet puolestaan olivat tylsiä koko ottelun ajan. Kokonaisuutena tämä oli semmoinen heikko ottelu, joka olisi voitu jättää väliin ihan perus tv-show’ssakin puhumattakaan sitten ppv:stä. Liiasta pituudesta tätä ottelua ei sentään voi syyttää.

* ½

WCW Tag Team Championship

Dudley Boyz (c) vs. APA vs. Hardy Boyz

Joukkuemestaruuskuvioissa oli taas tapahtunut vaikka miten paljon sitten No Mercyn. Dudley Boyzit olivat hävinneet hallussaan pitämät WWF:n joukkuemestaruudet Chris Jerichon ja The Rockin joukkueelle. He puolestaan olivat keskinäisten erimielisyyksiensä takia menettäneet vyönsä Booker T:lle ja Testille (jotka eivät jonkun aivopierun takia esiintyneet tässä ppv:ssä ollenkaan). Dudleyt eivät kuitenkaan olleet jääneet makaamaan laakereilleen, vaan seuraavaksi he ryöstivät itselleen WCW:n joukkuemestaruudet, jotka olivat aikaisemmin Hardyjen hallussa. Nyt entiset mestarit saisivat revanssinsa, ja olihan tähän mukaan tungettu APAkin, joka ei ollut koskaan tullut toimeen Dudleyiden kanssa. Ottelu käytiin eliminointisäännöillä.

Tämä olikin tähän mennessä illan positiivisin yllätys. Tämä oli nimittäin hyvää ja vauhdikasta joukkuepainimenoa. Ei mitään järisyttävän ihmeellistä tai uutta, mutta kokonaisuutena oikein toimivaa mäiskintää, jota katsoi mielenkiinnolla loppuun saakka. APA hoiti hyvin oman osuutensa. Kahden muun joukkueen yhteistyöstä ei tarvinne edes erikseen sanoa mitään, mutta hienostihan ne Dudleyt ja Hardyt taas pelasivat yhteen. Itse asiassa tässä välissä Hardyjen ja Dudleyiden yhteenotot ovat olleet tylsempiäkin, mutta nyt meno oli taas virkistävän toimivaa. Hardyt olivat vauhdikkaita ja Dudleyt omia itsejään. Kokonaisuutena kiva ja sopivan pitkä mestaruusottelu.

* * *

Singles Match

William Regal vs. Tajiri

Olihan se William Regal saatava väkisin kehään, kun ppv kerran järjestettiin Brittein saarella. Toisaalta ei tätä ottelua voi mitenkään haukkua filleriksi, sillä nämä kaksi eivät ihan oikeasti voineet sietää toisiaan. Tajiri oli ollut WWF-debyytistään lähtien comissioner Regalin henkilökohtainen avustaja ja Regal Tajirin mentor. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Regal halpamaisesti petti koko WWF:n luottamuksen ja liittyi Allianceen reilu kuukausi sitten. Tajiri ei voinut sietää tällaista petturuutta entiseltä oppi-isältään, ja nyt nämä kaksi eivät voineet sietää toisiaan. Tajiri oli hiljattain voittanut itselleen WCW Cruiserweight -mestaruuden, mutta se vyö ei ollut tässä ottelussa pelissä.

Ihan kiva väliottelu. Tajirille taas iso hatunnosto uskomattoman stiffeistä potkuista ja näyttävistä Moonsaulteista. Regal puolestaan hoiti oman roolinsa ja tekniikkaosuutensa oikein vakuuttavasti. Loppujen lopuksi ottelun suurimmaksi ongelmaksi koitui se, että homma oli ohi alle kuudessa minuutissa. Tuossa ajassa ei yksinkertaisesti ylletä millekään kovin erityiselle tasolle, joten kyllä tämä kokonaisuudessa jäi kivan tv-ottelun tasoiseksi.

* *

WCW Championship

Chris Jericho (c) vs. Kurt Angle

Joo-o, tähän otteluun liittyy kaksi suurta uutista. Ensimmäinen oli tietenkin se, että Chris Jericho oli voittanut uransa ensimmäisen päämestaruusvyön, ja nyt hän joutui puolustamaan ensimmäistä kertaa tuota WCW-mestaruutta ppv-tasolla. Vielä suuremmat uutiset liittyvät kuitenkin hänen vastustajaansa Kurt Angleen, joka oli koko kuluneen syksyn ajan ollut yksi WWF:n tärkeimmistä tukipilareista taistellessaan tulisesti Steve Austinia vastaan. Tätä ppv:tä edeltävässä Raw’ssa Shane McMahon oli ilmoittanut isälleen, että kyseisen illan aikana joku WWF:n isoista nimistä liittyisi Allianceen, ja niihän siinä kävi, että minulle epäselväksi jääneistä syistä Kurt Angle teki maanpetturuuteen verrattavan seikan ja liittyi halpamaisesti Alliancen puolelle. Minusta Anglen kääntäminen heeliksi oli täysin turha ja lähinnä idioottimainen temppu, mutta se ei ikävä kyllä ole tämän ottelun pääpointti. Kurt oli voittanut itselleen WCW United States -mestaruuden, mutta nyt hän haluaisi sen seuraksi myös kaikkein tärkeimmän WCW-mestaruuden.

Lienee aivan päivänselvää tässä vaiheessa, että nämä kaksi eivät voi saada keskenään aikaan mitään muuta kuin vähintään hienon ottelun. Niinpä oli WWF:ltä erinomainen peliveto pistää nämä kaksi toisiaan vastaan tähän väli-ppv:hen, sillä ottelu oli todella viihdyttävää laatua siitäkin huolimatta, että kumpikaan painijoista ei lähtenyt brittiyleisön edessä venymään mihinkään erikoissuorituksiin. Kyllä se vain on niin, että pelkästään sellaisella tutulla ja turvallisella toiminalla tämä kaksikko saa aina aikaan todella viihdyttävän ottelun, jota on ilo katsoa alusta loppuun. Sopivan suuri co-ME tälle illalle ennen varsinaista Big Onea.

* * * ½

Special Referee: Trish Stratus

Mighty Molly & Stacy Keibler vs. Torrie Wilson & Lita

Niin siis, tämä ei ollut vielä se illan oikeasti iso ottelu. Kunhan nyt WWF:n piti laittaa brittiyleisönkin nähtäville firman upeimmat diivat, vaikka tällä hetkellä käytössä ei ollut ollenkaan edes Women’s-mestaruutta. No, siihenkin asiaan tulisi pian muutos. Ottelun taustalla oli tietenkin entisten ystävien Torrie Wilsonin ja Stacy Keiblerin edelleenkin jatkuva tulinen vihanpito. Nyt Torrie oli liittynyt virallisesti osaksi WWF:n joukkiota, ja samalla hän sai joukkueparikseen Litan tässä ottelussa Keibleriä ja Hurricanen manageria Mighty Mollya vastaan.

Lita esitti ihan hyviä otteita, ja Molly Go Roundin yritys oli oikeasti näyttävä, mutta kokonaisuutena tästä jäi aika turha ja mitäänsanomaton fiilis. Mihin tätä ottelua nyt oikeasti tarvittiin? Kukaan kehässä olleista ei tuntunut olevan erityisen motivoitunut, eikä yleisökään homma tuntunut turhan paljon kiinnostavan. Malliesimerkki huonosta curtain jerkistä ja samalla ainut oikeasti täysin turha koitos tämän illan aikana.

WWF Championship

Steve Austin (c) vs. The Rock

Noniin, tässä oli illan varsinainen Main Event, joka ei ihan mikään pikkuottelu ollutkaan. Legendaarinen taistelupari ottaisi yhteen ensimmäistä kertaa Invasionin aikana ppv-tasolla. Kyllähän näiltä kahdelta tosiaan löytyy niitä monia aikaisempiakin kohtaamisia, mutta silti jo kuukausien ajan on tässä Invasion-sodassa odotettu sitä, milloin eri puolella olevat Austin ja Rock pääsevät kohtaamaan toisensa 1 on 1 -ottelussa. Nyt se hetki on koittanut, ja panoksena on vieläpä Austinin edelleen kantama WWF-mestaruus, jonka Rock taatusti tahtoisi itselleen ja samalla WWF:n puolelle.

Pitää nostaa hattua WWF:lle siitä, että buukkasivat näin kovan ottelun britti-ppv:nsä ME:ksi. Ottelu itsessään oli taas tuttuun Austin/Rock-tapaan hienoa mäiskintää ja perhanan intenssiivistä menoa. Eivät nämä kaksi varmasti edes osaa vetää keskenään mitään muuta kuin tapahtumantäyteisen hurjan brawlauksen. Silti täytyy myöntää, ettei tämä yltänyt ihan sinne miesten keskinäisten otteluiden parhaimmistoon. Lopun sekaantumiset tuntuivat aika ärsyttäviltä, ja keskiosan pari luovutusliikettä maistuivat turhan paljon restholdeilta. Toisaalta tässä nähtiin yllättävän paljon ennennäkemättömiäkin otteita kaksikolta, kuten oikeasti vakuuttavan näköisiä luovutusliikeyrityksiä loppupuolella. Erittäin toimiva päätös illalle.

* * * ½

Britti-ppv:t ovat (vuonna 1997 nähtyä One Night Onlya lukuun ottamatta) olleet aina selviä kakkostapahtumia ja verrattavissa hieman enemmän ehkä tv-ohjelmiin kuin suuriin ppv:eihin. Tälläkin kertaa samanlaista meininkiä oli havaittavissa, sillä Rob Van Damin ja Booker T:n kaltaisia nimiä ei ollut buukattu show’hun ollenkaan. Toisaalta taas tällä kertaa molemmat ME:t olivat oikeasti hiton isoja otteluita, ja muutenkin otteluiden kokonaistaso oli selvästi korkeammalla kuin monissa muissa britti-ppv:issä aikaisemmin. Niinpä kokonaisfiilis tapahtumasta olikin ihan kiva. Ei tämä tietenkään vuoden parhaita tapahtumia ollut, mutta paljon huonomminkin olisi voinut mennä. Ok.

Wikipedia: WWF Rebellion 2001

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 2.12.2012

Lisää...

Arvio: WWF Rebellion 2001