hall of fame

Lukijat äänestävät: Hulk Hogan pääsee Smarksiden kunniagalleriaan


Smarksiden lukijat ovat äänestäneet Hulk Hoganin (oik. Terry Bollea) Smarksiden kunniagalleriaan.


Annas kun kerron sinulle jotakin, veli!

Terry Gene Bollea syntyi Yhdysvalloissa Georgian osavaltion Augustan kaupungissa 11. elokuuta 1953. Hänen isänsä oli rakennusmestari Pietro ”Peter” Bollea ja äitinsä tanssinopettaja Ruth V. Bollea, joiden juuret pohjautuivat Ranskaan, Italiaan, Panamaan ja Skotlantiin.

Kun Terry oli pieni, hän pelasi baseballia, kunnes joutui lopettamaan kyseisen harrastuksen – ja mahdollisen uran – loukkaantumisen takia. Showpainia Terry näki ensi kerran 16-vuotiaana. Lukioikäisenä hän näki eräässä showpainitapahtumassa ”Superstar” Billy Grahamin, miehen, jonka ”epäinhimillisen” kehon nuori Bollea tahtoi hankkia.

Bollea soitti myös nuorempana bassokitaraa useissa floridalaisissa rokkiyhtyeissä. Bollealla oli tällä saralla niin paljon vientiä, että hän päätti lopettaa yliopisto-opintonsa musiikin vuoksi. Samaan aikaan Bollea viihtyi kuntosalilla ja rupesi hankkimaan lihaksia.

Lopulta musiikin ja kuntosalin tiet yhdistyivät eräällä Bollean keikalla, jota showpainijat Jack ja Gerald Brisco olivat katsomassa. Briscon veljekset vakuuttuivat lihaksikkaan bassokitaristin vartalosta ja ehdottivat täkäläiselle showpainikouluttajalle Hiro Matsudalle, voisiko tämä ottaa Bollean oppilaakseen. Briscon veljekset ehdottivat samaa myös Bollealle, joka suostui vuonna 1976.

Loppu onkin historiaa.

Terry Gene Bolleasta tuli Hulk Hogan – elämää suurempi showpainija ja monella mittarilla koko lajityypin tunnetuin persoona. Terry Gene Bollea olisi voinut nousta suuren kansan tietoisuuteen paitsi urheilijana myös muusikkona, mutta sen sijaan hän antoi koko showpainille omat, viiksekkäät ja ikoniset kasvonsa.

Hulk Hogan oli kiistatta 1980-luvun suosituin ja rakastetuin showpainija. Myöhemmin Hulk Hoganista tuli koko lajin vihatuin hahmo. Tämä viha muuttui uudestaan rakkaudeksi, kun mustavalkoiseen New World Order -asuun sonnustautunut Hogan heristi sormeaan Dwayne ”The Rock” Johnsonin kasvoja vasten Toronton SkyDome-areenalla WWF WrestleMania X8 -tapahtumassa ja imaisi koko Kanadan muutaman minuutin ajaksi takaisin 1980-luvun kultaiseen taikaan.

Hulk Hogan on voittanut showpainissa maailmanmestaruuden yhteensä 13 kertaa. Näistä mestaruusvoitoista kuusi on tapahtunut World Wrestling Entertainmentissa, toiset kuusi World Championship Wrestlingissä ja yksi New Japan Pro-Wrestlingissä. Hulk Hogan on otellut jopa kahdeksan WrestleMania-tapahtuman pääottelussa, Hulk Hogan on tähdittänyt kaikkien aikojen tuottoisinta maksu-tv-lähetystä, WCW:n vuonna 1997 järjestämää Starrcadea, ja Hulk Hogan oli ensimmäinen, joka kykeni voittamaan kaksi peräkkäistä Royal Rumble -ottelua.

Saavutukset puhuvat puolestaan. Hulk Hogan on jättänyt lähtemättömän jäljen showpainiin paitsi kehässä myös sen ulkopuolella. Hogan muistetaan muun muassa Tiikerinsilmä – Rocky III -elokuvasta, jossa hän esitti ylivoimaista antagonistia Sylvester Stallonen näyttelemän Rocky Balboan vastustajana. Parhaiten Hogan muistetaan kuitenkin kehästä. Ottelut esimerkiksi The Rockia, Randy Savagea, The Ultimate Warrioria, Stingiä ja André the Giantia vastaan ovat jääneet ikuisesti eloon ja saavat edelleen, vuosikymmenten jälkeen, painikansan ihon kananlihalle.

Hulk Hogan ei koskaan ollut maapallon taitavin mattopainija tai uhkarohkein riskinottaja, koska hänen ei tarvinnut olla. Se, mitä Hulk Hogan oli, kiteytyi karismaan. Jos Hogan kuunteli yleisöä, yleisö ulvoi ekstaasissa takaisin.

Sellainen taito ei synny itsestään. Hulk Hogan oli spektaakkeli, ja sen spektaakkelin vaikutus elää yhä.

Siitä todisteena suomalaiset showpainifanit äänestivät Hulk Hoganin ensimmäisenä nimenä Smarksiden kunniagalleriaan maaliskuussa 2019 – yli 40 vuotta Hoganin kehädebyytin jälkeen.

Eetu ”Enska” Lehtinen

Näin Smarksiden lukijat perustelivat Hulk Hoganin valintaa


Hulk Hoganista voi olla montaa mieltä. Monen mielestä kyseessä on hillitön egomaanikko ja armoton takahuonepolitisoija, joka oli yksi suurimmista syistä World Championship Wrestlingin tuhoon. Lisäksi Hoganin maine on ottanut osumaa myös bisneksen ulkopuolisten asioiden takia, joista suurimpana tietenkin muutaman vuoden takainen rasismikohu. Kyllä, Terry Bollea on hyvin kontroversiaalinen ihminen, mutta fakta on, että varsinkaan amerikkalaisen showpainin historiassa ei ole ollut ehkä ketään yhtä merkittävää ja suurta nimeä kuin Hulk Hogan.

Hogan oli Vince McMahonin lisäksi suurimmassa vastuussa silloisen WWF:n rakettimaisesta suosionnoususta ja laajentumisesta kansallisen tason promootioksi 1980-luvulla. Kun Hogan voitti WWF:n mestaruuden The Iron Sheikilta vuonna 1984, alkoi melkein kymmenen vuotta kestänyt Hulkamanian aika, jolloin Hogan voitti WWF:n maailmanmestaruuden lukuisia kertoja, ja muun muassa tähditti pääottelussa kahdeksaa ensimmäisistä yhdeksästä WrestleManiasta. Ottelut tuon ajan WrestleManioissa esimerkiksi Andre The Giantia, Randy Savagea ja Ultimate Warrioria vastaan ovat legendaarisia kohtaamisia, joista puhutaan vielä tänäkin päivänä. 1990-luvulla Hogan siirtyi kuuluisasti WWF:stä WCW:hen ja oli suuressa roolissa, kun WCW nousi Hoganin, Kevin Nashin ja Scott Hallin muodostaman new World orderin voimin koko USA:n ykköspromootioksi ohi WWF:n.

Myöhemmin WCW:n tuhon jälkeen Hogan vielä palasi WWF:n vuonna 2002 ja otteli esimerkiksi legendaarisen Icon vs. Icon ottelun The Rockia vastaan WrestleMania X-8:ssa. Hogan lisättiin WWE:n kunniagalleriaan vuonna 2005. 2000-luvulla Hogan vietti myös muutaman kiistanalaisen vuoden TNA:ssa, kunnes palasi WWE:n riveihin ennen WrestleMania 30:ta ja toimi tuon ikimuistoisen tapahtuman ”hostina” eli illan isäntänä.
Hogan muistetaan kehässä aika yksinkertaisesta brawlaus-tyylistä, joka koostui lähinnä lyönneistä, potkuista ja slameista.

Miehen lopetusliikekombon Big Bootin jota seuraa Atomic Leg Drop tuntevat kaikki painifanit. Myös hulkuppaus on legendaarinen Hoganin ”trademark”. Miehen taito kehässä oli nähdäkseni se, että hän teki yksinkertaisesta kaunista ja sai maailmanluokan karismallaan varsinkin kasariyleisön suorastaan syömään kädestään. Katsokaa mikä tahansa 1980-luvun toisen puoliskon WWF-tapahtuma, jossa Hogan esiintyy ja voin taata, että Hogan saa aivan sairaalloiset popit tullessaan esiin verhon takaa. Silloiset painifanit rakastivat sarjakuvamaisia sankareita, ja Hogan oli sen kaiken ruumiillistuma. Hogan tulee myös monilla ei-painifaneilla ensimmäisenä mieleen showpainista puhuttaessa.

Hulk Hogan oli koko amerikkalaisen painimaailman kovin draw vuodesta 1984 aina siihen asti kunnes Steve Austin nousi 90-luvun lopun WWF:ssä koko amerikkalaisen painibisneksen kuumimmaksi nimeksi. Tuo on saavutus, johon uskoakseni kukaan muu kuin Hogan ei olisi tuolloin kyennyt, niin ainutlaatuinen hän oli.

Täten näenkin ”Hulksterin” ansaitsevan paikan Smarksiden kunniagallerian ensimmäisenä jäsenenä. Whatcha gonna do, when Hulk Hogan and Smarkside Hall of Fame run wild on you, brother!

– Helsing


Hulk Hogan monellakin tapaa on Se Suurin showpainija historiassa. Kaikki toki tietävät, ettei painillisin avuin ehkä se taitavin, mutta omaan aikaansa nähden hän suoriutui aikalaistensa parissa oikein hyvin itse painimisesta. Mutta se itse painista, vaan tässähän on kyse kuitenkin miehestä, joka oikeasti mullisti itse lajin USA:ssa. Hänen suursuosio Hulkamanian kanssa oli vasta alkua, sillä hän rikkoi rajoja esiintymällä myös showpainin ulkopuolella elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hänen saama mainstream-suosio painin ulkopuolella edesauttoi silloisen WWF:än nousemista maailmankartalle ja olevan se jättimäinen koneisto mikä se tänä päivänä on. Ja kun vuodet eteni ja Hoganin vanha kunnon 80-luvun Hulkamania-shtick alkoi käydä jo hieman lapselliseksi ja ”wanhaksi”, niin mitä herra tekee?

…..N…W…O. Ja jos joku, niin TÄMÄ mullisti lajin! Yhtä suurta turnia lajin historiassa ei olla ennen nähty eikä tulla ikinä näkemään. Kukaan ei tätä odottanut, saatika sitä mimmoisiin sfääreihin tämä kolmen hengen stable veisi WCW:n ja koko lajin suosion. Hogan oli maailman huipulla ja teki sen tyylillä.

Sanottakoot mitä vaan herran painitaidoista tai karismasta, mutta minun mielestä hänessä tiivistyy koko lajin ylivoimaisesti tärkein piirre, eli tämä mystinen ja legendaarinen X-factor. Hänellä on SITÄ JOTAIN. Vielä vanhana pappana kun hän karjaisee LET ME TELL YOU SOMETHING BROTHER, niin kyllä kylmät väreet tulee.

– Borga


Hulk Hogan on kiistatta kaikkien aikojen tunnetuin showpainija. Ei tarvitse alkaa laskea mestaruuksien määriä tai yhteenlaskettuja kestoja, tuollaiset seikat ovat toissijaisia. Tärkeintä on, että Hogan oli se joka 80-luvulla toi showpainin massojen tietoisuuteen myös Suomea myöten. Hänen karismansa kehässä villitsi yleisön. Kaikki tiesivät kuka Hulk Hogan on. Hänestä tehtiin jopa oma lasten animaatiosarjakin! Hulkamania levisi ympäri maailman.

Toki Hoganissa on kyseenalaisiakin piirteitä, mutta mielestäni siviilielämän asiat eivät saa liikaa painaa vaakakupissa. Lisäksi hänen taidoistaan ja kyvykkyydestä painijana voi totta kai olla montaa mieltä, mutta tuollaiset seikat ovat aina mielipidekysymyksiä. Ei voi mitenkään yksiselitteisesti sanoa, että kuka on kaikkien aikojen taitavin painija. Mutta fakta on, että 80-luvulta 2000-luvun alkuun saakka jos pyysi tavallista kaduntallaajaa nimeämään yhden painijan, niin se olisi ollut Hulk Hogan.

Mielestäni juuri tämä showpainin tunnetuksi tekeminen oikeuttaa sen, että Hogan ansaitsee päästä ensimmäisten joukossa Smarksiden Hall of Fameen.

– Timo Paulin


Kuva: WWE.com

Lisää...
Smarkside

Smarkside

Eläköön humpuuki!

Previous post

#MaanantainMatsi - "Dirty" Arno Ponus vs. Harold Wilson (1921)

Next post

Toimitus valitsee: Tomi "Tri.Moon" Karppinen pääsee Smarksiden kunniagalleriaan

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.