Elämä jättiläisenä
Box Brown: Andre the Giant: Life and Legend. First Second. 240 s.
Box Brownin sarjakuvakirja Andre the Giant: Life and Legend ilmestyi toukokuussa 2014. Kirjassa kerrotaan legendaarisen André the Giantin elämän tärkeimmät tapahtumat painijan lapsuudesta aina viimeisiin vuosiin saakka.
Brown on pesunkestävä showpainimaanikko, joka kasvoi Andrén ja muiden 1980-luvun supertähtien fanina. Kirjoittaja keräsi teostaan varten rutkasti taustatietoa ja materiaalia Andrén historiasta ja kykeni kokoamaan tarkan kuvauksen jättiläisen uskomattomasta elämästä.
Vaikka kyseessä on elämäkerta, teos ei ota itseään liian vakavasti. André näyttäytyy kirjan sivuilla jopa karikatyyrisenä hahmona, jota liioitellaan paljolti. Tarinat ovat silti totisinta totta, ja Andrésta jää syvä vaikutus lukijaan.
Välillä nauretaan, välillä itketään. Elämä 224-senttisenä ja 240-kiloisena jättiläisenä on toisinaan iloa ja huvittelua, toisinaan silkkaa onnetonta melankoliaa. Lapset ja ilkeät aikuiset tuijottavat ja naureskelevat. Kasvukivut vaivaavat kamalasti. Selkään sattuu koko ajan enemmän. André ei saa olla koskaan rauhassa.
Brown ei silti maalaa Andrésta marttyyria. Jättiläinen käyttäytyy päinvastoin välillä oikein inhottavasti ja tekee lukijan jopa vihaiseksi. Jo seuraavalla aukeamalla André saa kuitenkin anteeksi, ja lukijan viha muuttuu siltä seisomalta hymyksi. Andrésta tulee kirjan sivuilla niin läheinen, että hahmo tuntuu lukukokemuksen ajan melkeinpä perheenjäseneltä.
Piirrokset ovat hauskoja mutta tarvittaessa myös surullisia. Kerronta loikkaa dokumenttielokuvan lailla nykyhetkestä 1950-luvulle ja askel kerrallaan 1990-luvulle. Alkuun ollaan Andrén kotikylässä Grenoblessa, sitten Pariisissa, Japanissa, Kanadassa ja New Yorkissa.
Kirja on erityisen nautinnollinen painifaneille, sillä Brown on rekonstruoinut Andrén otteluita todella viihdyttävästi. Toisaalta kirjailija on varmistanut, että kuka tahansa ymmärtää, mitä matseissa oikeastaan tapahtuu avaamalla painijoiden rooleja ja niitä tekoja, joilla otteluihin luodaan jännitystä.
Fokus on silti koko ajan Andréssa. Kirjaa voi siksi suositella ihan kenelle tahansa. Paini – ja sen värikäs ja omintakeinen maailma – on vain osa Andrén ainutlaatuista ja ikimuistoista matkaa. Etusijalla on teoksen teema, elämä.
Elämä jakoi André Roussimoffille eriskummallisen käden. Mies sairasti akromegaliaa (sairautta, jossa elimistö tuottaa liian paljon kasvuhormonia) ja sai siitä sekä siunauksen että kirouksen. Hänestä syntyi kansainvälinen supertähti, joka takoi rahaa enemmän kuin monet painijat yhteensä. Samalla hän oli alinomaa ihmisten silmätikkuna ja pilkan kohteena. Hahmon takana eli kuitenkin täysin tavallinen mies, joka tykkäsi rauhoittua omalla maatilallaan ja pelata korttia.
Suosittelen teosta erittäin lämpimästi. Kirja hujahtaa hetkessä ohi, mutta sen sivut jäävät muistoihin vahvasti. Andrén taivalta lukiessaan oppii jotain olennaista inhimillisyydestä ja siitä, että ihan jokainen meistä on tunteellinen olento – jopa Andrén kaltainen massiivinen ja menestyvä supertähti voi kärsiä hirvittävää surua ja epätoivoa. Helppolukuinen ja viihdyttävä elämys, joka kuitenkin osuu suoraan tunteisiin.
Teos on lainattavissa pääkaupunkiseudun kirjastoista. Voit tilata kirjan Amazonista.
Andre the Giant: Life and Legend Goodreadsissa.
No Comment