2007ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE No Mercy 2007

Päivämäärä: 7.10.2007

Sijainti: Rosemont, Illinois (Allstate Arena)

Yleisömäärä: 12 500

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Huh huh. Viime ppv:n alla WWE:n alla oli tiukka tilanne. Yli kymmenen firman tähteä (mukaan lukien kaksi mestaria) oli kärynnyt steroidien tilaamisesta yhdessä koko painihistorian suurimmassa skandaalissa. Kaikki oli jouduttu hyllyttämään, mikä tarkoitti sitä, että loukkaantumisten takia jo valmiiksi ohut roster oli entistä ohuempi. No, nyt suurin osa hyllytyksistä oli ohi, ja tilanne oli vähitellen palaamassa normaaliksi. Mitään hätää siis ei olisi enää, kunhan firman suurin tähti ja yli vuoden ajan WWE:n päämestaruutta hallussaan pitänyt painija ei vain loukkaantuisi…

Kunhan.

Niinpä.

Selostajina Raw’sta JR ja King, SD:stä Cole ja JBL, ECW:stä Styles ja Tazz. Haastattelijana Todd Grisham.


Kyllä vain. Tätä iltaa ei suinkaan avattu ottelulla, vaan sillä, että WWE:n puheenjohtaja Mr. McMahon ja Raw’n General Manager William Regal saapuivat paikalle. Kehässä heitä odotti WWE:n mestaruusvyö, joka oli – kyllä vain – vakatoitu tästä hetkestä lähtien. Se johtui siitä, että WWE:n mestari John Cena oli loukkaantunut. Mr. McMahonin mukaan Cenan loukkaantuminen oli niin paha, että hän saattaisi joutua olemaan kehästä pois jopa vuoden. Ja ei, tämä ei ollut storylineä. Tämä oli totisinta totta. John Cena oli todellakin loukkaantunut, ja lääkäreiden arvio oli se, että hän joutuisi olemaan kehästä pois jotain kuuden ja kahdentoista kuukauden väliltä. WWE:n suurin tähti, yli vuoden ajan WWE:n tärkeintä mestaruutta hallussaan pitänyt John Cena oli loukkaantunut. Tämä oli todennäköisesti pahin mahdollinen tilanne, mitä WWE saattoi kuvitella. Mikä pahinta, John Cena oli loukkaantunut ALLE VIIKKO ennen tätä No Mercyä, ppv:tä edeltävässä Raw’ssa. Cenan oli tarkoitus puolustaa mestaruuttaan Randy Ortonia vastaan Last Man Standing -ottelussa, ja nyt WWE:llä ei ollut mitään korvaavaa vaihtoehtoa. Storyline-selitys Cenan loukkaantumiselle oli tietenkin se, että muidenkin painijoiden vakavista loukkaantumisista vastannut Orton oli potkaissut myös Cenaa Punt-potkullaan päähän ja aiheuttanut tälle aivovamman. Todellinen syy oli kuitenkin se, että juuri ppv:tä edeltävässä Raw’ssa kuukauden mittaisen hyllytyksensä jälkeen paluunsa tehnyt ja pahasta epäonnesta urallaan kärsinyt Mr. Kennedy sinetöi lopullisesti uransa epäonnistumisen aiheuttamalla Cenalle loukkaantumisen botchatulla Hip Tossilla.

No, se siitä. Nyt McMahon ja Regal seisoivat siis kehässä. Regal pysyi hiljaa, mutta McMahon ilmoitti, että tässä ppv:ssä kruunataan uusi WWE:n mestari, koska hän oli jo etukäteen luvannut, että tässä ppv:ssä tehtäisiin historiaa. Lisäksi McMahon korosti, että oli luvannut antaa ”yleisölle, mitä yleisö haluaa”. Yleisö vastasi McMahonille valtaisalla ”Y2J”-chantilla, koska näihin aikoihin Raw’ssa oli alkanut pyöriä mystisiä ”SAVE.US”-mainosvideoita, joiden monet uskoivat viittaavan siihen, että Chris Jericho tekisi paluunsa WWE:hen yli kahden vuoden poissaolon jälkeen. McMahonia chantti vain nauratti, ja hän vastasi, että Y2J:tä yleisö ei saisi. Sen sijaan hän julistaisi Raw’lle uuden mestarin, joka olisi…. RANDY ORTON. Kun McMahon kuulutti Ortonin nimen, Ortonin sisääntulomusiikki alkoi soida, ja Orton saapui paikalle ihmeissään. McMahon ojensi mestaruusvyön Ortonille, joka nosti sen innoissaan ilmaan ja valtaisat pyrot paukkuivat areenalla. Kyllä vain, Randy Ortonista oli näin tehty WWE:n uusi päämestari. William Regal onnitteli Ortonia mestaruudesta mutta muistutti sen jälkeen häntä, että mestaruutta pitäisi puolustaa vielä tänään, koska tälle ppv-yleisölle oli luvattu mestaruusottelu. McMahon oli kuitenkin sitä mieltä, että Orton itse saisi päättää, ketä vastaan hän puolustaisi mestaruuttaan.

Ja silloin alkoi soida Triple H:n musiikki. Paluunsa SummerSlamissa tehnyt Triple H oli ajautunut heti alkusyksystä taas pahoihin erimielisyyksiin Vince McMahonin kanssa, ja nyt hän saapui ”onnittelemaan” Ortonia mestaruudesta. Selvää oli kuitenkin se, että HHH:n mielestä Orton ei ollut ansainnut mestaruuttaan ja että mestaruus kuuluisi ennemmin hänelle. Triple H ehdotti, että Orton puolustaisi vyötään häntä vastaan, mutta Orton kieltäytyi kunniasta. HHH:ta Ortonin kieltäytyminen nauratti. Hän sanoi arvanneensa, että Orton vastaisi näin, koska ”ei haluaisi, että toinen mestaruuskausi jäisi lyhyemmäksi kuin ensimmäinen”. Tämän jälkeen Triple H suuntasi kuittailunsa Vincelle. HHH alkoi sanallisesti höykyttää Vinceä ja ilmoitti, että tämä on pelkuri, koska ei uskalla buukata Ortonin ja HHH:n välille mestaruusottelua. Viimeiseksi vakuudeksi Triple H ilmoitti, että Vincellä ei ole housuissaan ”grapefruitseja”, vaan pelkät rusinat. Se oli Vincelle liikaa. Hän raivostui ja ilmoitti, että HHH saa haluamansa ottelun nyt. Randy Orton vastaan Triple H WWE:n mestaruudesta. Tuokaa tuomari paikalle.

WWE Championship

Randy Orton (c) vs. Triple H

Ja näin käsissämme oli illan opener, joka käytäisiin WWE:n päämestaruudesta. Muistan katsoneeni tämän No Mercyn vuonna 2007 heti seuraavana päivänä tapahtuman lähettämisen jälkeen, vaikka muuten tämä oli edelleen sitä aikaa, kun olin lopettanut WWE:n katsomisen ja seurasin firman tapahtumia hyvin harvakseltaan. Halusin kuitenkin nähdä, mitä tässä tapahtumassa tulisi tapahtumaan, kun yhtäkkiä yli vuoden ajan mestaruutta hallussaan pitänyt John Cena oli poissa kuvioista ja WWE joutui täysin improvisoimaan. Sen muistan, etten vuonna 2007 uskonut, että show alkaisi tällä tavalla, ja kieltämättä tämän katsominen oli nytkin hämmentävää. Olin aika lailla varma, että muistin, miten tämä ottelu tulisi päättymään, mutta en silti uskonut sitä ennen kuin näin. No, muutenhan tämä Ortonin ja Triple H:n ottelu oli varsin yllätyksetön. Aika perusbrawlausta, jonka nämä kaksi osaavat oikein mallikkaasti, mutta ei mitään sellaista, mitä ei olisi näiltä aikaisemmin nähty. Hyvä ottelu, mutta toki enemmän voisi firman päämestaruusottelulta toivoa.

* * *

Six Man Tag Team Match

Jeff Hardy & Paul London & Brian Kendrick vs. Mr. Kennedy & Lance Cade & Trevor Murdoch

Tämän ottelun ilmoitettiin olevan impromptu-ottelu. Mitä matseja tähän ppv:hen oli siis alun perin buukattu, kun kokonaisuudessaan noin puolet illasta käytettäisiiin WWE:n mestaruuden kanssa säätämisee (palataan tähän vielä myöhemmin tässä arvostelussa) ja sen lisäksi tähän tarvittiin vielä yksi impromptu-ottelu? No, samapa tuo. Hyvä, että kortti saatiin täyteen. Cade ja Murdoch olivat siis edelleen World Tag Team -mestarit, jotka jatkoivat kamppailuaan Paul Londonin ja Brian Kendrickin kanssa. Jeff Hardy oli puolestaan syyskuun alussa tehnyt paluun loukkaantumisensa jälkeen ja noussut heti comebackinsa jälkeen taas kerran IC-mestariksi. Pian tuon jälkeen Hardy olikin ystävystynyt itseään painityyliltä paljon muistuttavien Kendrickin ja Londonin kanssa, ja ppv:tä edeltävässä Raw’ssa Hardy, Kendrick ja London olivat voittaneet kuuden miehen joukkueottelussa Caden, Murdochin ja Shelton Benjaminin. Nyt Cade ja Murdoch olivat vaihtaneet joukkuepariaan, kun Benjaminin paikan tässä ottelussa otti Mr. Kennedy, joka oli siis myös ollut kuukauden ajan poissa painikeästä steroidikohun takia, tuhonnut samalla käytännössä haaveensa Main Event -pushista, loukkaannuttanut heti paluuottelussan John Cenan ja tuhonnut lopullisesti uransa. Vuosi 2007 ei todellakaan ollut Kennedyn vuosi.

Tämä matsi jatkoi aika lailla sitä samaa kaavaa kuin viime ppv:ssä nähty joukkuemestaruusottelu. Kendrik ja London ovat pirun taitava kaksikko ja saavat melkein kenet tahansa näyttämään hyvältä, ja Cade sekä Murdoch on helppoa kantaa hyvään otteluun. Nyt soppaan oli vieläpä lisätty jälleen iskussa oleva Jeff Hardy ja uuden kärsimystaipaleen läpi taistellut Mr. Kennedy. Kaikilla oli siis paljon näytönhalua, ja lopputuloksena olikin todella vauhdikas kymmenminuuttinen kuuden miehen joukkueottelu. Lopussa matsi yltyi ehkä jopa hieman turhan sekavaksi sekoiluksi, mutta toisaalta London, Kendrick ja Hardy loistivat siinäkin erinomaisella liikkumisellaan. Lisäksi ottelun lopetus oli pirun näyttävä, on joka kerta ilo nähdä matsin lopettanut liike silloin harvoin, kun sitä pääsee ihailemaan. Kokonaisuutena tämä oli siis oikein mainiota mähinää alusta loppuun, ja vaikka tässä nyt ei mitään sen kummempaa nähty, niin paikkansa kortissa tämä hoiti oikein mallikkasti.

* * *

ECW Championship

CM Punk (c) vs. Big Daddy V

Ai että. Big Daddy V:n ppv-debyytti. Edellisen kerran kun Viscera oli siis nähty ppv:ssä, hän oli ollut vielä harmiton ”World’s Largest Love Machine”, joka paini joukkueena Charlie Haasin kanssa ja oli rakastunut Raw’n kehäkuuluttaja Lilian Garciaan. Kesällä Viscera oli kuitenkin draftattu ECW:hen, minkä jälkeen hän oli kadonnut muutamaksi viikoksi ruudusta – ja kun hän teki paluunsa, hän palasi muuttuneena miehenä. Matt Striker esitteli nimensä muuttaneen Big Daddy V:n elokuussa ECW:ssä, ja Big Daddy V oli todellakin ISO. Nyt kyseessä ei ollut enää hempeä ja satiiniasuihin pukeutunut Viscera, vaan ylävartalon paljastavaan haalariin pukeutuva jättiläismäinen kokoinen korsto, joka kostaisi Strikerin puolesta kenelle tahansa painijalle. Heti debyytissään Big Daddy V tuhosi Boogeymanin niin, että tätä ei ollut nähty sen jälkeen kehässä. Nyt lokakuussa Big Daddy V:n oli aika astua entistä isompiin otteluihin. ECW:n General Manager Armando Estrada oli nimittäin järjestänyt ECW:n mestaruudesta ykköshaastajuusturnauksen, jonka oli voittanut Tommy Dreamer. Tässä ppv:ssä oli siis tarkoitus nähdä mestaruusottelu CM Punkin ja Tommy Dreamerin välillä, mutta ppv:tä edeltävässä ECW:ssä Big Daddy V oli hyökännyt Strikerin käskystä Dreamerin kimppuun ja piessyt hänet niin pahasti, että Dreamer ei pystynyt painimaan tässä ottelussa. Niinpä Estrada päätti, että Big Daddy V ottaisi Dreamerin paikan ottelussa ja haastaisi Punkin ECW:n mestaruudesta.

No niin, tässähän ei ollut mitään järkeä. Miksi helvetissä Matt Striker sekaantuisi Big Daddy V:n otteluun vain hädin tuskin kaksi minuuttia ottelun alkamisen jälkeen, kun Big Daddy V ei ollut millään tavalla hätää kärsimässä tässä ottelussa? Tämä… Tämä on vain puhtaasti typerää. On idioottimaista, että ottelu päättyy diskaukseen, jos diskauksen hankkimiselle ei ole mitään syytä. Tämä oli ihan samalla tavalla idiotismia kuin SummerSlamin Khali vs. Batista, jossa Khali löi Batistaa tuolilla päähän ja tuli diskatuksi, vaikka mitään syytä sellaiselle ei olisi. No, tämän typerän lopetuksen takia ottelu ei siis päässyt kunnolla edes alkamaan, eli lopputuloksena oli ottelu, joka ei oikeastaan ollut edes ottelu. Toki on todettava, että Punkin ja Big Daddy V:n ottelu ei ole sellainen, mitä nyt olisin toivonut pääseväni katsomaan kovin pitkänä otteluna, koska lopputuloksena tuskin olisi ollut mitään kovin maininnan arvoista. Sääli, että ECW:n mestaruus on nyt ajautunut tällaiseen tilanteeseen.

½

Tässä välissä jatkettiin sitten Matt Hardyn ja MVP:n feudia pizzansyöntikilpailulla. MVP ei siis edelleenkään ollut täysin painikunnossa, ja niinpä viikosta toiseen erinäisillä kilpailuilla jatkunut WWE Tag Team -mestaruuksia kantavan kaksikon vihanpitoa pidettiin yllä monenlaisilla kilpailuilla. Viime viikkoina oli nähty muun muassa punnerruskilpailu ja amerikalaisen jalkapallon heittokilpailu, jotka MVP oli voittanut huijaamalla. Nyt WWE oli päättänyt huolehtia, että huijaamista ei voisi tapahtua, ja niinpä kilpailun juontajaksi oli tuotu Tazz ja tuomareiksi Maria sekä Melina. Ennen kilpailun alkua MVP ja Hardy soittivat toisilleen suuta, kunnes Tazz käski molempien tukkia suunsa pizzalla. Sitten alkoi pizzansyönti, jonka Hardy tietenkin voitti – kunnes kilpailun päätteeksi hän ”nolasi” MVP:n oksentamalla MVP:n päälle pizzansa. Okei, tämä ei ollut mikään paras osa MVP:n ja Hardyn kilpailua, mutta samalla tämä jatkoi kuitenkin juonikuviota, joka oli ehdottomasti yksi kirkkaimmista valopilkuista WWE:n vuoden 2007 syksyssä. Lisäksi Tazz oli loistava roolissaan yrittäessään kysyä kysymyksiään Hardyltä ja MVP:ltä, joilla molemmilla oli suu täynnä pizzaa. Ihan hauska väliangle.

WWE Championship

Triple H (c) vs. Umaga

Ilta WWE:n mestaruuden ympärillä ei todellakaan ollut ohi. Triple H oli siis onnistunut yllättämään fanit, Randy Ortonin ja ennen kaikkea Mr. McMahonin nappaamalla WWE:n mestaruuden Ortonilta Roll upilla vain kymmenisen minuuttia sen jälkeen, kun Mr. McMahon oli julistanut Ortonin uudeksi WWE:n mestariksi. Tämä oli katastrofi erityisesti McMahonin mielestä, koska hän vihasi Triple H:ta. Siihen oli toki useitakin syitä, joista vain yksi oli D-Generation X:n ja McMahonien viimevuotinen ikuisuusfeud. Tuoreempi syy McMahonin ja Triple H:n vihanpidolle oli se, miten HHH oli pilkannut McMahonia siitä lähtien, kun oli paljastunut, että Mr. McMahon avioton poika oli Hornswoggle. McMahon oli jo hyvän aikaa ennen No Mercyä päättänyt, että tässä ppv:ssä hän tekisi lopun Triple H:n pilkasta, ja niinpä ppv:tä edeltävässä Raw’ssa McMahon marssitti paikalle kuukauden ajan poissa Raw’sta olleen tutun tuhokoneensa Umagan. Umaga hyökkäsi saman tien HHH:n kimppuun, ja McMahon ilmoitti, että nämä kaksi kohtaisivat toisensa No Mercyssä. No, nyt suunnitelmat olivat muuttuneet, kun Triple H olikin paininut jo illan avausottelussa Ortonia vastaan mestaruusottelussa… Paitsi että pian tuon ottelun jälkeen backstagella McMahon marssi Triple H:n luokse virnuillen ja kertoi, että hän oli luvannut ”antaa faneille, mitä fanit halusivat”. Niinpä McMahonin mukaan oli selvää, että etukäteen ppv:hen luvattua ottelua Umagan ja Triple H:n välillä ei voitaisi perua. Tuo ottelu käytäisiin suunnittelusti – ainut muutos olisi se, että nyt tuossa ottelussa olisi panoksena WWE:n päämestaruus, jonka Triple H oli juuri voittanut Randy Ortonilta.

Mitäpä tästäkään nyt sen enempää sanomaan? Ensimmäisenä pitää oikeastaan ylistää sitä, miten Triple H myi upeasti kaikki Umagan liikkeet, sai Umagan näyttämään pirun vaaralliselta ja uskottavalta tuhokoneelta ja jatkoi ottelun tarinan kertomista myymisellään vielä ottelun päättymisen jälkeen. HHH siis teki ehdottomasti parhaansa tässä ottelussa kaikin puolin, mutta parhaansakin tekemisestä huolimatta tämä oli vain noin 7-minuuttinen brawlaus, minkä takia tällä ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuuksia nousta erityisen hienoksi otteluksi. Tämä oli hyvä ja intensiivinen tappelu näiden kahden isokokoisen miehen välillä, mutta näistä lähtökohdista tämä ei voinut yltyä parempaan lopputulokseen kuin mihin nyt päädyttiin. Tällaisena tämä oli omassa roolissan viihdyttävä, mutta olisi toki WWE:n päämestaruusottelulta voinut toivoa. Mutta sen verran erikoinen ilta on käynnissä, että ehkä sillä päämestaruusottelun asemalla ei ole niin väliä.

* * ½

Singles Match

Finlay vs. Rey Mysterio

Smackdownissa ylemmässä keskikortissa oli viimeaikaisten loukkaantumisten ja steroidikohujen jälkeen aika paljon tyhjää tilaa, ja niinpä Unforgivenin jälkeen Rey Mysterio ja Finlay olivat ajautuneet erimielisyyksiin ilman sen suurempaa syytä. Finlayn mielestä paluunsa tehnyt Mysterio ei vain ollut ansainnut paikkaansa Smackdownin tähtenä, ja hän päätti tehdä nyt selvää Mysteriosta, jotta Mysterion kaltaiset hyppypavut eivät veisi tilaa Finlayn tapaisilta oikeilta painijoilta, jotka ”rakastivat tapella”. Ennen ppv:tä Finlay oli jo hyökännyt shillelaghin avulla brutaalisti Mysterion kimppuun, ja nyt uhkana oli se, että Finlay käyttäisi tuttua apuvälinettä hyödykseen uudestaan.

Äh, sääli. Tämä ottelu jätti toivomaan enemmän. Ymmärrän toki, että WWE haluaa rakentaa isompaa juonikuviota Finlayn ja Mysterion välille eivätkä halua tarjota kaikkea heti ensimmäisessä ottelussa. Toisaalta tässä ppv:ssä on jo niin monta muuta ottelua, jotka ovat olleet enemmänkin rakentelua kuin isoja otteluita, niin olisin toivonut, että ehkä tällainen midcard-feud olisi voinut toimia täyspitkänä tykittelyotteluna heti tässä ppv:ssä. Mutta nyt ei niin toimittu, ja olen toki sitä mieltä, että tämä oli feudia eteenpäin rakentavana otteluna erinomainen. Finlayn feikkiloukkaantumistemppu oli oikeasti hienosti toteutettu, ja sitä ennen bumppi oli todella pahan näköinen. Samoin Finlayn tarjoama beatdown Mysteriolle feikkiloukkaantumisen jälkeen oli pirun näyttävän näköinen. Tätäkin oleellisempaa oli kuitenkin se, että kehässä Finlay ja Mysterio tarjosivat pirun toimivan ja intensiivisen matsin, jossa Mysterio pääsi osoittamaan loistavaa high flying -osaamistaan ja Finlay taas ensiluokkaista tekniikkapainiaan. Nyt tämä jäi siis kuitenkin ”vain” hyväksi otteluksi, mutta potentiaalia olisi varmasti enempäänkin.

* * *

WWE Women’s Championship

Candice Michelle (c) vs. Beth Phoenix

Öh, nämä kaksi kohtasivat toisensa edellisessä ppv:ssä mestaruusottelussa, mutta tuolloin Candice onnistui monien mielestä hieman onnekkaastikin säilyttämään mestaruutensa. Beth Phoenix ei voinut hyväksyä tappiotaan, vaan kävi Raw’ssa muun muassa kehäkuuluttaja Lilian Garcian kimppuun, jolloin Candice saapui puolustamaan Liliania ja lopulta näiden kahden välille buukattiin uusi mestaruusottelu ppv:hen. Siinäpä se tarina kai olennaisimmilta pointeiltaan. Ja kuten kuvasta näkyy, Beth Phoenix oli kuluneen kuukauden aikana muutanut ulkonäköään ja tyyliään enemmän siihen suuntaan, jollaisena hänen ”Glamazon”-hahmonsa parhaiten muistetaan.

TGABin kohdalla intouduin kehumaan Candice Michellen kehittyneisyyttä aika paljonkin, mutta nyt täytyy ottaa jo aika paljon takaisin. En tiedä, oliko Great American Bashissa Candicella jotenkin todella hyvä päivä vai onko sitten vain niin, että Beth Phoenixin ja Candice Michellen kemiat eivät kohdanneet ollenkaan samalla tavalla kuin Candicen ja Melina. Vielä Unforgivenissä annoin ottelulle kaksi tähteä, koska Phoenix teki helvetisti töitä ja Phoenixin yrittämisen ansiosta näiden kahden kohtaamisesta rakentui ok ottelu. Nyt kuitenkin Candice oli sen verran paljon vastuussa tästä ottelusta, ja jostain syystä homma ei vain toiminut ollenkaan samalla tavalla kuin TGABissa, että matsi jäi lopulta aika sekavaksi. Asiaa ei auttanut se, että Candicen liikkeissä oli edelleen paljon botcheja. Ehkä hän nyt ei vain sitten ollut ihan mestaruuskuvioiden tasoinen naispainija kuitenkaan, vaikka nostan hattua Candicelle helvetinmoisesta yrittämisestä. Tämä olisi muuten jäänyt ihan puhtaasti huonoksi otteluksi, mutta lopulta Phoenix kuitenkin kantoi matsia hieman paremmaksi kovalla yrittämisellä ja perhanan murhaavalla lopetuksella. Siitä puolikas lisää tälle.

* ½

World Heavyweight Championship
Punjabi Prison Match

Batista (c) vs. The Great Khali

The Great Khalin hallintakausi Smackdownin päämestaruuskuvioissa oli päättynyt Unforgivenissä, kun Batista oli onnistunut selättämään Khalin Spinebusterin jälkeen ja noussut Smackdownin päämestariksi ensimmäisen kerran sitten WrestleMania 23:n. Nyt edessä oli kuitenkin pakollinen paha, kun Gret Khali halusi käyttää oikeutensa revanssiin, ja hän haastoi Batistan Punjabi Prison -otteluun. Batista tietenkin rehtinä taistelevana mestarina suostui mihin vain, ja tässä sitä nyt oltiin. Tämä oli historian toinen Punjabi Prison -ottelu – ja ensimmäinen, johon Khali pääsi osallistumaan. Ottelun säännöt olivat varsin simppelit: kehää ympäröi kaksi jättimäistä bambuhäkkiä. Sisempi oli kiinni kehässä, ja siinä oli neljä ovea. Jokaisen oven saattoi tuomarin pyynnöstä avata kerran, mutta vain kerran. Jos ovesta ei pääsisi ulos minuutin aikana, ovi menisi lukkoon ja sitä ei voisi avata enää koskaan. Painijoiden tavoitteena oli päästä jostakin neljästä ovesta ulos, jotta he pääsisivät kehän ulomman häkin luokse. Tuo häkki oli vielä sisempää häkkiä isompi, ja siinä ei ollut ovia ollenkaan. Ainut keino olisi kivuta häkin päälle ja sitten ulos. Ottelun voittaisi se, joka pääsisi ensin kokonaan ulos Punjabi Prison -rakennelmasta.

Tästä ottelusta voi varmasti olla montaa mieltä, mutta itse tykkäsin tästä yllättävän paljon. Jälleen kerran buukkaus onnistui pelastamaan Great Khalin ottelun, vaikka en millään uskonut, että Khalin ja Batistan singles-ottelu voisi toimia. Toki tässäkin oli paljon Khalin tuomaa kankeutta, mutta itse painiosuus onnittiin pitämään niin perusasioissa ja molempien miesten vahvuuksissa, että itse asiassa homma oli ihan toimivaa katsottavaa. Remmillä hakattiin molempia kunnolla, Khali otti pari kunnon bumppia ja Batista puolestaan otti bumppia sitten sitäkin enemmän. Batistalle ehdottomasti siis pisteet siitä, että hän teki tässä ottelussa parhaansa. Kun tähän sitten yhdistetään se, että minulla on ollut aina sairas kiinnostus Punjabi Prison -ottelua kohtaan, niin en voinut olla tykkäämättä ottelun lopetuksesta. Ymmärrän, että joidenkin mielestä ottelun lopetus oli idioottimainen, koska sillä ei ollut varsinaisesti mitään tekemistä painin kanssa, mutta minulle tuo lopetus toimi loistavasti ja se oli paljon kiinnostavampi kuin mikään perus painityylinen lopetus näiden kahden välillä olisi ollut. Mutta nyt toivottavasti ei enempää Khalia mestaruusotteluihin, kiitos.

* * ½

WWE Championship
Last Man Standing Match

Triple H (c) vs. Randy Orton

Voi kyllä vain. Ilta ei suinkaan ollut vielä ohi edellisen ottelun jälkeen, vaan seuraavaksi oli vuorossa illan Main Event – eli illan KOLMAS WWE-mestaruusottelu. Sen jälkeen kun Triple H oli onnistunut säilyttämään mestaruutensa ottelussa Umagaa vastaan, Mr. McMahon marssi sadistinen hymy kasvoillaan sairaanhoitohuoneeseen Triple H:n luokse ja ilmoitti, että Hunterin ilta ei suinkaan ollut ohi. McMahon sanoi luvanneensa antaa katsojille, mitä he halusivat. Lisäksi hän oli luvannut, että tänä iltana tehtäisiin historiaa. Niinpä HHH joutusi puolustamaan mestaruuttaan VIELÄ KERRAN, koska Randy Orton oli entisen mestarin roolissa vaatinut, että hän saisi revanssiottelunsa heti samana iltana. Eikä tässä kaikki: Ortonin ja HHH:n mestaruusottelu käytäisiin Last Man Standing -säännöillä, kuten Ortonin ja Cenan ottelu oli tarkoitus käydä.

Huh, jos WWE jotain osaa, niin isot Main Eventit. Show’n avaava ottelu Ortonin ja HHH:n välillä oli perushyvä brawlaus, mutta nyt tarjolla oli jotain muuta. Hunter myi heti ottelun alusta lähtien ”loukkaantumistaan” erinomaisesti, ja Orton puolestaan hyödynsi sitä juuri niin kuin tällaisessa ottelussa kuuluukin. Heti ensimmäisten minuuttien intensiivinen brawlaus oli jo erittäin hyvää menoa, mutta kun matsi eteni puolivälin kohdalla odotettuun HC-vaiheeseen, nousi tämä kiistattomasti huippuotteluksi. Ehdottomasti paras HHH:n ja Ortonin ottelu, jonka olen nähnyt. Olin hyvin lähellä antaa tälle jopa neljä ja puoli tähteä, mutta joku pieni fiilis tästä jäi kuitenkin puuttumaan, että tämä ei mielessäni ihan sille tasolle yltänyt. Ottelun lopussa molemmat miehet ottivat kovaa bumppia, myivät liikkeitä hienosti, ja erityisesti Triple H:n bleidaus oli pirun uskottava. Ottelun lopetus olisi ehkä voinut olla vielä ikimuistoisempi, mutta kyllä se näinkin toimi. Loistava lopetus show’lle.

* * * *


Noh, eihän tämäkään ppv mikään mestariteos ollut. Toisaalta WWE:lle pitää antaa hieman armoa, koska noin puolet ppv:stä jouduttiin käytännössä repäisemään tyhjästä sen jälkeen, kun John Cena loukkaantui alle viikko ennen ppv:tä. Ja kuten WWE niin usein muutenkin historiansa aikaan oli osoittanut, usein WWE oli parhaimmillaan juuri silloin kun se oli selkä seinää vastaan ja joutui keksimään jotain ihan jotain odottamatonta pakon edessä. Nytkin lopputuloksena oli paras ppv kuukausiin, mikä ei toki vielä tarkoittanut ihan kamalan paljon, mutta… Oli tämä nyt sentään Ok ppv. Suunta on oikea – pitkästä aikaa.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 1.6.2020

Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: ROH Driven 2007

Next post

Arvio: TNA Bound for Glory 2007

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.