Suomipainin leijonat ja lampaat vuodelta 2019 – Lue, minkälaisia valintoja Semi olisi tehnyt
Olen päättänyt jakaa kasan kunnianosoituksia vuoden parhaimmistolle suomipainin osalta, perusteluinani omat – väärät – mielipiteeni sekä muu yleinen mutuilu. Näitä ei tule millään tavalla sekoittaa Smarksiden virallisiin Ludvig-palkintoihin, jotka valitaan yleisöäänestyksellä ja jotka ovat muutenkin erilaiset näihin verrattuna.
Huom! Tämä artikkeli liittyy aikaisempaan juttuuni, joka julkaistiin 31. joulukuuta 2019. Lue tästä. Tämä artikkeli oli alun perin tarkoitus julkaista tuon artikkelin yhteydessä, mutta julkaisua siirrettiin myöhemmäksi, jottei kirjoitus vaikuttaisi Ludvig-palkintoäänestyksen tuloksiin.
Vuoden lammas
1. Bjorn Semin tunnuskappale
2. Miss BumBum 3. Merihaan äänentoisto
Kyllä, keksin palkinnon, jossa voin avautua vapaasti erinäisistä asioista. Ei huolta, tämä on tämän gaalan ainoa negatiivinen palkinto.
Bjorn Sem, tuo hemmetin uhkaava ja iso mörssäri suoraan Norjasta. Norjalainen painijumala. Sisääntulon pitäisi olla uhkaava, mahdollisesti metallisella tunnusmusiikilla varustettu esiinmarssi. Ja mitä sieltä kajareista tuleekaan?
DEPECHE MODEN PERSONAL JESUS!
Ei! Siinä menee miehen uskottavuus täysin heti ensimmäisestä tahdista alkaen! Vaikka olenkin ns. workraterunkkari, niin sisääntulomusiikki on valtava osa painijan yleistä habitusta. Ei Shemeikkaakaan voi ottaa tosissaan, jos tulisi sisään Ricky Martinilla tai TikTakilla. Hetkinen…
Muille mitalisijoille ”pääsevät” Miss BumBum, surkein haastattelija, jonka olen nähnyt vuosikausiin. En voi sanoa häntä huonoimmaksi haastattelijaksi ikinä, sillä en muista kaikkia näkemiäni haastattelijoita. Kiitos oikeasti todella paljon kaikesta työstäsi SLAM Wrestlingin Mega Launchissa. Pronssille kiipeää Merihaan Pallohallin äänentoisto, jonka ansiosta vuoden kahden viimeisen Sideshow’n promoista ei saanut oikeastaan mitään selvää. Suuri harmi, sillä valtaosa Pandoran puheista meni sen takia ohi korvien.
Vuoden uutinen
1. #Tötterögate
2. Valentinen ja Karhulan paluu 3. Mikko Maestron lähtö
Suomipainissa sattui ja tapahtui tänä vuonna, mutta kevään #tötterögate oli ylitse muiden. Valtavaa keskustelua herättänyt tapahtumasarja tiesi Starbuckin poistumista – ainakin toistaiseksi – FCF:n rivistöstä ja herätti muutenkin tärkeää keskustelua showpainin markkinoinnista Suomessa. Tarkemmin voi aiheesta lukea kevään raportoinnistamme.
Tällaisen pommin varjoon jäivät sitten ne tapahtumat, jotka näkyivät ja kuuluivat vahvasti FCF:n kehässä. Valentinen kaivattu mutta silti täysin puskista tullut yllätyspaluu Suomeen oli shokki painikansalle. Siitähän ei voinut seurata kuin Karhulan hiljaa toivottu kehäpaluu. Suomen historian ehkäpä parhaiden painijoiden paluu estradille oli syystäkin parasta FCF:n syyskaudella. Kolmanneksi kiipeää Mikko Maestron poistuminen FCF:stä, joka olisi toisena vuonna ollut lähempänä kärkikahinoita ja oli nytkin jäädä Valentinen paluun jalkoihin.
Vuoden pettymys
1. Vili Raadon mestaruuskausi
Kuva: Timo Muilu
2. Smooth & Stoned hajoaa 3. Shemeikan identiteettikriisi
Valehtelin, on tässä gaalassa toinenkin negatiivinen palkinto.
Vaikka suomipaini on tarjonnut tänäkin vuonna monia unohtumattomia hetkiä, ja elämmekin monen mielestä suomalaisen painin kultakautta, niin samalla ne pettymykset maistuvat astetta karvaammilta.
Vili Raadon mestaruuskausi jäi lopulta kuriositeetiksi suuremman FCF vastaan Musta Aukko -kuvion sisällä. Omasta mielestäni vuoden 2018 paras suomalainen painija vei vyön nopeati Maestrolta vuoden alussa, puolusti hienossa ottelussa Shemeikkaa vastaan maaliskuussa ja oli mukana Omegan eliminaatio-ottelun eeppisessä lopputaistossa. Sitten tuli kesätauko ja jäimme miettimään, mitä Raato tekisi ilman Aukkoa.
Noh, ilmeisesti häviäisi koko ajan.
Raato sai syödä selätyksen Shemeikalta syyskuussa, menetti mestaruutensa Ukonselälle marraskuussa ja jäi nuolemaan näppejään myös ”Ukonsilmässä”. Raato sai sentään päätettyä vuotensa voitokkaasti. Kevät oli erittäin toimivaa aikaa, mutta syksyllä koko homma vedettiin läskiksi. Raadon mestaruuskauden päätös kietoutuu suoraan parjattuun Ukonsilmä-otteluun, joka missaa mitalipaikan vain vaivoin. En voi tietää, menikö joitain syksyn suunnitelmia uusiksi Maestron poistumisen myötä, mutta Raato olisi ansainnut kävellä Talvisotaan mestarina hyvin rakenneltuun yksilöotteluun viimeisten vuosien kovan työn tuloksena.
Olen avautunut ääniaalloilla aivan tarpeeksi Smooth & Stoned Connectionin hajoamisesta, joten tarjotaan tähän tiivistetty versio. Rakastan joukkuepainia, ja oli valtava sääli nähdä Suomen parhaan joukkueen hajoavan, etenkin kun hajoamisen syyt olivat niin saatanan geneerisiä!
Joukkuedivaria on paha rakentaa, kun kaikki joukkueet helvetti hajotetaan!
Ja mitä tästä hajoamisesta seurasi?
MAKE SMOOTH SIIRTYI TOISEEN JOUKKUEESEEN! EIKÄ JAMI AALTO HALUA KOSTOA TAI PAREMPAA SELITYSTÄ? AAARGH!
Niin, vaikka Aalto on jonkin näköisesti erokriisistä kärsinyt, niin Smoothin ja Aallon keskinäistä kähinää säästellään – tai säästeltiin – johonkin?
Kolmanneksi kipuaa Shemeikan identiteettikriisi, sekin syksyn satoa. Kevään tulikuumasta FCF:n pelastajasta tuli syksyllä kaamosmasennuksesta kärsivä naamioton persoona, jolle ei JOSTAIN SYYSTÄ anneta mestaruusottelua, vaan pööpöilee yhtäkkiä Jami Aallon kanssa. Tämä tuntuu pettymykseltä kevään jälkeen, jolloin Shemeikan kriisi naamion kanssa oli kiinnostavinta juonenkuljetusta pitkään aikaan. En voi haukkua Shemeikan kriisiä aivan liikaa, koska tunnen perskarvoissani, että tämä kuvio on menossa johonkin kevään aikana – toivottavasti.
Vuoden somepersoona
1. Jake Luupää
Kuva: Marko Simonen
2. Mahtava Perkules 3. Stark Adder
Jos joku kohotti osakkeitaan nimenomaan sometyöskentelyllään, niin se oli ehdottomasti Jake, Jake Luu-vitun-Pää. Aisaparinsa Teuvon ja PR-avustajansa Jazzmaster Jayn kanssa Luupää on ollut vastuussa aika lailla vuoden viihdyttävimmistä somevideoista ja promoista. Kohokohtana oli toki eeppinen Taru Street Fightin synnystä (josta lisää myöhemmin), mutta itse pitää nostaa esille haastattelut Jazzmaster Jayn kanssa. Huikeaa settiä läpi vuoden. Uskallan väittää, että pitkälti some-työnsä ansiosta Jake Luupää on noussut yhdeksi Suomen suosituimmista painijoista.
Mitalisijoille on pakko nostaa Mahtava Perkules, joka kantoi mikissä valtaosaa Mustan Aukon valloituskuviosta. Syksyn epätoivoiset hetket bäkkärillä ovat myös mainitsemisen arvoisia. Perkuleksen parasta tuotantoa oli kuitenkin kylmäävä manifesti ennen Omegan eliminaatio-ottelua. Pronssille nousee hallitseva Pohjoismaiden mestari Stark Adder. Adderin ehkä astetta puisempi ulostulo ei ehkä tuota parhaimpia promoja FCF:n sosiaaliseen mediaan, mutta omilla kanavillaan perämetsien metallisoturi tarjoaa mystisiä riittejä ja muuta meininkiä.
Vuoden promo/segmentti
1. Valentine iskee jälleen
Kuva: Marko Simonen
2. Taru Street Fightin synnystä 3. Septimuksen kastajaiset
Ei, Tiny Ironin se promo ei ole lähelläkään tätä listaa.
FCF:n painitapahtumissa on yleensä se paini onneksi pääosassa, mutta välillä on myös virkistävää nähdä pientä vuorosanojen vaihtoa FCF:n kehässä. Ja vaikka FCF:n pukuhuoneessa on ansioituneita mikkimiehiä ja -naisia, niin kukaan ei ole ottanut yleisöä samalla tavalla haltuun kuin Valentine. Niinpä Valentinen lokakuinen vuodatus Juhana Karhulalle ja samalla myös painikansalle oli vuoden paras segmentti suomalaisessa kehässä. Näin vaivatonta yleisön pyörittämistä pikkusormen ympärille ei ole hetkeen täällä Pohjolassa nähty. Samalla saatiin viralliseksi Karhulan kehäpaluu, eikä inistävää jäänyt.
Mitalisijoille päätyy eeppinen Taru Street Fightin Synnystä, joka tuotti ylläolevan gifin lisäksi lukuisat naurut. Juuri tämäntapainen ”DDT-meininki” luo sitä kuuluisaa hypeä etenkin kevyempiin ja humoristisimpiin Sideshow-tapahtumiin. Kolmanneksi kirii Septimuksen kastetilaisuus, jossa Strid pääsi tylyttämään mikin varressa erittäin toimivasti. Minkälainen hirviö haukkuu Kert Kukkia ”pieneksi virolaiseksi runkkariksi?” Noh, Salomon Strid tietenkin.
Vuoden juonikuvio
1. FCF vastaan Musta Aukko
Kuva: Marko Simonen
2. Karhula vs Valentine 3. Tamminen vs Pekko
Kyllä Suomessakin osataan luoda kiinnostavia tarinoita spandexeissa pyörivien puolialastomien kamppailijoiden ympärille!
Loppuvuodesta 2018 syntynyt ja FCF:n alkuvuotta hallinnut Musta Aukko -kuvio toi kovinkin Chikara-henkisen valloituskuvion myös kotimaan kehiin. Vaikka katalien konnien hallinta oli alkuvuodesta ehkä liiankin dominoivaa, niin tarina ja sen päätös toimittivat täysillä. Koko saagaan yhdistynyt Shemeikan kamppailu sisäisten demoniensa kanssa oli myös hieman epätavallista ja kokeilevaa, mutta juuri sen takia hienoa tarinankerrontaa. Kliimaksi oli onnistunut sekä tarinankerronnallisesti että kehätoiminnallisesti. Etenkin Shemeikka nousi aivan uudelle tasolle koko FCF:n sankarina kuvion myötä.
Mitalisijoille kiipeävät Karhulan ja Valentinen kolmannen kohtaamisen rakanetelu, joka tarjosi painikansalle Valentinen kylmäävän paluun, Vallun hienon promon, Karhulan odotetun kehäpaluun sekä hienon kohtaamisen vielä Talvisodassa. Kolmannelle sijalle yltää Tammisen ja Pekon lähes koko vuoden kestänyt välienselvittely, joka tuotti tasaisen tappavia keskikortin koitoksia läpi vuoden. Olisko feudi venynyt näinkin pitkälle, jos Starbuck ei olisi kaikonnut erinäisistä syistä ennen Pekko-feudin kulminaatiota, ken tietää.
Vuoden ottelu
1. Ender Kara vs. Viktor Tykki
Kuva: Marko Simonen
2. FCF vs. Musta Aukko 3. Salomon Strid vs. Stark Adder
Rima asetettiin liian korkealle jo heti vuoden alusta, eikä sitä kovasta yrityksestä huolimatta onnistuttu ylittämään.
Ender Kara ehti vakuuttaa monet jo pikavisiitillään viime vuoden Rumble-ottelussa, mutta itse en saanut vielä kokonaista kuvaa miehen taidoista muutamasta Jami Aallon kanssa vedetystä spotista. Tammikuussa tilanne oli kuitenkin toinen, kun Kara pääsi yksilöotteluun Viktor Tykkiä vastaan.
Ja voi pojat, mikä ottelu se olikaan.
Sata lasissa vedetty sprintti häikäisi jo ensi sekunneilla, kun Karan pelkkä heittäytyminen maahan lähti niin nopeasti ja intensiteetillä, että oksat pois. Tykki ei tosiaankaan ollut tässä mikään vapaamatkustaja, vaan dominoi ottelua erittäin vakuuttavasti. Karalta jäi muistiin vielä hieno 450 Splash ennen Tykin Niskalaukausta. Muistoista ei myöskään hetkessä katoa Karalle annetut mylvivät suosionosoitukset ottelun jälkeen. Uskomaton Daavidin ja Goljatin välinen koitos, joka sai välittömästi janoamaan Karan paluuta.
Muista otteluista on mainittava Omegan eliminaatio-ottelu, joka pituudestaan huolimatta oli rakennettu oivasti ja sisälsi aivan erinomaisen lopputaistelun. Ansaitsee myös paikkansa erittäin toimivana juonikuvion huipennuksena. Pronssia saa Adderin ja Stridin erinomainen tekninen kamppailu Talvisodasta, josta pidin huomattavasti enemmän kuin olisin etukäteen odottanut.
Vuoden tulokas
1. Nikita
Kuva: Marko Simonen
2. Pandora 3. Sonjay
Smarkside ei jaa Ludvigeissa vuoden tulokkaalle pystiä, mutta minä teen mitä huvittaa! MDK!
Kun kerta tänä vuonna tulokkaita on, niin niitä voi törkeästi asettaa jonkin näköiseen järjestykseen alle vuoden kokemuksella varustettuja painijoita, joilla on vyöllä otteluita 0–4 kappaletta.
Nikita pääsi tänä vuonna vaikuttamaan pariinkin otteeseen, pääasiassa Jessica Lovea vastaan. Pienikokoinen Nikita kerää kaikkien sympatiat kärsiessään kehässä niin brutaalin näköisesti. Myös kemiat Jessican kanssa klikkasivat erittäin hyvin. Eikä Nikita ole pelkkä heittopussi, vaan suorittaa muutamat lennokkaammat liikkeensä kohtuullisen puhtaasti. Jää nähtäväksi, mitä on luvassa vuodelle 2020, jos feudi Jessican kanssa ei enää jatku.
Kaksi muuta tulokasta olivat sitten hieman vähemmän esillä. Pandora vaikutti joukosta eniten hahmotyöskentelyllään mutta ei ainakaan vielä tehnyt kehädebyyttiään. Toki emme voi tietää pysyykö Pandora managerin lestissään. Promoista valitettavasti moni meni ohi korvien, kiitos Merihaan äänentoiston. Sonjay ei klikannut hahmollisesti tai yleisön kanssa vielä samalla tavalla kuin Nikita ja Pandora, mutta potentiaalia on. Kaikille kolmelle toivoo parasta mahdollista tulevaa vuotta.
Vuoden kehittynein
1. Toni Tamminen
Kuva: Marko Simonen
2. Jake Luupää 3. The SAN
Vuodenkehittyneimmän kisa on varmaan Ludvigeissakin ennätystiukka, sillä kisassa on oletettavasti ainakin neljä oikein tasaista kilpailijaa.
Minimaalisella erolla annan kunnian nyt Tammisen Tonille. Kun vielä vuonna 2018 odotettiin, missä vaiheessa Tamminen nousee koulutuserätovereidensa Shemeikan ja Tykin tasolle, niin viime vuonna saatiin vastauksia. Taitava supliikkimies alkoi myös kehässä lunastaa kovia puheitaan entistä kovemmilla kehäotteilla. Samalla arsenaali kehässä hioutui uomiinsa. Tänä vuonna Tamminen lunasti paikkansa selkeänä tulevien vuosien ykkösnimenä. Pekko-feudi tuotti hyviä otteluita, Viggen-ottelu oli suorastaan mainio eikä huonoja koitoksia nähty koko vuotena. Mikin varressa oltiin myös kohtuullisen liekeissä, kohokohtana tietysti osanotto Taruun Street Fightin Synnystä, mutta oli muutenkin itsevarma itsensä promossa kuin promossa.
Hopea ei ole suinkaan häpeä, sillä Jake Luupään kehitys on ollut myös päätä huimaavaa. Somepromoissa loistanut Luupää sai yleisön rakastamaan itseään ja nettosi siinä samassa hyviä otteluita tililleen. Jos Sem-ottelu oli esimakua, niin ensi vuonna Luupäätä saatetaan nähdä muuallakin kuin keskikortin otteluissa. Kolmanneksi kirii The SAN, jonka täyskäännöksen tehnyt hahmo toi myös uusia ulottuvuuksia esiin kehässä.
Vuoden hetki
1. Valentine palaa Suomeen
Kuva: Marko Simonen
2. Shemeikka kaataa Mustan Aukon 3. IONI nousee mestariksi
Mikään ei pysäyttänyt tänä vuonna niin paljon kuin Bonnie Tylerin ujeltamat ensisävelet. Lähes joka podcastissa ennakoitu mutta silti täysin puskista tullut Valentinen paluu oli se vuoden mark-out-hetki. Toivottavasti Valentine ei luiki aivan heti Ruotsiin, vaan ehtii painia Suomessakin aktiivisesti. Vesi nousee kielelle, kun ajattelee mitä koitoksia Valentinella voi olla edessään suomipainin seuraavaa sukupolvea vastaan.
Kaksi isoa voittoa saavat kunniamaininnat. Shemeikan ja IONIn vuoden isot voitot irrottivat Teatteri Forumista melkoiset mylvinnät. Heimon paluu tänne varmaan pääsisi, jos paikalla olisin ollut.
Vuoden vierailija
1. Ender Kara
Kuva: Rob Brazier
2. Viggen 3. Meiko Satomura
Kuten jo vuoden ottelun kohdalla todettua, avaustapahtumasta oli paha pistää paremmaksi. Ja tämä vielä vuotena, kun SLAM Wrestling lennätti Suomeen Meiko Satomuran!
Ender Kara jätti tosiaan lähtemättömän vaikutuksen yhden ottelun jälkeen. Atleettinen höyhensarjalainen on ladattu täyteen potentiaalia ja on valtava sääli, jos Kara ei pääse breikkaamaan esimerkiksi Englannissa tulevina vuosina. Huippuluokan ottelu Tykkiä vastaan sai koko Smarksiden Discordin seuraamaan Karan liikkeitä myös maailmalla. Harmillisesti emme tajunneet morjestaa miestä brittipainireissullamme, kun sattui samoissa tapahtumissa pyörimään crew-hommissa.
Mitalisijoille on nostettava Viggen sekä Meiko Satomura. Sähköinen Viggen hurmaa karismallaan joka kerta siunatessaan painikansaa läsnäolollaan, eikä tämäkään visiitti ollut poikkeus. Satomura oli psykoottista nähdä raumalaisen ostoskeskuksen katolla, vaikkakin vain nettilähetyksen välityksellä. Onhan Satomura kumminkin yksi maailman parhaista painijoista.
Vuoden tapahtuma
1. FCF Omega
Kuva: Timo Muilu
2. FCF Talvisota XIV 3. MA Wrestling Show Live (maaliskuu)
Vaihtelin muutamaankin otteeseen ensimmäisen ja toisen sijan haltijoita, mutta ratkaisu oli lopulta tehtävä. Kahden kovan kamppailusta ääneni kannistuu lopulta toukuisen Omegan kannalle. Omega oli aivan astetta tasaisempi tapahtuma kuin Talvisota ja sisälsi vuoden kovimman kuvion päätöksen. Vaikka Talvisodassa oli astetta useampia huippuotteluita, muutamat luovat kompastuskivet laskevat show’n juuri ja juuri Omegan alapuolelle. Joka tapauksessa kyseessä oli kaksi huippuluokan show’ta, jotka oli mahtavaa nähdä paikan päällä.
Pronssille yltää maaliskuun Wrestling Show Live, joka oli puhdasta Imperiumin vastaiskua alusta loppuun.
Vuoden leijona
1. Viktor Tykki
Kuva: Marko Simonen
2. Salomon Strid 3. Shemeikka
Pitääkseni leijona ja lammas -teeman hengissä käytän nyt vuoden suomalaisesta painijasta termiä Vuoden leijona.
Omasta mielestäni Viktor Tykki on ollut kovin kotimainen painija kalenterivuonna 2019. Huippuottelut Reimiä, Scotty Davisia ja Ender Karaa vastaan, suuri osa Omegassa ja yllätyskova joukkueottelu Teuvoa ja Mietoa vastaan olivat vain Tykin jäävuoren huippu. Lisäksi nähtiin syksyllä parit hyvät Sideshow-esiintymiset sekä toimiva SAN-kohtaaminen. Suomen oma Kevin Owens jauhaa mainiosti paskaa yleisölle, mutta odotan mielenkiinnolla, miten uusi, kiltimpi Tykki toimii tänä vuonna. Jos niin sanotusta kokonaispaketista jäi jotain uupumaan, niin todellinen killeripromo. Sen onneksi korvaa muuten karismaattinen meininki. Kehässä ei tänä vuonna Tykkiä parempaa suomalaista kotimaan kamaralla löytynyt.
Hopealle nousee Salomon Strid, jonka uusi vihaisempi asenne sai loistaa etenkin promottamisessa. Kehässä Strid oli myös erittäin varma suorittaja, vaikka täydelliset napakympit jäivät Talvisodan Adder-otteluun. Oikeastaan pidän Stridiä Suomen parhaana kokonaisvaltaisena painijana, jos Valentinea ei lasketa vielä mukaan. Kolmanneksi nostan viime vuoden Ludvig-voittaja Shemeikan, jonka erittäin vahvaa vuotta tahrasi lievästi loppuvuoden identiteettikriisi, vaikka kehässä olikin edelleen mahtava.
Bonus: Suomen Top 10 ottelua vuonna 2019
- Viktor Tykki vs. Ender Kara (FCF Sideshow New Year’s Edition, 4.1.)
- FCF vs. Musta Aukko – Omegan Eliminaatio-ottelu (FCF Omega, 25.5.)
- Salomon Strid (c) vs. Stark Adder – Frank Andersson Nordic Wrestling Championship (FCF Talvisota XIV, 7.12.)
- Vili Raato (c) vs. Shemeikka – FCF Championship (MA Wrestling Show Live! (23.3.)
- Valentine vs. Juhana ”King Kong” Karhula (FCF Talvisota XIV, 7.12.)
- Toni Tamminen vs. Viggen (FCF Omega, 25.5.)
- IONI & Shemeikka vs. Vili Raato & Heimo Ukonselkä (FCF Wrestling Show Live! 31.8.)
- Reimi vs. Viktor Tykki – Sisu8 Finaali (FCF Talvisota XIV, 7.12.)
- Scotty Davis vs. Viktor Tykki (SLAM Wrestle Aid, 29.6.)
- Stanislav van Dobroniak vs. Jake Luupää – Czech Hardcore Championship (FCF Sideshow, 7.9.)
No Comment