Kun kupla puhkeaa

Kun kymmenen vuotta sitten uusi painija tuli ohjelmistoon mukaan, hänen taustoistaan ei mainittu oikeastaan yhtään mitään. Esimerkiksi selostajat esittivät täysin tietämättömiä, vaikka kyseinen painija olisi niittänyt mainetta indy-tähtenä. Hyvä esimerkki tästä on CM Punk, joka debytoi WWE:ssä vuonna 2006. Monet tiesivät Punkin maineen ”pikkuliigoista”, mutta WWE ei puhunut asiasta vahingossakaan. CM Punk vaan oli pitkätukkainen streittari, joka oli eräänä päivänä poimittu palkkalistoille. Painijoita ilmestyi ikään kuin tyhjyydestä, eikä tilannetta kyseenalaistettu muiden kuin nettifanien keskuudessa.

Toista on tänä päivänä: WWE on puhkaissut oman kuplansa. Mietitäänpä vaikka kesän kuumimman nimen, Kevin Owensin, tapausta. NXT:n puolella hän aloitti vasta viime vuoden lopulla, ja Raw’ssa hän debytoi jo toukokuussa hyökkäämällä 15-kertaisen maailmanmestarin John Cenan kimppuun. Selostajat – ja Owens itse – ovat painottaneet, kuinka hän on 15 vuoden kehäveteraani, vaikka mies on ollut WWE:ssä vasta hetken aikaa. NXT:n puolella on myös näytetty kuvamateriaalia Owensin otteluista ennen WWE-sopimusta. Kymmenen vuotta sitten moinen ei olisi tullut kuuloonkaan.

Jo kymmenen vuotta sitten painijoiden ilmestyminen pelkästä tyhjyydestä aiheutti kritiikkiä tietyissä piireissä, mutta massoille meni läpi. Sittemmin maailma on muuttunut, ja WWE:n on täytynyt sopeutua muutokseen. Sosiaalisen median myötä tieto liikkuu nopeammin kuin koskaan, ja live-seurannat ovat arkipäivää. Salaisuuksia on vaikea säilyttää, koska myös kasuaalifanit seuraavat suosikkipainijoitaan Twitterissä ja Facebookissa tänä päivänä. Jo yksinkertainen Google-haku, jonka tekee kolmessa sekunnissa, kertoo kaiken painijan taustoista. Kymmenen vuotta sitten tämä murros oli jo alkanut internetin keskustelufoorumien myötä, mutta sosiaalisen median räjähdysmäinen suosio muutti tämän(kin) skenen lopullisesti viime vuosikymmenen loppupuolella.

Me pidempiaikaiset fanit muistamme nuo ajat. Sen vuoksi tuntuu edelleen aivan uskomattoman hienolta, kun WWE:n tuottamassa ohjelmassa kerrataan esimerkiksi Finn Bálorin saavutuksia Japanissa ja Euroopassa. WWE on ehkä joutunut muuttamaan lähestymistapaansa ainoastaan pakon edessä, mutta katsojana on turhaa keskittyä arvailemaan taustamotiiveja. Meidän hommamme on vain katsoa ja nauttia tuotteesta.

Seuraava askel tässä kehityksessä olisi se, että WWE alkaisi markkinoida itseään eräänlaisena ammattipainijoiden kattojärjestönä. Siis samaan tapaan kuin UFC:hen hakeutuvat lahjakkaimmat vapaaottelijat ja NHL:ään lahjakkaimmat jääkiekkoilijat. Suoraa yhtäläisyysviivaa ei kuitenkaan voida vetää. Showpaini on urheiluviihdettä, ei kilpaurheilua. Vaikka painija olisi kehässä kuinka taitava hyvänsä, niin kehäosaaminen on vain yksi palanen matkalla menestykseen. Ei voi olla niin, että jokaista painijaa kohdeltaisiin vakavasti otettavana urheilijana. Aina tullaan tarvitsemaan myös Adam Rosen ja Heath Slaterin kaltaisia hahmoja, joiden tehtävänä ei ole esittää mutrunaamaista vakavaa ottelijaa, vaan jotka viihdyttävät toisella tapaa.

Onkin utopistista ajatella, että jatkossa WWE keräisi rosteriinsa ainoastaan parhaimmat painijat. Painijan hyvyyttä tai huonoutta kun ei määritellä pelkästään sillä, kuinka monta näyttävää jalkalukkoa pystyy suorittamaan. Palapelissä on monta osaa. Siltikin toivon, että markkinoinnissa otettaisiin askeleita mainitsemaani suuntaan. Markkinointi ”showpainin NHL:nä” tekisi koko lajista suuremman tuntuisen.