SubTV muistoissain

Melkein 39 astetta kuumetta. Huono olo. Herään sängystä hikisenä, enkä enää saa unta. Mitähän televisiosta tulee?

Eletään alkukesää 2005. Dave Batista seisoo kehässä mestaruusvyö olkapäällään ja juttelee toiselle mestarille. Batista ehdottaa, että pistetään vyöt yhteen ja katsotaan, kumpi on oikeasti parempi – tänä iltana, tämän yleisön edessä. Selostajien mielestä se on mahtavin asia ikinä, mutta minä en tiedä, keitä herrat edes ovat. Yleisön mylvinnästä ja selostajien hypestä päätellen se on kuitenkin iso juttu. Sitten kaiken pilaa niljakas Eric Bischoff, joka ilmoittaa, ettei unelmaottelu tule tapahtumaan. Pettymys valtaa jokaisen – minutkin, vaikken hetki sitten ymmärtänyt mistään mitään. Loppujakso on hämärän peitossa, ja jossakin vaiheessa uni taisi voittaa, mutta kipinä oli syttynyt.

Myöhemmin heinäkuussa samana vuonna sattumanvarainen kanavasurffailu johdattaa minut jälleen SubTV:n ääreen. Matt Hardy palaa WWE:hen. En tiedä, kuka hän on, mutta huomaan sen intensiteetin, jolla hän Edgeä hakkaa. Tämähän on tunteisiin vetoavaa kamaa!

Pohjatietoni lajista ennen näitä hetkiä olivat käytännössä samat kuin kenellä tahansa, joka ei ole wrestlingiin tutustunut. Isoja öljyttyjä miehiä vähissä vaatteissa suorittamassa toisilleen väkivaltaisia tekoja. Se, millä tavalla lajia tuntematta koin tuntemuksia ilkeää toimitusjohtaja Bischoffia tai Matt Hardyä ja Edgeä kohtaan, avasi silmäni. Kyse on jostain paljon isommasta: tarinasta.

Kotipaikkakunnallani ei ollut koskaan samanlaista SmackDown-skeneä kuin suuremmissa kaupungeissa ihan siitäkin syystä, että digitaalinen televisio tuli paikkakunnalleni vasta vuonna 2004. Joitakin yksittäisiä faneja kyllä oli, mutta miksikään ilmiöksi laji ei koskaan päässyt muodostumaan. Mutta mennään ajassa eteenpäin. Jossakin vaiheessa syksyä 2005 olin ruvennut katsomaan niin Raw’ta kuin SmackDownia, vakituisen satunnaisesti. Olin hyvin tietoinen lajin käsikirjoitetusta luonteesta. Sitten ilmoille iskee pommi: Eddie Guerrero on kuollut. Aluksi en saattanut uskoa sitä todeksi. Eihän tämä… tämähän on ihan käsikirjoitettua… ei se oikeasti voi. Kyllä se vaan valitettavasti voi. Eddien kuolema oli todellinen takaisku faneille ja fanikunnalle. Vaikka seuraajakunta oli paikkakunnallani pieni, Eddien kuolema puhutti. Nekin vähäiset fanit, jotka lajia avoimesti seurasivat, kätkivät fanituksensa eivätkä halunneet tulla yhdistetyksi lajiin enää. Itse jatkoin katsomista, entistä valistuneempana.

Siirrytään taas muutama kuukausi eteenpäin: vuosi on vaihtunut ja New Year’s Revolution on juuri käyty. WWE:llä on uusi, ylimielinen mestari. Edge ja Lita pelaavat käsittämättömän hyvin yhteen, ja Edge saa vastaansa John Cenan. Jos olin vielä puoli vuotta aikaisemmin satunnainen katsoja, Edgen ja Cenan kuvio sai minusta viimeistään täysipäiväisen fanin, eikä into laantunut kuvion jälkeenkään. Tuli ECW:n uusi tuleminen ja D-Generation X:n paluu. Taaskaan en tiennyt, että mikä ihmeen DX, mutta jos se on selostajien mielestä kova juttu, niin sen on pakko olla. Vaikka vuoden 2006 DX:ää parjattiin ja parjataan edelleen, minä nautin siitä aivan suunnattomasti, ja tästä kuuluu todella iso kiitos SubTV:n suomentajille, keitä ikinä olettekaan. Dick Ebersolin kääntäminen Jorma Uotiseksi oli todella nerokas veto. Toinen mainio käännös oli “Extremely Crappy Wrestling” eli “Erittäin Curjat Weijarit”. Käännöksiin mahtuu paljon hyvää ja paljon huonoa, mutta sen jäljet näkyvät nykyisessäkin kotimaisessa painipuheessa pyykkinarujen ja häkkihelvettien muodossa. Harvempi tosin käyttää “kuristusjunttaa” tai “hautakivi-iskua” muuten kuin vitsillä.

Vaikka lähes kaikki ymmärtävät englantia nykyään, käännökset auttoivat varmasti porukkaa lajin ääreen. Nykytilanteesta en tiedä. Olisiko suomennoksista apua uusien fanien houkutteluun? Eurosportilla näkyy vielä jonkin verran WWE:n (ja nykyään myös TNA:n) ohjelmistoa suomeksi selostettuna, mutta melko harvalta loppujen lopuksi Eurosport löytyy. Nykytekniikalla tekstitysten lisääminen esimerkiksi WWE Networkin ohjelmistoon ei olisi homma eikä mikään, mutta käännöksiin uppoaa myös rahaa ja työtunteja, eikä tässä taloustilanteessa WWE:n kannata maksaa työstä näin marginaalisen kohderyhmän eteen latiakaan, vaikka sitä kautta saattaisikin saada uusia katsojia tuotteen ääreen.

Oma viaton mark-aikani päättyi siihen, kun SubTV lopetti painin näyttämisen. Chris Jerichon paluu on niiltä ajoilta viimeinen muistoni. Samalla tv-kanava köyhdytti myös fanikulttuurin lähes olemattomiin. Onneksi internetistä löytyi kuitenkin vielä löyhiä (ja vähän tiiviimpiäkin) yhteisöjä, jotka pitivät kulttuuria hengissä. Tietoisuus lajista on kuitenkin pikkuhiljaa taas kasvamassa, eikä enää ole uutinen, että FCF näkyy edustettuna mediassa. Olisiko nyt uuden renessanssin aika?