UutisetWWE

Timo-Tuomas törmäsi WWE-painija Xavier Woodsiin baarissa Töölössä: ”Herra oli kauhean kohtelias” – Rowan puolestaan lähti Nosturiin keikalle

WWE:n eilisen Helsingin-tapahtuman viralliset jatkot olivat yökerho Apollossa, mutta painijat lähtivät omille teilleen.

Sen sai huomata myös showpainifani Timo-Tuomas Suosalo, joka löysi Töölössä sijaitsevasta Bar Fellowsista mielenkiintoisen asiakkaan: The New Day -ryhmän jäsenen Xavier Woodsin.

– Kävin vaihtamassa nopeasti muutamat sanat, kiittelemässä esityksestä ja ottamassa kuvat, Suosalo kertoo Smarksidelle.

Sen enempää Suosalo ei raaskinut Woodsia häiritä, sillä painijalla oli juttu kesken oman porukkansa kanssa.

– Xavierilla asuu amerikkalaisia tuttuja nykyisin Suomessa, ja hän oli heidän kanssaan istumassa iltaa. Muita painijoita siellä ei ollut, Suosalo selittää.

Suosalon mukaan Woodsin seurue ei ollut uskoa häntä suomalaiseksi, koska Suosalo oli tullut tervehtimään Woodsia niin rohkeasti.

– Se oli varmaan se suurin keskustelun aihe. Xavierista jäi kuitenkin sellainen kuva, että hän tuntui aivan vilpittömän ystävälliseltä ja mukavalta sen sijaan, että olisi ikään kuin ollut tekemässä työtään.

– Herra oli kauhean kohtelias, Suosalo lisää.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suosalo kohtasi WWE-painijan, sillä WWE Live oli ylipäänsä ensimmäinen kerta, kun Suosalo näki WWE:n tapahtuman paikan päällä.

– Show oli mainio ja sai täysin turistina mukaan tulleet kaverini kiinnostumaan painista, Suosalo hehkuttaa.

Xavier Woodsin lisäksi ainakin Rowan oli todistetusti lähtenyt Helsingin yöhön WWE-tapahtuman jälkeen.

Eikä se, mihin Rowan päätyi, tule välttämättä järin suurena yllätyksenä. Rowanin kohde oli nimittäin Nosturi, jossa oli metallimusiikkiyhtye Wintersunin keikka:

 

View this post on Instagram

 

Look at who I ran into last night at @wintersunofficial @danielfreyberg !! Epic Show ??

A post shared by ROWAN (@erickredbeard) on


Seuraa Smarksidea ja showpainia Facebookissa, Instragramissa, Twitchissä ja Twitterissä.

Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

Viisi pointtia: WWE Live in Helsinki (2019)

Next post

Kuollut: Silver King (1968–2019) – Meksikolaisen tähden elämä päättyi karmaisevalla tavalla

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *