1998ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Bash at the Beach 1998

Päivämäärä: 12.7.1998

Sijainti: San Diego, Kalifornia (Cox Arena)

Yleisömäärä: 10 095

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Heti alkuun täytyy sanoa asiasta, joka on häirinnyt oikeastaan jokaisen vuoden 1998 WCW-ppv:n kohdalla, mutta en ole koskaan muistanut mainita. WCW:n ppv:eiden alkuvideot ovat olleet aivan järkyttävää paskaa koko vuoden ’98 ajan. En tajua, mistä se johtuu, koska firma on kyllä osannut tehdä vaikuttavia ja tyylikkäitä alkuvideoita (tyyliin Starrcade ’97), mutta nämä kaikki ovat olleet aivan hirveää roskaa ilman mitään ideaa tai edes yritystä käyttää uutta teknologiaa jotenkin järkevästi hyödyksi. Ei paranna katselufiilistä yhtään se, että jo alkuvideoonkin käytetty aika on selvästi jossain parin minuutin luokassa. No, tätäkin jo vuodesta ’94 asti WCW:n ppv-kalenteriin kuulunutta ppv:tä, jossa nähtiin kaksi vuotta aikaisemmin legendaarisen nWo:n debyytti, selostamassa olivat Bobby, Mike ja Tony.

Raven’s Rules Match

Saturn vs. Raven

Tämän feudin saattoi nähdä olevan tulossa jo kuukausien ajan. Jo Slamboreessa, jossa Goldbergin oli alun perin tarkoitus puolustaa US Heavyweight -vyötään Gauntlet Matchissa Flockia vastaan, päätti Saturn, ettei kenenkään muun Flockista kuulu osallistua otteluun ja otti itselleen yksinoikeuden otella Goldbergia vastaan tuona iltana. Tämän jälkeen Saturn alkoi koko ajan vain erkaantua enemmän Flockista yksinäisenä sutena, ja lopullinen päätös tälle erkaantumiselle tapahtui The Great American Bashissa. Tuolloin Saturn hävisi ottelun Flockia piinannutta Kanyonia vastaan, ja seurauksena Raven päätti antaa turpasaunan Saturnille. Saturn ei kuitenkaan ideasta tykännyt, ja hän erosi virallisesti Flockista pieksemällä kaikki hänen kimppuun hyökänneet Flock-jäsenet. Ravenilla oli siis varsin hyvä syy päästä tekemään nyt selvää entisestä alaisestaan, joka omasta mielestään oli yhdenvertainen Flock-johtaja Ravenin ohella.

Tältä ottelulta jopa odotin ihan jonkun verran, mutta ei tämä kaikkia odotuksia täyttänyt. Ei sillä, että ottelu olisi huono ollut, mutta paljon parempaankin olisi voitu pystyä. Nyt ongelmaksi muodostui tuttuun WCW-tyyliin turha ylibuukkaus, joka esti painijoita pääsemästä kunnolla edes vauhtiin ja esittämään taitojaan. Niin kauan kun Saturnin ja Ravenin annettiin pätkiä toisiaan HC-ottelussa, oli ottelu oikein viihdyttävä. Harmi vain, että se sitten loppujen lopuksi jäi vaisuhkoksi. Silti ihan ok alku, kiitos Ravenin ja Saturnin yrittämisen. Ensi kerralla sitten ilman mitään lisäsotkuja, jooko?

* * ½

Singles Match

Kidman vs. Juventud Guerrera

Sitten varsin mielenkiintoiseen otteluun, joka oli samalla Kidmanin ensimmäinen 1 vs. 1 -ottelu ppv:ssä. Siihen Slamboreen Battle Royaliin Billy oli osallistunut, mutta muuten jostain ihmeen syystä miestä oli tähän asti pidetty vain ringsidellä ppv:issä. Tv-ohjelmien puolella Kidmanilla ja oikeastaan koko Flockilla oli kuitenkin ollut jo pitkään kiivas feud menossa Juventud Guerreran kanssa. Juventud oli menestyksellään ärsyttänyt Flockia jo pitkään, eikä tilannetta parantanut mm. se, kuinka The Juice voitti edellisessä kuussa The Great American Bashissa kolme kertaa hänen kokoisensa Reesen. Nyt oli Kidmanin vuoro yrittää Juventudin päihittämistä.

Ja näin illan huippukohta koitti jo toisen ottelun kohdalla. Se oli samalla sekä hyvä että huono asia. Hyvä siltä kannalta, että olihan tämä oikeasti virkistävää, erittäin vauhdikasta ja tosi näyttävän näköistä cruiserweight-painia, jota on aina ilo katsoa. Huono siltä kannalta, että ei tämä kuitenkaan niiiin erityinen tai muutenkaan huippuottelu ollut. Ajallisestikin tämä jai vajaaksi, ja olen ymmärtänyt, että tämä kaksikko on tv-show’issa vetänyt vielä asteen parempia otteluita. Harmi, ettei ppv:ssä voitu sitten sitä huippuottelua tarjota. No, oli tämäkin oikein hyvä. Lisää tätä.

* * * ½

Singles Match

Stevie Ray vs. Chavo Guerrero Jr.

Chavo Jr. oli siis tosiaankin menettänyt järkensä pahan kerran sen jälkeen, kun hän sai liikaa Uncle Eddien pompottelusta. Ensin Chavito ”napsahti” ja alkoi tämän jälkeen vuorostaan piinata setäänsä mitä hullummilla tempuilla. Lopulta Chavo kohtasi Eddien ensimmäisen kerran TGAB:ssa. Nyt tämä setänsä kohtelun takia epävakaaksi muuttunut Guerrero kohtaisi setänsä myöhemmin illalla toisen kerran, mutta jostain syystä hän tahtoi sitä ennen otella vielä Harlem Heatin Stevie Rayta vastaan. Syytä Chavon oikkuihin saattoivat kaikki vain arvailla.

Seuraava Chavon oikku olikin sitten se, että tämä ”ottelu” ei ollut oikeasti mikään kunnollinen ottelu edes. Tämä nimittäin loppui ennen kuin oikeastaan edes alkoikaan, mutta puolia tähteä on minun annettava ihan vain Chavon loistavasta roolinsa vetämisestä, mihin liittyy myös tämän ”kamppailun” hauska lopetus. Chavito vaikutti todella näillä kaikilla tempuillaan henkisesti erittäin epävakaalta.

½

Hair vs. Hair Match

Chavo Guerrero Jr. vs. Eddie Guerrero

Ja siis edellisen ottelun jälkimainingeista päästiin siihen, että Chavo tahtoi otella saman tien myös Eddietä vastaan. Eddie oli saapunut ringsidelle seuraamaan Chavon ja Stevie Rayn ottelua, eikä ollenkaan tykännyt siitä, kuinka siitä ei muodostunutkaan tappelua, jossa Stevie Ray olisi pehmittänyt Chavon hänelle valmiiksi. Sen sijaan Chavo oli täysissä sielun ja ruumiin… no, ainakin ruumiin voimissa ja valmis kohtaamaan setänsä ottelussa, jossa oli tällä kertaa kova panos. Eddien ja Chavon feud oli edennyt siis jo niin rajuksi, että he kohtasivat toisensa lucha-perinteessä hyvin nöyryyttävänä pidetyssä Hair vs. Hair Matchissa, jossa häviäjä joutuisi ajamaan hiuksensa pois. Eddie ei edelleenkään ollut kovin innokas kohtaamaan veljenpoikaansa painiottelussa – varsinkaan, kun tästä oli paljastunut Eddien kohtelun takia kunnon sekopää.

Aluksi tämä ottelu vaikutti jo oikein lupaavalta, ja meno näytti siltä, että nyt Eddie ja Chavo yltäisivät sille tasolle, johon he eivät jostain syystä The Great American Bashissa päässeet. Sitten kuitenkin homma muuttui taas vaisummaksi, ja viimeiset minuutit sekä erityisesti huono lopetus pilasivat taas fiiliksen, ja tämäkin ottelu jäi ”vain” hyväksi. Pitää siis muistaa, että kun nämä kaksi Guerreroa pistää vastakkain, kyllä he nyt tuntuvat yltävän vähintäänkin hyvään otteluun, mutta jostain syystä taaskaan ei nähty sitä huippuottelua, mitä pitäisi voida olettaa Guerrerojen taistelulta. Ehkä Chavo ja Eddie eivät sitten vain pysty siihen keskenään. Tiedä häntä. Ottelun jälkimeiningit olivat kultaa.

* * *

Singles Match

Disco Inferno vs. Konnan

Tämä oli tapahtuman special added bonus extra hypehype match, jonka buukkaamisen syitä voinemme kaikki vain pelolla arvailla. On oikeastaan surullista huomata, kuinka täysin WCW oli jo tässä vaiheessa kussut tämän nWo Wolfpack-kuvionkin. Wolfpack oli toinen kahdesta asiasta, josta tämä sandiegolainen yleisö edes innostui (Goldbergin ollessa se toinen), mutta juonikuviollisesti tämä susilauma oli kyllä jäänyt täysin paikalle. nWo vs. nWo -kuvio ei taatusti ole se maailmaamullistava idea, mutta hyvin bookattuna se olisi voinut toimia edes väliaikaisena aseena WWF:ää vastaan. Nyt backstage-politikoinnin takia koko feud nWo:iden välillä tuntui olevan jo lähes tulkoon haudattu, ja molemmat nWo:t olivat siirtyneet omiin tylsiin kuvioihinsa. Kaiken maailman Nash vs. Hoganithan olisivat isoja ennennäkemättömiä otteluita, mutta ei niitä voi bookata, kun kumpikaan ei suostu häviämään. Jeesus, että vihaan WCW:tä tietyissä asioissa. Ainiin, Nash oli muuten tämän ppv:n aikana vielä Tag Team -mestari Stingin kanssa, mutta se ei kiinnosta ketään – ainakaan bookkausporukassa.

Ja sitten tämän avautumisen jälkeen otteluun, joka oli jopa puolitoista kertaa Stevie Ray vs. Chavo Guerreron pituinen. Tässä tosin nähtiin jopa hiukan painia, ja Inferno näytti pari ihan kivaa liikettäkin. Erehdyin jo odottamaan, että tästä olisi pyöräytetty joku ok alakortin ottelu, mutta ei. Sitten päästettiin vauhtiin ringsidellä olleet Lex Luger ja Kevin Nash, ja homma loppui ennen kuin kunnolla alkoikaan. Yksi tähti Infernon yrityksestä ja hienoista tanssiliikkeistä.

*

Singles Match

The Giant vs. Kevin Greene

Sanoinko äsken jotain nWo:iden omista tylsistä juonikuvioista? Tässä onkin oikein malliesimerkki siitä. Kesä oli saapunut WCW:hen jälleen kerran, ja sehän tiesi sitä, että vanha kunnon NFL-pelaaja Kevin Greene kaivettiin jälleen jostain naftaliinista heilumaan WCW:n kehään. Syytä en tiedä, enkä oikeastaan tahdo edes arvailla. Alun perin tämän iki-ihanan facen piti kohdata Goldbergin kanssa Giant ja Curt Hennig joukkueottelussa, mutta homma muuttui erään pienen mestaruusvoiton jälkeen. Siitä myöhemmin lisää. Joukkueottelun sijaan saimmekin kaksi singles-ottelua, joista tämä on ensimmäinen.

Vaikka ottelun juonikuvio (jos semmoista edes oli) ei minua voisi vähempää kiinnostaakaan, täytyy minun myöntää, että tämä ottelu jopa yllätti minut hieman positiivisesti. Nyt täytyy kuitenkin huomioida, että kyseessä on uransa heikoimmassa vaiheessa pyörivän Giantin ja non wrestler -Greenen ottelu, ja suhteuttaa tämä kehu siihen. Kyseessä ei ole siis hyvä ottelu, mutta siedettävä silti. Odotin nimittäin tältä ihan täyttä roskaa, mutta sen sijaan tässä nähtiin jopa pari ihan kivaa liikettä ja hetkittäin muutenkin katseltavaa menoa. Alun rasittavien pakoiluiden ja turhan pyörinnän jälkeen tämä ei edes ärsyttänyt hirveästi, ja otteluun saatiin puhdas lopetuskin. Silti, olihan tämä aikamoisen heikko ottelu, mutta olisi voinut olla paljon pahempi vielä.

* ½

WCW Cruiserweight Championship

Chris Jericho (c) vs. Rey Mysterio Jr.

Jos nWo:t loistivat tylsyydellään, cruiserweight-divisioona jaksoi piristää minua vielä juonikuvioillaan. Chris Jericho oli siis jälleen CW-mestari, mutta hänen mestaruusvoittonsa TGAB:ssa Malenkoa vastaan oli tapahtunut varsin halpamaisesti. Niinpä Malenko ei ollut todellakaan lopettanut taistelua Jerichoa vastaan, ja miesten piti kohdata BATB:ssa ehkäpä vihdoin siinä viimeisessä ottelussa. Ottelussa oli kuitenkin yksi ehto: sitä ei käytäisi, jos jompi kumpi kaksikosta hyökkäisi toisen kimppuun fyysisesti ennen BATBia. Kaikki menikin hyvin niin kauan, kunnes Chris Jericho alkoi todella loukkaavasti halventaa Malenkon kuollutta isää, ja tätä Dean ei sietänyt, vaan pieksi Jerichon niin pahasti kuin pystyi. Tämän seurauksena ottelu peruttiin ja Malenko hyllytettiin, mutta Jericho saapui silti BATBiin paikalle promoamaan loistavuudestaan. Tämän keskeytti J.J. Dillion ehdottaen, että Jericho ei pettäisi fanejaan, vaan kohtaisi erään paikallisen painijan, joka ei ollut paininut puoleen vuoteen. Nauraen Jericho suostui haasteeseen, mutta nauru hyytyi, kun hänelle paljastui, että tämä ”paikallinen sankari” oli Rey Mysterio Jr, jonka Jericho oli lähettänyt sairaslomalle puoli vuotta aikaisemmin!

Rey teki siis paluunsa tässä ottelussa, ja harmillisesti Mysterio Jr. ei kyllä tuntunut vieläkään olevan täydessä kunnossa. Kyseessä saattoi toki olla vain ring rustia, mutta ikävästi Mysterio Jr. tässäkin ottelussa botchasi pari spottia. Muuten tämä ottelu oli kyllä vauhdikasta menoa, mutta en minä tätä erityisen hyväksi otteluksi voi sanoa, koska tämä jäi aivan kesken. Harmittaa pirusti, koska nämä kaksi yltäisivät vastakkain aivan huippuotteluihin, ja odotin tältä jo kunnon show stealeria, mutta sitten tämä bookattiin todella laimeasti ja lopetettiin aivan kesken. Plussaa täytyy antaa siitä, kuinka hyvin Mysterio myi jalkaansa ottelun ajan. Silti ei tämä ihan hyvää parempi ollut epäonnistuneiden spottien ja kehnon bookkauksen takia.

* * ½

WCW Television Championship

Booker T (c) vs. Bret Hart

En oikeastaan tiedä, kuinka voisin järkevästi ilmaista pöyristykseni siitä, että vajaa vuosi aikaisemmin Bret Hart paini WWF:ssä ME-otteluita ja piti harteillaan firman suurinta vyötä, ja nyt hän oli siirtynyt WCW:hen päästäkseen ottelemaan ppv:ssä firman kolmanneksi suurimmasta singles-vyöstä. Oikeasti. Tähän olimme tulleet. Sen sijaan, että Bret Hart oltaisiin pidetty overina ja yleisön sytyttävänä facena, käännettiin hänet täysin järjettömällä syyllä heeliksi, liitettiin nWo:hon ja pilattiin mahdollisuus esimerkiksi siihen suureen Bret Hart vs. Hollywood Hogan -otteluun. En jaksa tästä enempää, pääni räjähtää. Hart oli siis piinannut erityisesti Chris Benoit’ta jo koko tämän Best of 7 Seriesin ajan, koska tahtoi tämän liittyvän nWo:hon. Oman osansa Hartin hyökkäyksistä oli myös saanut kuitenkin Booker T, joka voitti TGAB:ssa TV-mestaruuden jälleen itselleen, ja niinpä Hart päätti nyt sitten nöyryyttää Booker T:tä ja voittaa TV-mestaruuden tältä.

En tiedä, oliko tämä ottelu oikeasti hyvä vai oliko tämä mielestäni hyvä vain sen takia, että tahdoin tämän niin kovasti olevan hyvä. Olipa asia sitten niin tai näin, mutta varmaan minun pitäisi koittaa kaikkien muidenkin otteluiden kohdalla väkisin nauttimista, jos se onnistuu yhtä hyvin kuin tämän ottelun osalta. Minä nimittäin tykkäsin tästä ottelusta laadullisesti. Ei tämä nyt Bookerin paras ottelu tältä vuodelta ollut, mutta Booker on koko vuoden esittänyt tasaisesti hyviä otteita TV-divisioonassa, ja ei se Bret edelleenkään mikään säkki kehässä ollut, vaikka parhaat vuodet ehkä olivat jo takana. Lopputuloksena oli siis hyvä, yksinkertainen ja oikein toimiva kamppailu TV-mestaruudesta, jossa lähinnä harmitti lopetus. Ei mitään erikoista, mutta peruspaini toimii. Näitä soisi olevan WCW-ppv:issä enemmän.

* * *

WCW World Heavyweight Championship

Goldberg (c) vs. Curt Hennig

Noniin, nyt en ainakaan voi valittaa, että ppv:n päämestaruusottelussa pyörisi vanhat naamat, kun kumpikaan ei ole koskaan aikaisemmin otellut WCW:n ppv:ssä päämestaruusottelussa. Se on hyvä puoli tässä asiassa. Huono puoli on taas se, että uusi naama mestaruuskuvioissa on Goldberg. Toki on hienoa, että WCW on vihdoin saanut rakenneltua aivan oman tähden ja tuonut ME-kuvioihin pitkästä aikaa täysin tuoreen nimen, mutta kun ei Goldbergiltä ilmeisesti voida odottaa mitään kunnon otteluita (ainakaan nyt WHC-vaiheessa enää), niin hyöty jää aika pieneksi. Curt Hennig ja Goldberghän ovat feudanneet jo parin kuukauden ajan, ja alun perin miesten piti kohdata TGAB:ssa US-mestaruusottelussa, mutta tuolloin Hennig esitti loukkaantunutta ja pisti Wolfpack-Konnanin ottelemaan Goldbergia vastaan. Goldberg squashasi Konnanin, ja ottelun jälkeen Hennig ja Rude kääntyivät Konnania vastaan liittyen nWo Hollywoodiin. Nyt kun Goldberg oli ppv:tä edeltäneessä Nitrossa voittanut WHC-mestaruuden Hollywood Hoganilta jättiyleisön edessä, Hennigillä oli mahdollisuus voittaa firman isoin vyö…

…Ainakin periaatteessa. Harmi, että Goldbergin ura oli edennyt nyt siihen vaiheeseen, että tätä oli suojeltava niin tehokkaasti, ettei Goldberg voinut ainakaan Hennigin tasoisia vastustajia vastaan otella enää ollenkaan tasaisia otteluita. Vielä Spring Stampedessa (ja vähän Slamboreessakin) Goldberg ja Saturn ottelivat ihan tasaiset ja hyvät (erityisesti SS:n) ottelut, mutta nyt semmoinen oli täysin mennyttä aikaa. Lyhyesti voitaneen sanoa, että ottelu oli siis lyhyt. Kai tämä sitten jonkinlaista päämestaruuden arvon nostamista on, en tiedä. Plussaa täytyy antaa ensinnäkin siitä, että yleisö oli kyllä taas aivan hulluna mukana tässä ottelussa ja toiseksi siitä, että Curt Hennig näytti kyllä tekevän töitä niin paljon kuin pystyi. Tämän enempää ei pystynyt. Hennigille siis kiitokset.

* ½

Tag Team Match

Hollywood Hogan & Dennis Rodman vs. Diamond Dallas Page & Karl Malone

Oi kyllä, Hogan menetti mestaruutensa, mutta se ei estä häntä olemasta silti ppv:n Main Eventissä. En oikeastaan tahdo edes puhua tämän ottelun taustatarinasta, koska se ei kiinnosta minua yhtään. WCW oli tuonut siis taas kontroversiaalisen koripallopelaajan Dennis Rodmanin kuvioihin (tasan vuosi sitten Rodman ja Hogan kohtasivat ME:ssä Giantin ja Lugerin), ja nyt mukana oli myös toinen koripallo”legenda” Karl ”Mailman” Malone. Syynä tähän oli tasan ja ainoastaan se, että WCW yritti tälläkin tempulla epätoivoisesti hakea mainstream-median huomiota, jota WWF oli onnistunut saavuttamaan Mike Tyson -kuviollaan. Voitaneen kertoa, että tuo yritys epäonnistui tietenkin täysin. Siitä huolimatta Tony Schiavone hehkutti ainakin kaksikymmentäkolme kertaa, kuinka jokainen tiedotusväline tulisi seuraavana päivänä puhumaan vain ja ainoastaan WCW:n Bash At The Beachista. Surkeaa jopa Schiavonen tasolta. Ilmeisesti WCW oli vihdoin ja viimein alkanut kehitellä jonkinlaista feudia siis DDP:n ja Hoganin välille, vaikka se juna ajoi ohi jo vuonna ’97, ja kun Pagella ja Mailmanilla oli osuutta Hoganin mestaruustappioon edellisessä Nitrossa, oli kaikki valmiudet tälle mahtavalle ME:lle kasassa.

Harmi vain, että pahinta tässä ottelussa ei ollut sen taustatarina tai idioottimainen yritys kerätä mediahuomiota. Ei, pahinta oli se, kuinka tämä ottelu buukattiin. On hankala ymmärtää, että kun kortissa on Chavo-Eddie, Mysterio-Jericho, Guerrera-Kidman tai vaikka Booker-Hart -tasoisia otteluita, joille olisi voitu jokaiselle antaa huoletta vähintään viisi minuuttia lisäaikaa, niin WCW päättää olla tekemättä näin ja tekee tästä lähes 25 minuuttisen ottelun. Siis mitä helvettiä? WCW antoi lähemmäs puoli tuntia ottelulle, jossa paini kaksi koripallopelaajaa, vanha kunnon Hogan ja tässä tapauksessa kyseenalaista kunniaa porukan taitavimpana nauttiva DDP. Ottelu itsessäänhän oli ennen kaikkea tylsä. Se tuntui kestävän jumalattoman pitkään ja toisti koko ajan samaa yksinkertaista kaavaa, koska ei näistä neljästä mihinkään muuhunkaan ollut. Plussaa täytyy antaa siitä, että tätä ottelua ei oltu pilattu ylibuukkauksella, vaan tämä oli jopa liiallisuuksiin asti perinteinen joukkueottelu. Tähän oltaisiin jotain sekaantumisen tuomaa piristystä tarvittukin. Malliesimerkki ottelusta, joka ei ollut ärsyttävällä tavalla surkea, vaan pelkästään mitäänsanomaton ja tylsä.

*


Bash At The Beachissa nähtiin yksi alle yhden tähden ottelu, kaksi yhden tähden ottelua ja kaksi *½-ottelua. Kolmeen tähteen ylsi jopa kolme ottelua, joista yksi pääsi jopa yli sen. Jos Kidman ja Juventud Guerrera eivät olisi tarjonneet sitä viihdyttävää ja vauhdikasta CW-ottelua ja Chris Jericho sekä Chavo Guerrero eivät olisi loistaneet esiintymisellään, olisi tämä ollut jo surkea ppv. Nyt nuo muutamat valopilkut ja pari hyvää ottelua (ja lisäksi ne pari ihan hyvää) pelastivat vielä homman niin, että tätä voi kutsua Kehnoksi. Ei voi kuin itkeä ja miettiä, kuinka vuoden alussa WCW tarjosi parempia ppv:itä kuin yksikään vuoden ’97 ppv, kunnes taso tippui huhtikuussa ja on laskenut sen jälkeen kuin lehmänhäntä. Paljoa ei toivottavasti tästä enää alaspäin voida tulla, mutta käsitykseni mukaan pohja on yhä saavuttamatta. Kunpa nyt edes tuota alakorttia ruvettaisiin taas buukkaamaan paremmin, niin voisin antaa anteeksi ME-puolen täydelliset aivopierut.

Wikipedia: WCW Bash at the Beach 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 5.2.2011

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF King of the Ring 1998

Next post

Arvio: WWF Fully Loaded - In Your House 23

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.