1997ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Road Wild 1997

Sijainti: Sturgis, Etelä-Dakota (Sturgis Motorcycle Rally)

Päivämäärä: 9.8.1997

Yleisömäärä: 6 500

Katso tapahtuma WWE Networkista!

Sturgis Motorcycle Rally on elokuisin järjestettävä todella suuri moottoripyöräilytapahtuma, jonka aikana WCW järjesti PPV:itä vuodesta 1996 lähtien. Alkuun tapahtuman nimi oli Hog Wild, mutta vuodesta 1997 eteen päin PPV tunnettiin nimellä Road Wild; syynä tähän oli Harley-Davidson Motor Company ja kiista tavaramerkkiasioista. Niinpä ulkosalle rakennetun tapahtumapaikan ympärille kokoontui tuhansia ihmisiä prätkineen pöristelemään ja katsomaan miehistä viihdettä: wrestlingiä. Tästä tulikin sitten vuosittainen perinne vuosien 1996–1999 välisenä aikana. Vuoden 1997 Road Wildin lähtökohdat olivat hyvin mielenkiintoiset, koska reilun vuoden vanha new World order oli kokenut pahimman iskunsa pitkään aikaan menettäen World Heavyweight -mestaruutensa, ja jos nWo ei saisi sitä tässä tapahtumassa takaisin, katoaisi koko ryhmä pysyvästi. Lisää tästä tarinasta kuitenkin vasta pääottelun ohella. Selostajinamme taas Bobby ”The Brain” Heenan, ”The American Dream” Dusty Rhodes ja Tony Schiavone (sekä ”The Professor” Mike Tenay cruiserweight-otteluiden aikana).

Tag Team Match

Buff Bagwell & Scott Norton vs. Harlem Heat

Show’n ensimmäistä matsia ei olisi varmaan paljon oudommin voitu valita. Kyseessä oli kahden pahisjoukkueen kohtaaminen: ainoana varsinaisena tarinana se, että Bagwell ja Norton edustivat nWo:ta ja Harlem Heat WCW:tä. Aluksi ymmärsin selostajien puheesta (ja siitä, että he laskivat koko ajan sitä, montako illan WCW vs. nWo -ottelua WCW oli voittanut ja kuinka monta nWo), että jokainen illan WCW vs. nWo -ottelu on ratkaisevassa roolissa siinä, joutuuko nWo hajoamaan. Lopulta paljastui, että näin ei kuitenkaan ollut, jolloin tämän ottelun pointti katosi täysin. Kunhan huvikseen ottelivat tuodakseen omalle joukolleen kunniaa.

Eikä kyllä ottelun taso todellakaan paikannut tarinan puutetta. Bagwellia ei ollut näkynyt PPV:issä vuoden alun jälkeen, ja vaikka kaveri ihan vakuuttava esiintyjä on, ei hän kummoisia otteita tässä ottelussa tarjonnut: muutos nuoresta ja nopeasta Marcus Alexander Bagwellista lihaskimppu-Bagwelliksi alkoi olla jo aika hyvässä vaiheessa. Ilta ei myöskään ollut Harlem Heatin vahvimpia. Kyllä kaikki ihan katsottaviin otteisiin kykenivät, ja pari oikein komeaakin liikettä nähtiin. Ei tässä kuitenkaan mitenkään kunnollista tarinaa ollut eikä tilannetta parantanut se, että Miss Jacquelyn saapui kesken ottelun kannustamaan Harlem Heatia ja häiritsemään nWo-kaksikkoa. Sister Sherri oli siis saanut kenkää Harlem Heatin managerin roolista, ja tässä Jacquelyn debytoi sitten veljesten uutena managerina. Loppukin oli vähän laimea (samoin kuin yleisö koko ottelun ajan), joten eipä tästä nyt erityisen kummoinen maku jäänyt suuhun. Valjua, katsottavaa mutta mitäänsanomatonta joukkuepainia.

Arvosana: * ½

Mexican Death Match

Konnan vs. Rey Mysterio, Jr.

rw1

Tällä kertaa ”death match” tarkoitti vielä vähemmän kuin vaikkapa Benoit’n ja Mengin otteluissa. Eipä tässä kai sääntöjä liiemmin ollut, vaikkei sekään kummemmin mitenkään näkynyt. Tämä oli siis illan toinen nWo vs. WCW -ottelu, mutta tällä nyt oli jo jotain taustaakin. Konnan oli siis liittynyt hieman aikaisemmin pahamaineiseen new World orderiin, mikä oli WCW:n meksikolaispainijoiden (etunenässä Rey Mysterion) mielestä verrattavissa itsensä ja koko lucha libre -perinteen myymiseen pois. Konnan oli asiasta hyvin eri mieltä, ja ennen PPV:tä näillä kahdella olikin ollut paha kärhämä pystyssä. Tuossa Konnan oli onnistunut tuhoamaan Mysterion jalan niin pahasti, että oli jopa epäselvää, pystyykö Mysterio painimaan ottelussa kunnolla – jos ollenkaan.

Vanhoja kunnon lucha-perinteitä kunnioittaen ei Reyllä tuntunut kuitenkaan olevan jalkansa kanssa ottelun alussa (selostajien hehkutuksesta huolimatta) mitään hätää, vaan hyppypapu pomppi ja iski voltteja sun muita lennokkaita liikkeitä Konnanille minkä kerkesi. Hyvä niin: nuo lennokkaat liikkeet herättivät kunnolla yleisön, joka oli jo melkein ensimmäisen ottelun aikana nukahtanut. Muutenkin Mysterio teki paljon työtä ottelussa ensin juuri vauhdikkaalla liikkumisellaan ja sen jälkeen varsin onnistuneella myymisellään, kun Konnan alkoi kurittaa rajusti Mysterion heikkoa jalkaa niin paljon, että jopa lucha-painijan oli pakko sitä myydä. Suuri kiitos kuuluu siis nimenomaan Reylle ja varsin onnistuneelle buukkaukselle, että tästä kuoriutui oikein mukava ottelu esiin. Silti Konnanin ollessa kehissä ei mitään huippumatseja ollut luvassa, joten ei tämä mitenkään erityisen hieno koitos ollut. Kuitenkin keskivertoa selkeästi parempi, hyvä ottelu, jossa oli hieno tarina ja onnistunut lopetus.

Arvosana: * * *

Tag Team Elimination Match

Jeff Jarrett & Dean Malenko vs. Chris Benoit & Steve McMichael

Jeff Jarrett oli tässä ottelussa tyylipuhdas pahis, ja tähän oli varsin selvä syy: mies oli edellisessä PPV:ssä varastanut voiton Steve McMichaelia vastaan varastaen samalla tämän vaimon Debra McMichaelin! Debra oli todellakin hylännyt aviomiehensä ja sen sijaan hypännyt alhaisen United States -mestari Jarrettin käsivarteen. Tämä olikin uusin käänne Jarrettin ja McMichaelin pitkässä vihanpidossa, jonka seurauksena miehet ottelivat jälleen toisiaan vastaan. Onneksi tällä kertaa tukena olivat painitaiturit Benoit ja Malenko. Niin, ja otteluhan oli tosiaan eliminaatiomatsi, eli joukkueen molemmat osapuolet piti saada selätettyä tai laitettua luovuttamaan.

Tämän ottelun suunnittelulle pitää kyllä nostaa hattua: siinä oli piilotettu täydellisesti Jarrettin ja McMichaelin heikot puolet ja sen sijaan korostettu näiden miesten niitä harvoja hyviä puolia. Pääosan ottelusta kehässä painivat Benoit ja Malenko (Jarrett meni heti alkukähinän jälkeen vaihtoon eikä tahtonut sieltä kehään ollenkaan), paitsi että McMichael kävi aina välillä kehässä iskemällä Malenkolle oikeasti vakuuttavia liikkeitä. Kerrankin McMichael näytti hyvältä, vaikka tämän takia mitään yhtenäistä Benoit’n ja Malenkon hienoa painia ei nähty (ja muutenkin Malenko oli lähinnä turpaanottajan roolissa, eikä ottelulla aikaakaan ollut edes kymmentä minuuttia). Joka tapauksessa Malenko ja Benoit kyllä tiesivät, mitä kehässä tehdä. Lisäksi Jarrettin lyhyt mutta hyvin merkittävä hetki kehässä oli todella hyvin buukattu. Yleisökin eli tunnelmassa hyvin mukana. Kaikin puolin ottelu oli yllättävän kivaa katsottavaa, vaikkei tämä tosiaan mikään huippupainiottelu ollut, mutta hauska koitos kuitenkin. Parasta Jarrettin ja McMichaelin feudissa.

Arvosana: * * *

WCW Cruiserweight Championship

Chris Jericho vs. Alex Wright (c)

rw2

Seuraavaksi illan ensimmäinen mestaruusottelu. Vielä edellisen kuukauden Bash at the Beachissa Cruiserweight-mestarina oli ollut Jericho, joka oli riistänyt vyön sen pitkäaikaiselta omistajalta Syxxiltä. Nyt kuitenkin oli jälleen tapahtunut mestarinvaihdos: nimittäin vuonna 1994 WCW:ssä debytoinut saksalaispainija ”Das Wunderkid” Alex Wright (joka sai muutaman kuukauden ajan kovaakin nostetta mutta tippui sitten pariksi vuodeksi lähinnä jobber-asemaan) oli palannut rytinällä! Ennen niin kohtelias nuorukainen oli omaksunut uuden, egomaanisen ja raukkamaisen asenteen, johon kuului myös tarve tanssia jatkuvasti todella typerännäköisesti varsinkin sisääntulossaan. Ei kai kuulosta Disco Infernolta? Joka tapauksessa tuon asenteen ansiosta Wright oli onnistunut Nitrossa ryöväämään Cruiserweight-mestaruuden Jericholta, joka lähti Road Wildiin hakemaan sitä takaisin.

Tämä oli kahden edellisen ottelun tavoin mukava, hyvä ja viihdyttävä koitos, mutta ei edelleenkään mikään pankinräjäyttäjä. Olen lukenut paljonkin hyvää Wrightin painitaidoista, mutta itse en ole koskaan aikaisemmin kaverin uraa seurannut yhtään, eikä nyt tämä hahmo ainakaan sitä parasta Wrightia tuonut esille. Miehen tuntui täytyvän keskittyä turhankin paljon Jerichon pakoiluun ja show’n vetämiseen painimisen sijaan. Jericho sen sijaan esitti totuttuun tapaansa jälleen hienoja otteita, ja kyllä myös Wright omalla tavallaan ihan viihdyttävä tapaus oli. Silti tämä cruiserweight-divisioonan isoimpien korstojen kohtaaminen ei nyt ihan divarinsa huipputasoon yltänyt. Jotenkin vähän kankeaa eikä niin onnistunutta painia, että olisi mitenkään erityisen mieleenpainava ottelu. Saattoi olla Wrightilla ainakin mukana vähän puhdasta jännitystäkin tässä ottelussa. Hyvä ottelu joka tapauksessa, muttei sen enempää.

Arvosana: * * *

Singles Match

Syxx vs. Ric Flair

Illan kolmas WCW vs. nWo -ottelu, jossa ei tässäkään mitään hirveän erikoista tarinaa ollut takana. Four Horsemen nyt ei vain ollut ikinä perustanut new World orderista (ja tilanne oli taas vaihteeksi vain pahenemaan päin), ja Flair oli aikaisemminkin jo tämän vuoden aikana kärhämöinyt varsinkin Outsidersin kanssa. Tapahtumaa edeltävässä Nitrossa nWo oli piessyt Flairin sen verran pahasti, ettei 13-kertainen maailmanmestari ollut otteluun tullessa 100-prosenttisessa kunnossa.

Syxx oli siis noussut cruiserweight-kuvioista haastamaan jo firman suurimman legendan, ja onnistui näyttämään ihan hyvältä tässä ottelussa. Tästä toki kiitosta paljon jälleen Flairille, joka veti roolinsa kaikin puolin tässä ottelussa taas todella onnistuneesti. Mies ei enää ollut huippuvuosiensa tasolla painitaidon osalta, mutta paikkasi sitä sitten muulla esiintymisellään ja karismallaan. Kokonaisuutena tämäkin ottelu jätti monien edellisten tapaan varsin hyvän maun suuhun, vaikkei mitään kauhean erikoista tarjonnutkaan. Edellinen ottelu oli hyvä juuri painillisen antinsa osalta, kun taas tämä saa kiitosta enemmän juuri kaksikon karismasta. Ja olipa tällä onnistunut lopetuskin.

Arvosana: * * *

Singles Match

Curt Hennig vs. Diamond Dallas Page

rw3

Bash at the Beachissa Curt Hennig (eli Mr. Perfect) teki siis kehädebyyttinsä WCW:ssä saapumalla Diamond Dallas Pagen yllätysjoukkuepariksi ottelussa Randy Savagea ja Scott Hallia vastaan. Ottelun lopussa kuitenkin DDP tiputti vahingossa kehästä Hennigin yrittämänsä Hallin sijaan, mistä Hennig raivostui DDP:lle jättäen tämän yksin taistelemaan nWo:ta vastaan loppuottelun katsellen itse tilannetta kehän laidalta. Tätä tilannetta miehet puivat useaan otteeseen PPV:n jälkeen, ja sitä puimista jatkettiin myös Road Wildissä singles-ottelun muodossa. Hennig oli myös viime aikoina alkanut liikkua Four Horsemen -porukassa (ja häntä veikkailtiin ryhmän neljänneksi jäseneksi), mutta mitään varmaa ei Hennig ollut asiasta vielä kommentoinut.

Jälleen yksi hyvä ottelu, mutta ei kuitenkaan sen enempää. Jotkut voivat pitää tätä parempanakin, mutta minusta ongelmaksi muodostuu jo yksin se, ettei ottelu kestänyt kymmentäkään minuuttia. Joka tapauksessa yleisö oli hyvin mukana, Hennig ja DDP molemmat olivat loistavia esiintyjiä ja varsinkin Hennig kehässä (edelleenkin) oikein taitava kaveri. Silti ottelu ei mitenkään huipputasolle yltänyt juuri sen takia, että tämä tuntui vähän turhan lyhyeltä, ja matsissa edettiin turhan nopeasti jo loppuratkaisuihin (jotka olivat kyllä kiinnostavaa seurattavaa), kun alkuvaiheen rakentelua olisi voitu vielä jatkaa ihan hyvin. Joka tapauksessa kaikin puolin mukavaa, viihdyttävää menoa kehässä. Hyvää myymistä, ja nähtiinpä ottelussa myös tuohon aikaan suhteellisen harvinainen ja varsin näyttävä bleidaaminen! Tämän kaksikon kohtaamisia katselisi mielellään enemmänkin.

Arvosana: * * *

Singles Match

Randy Savage vs. The Giant

Illan neljäs WCW vs. nWo -ottelu, jolla ei tälläkään kovin kummoista tarinaa ollut. Giant oli Lugerin (ja Stingin, joka ei kuitenkaan WCW:tä edustanut eikä juonikuvioiden mukaan edes virallisesti ollut WCW:hen yhteydessä minkäänlaisella sopimuksella) lisäksi WCW:n puolelta niitä suurimpia nimiä, ja Savage taas nWo:n eliittiä. Niin, WCW:ssä tosiaan oli talenttia vaikka millä mittaa, ja silti promootio panosti eniten Lex Luger, Giantiin, Randy Savageen ja Hulk Hoganiin.

Täytyy myöntää, että minä yllätyin tämän ottelun tasosta, koska en tältä oikeastaan mitään odottanut. Giant ei WCW:ssä ikinä oikeastaan kummemmin minua ainakaan napannut, ja Savage alkoi tässä vaiheessa uraansa olla jo vähän turhan vanha (vaikka hienoon feudiin DDP:n kanssa pystyikin). Niinpä Savagestakaan ei todellakaan ollut Giantin kantajaksi, mutta buukkaustiimi olikin päättänyt tehdä järkevän vedon ja pitää tämän ottelun hyvin lyhyenä. Siinä ajassa kumpikaan kaksikosta ei ehtinyt toistaa itseään, ottelu eteni järkevästi ja näimme ihan onnistuneet loppukamppailutkin sekä kivan päätöksen. Turhaa ylibuukkaamistakaan ei ollut tähän sotkettu. Olihan tämä silti painillisesti todella valju ottelu, mutta kun yleisö oli hyvin mukana ja buukkaus toimi, oli tämä ihan katsottava ottelu. Ei kuitenkaan sen enempää – se vaatisi jo sitä, että ottelun painipuolestakin olisi voinut jotenkin vakavasti puhua.

Arvosana: * *

WCW World Tag Team Championship

The Steiner Brothers vs. The Outsiders (c)

Illan toiseksi viimeinen WCW vs. nWo -ottelu, ja tällä olikin sitten sitä taustaa vaikka kaikkien muiden otteluiden edestä. Steiner Brothers oli ollut WCW:n puolen kuumin, kovin ja merkittävin joukkue koko nWo-tarinan ajan. Outsiders taas oli pitänyt WCW:n joukkuevöitä hallussaan käytännössä yhtäjaksoisesti (lukuun ottamatta paria temppuilua, joissa vyöt on palautettu Outsidersille takaisin joltain muulta joukkueelta) aina vuoden 1996 syksystä lähtien. Steinerien ja Outsidersin kunnollinen kohtaaminen lykkääntyi ensin pitkään Steinerien loukkaantumisten takia, kunnes lopulta joukkueet kohtasivat Souled Out -tapahtumassa. Tuossa ottelussa veljekset veivät vyöt Outsidersilta, mutta ne riistettiin heiltä pois, koska ottelun päättänyt tuomari Randy Anderson ei ollut tuossa tapahtumassa virallinen tuomari. Tuon jälkeen jälleen ensin loukkaantumiset ja sitten muut esteet venyttivät kliimaksia aina Road Wildiin asti. Nyt kuitenkin molemmat joukkueet olivat samaan aikaan kehässä, ja (varsinkin kaikkien smarkkien) mielestä nyt oli aika antaa vyöt pois jollekin muulle joukkueelle, eli Steiner Brothersille (joiden managerina muuten toimi nWo:sta WCW:n puolelle hiljattain hypännyt ”Million Dollar Man” Ted DiBiase).

Otteluhan oli oikein hyvä kohtaaminen (kuten ties monta muutakin ottelua tässä tapahtumassa oli ollut), mutta tämäkään ei silti yltänyt mihinkään erityisen kovaan menoon, jonka olisi voinut palkita vaikkapa edes sillä kolmen ja puolen tähden arvosanalla. Tähän tosin vaikuttaa paljolti varsinkin se, että ottelun lopetus imi lujaa. Se oli todella laimea ja vaisu ratkaisu päättää tämä ottelu, mutta mitä muuta enää tässä vaiheessa nWo-kuviolta saattoi odottaa? No, itse en kyllä ole ainakaan tässä vaiheessa vielä niin pahasti korviani myöten täynnä new World orderia kuin jotkut muut. Muuten ottelu oli klassinen ”hyvät vastaan pahat” -matsi. Kaikki neljä kyllä tiesi, miten viihdyttävä semmoinen painitaan, ja lopputuloskin oli sen mukainen. Scott oli suurimman osan ajasta Outsidersin pieksettävänä, mutta hoiti tuon roolin hyvin, ja miehen jatkuva kamppailu päästäkseen vaihtoon oli sen verran hyvin toteutettu, että ansaitsee mainintaa. Ei silti ikävä kyllä mitään sen kummempaa.

Arvosana: * * *

WCW World Heavyweight Championship

Hollywood Hogan vs. Lex Luger (c)

rw4

Voi kyllä, vuosi aikaisemmin Hollywood Hogan voitti Hog Wildissa WCW:n mestaruuden The Giantilta, minkä jälkeen nWo spreijasi vyöhön new World orderin logon. Tämän jälkeen Hogan oli ylväästi (ja vähemmän ylväästi) kantanut mestaruutta ja puolustanut sitä niin harvoin kuin mahdollista – silloinkin huijaten. Road Wildia edeltävässä Nitrossa tapahtui kuitenkin jotain järkyttävää: WCW:n supertähti Lex Luger voitti mestaruusvyön shokeeraavasti Hoganilta, pesi nWo:n logon pois vyöstä ja saapui tähän PPV:hen ensimmäisenä WCW:n puolen päämestarina nWo:n syntymisen jälkeen! WCW oli todellakin etulyöntiasemassa saavuttaessa tähän PPV:hen, ja new World orderin hajoaminen oli äärimmäisen lähellä: jos Hogan ei voittaisi vyötään takaisin, olisi nWo historiaa.

Oli todellakin aika jännää ja hienoa nähdä joku muu kantamassa WCW:n vyötä välillä Hoganin sijaan. Vaikka se joku sitten olikin Lex Luger. No, siitä ei sen enempää. Muutenhan tämä ottelu oli aika lailla semmoinen kuin mitä voi odottaa Hoganin ja Lugerin kohtaamiselta vuoden 1997 PPV:ssä: kankeaa ja mitäänsanomatonta tappelua. Pääasiassa näin, mutta jotenkin tämä kaksikko näytti kuitenkin tässä ottelussa yrittävän normaalia enemmän, ja muutamia ihan jännittäviäkin hetkiä ottelussa nähtiin. Jonkinlaista rakennettakin ottelulle kai haettiin, mutta se kyllä hajosi sitten ottelun liialliseen pituuteen. Lopullisen niitin ottelulle antoi lopun idioottimaisuus: kehään saapui neljä nWo-tyyppiä, jotka Luger pieksi itsekseen pois, eikä tuomari kokenut tämän häirinnän olevan diskauksen arvoista. Varsinainen lopetus tuli kuitenkin jopa hieman puun takaa jättäen ainakin minut hämilleni tilanteesta (kunnes sitten luin asioiden todellisen laidan), mikä oli jopa ihan hyvä asia tässä tapauksessa. No, joka tapauksessa ei tämä ollut niin karmea kuin vaikka Piper vs. Hogan SuperBrawlissa, koska jonkin verran yritystä ja paljon tunnelmaa oli kuitenkin mukana. WCW oli jälleen pääsemässä uhkaavasti vaisujen pääotteluiden putkeen…

Arvosana: * ½

Olipas show. Periaatteessa kai PPV:n, joka ei tarjoa yhtään yli kolmen tähden ottelua (mutta pari sen alle), pitäisi olla kehno, mutta tavallaan tämä jätti kuitenkin ihan hyvän maun suuhun. Tapahtuman keskikortti oli hyvin tasaisen viihdyttävä: PPV tarjosi melkein perä jälkeen kuusi aika lailla samantasoisen hyvää ja viihdyttävää ottelua, joista yksikään ei kuitenkaan ollut mikään pankinräjäyttäjä. Lisäksi tuon kuuden ottelun putken katkaissut Giant vs. Savage oli niin hyvä kuin pystyi olemaan. Joka tapauksessa kyllä tämä alle keskiarvon menee, koska suurin osa muista WCW:nkin PPV:istä oli tänä vuonna ollut varsin hyvätasoisia tarjoten ainakin osassa tapahtumaansa sen verran parempaa menoa, että Road Wild niiden taakse jää. Ok tapahtuma, josta ei minulle jäänyt huonoa fiilistä varmaan senkään takia, ettei nWo-homma vielä ollut minun silmissä mennyt täysin yli. Jos näin olisi ollut, olisi tämä PPV:kin ollut varmaan mielestäni kehnompi – juuri parin viimeisen ottelun osalta.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 8.8.2010.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: NXT TakeOver: Brooklyn

Next post

Arvio: ECW Hardcore Heaven 1997

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.