2001ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Superbrawl: Revenge 2001

Päivämäärä: 18.2.2001

Sijainti: Nashville, Tennessee

Yleisömäärä: 4 395

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


SuperBrawl oli WCW:n perinteisimpiä ppv:itä. Samalla se oli Starrcaden, Great American Bashin ja Halloween Havocin ohella WCW:n vuoden suurimpia ppv:itä. Tämä jostain syystä kummallisella Revenge-lisänimellä rankaistu ppv oli jo kaikkien aikojen 11. helmikuussa järjestetty SuperBrawl – ja samalla viimeinen. WCW oli entistä pahemmin kuoleman kielissä, mutta puhun siitä lisää seuraavassa kuussa koitavan viimeisen ppv:n arvostelun kohdalla. Buukkaustiimin vihoviimeinen yritys uuden nWo:n (tai uuden ihmelääkkeen) keksimiseksi oli luoda tammikuussa nähdyn Sinin pohjalta taas uusi hallitseva heel-porukka. Sen nimi oli Magnificent Seven, ja sen johtotähtinä toimivat päämestari Scott Steiner, Jeff Jarrett ja Road Warrior Animal, jotka aloittivat yhteistyönsä Sinin Main Eventissä. Seuraavassa Nitrossa paljastui, että kuukausien ajan face-roolia vetänyt ja Steineria vastaan taistellut Ric Flair olikin oikeasti Steinerin puolella, ja hänestä tuli Magnificent Sevenin johtaja. Näiden lisäksi tähän mahtavaan seitsikkoon kuuluivat Lex Luger, Buff Bagwell ja WCW-paluunsa tehnyt Rick Steiner. Yhdessä he yrittivät dominoida koko WCW:tä, ja tämä kuvio näkyisi monissa tämänkin ppv:n otteluissa. Selostajinamme Fat-Tony ja Scumbag-Scott.

WCW Cruiserweight Title Shot

Evan Karagias vs. Jamie Knoble vs. Kaz Hayashi vs. Yang vs. Shannon Moore vs. Shane Helms

WCW:n CW-divisioona oli löytänyt pari kuukautta sitten takaisin asemansa illan openereissa ja myös parhaiden otteluiden tarjoajana. Se on niin erinomainen juttu tässä WCW:n loppukuukausien meiningissä, etten jaksa edes kauheasti kitistä siitä, että jotain vaihtelua näihin ppv-otteluiden kohtaamiseen voisi kehitellä. Tämä oli nyt neljän ppv:n sisällä kolmas kerta, kun nämä kuusi miestä ottelevat samassa ottelussa. Tällä kertaa ei tosin ollut kyse 2 vs. 2 vs. 2 -ottelusta, vaan ihan rehellisestä kuuden miehen eliminointiottelusta, jossa viimeinen pystyyn jäänyt voittaisi ottelun ja pääsisi ottelemaan CW-mestaruudesta seuraavassa ppv:ssä. Alun perin tämän ottelun kuudes osanottaja piti olla Billy Kidman, mutta Magnificent Sevenin bodyguard Animal tuhosi Chavo Guerrero Jr:n pyynnöstä Kidmanin kilpailukyvyttömäksi.

Tämä ottelu on laadultaan todella kaksijakoinen. Ottelusta löytyy paljon tosi hyvää mutta paljon myös hämmästyttävää kuraa. Hyvät puolet olivat ensinnäkin siinä, että kerrankin CW-ottelu sai ppv:ssä tarpeeksi aikaa. Tämä kesti lähes 20 minuuttia. Toiseksikin ottelun hienointa antia olivat aivan mahtavat spottailut. Erityisesti Jamie Knoble (ottelun suurin tähti), Shane Helms ja Kaz Hayashi olivat aivan hitonmoisessa liekeissä ja tarjoilivat yleisön hämmästeltäväksi älyttömän hienoja high flying -loikkia ja myös monenlaisia heittoja kehässä. Erityisesti Knoblen German Suplexit olivat sairaan hienoja. Lisäksi ottelun kahden viimeisen painijan lopputaistelu oli hienoa katsottavaa. Sitten taas toisaalta ottelussa oli muutamia todella sekavia ja ihan amatöörimäisen painin näköistä meininkiä. Evan Karagias ja Yang olivat selvästi nousseet väärällä jalalla ylös: kaverit botchailivat enemmän kuin saivat tehtyä liikkeitä kunnolla. Ensimmäisten eliminointien kohdalla nähty heidän kikkailunsa oli todella säälittävää. Samoin kolmen viimeisen painijan välinen taistelu oli todella sekavaa ja vaivaannuttavan näköistä. Jos huonot puolet olisivat jääneet pois, tämä olisi ollut varmasit neljän tähden huippuottelu. Nyt homma jää ikävä kyllä heikkouksiensa takia ”vain” hyväksi, mikä on WCW:n ppv-ottelulta edelleenkin hienosti.

* * * 

Singles Match

The Wall vs. Hugh Morrus

Misfits In Action on nyt lopullisesti historiaa. Porukan viimeiset jäsenet olivat General Rection (Hugh Morrus), Corporal Cajun (Lash LeRoux) ja Sgt. A-Wall (The Wall). Lopulta myös The Wall sai MIA-porukasta tarpeekseen, ja kääntyi jengin johtajaa entistä US-mestaria Rectionia vastaan. Tämän seurauksena oli useita kovia yhteenottoja. Lopulta Rection luopui hienosta nimestään ja palasi takaisin vanhaksi kunnon hieman mielenvikaiseksi Hugh Morrukseksi. Ja Morrus oli täynnä kostonhimoa. Hän tahtoi kostaa Wallille koko Misfits In Actionin hajoamisen.

Tämä ei itse asiassa ollut ollenkaan niin huono kuin olisi voinut luulla. Itse asiassa tässä oli samanlaista henkeä kuin Sinissä nähdyssä Vito vs. Renossa. Kun vastakkain laitetaan kaksi täysin keskinkertaista brawlaajaa, he voivat saada aikaan jopa hieman paremman ottelun kuin jotain oikeasti hyvää painijaa vastaan. Tämä johtuu tietenkin siitä, ettei näiden keskinkertaisten brawlaajien tyylit klikkaa hyvien painijoiden kanssa. Kaikki EWR:ää pelanneet tietävätkin tietenkin tällaiset faktat. Tässäkin ottelussa nähtiin ensin oikeasti pirun vakuuttavan näköistä teräsportailla telomista, ja sen jälkeen oli tarjolla Wallin täräyttämä hienoin Big Boot kuukausiin ja hiton vakuuttava ison miehen tekemä Guillotine Leg Drop. Lopuksi nähtiin vielä Morruksin tutut hienot Moonsaultit. Jotkut voivat toki itkeä joistain pienistä botcheista tässä ottelussa, mutta minusta tämä oli käytännössä ihan vain sopiva ”kiva brawlaus” -uusinta Sinin Reno vs. Vitosta vain eri painijoilla.

* * 

WCW Tag Team Championship

Natural Born Thrillers (c) vs. Natural Born Thrillers

Kauanpa sitä olikin odottaminen, että Natural Born Thrillers hajoaisi osiin. Hajoaminen sai alkunsa tietenkin siitä, kun Chuck Palumbon ja Sean O’Hairen uusjoukkue voitti mestaruudet Sinissä. Aikaisemminhan NBT:n jäsenistä joukkueina olivat esiintyneet vain Shawn Stasiak & Chuck Palumbo (alias Perfect Event) ja Sean O’Haire & Mark Jindrak. Sinissä joukkueen muodostivatkin O’Haire ja Palumbo, koska NBT:n yhteistyön ansiosta porukka sai päättää juuri ennen mestaruusottelua, ketkä kaksi heistä osallistuisivat otteluun, ja he päättivät yllättää mestarit DDP:n ja Nashin uudella kaksikolla. Taktiikka toimi hyvin ottelussa, mutta pian sen jälkeen alkoi katkeruus. Jindrak ja Stasiak oli sitä mieltä, että Palumbo ja O’Haire eivät olleet yhtään sen enemmän mestaruuden arvoisia kuin hekään, mutta silti heidän mielestään heidät oli unohdettu kokonaan. Niinpä Jindrak ja Stasiak päättivät ottaa huomion väkisin takaisin kääntymällä entisiä joukkuekavereitaan vastaan. Seurauksena oli monia fyysisiä yhteenottoja ja Jindrak & Stasiak -kaksikon pitämiä halpamaisia promoja.

Tämä oli yllättävän kivaa joukkuepainia, kun ottaa huomioon, että kaikki osallistujat olivat debytoineet WCW:ssä vasta edellisenä vuonna. Oikeastaan kaikki neljä esittivät yllättävänkin vakuuttavia otteita, mutta ehkä kaikkein kovin oli silti oma suosikkini Sean O’Haire. Ei tätä voi toki sanoa miksikään erityisen hyväksi joukkueotteluksi, koska kyllä tässä nelikon painissa on vielä sellaisia ongelmia myös perustasolla, että mihinkään mainittavan hienoihin otteisiin ei ylletä. Jotta päästäisiin kolmeen tähteen tai sitä korkeammalle, pitäisi olla enemmän oikeasti mainittavan hienoja painiotteita ja säväyttäviä hetkiä. Toisaalta tämä oli juuri niin hyvä kuin vain näiltä neljältä saattaa edes toivoa. Toimi siis roolissaan hienosti. Täytyy myös kehua sitä, kuinka hyvin yleisö oli O’Hairen ja Palumbon joukkueen takana.

* * ½ 

WCW Cruiserweight Championship

Chavo Guerrero Jr. (c) vs. Rey Mysterio Jr.

Illan openerissa ratkaistiin se, kuka pääsee ottelemaan CW-mestaruudesta WCW:n maaliskuisessa ppv:ssä Greedissä, mutta vielä pitäisi saada ratkaisu siihen, kuka poistuu SuperBrawlista tuon vyön kanssa. Hallitseva mestari Chavo Guerrero Jr. sai haastajakseen moninkertaisen CW-mestarin Rey Mysterio Jr:n, joka tahtoi päättää pitkän mestaruudettoman taukonsa ja samalla osoittaa Chavolle, kumpi heistä on todella parempi meksikolaispainija. Ppv:tä edeltävässä Nitrossa Mysterio oli naamioitunut maskipäiseksi meksikolaispainijaksi ja ottanut tuossa asussa yllätysvoiton Chavosta. Knoppitieto: Mysterion edellisestä ppv-tason singles-ottelusta oli aikaa lähes kaksi vuotta. Edellinen käytiin Spring Stampede 1999:ssä vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun hän oli hävinnyt maskinsa.

Ensin itsestäänselvyydet pois alta: tietenkin tämä oli illan paras ottelu ja todella lähellä huippuottelutasoa. Whatin arvosteluistakin tuttu taistelupari Chavo ja Rey ovat molemmat huippuluokan painijoita, ja tämä pitkään toivomani miesten 1 vs. 1 -ottelu (ensimmäinen singles-ottelu ppv:ssä heidän välillään) oli aika lailla toista menoa kuin CW-mestaruusotteluiden taso vielä jokunen kuukausi aikaisemmin. Nyt WCW oli palannut oikealle linjalle näiden otteluiden osalta. Sitten taas se kritiikki: tämä ei kuitenkaan yltänyt ihan sille tasolle, mitä olin toivonut. Odotin parhaimmillaan jopa MOTYC-ottelua, mutta loppujen lopuksi tämä ei yltänyt ihan edes huipputasolle. Se viimeinen ja suurin vahde jäi lopulta kuitenkin puuttumaan. Vielä olisin toivonut vähän nopeampaa menoa ja vähän hurjempia spotteja. Lisäksi pieni epävarmuus haittasi ottelua, eikä sitä epävarmuutta parantanut pari Reyn ikävää botchia, jotka Chavo tosin paikkasi hienosti. Joka tapauksessa hieno ottelu.

* * * ½ 

WCW United States Heavyweight Championship

Rick Steiner (c) vs. Dustin Rhodes

Noniin, tästä alkaa ne Magnificent Seven -kuvion ottelut. Rick Steiner oli siis tehnyt comebackinsa pian Sinin jälkeen Nitrossa auttamalla Kevin Nashia ottelussa Rickin veljeä Scott Steineria vastaan. Näin Rick teki paluunsa facena ja voitti viikkoa myöhemmin US-mestaruuden The Franchiselta. Pian mestaruusvoiton jälkeen kuitenkin nähtiin kauheita, kun Rick kääntyikin Nashia vastaan, yhdisti voimansa veljensä kanssa ja liittyi Magnificent Seveniin. Samoihin aikoihin WCW-comebackinsa oli tehnyt myös Dustin Rhodes, jonka mukaan Ric Flair oli syypää siihen, ettei Dustinia ollut nähty WCW:ssä 8 kuukauteen. Flair oli kuulemma estänyt Rhodesin pääsyn WCW:n show’ihin, koska Ricillä oli ikuinen vihasuhde Rhodesin sukuun. Nyt kuitenkin Dustin teki kutsumattoman paluunsa, ja Ric Flair yllätti hänet tarjoamalla paikkaa Magnificent Sevenissä. Dustin kieltäytyi tarjouksesta ja liittyi Flairin porukkaa vastaan taistelevaan vastarintaporukkaan. Tätä Flair ei tietenkään sietänyt, mistä seurasi Dustinille monenlaista harmia. Sittemin hänen paikkansa joukosta otti juurikin Rick Steiner, ja nyt Dustin yritti viedä Rickin hallussa pitämän US-mestaruusvyön.

Tämä ottelu olisi voinut olla todella paljon huonompi kuin mitä tämä oli, kun katsoo sitä, ketkä kaksi tässä oikein ottelevat toisiaan vastaan. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että kaikki Rick Steinerin esiintymiset parin viimeisen vuoden aikana olleet automaattista kuraa. Nyt kuitenkin kaikki oli toisin. Nämä kaverit olivat sattuneet tempomaan työkengät jalkaan, ja lopputuloksena oli taas sellaista perusvarmaa brawlailua. Ei siis tosiaan mitään erityisen hyvää painia, mutta sellainen tasaisen toimiva tv-tasoinen mäiskintä. Erityisesti Rhodesille pieni tauko oli tehnyt ihan hyvää, ja Dustin oli taas sopivan tuoreen oloinen. Steiner toki yritti väliin jotain hirveitä restholdeja, mutta muuten Dog-Faced Gremlinillekin pitää antaa puhtaat paperit. Tuskin tätä parempaan nämä pystyvät.

* * 

WCW Tag Team Title Shot

Totally Buff vs. KroniK

Tässä vaiheessa lienee hyvä sanoa, että tässä ppv:ssä ei Goldbergiä tulla enää näkemään, sillä Totally Buff oli tehnyt sen, mihin kukaan WCW-fani ei tahtonut uskoa, sillä kyseessä olisi typerin buukkauspäätös ikinä. Hurjan kusetuksen ja fanisekaantumisen ja ties minkä jälkeen Goldberg ja Dewayne Bruce hävisivät Totally Buffille, ja näin Goldbergiä ei nähtäisi enää ikinä WCW:ssä. Tämän hurjan tempun jälkeen Totally Buff oli jopa niin over, että he pääsevät ottelemaan mahdollisuudesta päästä joukkuemestaruusotteluun. Hienoa buukkausta, pakko kehua. Luger ja Bagwell kuuluivat siis myös Magnificent Seveniin. Nyt he saisivat vastaansa KroniKin, joka oli tehnyt face-turnin Sinissä auttamalla Catin voittoon ottelussa Mike Sandersia vastaan. Pian sen jälkeen he olivatkin liittyneet tähän Magnificent Seveniä vastaan taistelevaan joukkoon, ja ppv:n alkaessa he joutuivat ongelmiin, sillä toimitusjohtaja Ric Flairin palveluksessa oleva uusi comissioner Lance Storm oli pakottanut Bryan Clarkin lääkärintarkastukseen ennen ottelua. Clark ei kuitenkaan palannut sieltä koskaan, ja näyttikin jo siltä, että Adams joutuu otteluun yksin, kunnes Clark saapui sisääntulorampille juuri ottelun alkaessa.

Harmi vain, että Clarkista ei ollut mitään hyötyä, sillä Bagwell ja Luger pieksivät hänet ottelukyvyttömäksi terästuolilla ottelun alkaessa. Sen jälkeen kyseessä olikin Handicap Match, joka oli tylsää paskaa joka kerta kun Bagwell ja Luger hallitsivat ottelua ja jotenkuten siedettävää, kun Adams pääsi dominoimaan vakuuttavillaan power-liikkeillään. Kokonaisuudessaan ottelu oli kuitenkin tylsä ja huono, ja sitä ei parantanut se, että ottelun lopussa Clarkin mukaan pääseminen tiesi taas hurjan sekavan Russo-swerwen kuoriutumista esiin. Illan ensimmäinen huono ottelu. Aikamoinen meno WCW:llä.

Singles Match

Lance Storm vs. The Cat

WCW:n comissionerin paikka oli taatusti yksi eniten vaihtuvammista johtoaseman tehtävistä tässä maailmassa. The Cat oli noussut takaisin tuohon asemaan voitettuaan Mike Sandersin Sinissä, mutta vain pari viikkoa myöhemmin hän menetti sen Lance Stormille, kun Ric Flairin kusetuksen takia Catin julistettiin hävineen Stormille luovutuksella, vaikka Cat ei ollut luovuttanut. Nyt Catilla oli mahdollisuus voittaa comissionerin paikkansa takaisin tässä ottelussa, joka käytiin aina yhtä ylimielistä ja kusipäistä Lance Stormia vastaan.

Harmittaa suuresti, että Lance Stormin WCW-ura on koostunut suurimmaksi osaksi The Catin, Jim Dugganin ja General Rectionin tasoisten painijoiden kanssa pyörimisestä. Välillä olisi kiva nähdä hänet ppv-tasolla ottelemassa ihan oikeissa otteluissa. Sinissä nähty 6 miehen joukkueottelu oli jo pientä esimakua siitä, mutta vielä paljon parempaankin olisi taatusti mahdollisuuksia. Tässä ottelussa Storm taas teki parhaansa telomalla Catin jalkaa mahdollisimman tehokkaan ja vakuuttavan näköisesti. Catkin jopa myi kokemiaan iskujaan ihan toimivasti, ja lopussa hän sitten läjäytti pari nättiä potkua. Eipä tämä mikään erityinen painin riemuvoitto ollut, mutta oli tämä joten kuten katsottava vaikka tuntuikin tosi turhalta. Ehkä Greedissä Stormille annettaisiin vihdoin mahdollisuus huippuotteluun? Ja Cat jätettäisiin kokonaan pois kortista?

* ½ 

Singles Match

Diamond Dallas Page vs. Chris Kanyon

Diamond Dallas Page oli Kevin Nashin ohella toinen suurimmista Magnificent Sevenin vastustajista, kun Sting ja Booker T olivat edelleen ”sairastuvalla” ja Goldberg potkittu ulos firmasta. ME-osaston face-vahvuus lepäsi siis vain DDP:n ja Nashin harteilla. Ei kuulosta hyvältä. No, joka tapauksessa Diamond Dallas Pagen oli tarkoitus kohdata tässä SuperBrawlissa Magnificent Seveniin kuuluva Jeff Jarrett, jonka kanssa hän oli feudannut jo edellisenä vuonna pitkään ja joka oli nyt noussut uudestaan DDP:n kiusaksi. Ppv:tä edeltävässä Nitrossa oli kuitenkin saatu nähdä se, kuinka DDP:n entinen sydänystävä Chris Kanyon hyökkäsi hänen kimppuunsa. Kanyonhan oli siis puukottanut DDP:tä selkään edellisenä kesänä ja pistänyt hänet tuolloin usean kuukauden ajaksi pois WCW:stä. Page oli palannut firmaan loppuvuodesta ja janonnut kostoa siitä lähtien, ja viime Nitrossa hän oli ilmoittanut voivansa kohdata Kanyonin missä tahansa ja koska tahansa. Niinpä DDP vs. Jarrett -ottelun alkaessa Jarrett saapuikin sisääntulorampille ja ilmoitti, että hänen sijaansa DDP saa kohdata Chris Kanyonin, joka hyökkäsi DDP:n kimppuun takaapäin.

Olen useaan kertaan sanonut, että Chris Kanyon oli WCW:n keskikortin ehdottomasti taidokkaisiimpiin kavereihin kuuluva painija. Samoin Diamond Dallas Page oli ilman epäilystäkään niitä virkeimpiä tapauksia WCW:n ME-puolella. Niinpä olin jo pitkään odottanut, että milloin nämä kohtaisivat toisensa, ja nyt se ottelu nähtiin. Se harmitti, että tästä puuttui sellainen suuren urheilujuhlan tuntu, koska tämä ottelu tuli WCW-tyyliin aivan odottamatta. Sen lisäksi harmittaa se, että WCW-tyyliin tässä nähtiin lopussa turhaa sekaantumisbuukkausta. Aikaakin olisi voinut olla enemmän tälle ottelulle, jotta oltaisiin nähty kunnon huikea taistelu. Jos nämä asiat olisivat kunnossa, oltaisiin voitu puhua jo hienosta ottelusta. Nyt jäätiin vain ”aika mukavan” tasolle. Meno oli vauhdikasta ja viihdyttävää, ja siinä nähtiin hienoja liikkeitä, kuten Fameasser teräsportaille. Oikein hyvä suoritus siis DDP:ltä ja Kanyonilta, mutta parempaakin voisi vielä olla.

* * ½ 

Singles Match

Diamond Dallas Page vs. Jeff Jarrett

Oi kyllä vain. Sen jälkeen kun Diamond Dallas Pagen ottelu Chris Kanyonin kanssa oli ohi, alkoi soida Jeff Jarrettin musiikki. Kun DDP oli ensin tapellut kymmenisen minuuttia ensimmäisen vihamiehensä kanssa, oli Jarrett valmis ottelemaan Pagea vastaan. Todella halpamaista toimintaa, mutta DDP:llä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä mäiskimään Jarrettia.

Ensimmäisenä pitää nostaa isosti hattua Diamond Dallas Pagelle, joka pystyi yhdessä ppv:ssä siihen, mihin Kevin Nash ei ole pystynyt varmaan koko WCW-urallaan: otteli kaksi kivaa ppv-ottelua. Tämäkään ei yltänyt ihan kolmen tähden tasolle, mutta oli silti samalla tavalla viihdyttävää mäiskimistä kuin DDP vs. Kanyon. Tässä oli ehkä vähemmän näyttäviä liikkeitä mutta korvauksena enemmän viihdyttävää HC-mäiskintää yleisössä ja ringsidellä. Jarrett, DDP ja Kanyon kuuluivat kaikki ehdottomasti juuri siihen porukkaan, joita WCW olisi saanut käyttää koko ajan enemmän yläkortin otteluissaan. Nytkin saatiin kaksi oikeasti aika kivaa semi-ME:tä heti, kun laitettiin oikeat miehet asialle. Lopussa nähtiin taas harmillisia ja turhia sekaantumisia. Toisaalta kitaraisku Kanyonin päähän oli pirun hieno.

* * ½ 

WCW World Heavyweight Championship
2 out of 3 Falls
Falls Count Anywhere
Loser Leaves WCW Match

Scott Steiner (c) vs. Kevin Nash

…Ja juuri kun olin päässyt antamaan hyvää palautetta WCW:n yläkortin otteluista ja kuvioista. Mitä tästä nyt voidaan oikeastaan sanoa? Sinin jälkeen Ric Flair oli siis kääntynyt heeliksi ja hypännyt Scott Steinerin kelkkaan, ja samalla kaikkien päämestaruushaastajien tilanne muuttui tuhat kertaa vaikeammaksi. Onneksi meillä oli kuitenkin aina yhtä mahtava, ihana ja täydellinen Super Sexy Daddy Kevin Nash, joka oli taas saanut buukattua itsensä Main Eventiin. Kayfabessa Nash tosin joutui voittamaan parikin kertaa ykköshaastajuusottelun, kunnes Flair ei enää kyennyt kusettamaan häntä ulos mestaruusottelusta. Sen jälkeen Magnificent Seven siirtyikin fyysiseen väkivaltaan, ja pitkään näyttikin varmalta, ettei Nash pystyisi edes osallistumaan otteluun tai saapumaan areenalle edellisessä Nitrossa kokemansa pieksennän takia. Se oli siinä mielessä vähän ikävää, koska Flair oli päättänyt ppv:n alussa, että ottelun häviäjä potkittaisiin ulos WCW:stä, ja paikalle saapumattomuuskin laskettaisiin häviöksi. Onneksi Nash saapui paikalle yhdennellätoista hetkellä ja pelasti tilanteen.

Mitä tästä ottelusta nyt oikeasti pitäisi sanoa? Voi v***u mitä häränpaskaa. Oikeastaan vain kopioin tähän heti ottelun jälkeen muistiinpanoihini kirjoittaman avautumisen: ”En etukäteen odottanut tältä yhtään mitään, mutta sitten näytti siltä, että nämä olisivat oikeasti pystyneet vetämään ihan siedettävä HC-mäiskintäbrwalauksen. Se kuitenkin pilattiin aivan täysin kaikella järkyttävällä ylibuukkauksella. Niin ja ennen tuota kohtuullista HC-mäiskintää nähtiin aivan jumalattoman naurettava alku, jossa Nash muka voitti ottelun ennen kuin se oikein alkoikaan. Sitten Flair alkoi lisäilemään kesken ottelun kaikenlaisia idioottimaisia sääntöjä, ja lopulta ottelussa nähtiin miljoona täysin tyhjänpäiväistä ja ärsyttävää sekaantumista. Koko HC-mäiskimisen ja oikeastaan koko perkeleen ottelun merkitys katoaa täysin, kun millään ei ole lopulta merkitystä täysin överin ylibuukkauksen ja miljoonan swerwen jälkeen.” Niin, miksi nämä edes painivat? Miksi nämä kaksi edes yrittivät? Steiner ja Nash ovat painineet painillisesti paljon huonompiakin otteluita. Se ei toki siltikään tarkoita kuin joten kuten siedettävää koitosta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, kun buukkaus oli uskomatonta kuraa.

½ 


Vaikka show’n Main Event olikin taas WCW-tyylisesti uskomatonta paskaa, oli muu ppv taas yllättävänkin kohtuullista menoa! Joku on oikeasti todella hullusti, sillä tämä oli jo toinen WCW-ppv putkeen, jota katsoessa saattoi oikeasti sanoa nauttivansa menosta hetkittäin. Nämä molemmat vuoden 2001 ppv:t ovat olleet parempia kuin mikään vuonna 2000. Siitäkin huolimatta, että ME-ottelut ovat olleet vuotta 2000:kin paskempaa. Jos ne vielä oltaisiin saatu kohdilleen, puhuttaisiin jo Ok:n rajan ylittävistä ppv:istä. Nyt kuitenkin jäädään vielä Kehnon puolelle. Lopun laadun kohoamisen takia on harmi, että mitään ei ollut tehtävissä WCW:n tulevaisuuden jatkamisen osalta.

Wikipedia: WCW Superbrawl Revenge

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 9.9.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WOW Unleashed

Next post

Arvio: WWF No Way Out 2001

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.