Äänestys

Suomalaiset äänestivät: Bryan Danielson on 2010-luvun tärkein showpainija – yli 80 ehdokasta pääsi listalle

Äänestys on päättynyt, ja on aika julkaista tulokset.

Smarkside kysyi lukijoiltaan jouluaattona, ketkä showpainijat ovat heidän mielestään 2010-luvun tärkeimpiä henkilöitä. Äänestykseen tuli yhteensä 50 vastausta, ja jokainen äänestäjä sai antaa pisteitä kymmenelle ehdokkaalle. Kaikkiaan 86 eri ehdokasta sai äänestyksessä pisteitä.

Äänestys oli maailmanlaajuinen, mutta silti myös suomalaiset showpainijat saivat pisteitä.

Täydelliset tulokset löytyvät tämän artikkelin lopusta. Sitä ennen esittelemme äänestyksen 20 eniten pisteitä saanutta showpainijaa.


20. Triple H (34 pistettä)

Triple H, 50, liitetään 2010-luvulla kenties eniten WWE NXT -ohjelmaan ja sen TakeOver-tapahtumiin, joita hän on ollut luomassa kulissien takana. WWE:n johtajan Vince McMahonin tyttären Stephanie McMahonin aviomies Triple H on kuitenkin myös otellut pitkin 2010-lukua ja ottelee yhä. Yksi kehutuimmista Triple H:n 2010-luvun otteluista oli WrestleMania 30 -kohtaaminen (2014) kansansuosikki Daniel Bryania eli Bryan Danielsonia vastaan. Triple H:n WrestleMania-ottelut The Undertakeria vastaan vuosina 2011 ja 2012 keräsivät myös korkeita arvosanoja showpainikriitikoilta. WrestleManian pääottelussa Triple H otteli 2010-luvulla kerran, kun hän vuonna 2016 puolusti WWE:n mestaruutta Roman Reignsiä vastaan.

19. Jon Moxley (35 pistettä)

Jon Moxley, 34, nousi parrasvaloihin WWE:ssä, jossa hänen hahmonsa nimi oli Dean Ambrose – yksi kolmesta The Shieldin jäsenestä. Moxley voitti WWE:ssä 2010-luvulla United States -mestaruuden kerran, Raw’n joukkuemestaruuden kaksi kertaa, Intercontinental-mestaruuden kolme kertaa ja WWE:n mestaruuden kerran. Moxley ei kuitenkaan tehnyt todellista läpimurtoaan WWE:ssä koskaan eikä hän esimerkiksi tähdittänyt ainuttakaan WrestleManiaa 2010-luvulla. Moxleyn parhaimpana WWE-vastustajana pidettäneen Seth Rollinsia, joka oli niin ikään The Shieldin jäsen. Toisen kerran Moxley nousi parrasvaloihin alkuvuonna 2019, kun WWE ilmoitti, ettei Moxley aio tehdä jatkosopimusta. Pian sen jälkeen Moxley teki debyyttinsä WWE:n tuoreen haastajan All Elite Wrestlingin ensimmäisessä maksulähetyksessä ja avautui huomiota herättävästi WWE:n ongelmista Chris Jerichon suositussa podcastissa Talk Is Jericho.

18. Tetsuya Naito (38 pistettä)

Tetsuya Naito, 37, nousi New Japan Pro-Wrestlingin huipulle vuonna 2013, kun hän voitti sen vuoden G1 Climax -turnauksen. Yleisö ei kuitenkaan ottanut Naitoa omakseen vielä tuolloin, ja hän hävisi IWGP Heavyweight -mestari Kazuchika Okadalle seuraavassa Wrestle Kingdomissa. Pian sen jälkeen Naito osallistui meksikolaispromootio CMLL:n kiertueelle ja perusti myöhemmin Los Ingobernables de Japon -nimisen ryhmän. Naito palasi Japaniin uudella hahmollaan, joka vetosi yleisöön. Uusi hahmo johti Naiton menestykseen, ja hän voitti IWGP Heavyweight -mestaruuden Okadalta keväällä 2016. Tämä mestaruuskausi kesti kuitenkin vain 70 päivää. Naito myös voitti vuoden 2017 G1 Climax -turnauksen mutta hävisi Okadalle uudestaan Wrestle Kingdomissa. IWGP Intercontinental -mestaruuden Naito voitti uuden hahmonsa myötä neljä kertaa. Japanilainen urheilulehti Tokyo Sports nimesi Naiton vuoden parhaimmaksi showpainijaksi vuosina 2016 ja 2017.

17. Kevin Owens (39 pistettä)

Kevin Owens, 35, eli Kevin Steen teki WWE-debyyttinsä ryminällä, kun hän hyökkäsi ikimuistoisesti Sami Zaynin eli El Genericon kimppuun NXT TakeOver: R Evolution -tapahtuman lopussa joulukuussa 2014. Sitä ennen Steen oli dominoinut pienempiä liigoja, kuten Ring of Honoria ja Pro Wrestling Guerrillaa. ROH:n päämestaruutta Steen kantoi vuosina 2012–2013 yhteen menoon 328 vuorokautta, ja PWG:n päämestarina Steen oli 2010-luvulla kaikkiaan 350 vuorokautta. Wrestling Observer -lehti nimesi Steenin ja Genericon kuvion vuoden 2010 parhaimmaksi feudiksi. WWE:ssä Owens on voittanut NXT:n mestaruuden kerran, Intercontinental-mestaruuden kaksi kertaa, United States -mestaruuden kolme kertaa ja Universal-mestaruuden kerran. Owensin parhaimpana WWE-vastustajana on pidetty John Cenaa, jonka Owens päihitti puhtaasti ensimmäisessä WWE:n päärosterin maksulähetyksessään toukokuussa 2015.

16. Charlotte Flair (43 pistettä)

Charlotte Flair, 33, on legendaarisen ”Nature Boy” Ric Flairin tytär, joka teki WWE-debyyttinsä NXT-ohjelmassa heinäkuussa 2013. Sen jälkeen Flair on noussut raketin lailla WWE:n huipulle – ja teki historiaa tämän vuoden WrestleManiassa ottelemalla Becky Lynchiä ja Ronda Rouseya vastaan tapahtuman pääottelussa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun naispainijat ottelivat WrestleManian päätösottelussa. Flair voitti vuosikymmenen aikana SmackDownin naisten mestaruuden viisi kertaa, Raw’n naisten mestaruuden neljä kertaa, Divas-mestaruuden kerran ja NXT:n naisten mestaruuden kerran. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: yksi.

15. Kota Ibushi (44 pistettä)

Kota Ibushi, 37, kasvoi vuosikymmenen aikana yhdeksi New Japan Pro-Wrestlingin suurimmista tähdistä. Ibushi on voittanut NJPW:ssä NEVER Openweight -mestaruuden kerran, IWGP Junior Heavyweight -mestaruuden kolme kertaa ja IWGP Junior Heavyweight Tag Team -mestaruuden kerran. Ibushin suurin saavutus oli kuitenkin G1 Climaxin voittaminen tänä vuonna. Sen lisäksi Ibushi voitti 2010-luvulla Best of the Super Juniors -turnauksen vuonna 2011 ja New Japan Cupin vuonna 2015. Ibushi osallistui myös WWE:n ensimmäiseen Cruiserweight Classic -turnaukseen vuonna 2016 ja eteni siinä välierään saakka. Ibushi muistetaan yksilöuransa lisäksi Golden☆Lovers-joukkueestaan Kenny Omegan kanssa. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: yksi.

14. The Undertaker (52 pistettä)

The Undertaker, 54, aiheutti yhden koko 2010-luvun suurimmista ja ikimuistoisimmista hetkistä, kun hän hävisi Brock Lesnarille WrestleMania 30 -tapahtumassa. Undertaker oli siihen saakka voittanut kaikki 21 otteluaan eri WrestleMania-tapahtumissa läpi vuosikymmenten. Undertakerin vuosikymmen kiteytyi muutenkin pitkälti WrestleManian ympärille. Undertaker otteli vuosikymmenen aikana kahdesti WrestleManian pääottelussa (2010, 2017) ja sai kiitettäviä arvosanoja WrestleMania-otteluistaan Shawn Michaelsia, Triple H:ta ja CM Punkia vastaan. Undertaker sai myös revanssinsa Brock Lesnarista SummerSlam 2014 -tapahtumassa, jonka jälkeen kaksikko kohtasi vielä kerran Hell in a Cell -tapahtumassa samana vuonna. Vuosikymmenen lopulla Undertaker on otellut lähinnä WWE:n Saudi-Arabian-tapahtumissa muun muassa Goldbergia vastaan. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: yksi.

13. Becky Lynch (60 pistettä)

Becky Lynch, 32, teki Charlotte Flairin ja Ronda Rouseyn ohella historiaa olemalla yksi ensimmäisistä naispainijoista WrestleMania-tapahtuman pääottelussa. Lynch myös voitti tuon ottelun ja oli samalla historian ensimmäinen painija, joka sai selätyksen Rouseysta WWE:ssä. Lynchistä tuli historiallisen voittonsa myötä paitsi Raw’n myös SmackDownin naisten mestari. Paikkansa tuossa ottelussa Lynch ansaitsi voittamalla saman vuoden Royal Rumble -ottelun. SmackDownin naisten mestaruuden Lynch voitti vuosikymmenen aikana kaikkiaan kolme kertaa. Sports Illustrated nimesi Lynchin vuoden naispainijaksi 2018 ja Pro Wrestling Illustrated nimesi Lynchin PWI Female 100 -listauksensa ykköseksi vuonna 2019. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: yksi.

12. Roman Reigns (61 pistettä)

Roman Reigns, 34, teki debyyttinsä WWE:n päärosterissa syksyllä 2012 yhtenä The Shield -ryhmän kolmesta jäsenestä. Reigns nousi nopeasti WWE:n huipulle ja saavutti lyhyessä ajassa paljon. Reigns on voittanut WWE World Heavyweight -mestaruuden kolme kertaa, Universal-mestaruuden kerran, Intercontinental-mestaruuden kerran, United States -mestaruuden kerran, joukkuemestaruuden kerran ja Royal Rumble -ottelun kerran. Reigns on lisäksi voittanut seitsemän Slammy-palkintoa WWE:ssä. Yksi Reignsin suurimmista meriiteistä on se, että hän tähditti neljä peräkkäistä WrestleManiaa: Reigns otteli WrestleManian pääottelussa vuosina 2015, 2016, 2017 ja 2018. Samaan on pystynyt historian saatossa vain Hulk Hogan, joka tähditti viisi WrestleManiaa peräkkäin 1980–1990-luvun taitteessa.

11. Seth Rollins (63 pistettä)

Seth Rollins, 33, oli The Shield -ryhmän kolmas jäsen ja noussut Reignsin jalanjäljissä WWE:n huipulle. Rollins tähditti WrestleMania 31:n pääottelua yhdessä Reignsin ja Brock Lesnarin kanssa ja poistui tuosta ottelusta voittajana ja samalla myös WWE World Heavyweight -mestarina. Rollins sai myös kunnian olla legendaarisen Stingin viimeinen vastustaja: Rollins ja Sting ottelivat vastakkain Night of Champions -maksulähetyksessä vuonna 2015. WWE:ssä Rollins voitti WWE World Heavyweight -mestaruuden kaksi kertaa, Universal-mestaruuden kaksi kertaa, Intercontinental-mestaruuden kaksi kertaa, United States -mestaruuden kerran, Raw’n joukkuemestaruuden viisi kertaa, Money in the Bank -ottelun kerran ja Royal Rumble -ottelun kerran.

10. Brock Lesnar (80 pistettä)

Brock Lesnar, 42, palasi WWE:hen ja samalla showpainin pariin vuonna 2012. Sitä ennen Lesnar oli tehnyt historiaa voittamalla ensimmäisenä entisenä WWE-painijana UFC:n raskaan sarjan maailmanmestaruuden vuonna 2008. Lesnar hävisi tuon mestaruuden Cain Velasquezille lokakuussa 2010. WWE:ssä Lesnar on ollut täysin ylivoimainen koko vuosikymmenen ajan ja tehnyt historiaa katkaisemalla The Undertakerin legendaarisen WrestleMania-voittoputken. Lesnar on 2010-luvulla voittanut WWE:n mestaruuden kaksi kertaa, Universal-mestaruuden kolme kertaa ja Money in the Bank -ottelun kerran. Lesnar on ollut 2010-luvulla kaikkiaan 996 vuorokautta WWE:n päämestarina. Vuosikymmenen lopussa Lesnar puolusti WWE:n mestaruutta onnistuneesti Cain Velasquezia vastaan Saudi-Arabiassa.

9. Hiroshi Tanahashi (98 pistettä)

Hiroshi Tanahashi, 43, on ollut yksi New Japan Pro-Wrestlingin tärkeimmistä tähdistä ja tehnyt monenlaista historiaa 2010-luvulla. Tanahashi on voittanut IWGP Heavyweight -mestaruuden tällä vuosikymmenellä neljä kertaa ja kantanut mestaruutta kaiken kaikkiaan kahdeksan kertaa eli enemmän kuin kukaan muu historiassa. Tanahashi myös onnistui puolustamaan IWGP Heavyweight -mestaruuttaan ennätyksellisesti jopa 11 kertaa vuosina 2011–2012. Tämä ennätys rikottiin vasta vuonna 2018. Lisäksi Tanahashi on voittanut IWGP Intercontinental -mestaruuden kahdesti tällä vuosikymmenellä ja oli Tokyo Sportsin paras showpainija vuosina 2011, 2014 ja 2018. Tanahashi otteli Wrestle Kingdomin pääottelussa seitsemän kertaa 2010-luvulla, joista kuusi kertaa peräkkäin. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: yksi.

8. Cody Rhodes (102 pistettä)

Cody Rhodes, 34, on ”American Dream” Dusty Rhodesin poika ja Dustin ”Goldust” Rhodesin velipuoli, joka otteli 2010-luvun alussa WWE:ssä ja voitti siellä tällä vuosikymmenellä Intercontinental-mestaruuden kaksi kertaa ja joukkuemestaruuden kolme kertaa. Rhodes kuitenkin tympääntyi rooliinsa WWE:ssä ja päätti ryhtyä freelanceriksi kesällä 2016. Sen jälkeen Rhodes on niittänyt menestystä ja noussut suositummaksi kuin koskaan. Rhodes on voittanut muun muassa IWGP United States -mestaruuden kerran, ROH:n maailmanmestaruuden kerran ja NWA World Heavyweight -mestaruuden kerran. Rhodes on onnistunut myös promoottorina, sillä hän oli järjestämässä legendaarista riippumatonta All In -maksulähetystä, joka keräsi yli 11 000 katsojaa Chicagoon ja sai 50 000 ostoa maksutelevisiossa. Tämä onnistuminen sysäsi tapahtumaketjun, joka lopulta konkretisoitui uuden promootion All Elite Wrestlingin syntymisenä. All Elite Wrestling on varteenotettavin WWE:n haastaja sitten TNA Wrestlingin huippuvuosien. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: yksi.

7. John Cena (144 pistettä)

John Cena, 42, jatkoi 2010-luvulla siitä, mihin hän 2000-luvulla jäi. WWE:n ehdoton ykkösnimi otteli kaksi valtavaa WrestleMania-ottelua Dwayne ”The Rock” Johnsonia vastaan, kohtasi The Undertakerin WrestleManiassa, oli WWE:hen palanneen Brock Lesnarin ensimmäinen vastustaja, paini kehuttuja otteluja Kevin Owensin ja AJ Stylesin kaltaisia WWE-tulokkaita vastaan ja oli osallisena yhdessä koko vuosikymmenen suurimmista otteluista CM Punkia vastaan Money in the Bank -tapahtumassa vuonna 2011. Cena voitti WWE World Heavyweight -mestaruuden 2010-luvulla kerran ja WWE:n mestaruuden jopa yhdeksän kertaa. Cena pääsi mestaruusvoitoillaan tasoihin Ric Flairin kanssa; molemmat ovat nyt voittaneet maailmanmestaruuden 16 kertaa. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: neljä.

6. Chris Jericho (188 pistettä)

Chris Jericho, 49, nimettiin heti vuosikymmenen alussa Wrestling Observerin Hall of Fameen. Jericho otteli vuosikymmenen alussa vain WWE:ssä, voitti World Heavyweight -mestaruuden kerran ja kohtasi muun muassa CM Punkin WrestleManiassa. Parrasvaloihin Jericho nousi uudestaan, kun hän päätti lähteä WWE:stä ja palata New Japan Pro-Wrestlingiin, jossa hän oli otellut aikoinaan 1990-luvulla. Jerichon ensimmäinen NJPW-ottelu 2010-luvulla oli Kenny Omegaa vastaan vuoden 2018 Wrestle Kingdomissa. Sittemmin Jericho voitti IWGP Intercontinental -mestaruuden ja otteli muun muassa Kazuchika Okadaa vastaan IWGP Heavyweight -mestaruudesta. Jericho teki myös historiaa voittamalla All Elite Wrestlingin maailmanmestaruuden elokuussa 2019 ja ollen siten kaikkien aikojen ensimmäinen AEW:n mestari. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: viisi.

5. Kenny Omega (203 pistettä)

Kenny Omega, 36, otteli 2010-luvulla muun muassa Ring of Honorissa, Pro Wrestling Guerrillassa ja DDT Pro-Wrestlingissä, mutta tähti hänestä tuli New Japan Pro-Wrestlingissä. Omegan tähdenlento alkoi vuonna 2016, kun Bullet Club -johtaja AJ Styles päätti siirtyä NJPW:stä WWE:hen, ja Omega valittiin Bullet Clubin uudeksi keulakuvaksi. Pian sen jälkeen Omega voitti Hiroshi Tanahashilta IWGP Intercontinental -mestaruuden, jonka hävisi samana kesänä Michael Elginille NJPW:n ensimmäisessä tikapuuottelussa. Samana vuonna Omega voitti myös G1 Climax -turnauksen ja hävisi seuraavassa Wrestle Kingdomissa Kazuchika Okadalle ottelussa, joka sai painijournalisti Dave Meltzeriltä legendaarisesti seitsemän tähden arvosanan. Kesäkuussa 2018 Omega lopulta voitti Okadalta IWGP Heavyweight -mestaruuden ja oli samalla historian ensimmäinen kanadalainen, joka kykeni kyseisen mestaruuden voittamaan. Omega hävisi mestaruutensa Tanahashille seuraavan vuoden Wrestle Kingdomissa ja siirtyi All Elite Wrestlingiin, jossa on otellut jo kahden maksulähetyksen pääottelussa. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: neljä.

4. AJ Styles (224 pistettä)

AJ Styles, 42, otteli vuosikymmenen alussa TNA Wrestlingissä ja oli yksi promootion suurimmista tähdistä. Styles kantoi TNA Wrestlingin päämestaruutta, kun Impact siirtyi maanantai-iltoihin samaan lähetysaikaan kuin WWE Raw. Styles voitti TNA:n päämestaruuden uudestaan vielä vuonna 2013 ennen kuin jätti promootion ja siirtyi ottelemaan muun muassa Ring of Honoriin ja New Japan Pro-Wrestlingiin. Japanissa Styles voitti IWGP Heavyweight -mestaruuden Kazuchika Okadalta heti ensimmäisessä ottelussaan. Styles voitti mestaruuden myöhemmin vielä toisen kerran mutta lähti NJPW:stä WWE:hen vuonna 2016. WWE:ssä Styles voitti United States -mestaruuden kolme kertaa ja WWE:n mestaruuden kaksi kertaa. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: viisi.

3. Kazuchika Okada (234 pistettä)

Kazuchika Okada, 32, aloitti 2010-luvun ekskursiolla TNA Wrestlingissä, josta palattuaan aloitti jykevän nousunsa New Japan Pro-Wrestlingin tärkeimmäksi tähdeksi. Okada teki paluunsa vuoden 2011 Wrestle Kingdomissa ja on sittemmin voittanut IWGP Heavyweight -mestaruuden viisi kertaa, G1 Climax -turnauksen kaksi kertaa ja New Japan Cupin kaksi kertaa. Tokyo Sports on valinnut Okadan vuoden showpainijaksi vuosina 2012, 2013, 2015 ja 2019. Parhaan ottelun palkinnon Okada on saanut Tokyo Sportsilta jopa seitsemänä vuonna. Wrestle Kingdomin pääottelussa Okada on otellut 2010-luvulla viisi kertaa ja voittanut kolmesti. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: yksitoista (eniten).

2. CM Punk (244 pistettä)

CM Punk, 41, sytytti koko painimaailman liekkeihin kesällä 2011, kun istahti sisääntulorampille kesken suoran Raw-lähetyksen ja rikkoi neljättä seinää kritisoimalla WWE:tä. Tämä puhe, ns. pipe bomb, jäi historiaan kenties 2010-luvun ikimuistoisimpana yksittäisenä kohtauksena showpainissa. Puhe nosti CM Punkin kertaheitolla painimaailman kuumimmaksi nimeksi, ja Punk nousi pian sen jälkeen WWE:n mestariksi päihittämällä John Cenan tulikuumassa ottelussa Money in the Bank -tapahtumassa vuonna 2011. Punk hävisi mestaruutensa nopeasti Alberto Del Riolle mutta voitti sen uudestaan ja kantoi mestaruutta jopa 434 vuorokautta ennen kuin hävisi lopulta The Rockille. Punk otteli vielä kehutun WrestleMania-ottelun The Undertakeria vastaan ennen kuin lähti myrskyisästi WWE:stä ja avautui ikimuistoisesti ystävänsä Colt Cabanan Art of Wrestling -podcastissa WWE:n ongelmista. Punk otteli myöhemmin 2010-luvulla UFC:ssä, jossa hävisi kaksi kertaa. Vuosikymmenen lopulla Punk palasi WWE:hen WWE Backstage -keskusteluohjelmassa. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: yhdeksän.

1. Daniel Bryan (259 pistettä)

Daniel Bryan, 38, eli Bryan Danielson teki WWE-debyyttinsä helmikuussa 2010 ja raivasi tiensä vastoin kaikkia odotuksia WrestleManian pääottelijaksi ja WWE:n maailmanmestariksi. Bryan voitti World Heavyweight -mestaruuden kerran ja WWE:n mestaruuden neljä kertaa. Intercontinental-mestaruuden Bryan voitti kerran, United States -mestaruuden kerran, SmackDownin joukkuemestaruuden kerran, WWE:n joukkuemestaruuden kerran ja Money in the Bank -ottelun kerran. Lisäksi Bryan voitti jopa 12 Slammy-palkintoa WWE:ssä. Wrestling Observerin Hall of Fameen Bryan nimitettiin vuonna 2016. Bryanin WWE-uran huippukohta tapahtui WrestleMania 30 -tapahtumassa, jonka avausottelussa hän päihitti Triple H:n ja pääottelussa Batistan ja Randy Ortonin nousten samalla WWE World Heavyweight -mestariksi. Ensimmäisiä sijoja Smarksiden äänestyksessä: viisi.


Tulokset kokonaisuudessaan:

1. Daniel Bryan (5): 259 p.
2. CM Punk (9): 244 p.
3. Kazuchika Okada (11): 234 p.

4. AJ Styles (5): 224 p.
5. Kenny Omega (4): 203 p.
6. Chris Jericho (5): 188 p.
7. John Cena (4): 144 p.
8. Cody Rhodes (1): 102 p.
9. Hiroshi Tanahashi (1): 98 p.
10. Brock Lesnar: 80 p.

11. Seth Rollins: 63 p.
12. Roman Reigns: 61 p.
13. Becky Lynch (1): 60 p.
14. The Undertaker (1): 52 p.
15. Kota Ibushi (1): 44 p.
16. Charlotte Flair (1): 43 p.
17. Kevin Owens: 39 p.
18. Tetsuya Naito: 38 p.
19. Jon Moxley: 35 p.
20. Triple H: 34 p.

21. Matt Hardy: 24 p.
22. Randy Orton: 20 p.
23. John Hennigan (1): 16 p., Sasha Banks: 16 p., Will Ospreay: 16 p., Shinsuke Nakamura: 16 p.
27. Bray Wyatt: 15 p.
28. Kyle O’Reilly: 14 p., Pentagon Jr.: 14 p., Braun Strowman: 14 p.
31. Nick Jackson: 12 p., Matt Jackson: 12 p.
33. Kento Miyahara: 10 p., The Miz: 10 p., Masashi Takeda: 10 p.
36. Takashi Sugiura: 9 p., Ronda Rousey: 9 p., Tessa Blanchard: 9 p., Tommaso Ciampa: 9 p., Edge: 9 p.
41. Jimmy Havoc: 8 p., Valentine: 8 p., Nick Aldis: 8 p., Finn Bálor: 8 p., Big Show: 8 p.
46. Masaaki Mochizuki: 7 p., StarBuck: 7 p., Juhana Karhula: 7 p., Katsuyori Shibata: 7 p., Batista: 7 p.
51. Katsuhiko Nakajima: 6 p., Rey Mysterio: 6 p.
53. Perro Aguayo Jr.: 5 p., Walter: 5 p., Alexa Bliss: 5 p., Joey Janela: 5 p., Emi Sakura: 5 p.
58. Hirooki Goto: 4 p., Moohammad the Terrorist Cow: 4 p.,, Katsuyori Shibata: 4 p., MJF 4 p., Bayley: 4 p., Baron Corbin: 4 p., David Starr: 4 p.
65. Rush: 3 p., Io Shirai: 3 p., Sheamus: 3 p., Johnny Gargano: 3 p., Cesaro: 3 p., Orange Cassidy: 3 p.
71. King Cuerno: 2 p., Rusev: 2 p., Samoa Joe: 2 p., Eli Drake: 2 p., Ricochet: 2 p., Tomohiro Ishii: 2 p., Jun Kasai: 2 p.
78. Matt Taven: 1 p., Diamond Dallas Page: 1 p., The Rock: 1 p., Mikko Maestro: 1 p., Otis Dojovic: 1 p., Psycho Clown: 1 p., El Generico: 1 p., Adam Cole: 1 p., Zack Ryder: 1 p.

Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

#PerjantainPromo - Joulukertomus skottilaisittain (1985)

Next post

Suomipainin vuosi 2019

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *