Kolumni: Erään aikakauden loppu

New Japan Pro Wrestlingin maailma järkkyi 12.2.2012.

Vasta opintomatkaltaan palannut Kazuchika Okada oli tehnyt jotain, mikä oli tuntunut suorastaan mahdottomuudelta. Onnistuneiden IWGP Heavyweight -mestaruuden puolustusten ennätyksen juuri rikkonut promootion ässä Hiroshi Tanahashi oli kaadettu. Okadasta oli tullut promootion päämestari lähes historiallisen nopeasti.

“Rainmaker Shock” soitti alkutahdit seuraavan vuosikymmenen suurelle nousukaudelle.

---

New Japanin Pro Wrestlingin maailma järkkyi 11.2.2024.

Kazuchika Okada ja Hiroshi Tanahashi seisoivat jälleen vastakkain, samassa rakennuksessa kuin kohtalokkaan shokin aikana lähes päivälleen 12 vuotta aiemmin. Nyt pelissä ei ollut mestaruutta, mutta tunteet olivat siitä huolimatta pinnassa.

Kuudennessatoista yksilökohtaamisessa pelissä oli vain maine ja kunnia, ehkä viimeistä kertaa.

---

Alkuvuosi 2024 on ollut showpainimaailmassa järisyttävä. Kaiken alle on ehtinyt melkein hautautua Kazuchika Okadan shokkipäätös jättää NJPW lähes 17 vuoden jälkeen. Huhumylly sopimuksen päättymisestä ja lähtöhaluista oli alkanut jo joulukuussa, mutta tammikuun 19. päivänä tiputettu uutispommi lähdöstä tuli silti yllätyksenä ja järkytyksenä.

Okadan lähtö symbolisoi myös vuodesta 2012 alkaneen kukoistuskauden lopullista päätöstä. On toki järkevämpi asettaa kultaisen aikakauden päätös helmikuuhun 2020 ja kohdella edellistä neljää vuotta koronapandemian ja sen jälkiefektien vuoksi epämääräisenä limboaikana, mutta “Rainmakerin” lähtö on lopullinen päätepiste.

Okadan poistuminen ansaitsee satunnaisen epäsatunnaisen vilkaisun Okadan ja NJPW:n tilanteeseen ja etenkin siihen, miten lähtö vaikuttaa aivan kaikkeen.

Ei ensimmäinen eikä myöskään viimeinen

Japanin showpainikenttä on aina muovautunut suurien painijaliikkeiden mukana. NJPW itsessään syntyi Antonio Inokin saatua kenkää JWA:sta yritettyään vallankaappausta. Vuosikymmenien aikana vain ani harva tähti on pysynyt “kotona” alusta loppuun. Inokin bisnesvehkeilyt brasilialaisen bioteknologiayritys Anton Hiselin kanssa johtivat useamman tähden ulosmarssiin 80-luvun alkupuolella, nimekkäimpinä ensimmäinen Tiger Mask Satoru Sayama, Akira Maeda sekä Riki Choshu. Seuraavan vuosikymmenen kukoistuskauden kolmesta musketööristä kaksi, Keiji Muto ja Shinya Hashimoto, jättivät promootion uuden vuosituhannen taitteessa. Nykyfanille kaikista tunnetuin tapaus on tietenkin Shinsuke Nakamuran lähtö WWE:hen vuonna 2016. Siihen päälle sitten Kensuke Sasaki, Satoshi Kojima, Katsuyori Shibata ja monet muut vuosien aikana, niin liikenne on kieltämättä ollut vilkasta.

Yleensä liikenne ulos NJPW:stä on suuntautunut toisiin japanilaisiin promootioihin tai johtanut uusien promootioiden perustamiseen. Ainoastaan Nakamura siirtyi uransa huipulla surffailemaan Floridaan.

Okadan lähtö ei siis ole uniikki tapaus edes New Japanin historiassa, mutta saattaa hyvinkin olla Muton ja Hashimoton ohella suurin nimi lähtönsä hetkellä. Luonnollisesti ensimmäinen vertailukohta, Nakamura, oli yksi NJPW:n suurimmista tähdistä vuonna 2016, mutta Okada on häntä vielä suurempi nimi vuonna 2024.

Okadan lähtö saattaa iskeä kuin moukari, mutta NJPW on ennenkin selvinnyt vastaavista iskuista.

Tulevaisuuden on oltava nyt

Kun Nakamura ja AJ Styles jättivät NJPW:n samalla ovenavauksella vuonna 2016, oli ilmassa valtavasti kysymysmerkkejä. Kuka nämä valtavat saappaat oikein täyttää? Saman vuoden loppuun mennessä Tetsuya Naito ja Kenny Omega olivat napanneet saappaat ja varpaat meinasivat tulla vielä päädystä lävitse.

Sama kysymys on taas ilmassa, kuka täyttää Okadan ja Will Ospreayn saappaat? Vastaus on vielä epäselvä.

Vuonna 2016 Okada ja Tanahashi toimivat vankkoina tukipilareina uusien nimien noustessa pääottelutasolle. Nyt Okada on poissa, Tanahashi aloittanut viimein alamäkensä ja koko promootion suosituimmaksi nimeksi noussut Naito tuntuu pysyvän kasassa Tanahashilta lainatuilla teipeillä. NJPW:n onneksi varastosta löytyy, ensimmäistä kertaa aikoihin, monta nuorta ja nälkäistä painijaa valmiina ottamaan koppia vastaan.

Reiwa-aikakauden kolmeksi musketööriksi nimetyt Shota Umino, Yota Tsuji ja Ren Narita ovat nokkimisjärjestyksessä ensimmäisenä. Tai tarkemmin sanottuna, Umino ja Tsuji ovat. Naritan heel-turn ja liittyminen osaksi House of Torturea saattaa antaa uutta potkua jämähtäneelle momentumille, mutta uudeksi firman kärkirivin äijäksi ei “Souled Out” -muodonmuutoksella edetä. Naritan edelle kurvaakin Tsujin dojotoveri Yuya Uemura. Umino, Tsuji ja Uemura ovat kaikki näyttäneet väläyksiä potentiaalistaan, mutta onko kukaan heistä vielä aivan valmis tonttia varten? Nelikon perässä mukaan kisaan ilmoittautuvat kaksi supertulokasta, NOAH:ssa opintomatkaa viettävä Ryohei Oiwa ja TMDK-tallin työjuhdaksi muovautunut juniori Kosei Fujita. Kumpikin siirtyi lähes ennätysajassa dojossa aloittamisesta young lion -vaiheeseen. Tähän lisätään vielä opintomatkalleen Eurooppaan lähteneet Yuto Nakashima ja Oskar Leube sekä vielä Japanissa hetkeään vartova Oleg Boltin, niin nuorta verta on tarjolla vaikka ja kuinka.

Vaikka Okada on tämän kolumnin fokuksessa, niin on hyvä mainita myös Ospreayn valtavat saappaat. On selvää, että se firman toinen britti, Zack Sabre Jr. on etunenässä valtaamassa Ospreayn yläkortin paikkaa itselleen. Oli jo aikakin, huokaisen minä ja skriivaan Sabren nimen etummaiseksi seuraavaa IWGP World Heavyweight -mestaria arpoessani.

Olisi siis ollut järkevää pistää Okada luovuttamaan soihtu eteenpäin seuraavalle sukupolvelle, eikö? Uminolle iso voitto ovesta ulos astuessa, shokkitappio Fujitalle NEVER Trios -mestaruusottelussa tai kenties OLEG BOLTININ murskaava rynnistys parrasvaloihin omalla Kazak Shockilla?

Noh, se tuo meidät seuraavaan aiheeseemme.

That doesn’t work for me, Gedo

Jos Super J-Cast -podcastin lähteisiin on uskominen, niin Okada on lähtökohtaisesti kieltäytynyt häviämästä nuoremmilleen läpi viime vuoden. Yhtäkkiä Okadan alkuvuoden feudin loppuminen nuorisokaartilaisten kanssa ja visusti pysyminen nestoreiden trios-kuvioissa Tanahashin ja Tomohiro Ishiin kanssa aika lailla koko loppuvuoden käy enemmän järkeen. Kuten aika lailla jokainen promootionsa ykköstähti läpi historian, myös Okada näyttää varjelleen paikkaansa huipulla visusti.

Oliko Okada väärässä? Monimutkainen vastaus on ehkä yllättäen ei. Vaikka Okada ei aivan huippuvuosiensa tasolla ollut, oli mies edelleen firman kasvot ja kaikin puolin edelleen huippuluokan vedossa. Musketöörien aika tulee vielä, mutta ei nyt. Omakohtaisesti yksi suurimpia odotuksen kohteitani oli Okadan tulevien vuosien taistot seuraavaa sukupolvea vastaan ja kisa siitä, kuka tämän massiivisen päänahan onnistuu ensimmäisenä nappaamaan.

Samalla on kuitenkin katsottava takaisin vuoteen 2012 ja Hiroshi Tanahashin valtavaan panokseen Okadan nousussa. Okadan lahjat osoittautuivat toki kiistattomiksi, mutta miltä olisi historia näyttänyt, jos Tanahashi oli yksinkertaisesti kieltäytynyt tekemään tietä Okadalle? Suostuessaan häviämään pidensi Tanahashi myös omaa aikaansa huipulla ja nousi samalla ehdottomaksi legendaksi.

Jossittelu on kuitenkin jossittelua. Viime vuosi oli mitä oli, mutta merkit eivät vielä silloin viitanneet promootion sisällä siihen, että Okada oli lähtemässä. Okada, nykytiedon valossa, teki päätöksensä vasta myöhään tammikuisena iltana, päivää ennen kuin NJPW tiedotti asiasta.

Syyttävää sormea on myös hyvä osoittaa jälleen buukkausvastuussa olevan Gedon suuntaan.

Ennen Uminoa ja kumppaneita on jonossa pushia odottamassa (ja tällä hetkellä nauttimassa) edeltävä sukupolvi. Ja kuinka laimealta tuo porukka vaikuttaakaan! SANADA vei vihdoin Okadan päänahan, vietti keskimääristä pidemmän kauden päämestarina ja tähditti Tokyo Domea ensi kertaa urallaan. Ihan hyvistä otteistaan huolimatta ei SANADA edelleenkään vaikuta nousevan Tanahashin, Naiton tai edes Nakamuran kaltaiseksi kansan sankariksi. Vastapari EVIL kiusaa katsojia tapahtumasta toiseen ja House of Torture -jengi puree ainakin paikalliseen yleisöön kohtuullisen hyvin, mutta ei herätä suuria hurraa-huutoja täällä päässä maailmaa. Kaikista maailman painijoista juuri David Finlaylle annettiin Will Ospreayn päänahka lähdön varmistuttua ja vieläpä kahdesti.

Valtaisalla rysähdyksellä paluunsa tehnyt Tsuji on hävinnyt jokaisen ison ottelunsa. Umino hävisi Ospreaylle neljä kertaa eikä saa nyt mahdollisesti koskaan koko uraa määrittävää voittoa takaisin. Narita saattoi voittaa Trios-mestaruuden hetkellisesti, mutta rysähti pikaisesti maan pinnalle. Pitkä, hidas ja kärsivällinen rakentelu on toki NJPW:lle tavanomaista, mutta onko näiden miehien kanssa varaa odottaa? Etenkin tässä tilanteessa?

Gedon ruutuvihon suurin ongelma ei ole Okadan lähtö, vaan oma kaavoihin kangistuminen.

Olisiko Okadan pitänyt sitten hävitä lähtöuutisen julkaisun jälkeen? No, vastaus on jälleen kerran kaksijakoinen.

Promootiosta lähtö kattovaloja tuijotellen kuuluu toki Wanhan Wrestlahmentin tärkeimpiin teeseihin, mutta onko se oikea tapa promootion suurimmalle nimelle? Onko liian läpinäkyvää antaa Fujitan selättää Okada Korakuen-jäähyväisissään? Hyötyykö kukaan enää, jos Okadalla on jo toinen jalka ulkona ovesta ja kaikki tietävät sen?

Shinsuke Nakamura voitti viimeisen ottelunsa ja poistui Korakuenista kultatuolista, mutta oli sentään hävinnyt Omegalle ennen sitä New Years Dashissa. Kuten mainittua, Ospreay hävisi Finlaylle kahdesti. Omega ja muu Elite ottivat pataan viimeisissä esiintymisissään. Mutta kukaan heistä ei ole Kazuchika Okada.

Lopullinen lähtöpäätös oli äkillinen ja äkkitappio yhtään kenellekään tuntuisi väärältä, mutta yhtä väärältä tuntuu katoaminen ilman yhtään tappiota.

Onko NXT Japan jo todellisuutta?

Kenny Omega. Jay White. Kota Ibushi. Katsuyori Shibata. Will Ospreay. Ja nyt mahdollisesti Kazuchika Okada.

Eikä siinä vielä kaikki!

Young Bucks. Best Friends. Juice Robinson. Hangman Page. Aussie Open.

Onko NJPW vaan glorifioitu “developmental territory” All Elite Wrestlingille?

Ei, ottakaa pää hetkeksi ulos sieltä saketynnyristä.

On totta, että toisen suuren yhdysvaltalaispromootion materialisoituminen alkuvuodesta 2019 on tuonut markkinoille uuden merkittävän kilpailijan. Ei ainoastaan lippuluukuille vaan myös ymmärrettävästi painijamarkkinoille.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ulkomaalaispainijat ovat aina ennemmin tai myöhemmin jättäneet Japanin siirtyessään takaisin kotoisimmille laitumille aivan muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Ilman AEW:n syntymistä Elite olisi siirtynyt WWE:hen, mikä on kauhea ajatus. Joissain tapauksissa vika on NJPW:n itse aiheuttama. Aussie Openille ei tarjottu sopimusta, joten Kyle Fletcher ja Mark Davis tarttuivat seuraavaan täkyyn.

Myös painibisneksessä raha puhuu. Japanin jeni on tällä hetkellä heikossa jamassa, mikä lisää dollarin houkuttelevuutta palkkapussissa. Meksiko on heikon pesonsa kanssa kamppaillut saman ongelman kanssa jo vuosikymmenien ajan.

Gaijinit pettävät aina, jopa omassa dojossa kasvatetut tapaukset kuten White ja Prince Devitt, mutta entäs ne omat japanilaiset tähdet? Laajennan katsannan neljään nimeen, kun ymppään Ibushin, Shibatan ja Okadan kelkkaan myös DDT-tähti Konosuke Takeshitan. Ibushi oli ajautunut umpikujaan ja riitoihin NJPW:n kanssa vuoden 2021 loukkaantumisensa jälkeen, joten alamäkeen suuntaavan DDT-kasvatin lähtö oli lähinnä ajan kysymys. Shibataa ei NJPW päästänyt painimaan vuoden 2017 loukkaantumisen jälkeen enää minkäänlaisessa vakituisessa roolissa, kun taas Yhdysvallat sen mahdollisuuden vielä tarjosi. Takeshitan tavoite on pitkään ollut Yhdysvallat ja esikuvana juuri AEW-tähti Omega, joten siirtyminen ei ollut shokki. Ne kaksi muuta NJPW-nimeä siis lähtivät erimielisyyksien vuoksi, ei suuren ja salamyhkäisen värväysprosessin myötä.

On kiehtovaa tutkailla, miten toistuvat poistumiset vaikuttavat NJPW:n palkkauspolitiikkaan. Omia nuoria on, mutta vaatiiko vanheneva kokoonpano täydennyksiä oman dojon ulkopuolelta? NOAHin Kaito Kiyomiya ja AJPW:n Yuma Anzai ovat molemmat olleet enemmän tai vähemmän NJPW:n kiikarissa. Jos maan suurin promootio alkaa käärimään muualta kermoja päältä, miten vastaavat muut promootiot? Vastikään perustettu United Japan Pro-Wrestling -allianssi lähes kaikkien merkittävien japanilaispromootioiden kanssa toki saa uskomaan, että virallisia loikkauksia tuskin nähdään massiivisia määriä, mutta vierailijoita sitäkin enemmän.

Raha ratkaisee ja tulevaisuus näyttää onko Okadan kaltainen lähtö vääjäämättömyys jokaiselle NJPW-ässälle vai yksittäinen tapaus.

Uhka vai mahdollisuus

Kirjoitushetkellä Okadan uudesta päämäärästä ei ole vielä aivan sataprosenttista varmuutta, mutta huhut ovat viemässä miestä erittäin vahvasti AEW:n nimekkääseen rivistöön. Okada on raporttien mukaan kokenut, että 36-vuotiaana hänellä on viimeinen mahdollisuus tehdä läpimurto Yhdysvalloissa ja tienata samalla sievoinen summa rahaa.

Voiko Okadasta tulla suuri tähti myös Yhdysvalloissa?

Vieraskielisillä nimillä on ollut aina haasteita nousta aivan kärkikahinoihin Yhdysvalloissa. Territorioaikoina toki Giant Baba, Antonio Inoki, The Great Kabuki, The Great Muta ja Masa Saito saavuttivat vaihtelevaa menestystä myös Yhdysvaltojen matkoillaan. Takeshi Morishima nousi ROH:n päämestariksi asti, mutta palasi opintomatkaltaan takaisin Japaniin. Shinsuke Nakamura voitti NXT:n mestaruuden ja Royal Rumblen ja on stunttaillut satunnaisesti päämestaruuskuvioissa, mutta on viettänyt pitkiä pätkiä WWE-urallaan pimennossa. Eniten menestystä on saattanut niittää Asuka (entinen Kana), joka on ollut WWE:n naisten divisioonan kulmakiviä viimeisen vuosikymmenen ajan ja moninkertainen mestari.

Kielimuuri on aina jonkinasteinen este promottamista vahvasti painottavissa jenkkipromootioissa. Puhuu Okada toki Japanissakin paljon ja asiaa, onhan jokaisen televisioidun ottelun jälkeen ladottava tiukat kommentit bäkkärillä kameroiden edessä, mutta Yhdysvalloissa promosegmenttien tyyli on hiukkasen erilainen. Takeshita ja Hikaru Shida osaavat haastella englanniksikin, mutta Don Callis hoitaa puhumiset Takeshitan puolesta ja Shidan promohetket rajataan pikaisiin bäkkäripätkiin. Tarvitseeko Okadan edes promottaa vai riittääkö bisneksen paras hyppypotku?

Okadalla on yksi etu puolellaan. Toisin kuin Takeshita, Shida, Kana tai edes vuoden 2016 Nakamura, hän on valmiiksi yksi painimaailman suurimmista nimistä. Jos painifani ei tiedä Okadaa edes nimeltä, hän on juuri aloittanut lajin seuraamisen, seuraa uskollisesti vain yhtä ainoaa promootiota tai esittää vaan tyhmää internetissä. Okadan ensiesiintyminen AEW:ssa kesällä 2023 jossain korvessa (perinteisten isojen markkina-alueiden ulkopuolella) sai yleisöstä irti melkoisen reaktion. Jos kolikko tippuu tulevien kuukausien aikana AEW:ssa, on yleisö taatusti myyty… ellei kyseessä ole eeppinen debyytti viiden tunnin ROH-nauhoitussession päätteeksi.

Jos kaikki menee putkeen, on Okadan retki Yhdysvaltoihin kaunis kirsikka kunniagalleriaan kuuluvan uran päällä ja mahdollisesti paras japanilaispainijan jenkkirypistys koskaan, ellei Takeshita äidy aivan villiksi tulevina vuosina. Jos yksi maailman parhaista ei onnistu nousemaan huipulle, niin kuka siihen kykenee?

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Okada ei nouse uudessa työpaikassaan samaan asemaan kuin NJPW:ssä.

Kyyneleet leijonan yllä

Osakan ilta menneenä viikonloppuna ei ole viimeinen kerta, kun näemme Kazuchika Okadaa NJPW:n kehässä. Luvassa ei kuitenkaan ole enää kultatuoleja tai konfettisadetta, sillä kaksi viimeistä ottelua Sapporossa ovat merkityksettömiä alakortin joukkueotteluita. Näinkö suolainen Gedo on suojattinsa lähdöstä, että Finlayn ja Nic Nemethin mestaruusottelu on tätä isompi juttu?

Kaikista ongelmista, kysymyksistä ja hoganointi-huhuista huolimatta sydämeni otti pistoksia vastaan Okadan halatessa vanhaa kilpakumppaniaan jälleen yhden Rainmakerin jälkeen. Jos Okada vielä palaa NJPW:hen kokoaikaisesti, voivat Tanahashin päivät painijana olla jo luetut. Viime vuosikymmenen merkittävin feudi on lopullisesti ohi. Kyyneleet viimeisen Korakuen-ottelun päätteeksi ja lyyhistyminen kehän keskellä olevan NJPW:n klassisen leijonalogon eteen pisaroiden karatessa kyynelkanavista Osakassa kertoivat omaa tarinaansa.

Okada jättää kotinsa 17 pitkän vuoden jälkeen kaiken saavuttaneena. Pisin yksittäinen IWGP Heavyweight -mestaruuskausi, eniten onnistuneita puolustuksia sekä yhden kauden aikana että yhteensä, neljä G1 Climaxin voittoa ja tusinoittain vuoden ottelu -palkintoja pitävät Okadan pokaalikaapin hyllyt mutkalla.

Showpainimaailma olisi parempi paikka, jos Okada olisi pysynyt NJPW:ssä.

Emme kuitenkaan elä sillä paremmalla aikajanalla.

Eräs aikakausi on lopullisesti päättynyt ja seuraava aikakausi näyttää vielä kovin sumuiselta.

Onnea matkaan. Tule vielä joskus takaisin.