#perjantainpromoJuttusarjat

#PerjantainPromo – Niin hyvää lihaa (2016)

#PerjantainPromo on viikoittainen juttusarja, jossa Smarksiden toimitus nostaa esiin ja esittelee jonkin kiinnostavan promon tai anglen YouTubesta.


Kris Wolf, itsenäisten naispainikehien energiapakkaus, ilmoitti helmikuussa lopettavansa uransa useiden aivotärähdysten aiheuttamien oireiden takia.

Yhdysvaltalainen, filippiiniläisiä sukujuuria omaava Wolf teki Japanissa töitä englanninopettajana ja kiinnostui painiurasta törmättyään YouTubessa joshi-promootio World Wonder Ring Stardomin materiaaliin. Wolf hakeutui Stardomin koulutukseen, ja teki debyyttinsä promootiossa elokuussa 2014 – vain kaksi päivää ennen kuin juhlisti kolmekymppisiään. Stardom toimikin Wolfin kotina kunnes hän joutui viisumiongelmien takia laajentamaan reviiriään maailmalle. Vaellus ulottui viime vuoden aikana yli kahteenkymmeneen firmaan, merkittävimpänä lontoolainen Pro Wrestling: EVE, joka myös tulee järjestämään Wolfin jäähyväistapahtuman huhtikuussa.

Räiskyvä energia, laadukas kehätyöskentely sekä mielenkiintoinen hahmo – kayfabessa Wolf oli oikea susi joka yritti parhaansa mukaan käyttäytyä kuin ihminen – olivat kokonaisvaltainen paketti. Onkin sääli että Wolf joutuu vetäytymään luonnonsuojelualueelle eläkepäiville ennen kuin uraa ehtiä kertyä edes viittä vuotta.

#PerjantainPromo on Wolfin luultavasti tunnetuin, ja hänelle ominainen erittäin tiivis rypistys. Japanin markkinoille suunnatussa promossa kuullaan todella simppeliä kieltä, josta huokuu läpi Wolfin kokemus englanninopettajana maassa. Sanoisin että rento, mutta aavistuksen kiusallinen tyyli on omiaan villieläimelle ihmisten joukossa.

Katso video alta ja ulvo kuutamoon!


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ville Vuohtoniemi

Ville Vuohtoniemi

Töölön CHIKARA-spesialisti, joshi-intoilija ja deathmatch-maanikko. Ääntelehtii usein podcasteissa, toisinaan selostuspöydän takana. Luultavasti jonain päivänä hautautuu elävältä Smarksiden VHS-kirjaston alle.

Previous post

Ennakko: Fastlane 2019

Next post

Kuollut: Dick ”The Destroyer” Beyer (1930–2019) – Antonio Inokin, Giant Baban ja Rikidozanin kaataja rakasti Japania ja oli yksi suurimmista maskipäisistä tähdistä

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *