Smarkin sävel – 11/2017
Smarkin sävel on kuukausittain ilmestyvä juttusarja, jossa tutustutaan painimusiikkiin. Artikkeleissa esitellään lyhyesti yksi moderni ja vanhempi sisääntulokappale sekä nostetaan esiin jokin obskuuri tai kiinnostava painiaiheinen kappale historian hämäristä. Biiseistä koostetaan soittolista YouTubeen, jota päivitetään sitä mukaa kun juttusarjan uudet osat julkaistaan.
CFO$ – ”We Riot” (2017)
Smarkin sävel on parissa edellisessä osassaan keskittynyt johonkin tiettyyn teemaan, joten jatketaan samalla tyylillä ja kuunnellaan tällä kertaa punkahtavia painibiisejä.
Kuluvan viikon SmackDown Live’ssä kolme NXT:stä tuttua naista saapuivat ryminällä päärosterin puolelle. Liv Morgan, Sarah Logan ja Ruby Riot tekivät ensin tuhojaan backstagella, sekä myöhemmin sekaantuivat otteluun jossa panoksena oli SmackDown Live’n naistenmestaruus.
.@RubyRiotWWE, @YaOnlyLivvOnce and @SarahLoganWWE make a statement on #SDLive… pic.twitter.com/vfcBzC98bz
— WWE (@WWE) 22. marraskuuta 2017
Joukkion johtaja Ruby Riot on itselleni heistä tutuin, ja myös kolmikon kokenein painija. Riot, oikealta nimeltää Dori Prange, aloitti uransa marraskuussa 2010. Riot kerrytti taitojaan ja kasvatti mainettaan mm. SHIMMER Women Athletesissä, Ohio Valley Wrestlingissä sekä Absolute Intense Wrestlingissä. Hän oli vahvasti näkyvillä myös Chikarassa, josta WWE nappasi hänet rosteriinsa yhdessä Kimber Leen (NXT:n Abbey Laith) ja Drew Gulakin kanssa. Jäähyväispromo ja -ottelu Arik Cannonia vastaan ovat olleet minulle kuluvan painivuoden kohokohtia.
Indyissä Riot käytti sisääntulokappaleenaan mm. Metricin biisiä ”Black Sheep” joka on tuttu myös elokuvasta Scott Pilgrim vastaan maailma (2010). NXT:ssä Riot sai uuden musiikin jonka teki kukapa muukaan kuin CFO$.
Massasta erottuva punk-tyyli oli osa Riotin persoonaa jo indyvuosina – hänellähän oli tuolloin trikoissaan ja t-paidoissaan Misfitsin klassista pääkalloa mukaillut logo. ”We Riot” istuu täten hyvin osaksi Riotin hahmoa ja persoonaa, mutta omaan makuuni kappale on turhan kliininen ja puunattu. Kitaramelodiat ja ”Oi! Oi! Oi!” huutelut ovat sinänsä tarttuvia, mutta tällainen melodinen ja moderni pop-punk ei vain ole minun juttuni. ”We Riot” sortuu myös CFO$:n perisyntiin, liialliseen toistoon. Sisääntuloissahan tämä ei sinänsä haittaa koska kappale ei ehdi lähetyksessä kauaa soida ja siinä mielessä kappale ajaa asiansa, mutta irrallisena biisinä tätä on suorastaan tympeää kuunnella.
No, ei nimi miestä pahenna kuten vanha sananlasku kuuluu, joten toivattavasti ei biisikään pahenna naista tässä tapauksessa. Riot on mielestäni yksi tämän hetken parhaita painijoita joten pitää toivoa että hän pääsee todella näyttämään kykyjään WWE:n päärosterissa.
Lue myös: Naiset, jotka painivat miehiä vastaan
Jimmy Hart – ”Raven” (1998)
Okei, tämänkertaisessa retrobiisissä lipsahdetaan punkista grungen puolelle, mutta ei anneta sen haitata.
Scott Levy ajelehti promootiosta toiseen vaihtelevilla gimmickeillä 90-luvun alkuvuosina. Saavuttuaan ECW:hen vuonna 1994 alkoi hänen uransa ottaa tuulta siipien alle kun hän kehitteli itselleen uuden hahmon – misantrooppisen, nihilistisen ja sosiopaattisen hylkiön joka ristittiin Raveniksi. Ravenista tuli pian Tommy Dreamerin arkkivihollinen, ja kaksikon pitkään kestänyt feudi on yksi ECW:n historian muistetuimpia. Kyseinen feudi huipentui Wrestlepalooza -tapahtumassa vuonna 1997, jolloin Dreamer onnistui selättämään Ravenin ”Loser Leaves ECW” -ottelussa. Raven siirtyi tämän jälkeen WCW:n palkkalistoille.
Uuden sisääntulomusiikin Ravenille WCW:hen teki parhaiten managerina tunnettu Jimmy Hart. Grunge hallitsi populaarimusiikkia 90-luvulla ja koska Ravenin hahmo huokui kyseistä tyylisuuntausta päätettiin kappaleeseen hakea vaikutteita genren jättiläiseltä, Nirvanalta.
”Hakea vaikutteita” on tässä tapauksessa melko lievä ilmaisu, sillä kyseessä on suora plagiointi. Kappaleen riffi kuulostaa erehdyttävästi samanlaiselta kuin Nirvanan hitissä ”Come As You Are”. Kappaleessa on kerrottu olevan myös vaikutteita Lynyrd Skynyrdin biisistä ”That Smell” mutta tämä ei pistä omaan korvaani yhtä pahasti kuin lähes suoraan varastettu Nirvana-riffi.
Tämä ei myöskään ollut ainoa kerta kun WCW plagioi tunnettuja hittejä sisääntulomusiikeissaan. Esimerkiksi Vince Russon kappale oli versio Black Sabbathin ”Iron Manista”, Chris Jerichon musiikki oli kopio Pearl Jamin ”Even Flowsta” ja Ernest ”The Cat” Millerin biisi plagioi James Brownin ”Get on Uppia”, muutamia mainitakseni. Nirvanalta varastettiin myös toiseen otteeseen, sillä Diamond Dallas Pagen sisääntulokappale oli hyvin lähellä ”Smells Like Teen Spiritiä”. Niinkin lähellä että Nirvanan rumpali Dave Grohl hermostui asiasta ja oli sitä mieltä että WCW:n tulisi maksaa heille rahaa. Kappaleesta oli kuitenkin muutettu sointuja juuri sen verran että asiasta ei tullut oikeusjuttua.
Uskoisin että WCW on halunnut vedota yleisöön keinolla millä hyvänsä kilpaillessaan katsojista WWE:n kanssa, mutta oikeiden tunnettujen kappalaiden käyttäminen olisi luultavasti ollut yksinkertaisesti liian kallista lisenssien takia. Siinä mielessä plagiointiin on ollut ymmärrettävä syy.
ANTiSEEN – ”Falls Count Anywhere” (2012)
Smarkin sävelen lopuksi on tavallisesti kuunneltu jonkun painijan esittämä kappale. Nyt on kuitenkin tullut aika poiketa linjasta ja ottaa mukaan oikean bändin tekemää painiaiheista musiikkia. Tällä kertaa ei myöskään keskitytä ainoastaan yhteen biisiin, vaan kuunnellaan kokonainen levy.
ANTiSEEN on yhdysvaltalainen punk-bändi joka perustettiin Charlottessa, Pohjois-Carolinassa (Wooo!) vuonna 1983. Yli 30 vuotta kestäneelle uralle mahtuu suuri määrä julkaisuja pitkäsoitoista vinyylisingleihin. ANTiSEEN toimi myös pahamaineisen GG Allinin taustabändinä Murder Junkies (1991) -albumilla. Lyriikoissaan bändi käsittelee mm. armeijaa, rakkauttaan eteläisiin osavaltioihin, yksilöllisyyttä ja irvailevat poliittiselle korrektiudelle. Bändin jäsenet ovat myös kivenkovia painifaneja, joten tästäkin aihepiiristä on ammennettu usein yhtyeen levytyksille.
Pelkästään painiaiheisille kappaleille pyhitetty kokoelma Falls Count Anywhere – A Collection of Wrestling Songs julkaistiin Rusty Knuckles levy-yhtiön toimesta vuonna 2012. Kokoelmalta löytyy 10 kappaletta jotka on äänitetty aikavälillä 1992-2012. Levyn kappaleista kaksi on covereita – Bruiser Brodyn hengiltä puukottaneeseen José Gonzáleziin viittaava”Invader 1 Must Die” on lainattu punk-bändi Cocknooselta, kokoelman päättävä ”Badstreet USA” puolestaan on versio Michael Hayesin klassikkokappaleesta (joka pitänee ottaa käsittelyyn jossain tulevassa osassa).
Valtaosa kappaleista liikkuu lyriikoissaan hardcore-painin parissa ja tekee kunniaa legendoille kuten Terry Funk, Mick Foley, Abdullah The Butcher ja Sabu. Aihepiiri yhdistettynä rujoon ja rämisevään äänimailmaan sekä laulaja Jeff Claytonin ärjyntään luo mielestäni erittäin toimivan yhdistelmän.
Vaikka kokoelmalla on kappaleita 20 vuoden ajalta, on biisimateriaali yllättävän tasalaatuista. Kappaleet ovat sopivan tiiviitä rykäisyjä, ja varsinkin ”Sabu” sekä ”From Parts Unknown” ovat sen verran tarttuvia menopaloja että ne jäävät itselleni herkästi päähän soimaan. Näiden kahden lisäksi nostaisin levyn kovimpaan kärkeen The Great Mutaan viittaavan biisin ”The Mysterious Green Mist”. Koska biisit ovat lyhyitä ei levyllä ole kokonaisuudessaan mittaa kuin 20 minuuttia, joten se tulee herkästi pyöräytettyä läpi kahdesti putkeen.
Jos muuten tiedätte mistä ottelusta on napattu selostusklipit yllä olevaan biisiin ”Exploding Barbed Wire Death Match” niin kertokaa kommenteissa. En löytänyt vastausta mistään ja muuten asia jää vaivaamaan.
Koko levyn voit kuunnella Spotifyssa:
Antoisia musiikkihetkiä, palataan asiaan taas ensi kuussa!
No Comment