ArviotWWE

Arvio: Royal Rumble 2022 – Tahrittu ensilumi

WrestleMania on ollut painifaneille tavallisesti jouluun verrattava kokemus. Ja vaikka tuo juhla menikin jo, niin tie vuoden suurinta tapahtumaa kohti on vastannut lapsuudenomaista joulunodotusta. Ensilumi, toivelistan kirjoittaminen pukille, harras odotus ja lopulta pakettien avaaminen. Tätä joulun odotus oli lapsena minulle, ja tätä vuoden ensimmäiset kolme kuukautta ovat olleet painifanina. Tie WrestleManiaan alkaa perinteisesti Royal Rumblesta. Ensilumi. Puhtaus, raikkaus.

Royal Rumble 2022 ei muistuttanut ensilunta. Tänä vuonna taivaalta satoi paskaa.

Kyseessä ei ollut mielestäni niin huono tapahtuma kuin mitä muutamaa päivää tapahtuman jälkeen monet miettivät. Se oli yllätyksetön. Vaikka kortti on paperilla hyvä ja tapahtuma olisi tyhjiössä kultaa, en 17 vuoden seuraamisen jälkeen voi sivuuttaa sitä, miten huonosti asiat oli toteutettu. Kyllä, visuaalisesti jokainen WWE:n tapahtuma on näyttävä, ehkä liiankin kanssa, ja yleensä painillisestikin päästään lähelle ylempää keskitasoa, kuten illan avanneessa Roman Reignsin ja Seth Rollinsin ottelussa.

Kuuma yleisö ja kaksi painijaa, joilla on historiaa keskenään – tänä vuonna kymmenen vuoden ajalta – ja sitä tuotiin hyvin esille, kun Rollins saapui The Shieldin sisääntulokappaleella yleisön joukosta kehään. Siitä alkaen tuntui, että käsillä on klassikko. Sitten tapahtui ottelun lopetus. Ymmärrän, mitä WWE sillä haki takaa, mahdollisesti. Seth Rollins voittaa Roman Reignsin diskauksella. Ilman Usojen väliintuloa. Roman Reigns näyttää vahvalta. Painillisesti selkeästi illan paras ottelu.

 

 

Naisten versio illan Rumble-otteluista oli parempi, vaikka koko ajan jouduin muistuttamaan itseäni, että nyt on tosiaankin vuosi 2022 eikä 2012; noin puolet osallistujista olivat painijoita, jotka olivat WWE:n leivissä viime vuosikymmenen puolivälissä ja ovat syystä tai toisesta poistuneet vuosien kuluessa. Michelle McCoolia on aina mukavaa nähdä, Melina vaikuttaa nykyään NWA:ssa – tätä kiellettyä ovea ei mainittu – ja Lita on WWE-legenda. Mickie James toki teki historiaa ja saapui otteluun hallitsevana Impact Knockouts -mestarina, mestaruusvyön kanssa ja vieläpä Impactin sisääntulomusiikilla.

Voittajaehdokkaita oli alkuun kolme: Sasha Banks tai palaavat Bayley tai Asuka. Kumpikaan ei palannut, mutta Ronda Rousey palasi– ja myös voitti. Ronda on parempi voittajavaihtoehto kuin Charlotte Flair tai joku kylmennyt, liian usein Flairille hävinnyt painija. Rouseyn ja Flairin ottelu Maniassa tulee olemaan todennäköisesti hyvä, mutta tämän olisi voinut toteuttaa niin paljon paremmin.

 

 

Naisten Rumblea seuranneen Becky Lynchin ja Doudropin mestaruusottelu tuntui kestävän pienen ikuisuuden, eikä sen aikana tapahtunut oikeastaan yhtään mitään. Näkisin mielelläni Piper Niveniä oikeasti merkittävissä kuvioissa. Hatusta vedetty mestaruusottelu WWE:n Premium Live Eventissä (kuten WWE:n maksulähetyksiä nykyään tulee virallisen liturgian mukaan kutsua) ei ole merkittävä kuvio, koska Niveniä on buukattu täytenä välihaastajana. Välihaastajissa ei ole mitään vikaa, mutta minulla ei ole mitään luottoa, että Piper Niven tulee tämän jälkeen olemaan WWE:ssä millään muotoa merkittävä.

Brock Lesnarin ja Bobby Lashleyn unelmakohtaamisena markkinoitu ottelu oli alkuun sitä mitä luvattiinkin: kahden tehokkaan mörssärin yhteentörmäys. Kuvion rakentelussa Lashley näytti kuitenkin niin paljon heikommalta kuin Lesnar. Ottelussa nähtiin isoja liikkeitä ja päästiin taas vierailulle juntankylään. Tämänkin matsin huono lopetus söi tunnelmaa paljon. Paul Heyman kääntyi Lesnaria vastaan ja Roman Reigns näytti jälleen vahvalta.

 

Vielä ennen pääottelua nähtiin kahden pariskunnan mittelö, kun Edge ja Beth Phoenix ottivat yhteen The Mizin ja Marysen kanssa. Paljon ei tästäkään ottelusta jäänyt käteen ja rakentelukin oli ollut heikkoa. Haluaisin pitää Mizin ja Edgen vihanpidosta, mutta en vain jotenkin kykene. Edge on yksi kaikkien aikojen isoimmista suosikeistani ja Miz on jo veteraani WWE:ssä mutta ottelu oli vain kankea ja tuntui liian pitkältä. Ottelun päätös oli hyvä, mutta sen lisäksi mitään sen ihmeellisempää ei tapahtunut.

Illan päättänyt miesten Royal Rumble -ottelu kärsi todella pahasti tähtivoiman puutteesta. Ainoastaan AJ Styles sekä tässä ottelussa paluun tehnyt Drew McIntyre tuntuivat uskottavilta. Katselin jokunen viikko sitten pari takavuosien Rumble-ottelua ja niissä oli mukana huomattavasti valovoimaisempi katras main event -naamoja. Kun pääottelijoilta tuntuvia painijoita on yhteensä kuusi kappaletta ja neljä niistä on sidottuina mestaruusotteluihin, lopputulos on tämä.

Siinä missä naisten ottelussa välillä tuntui että vierailijoita oli liikaa, tässä ottelussa taas tuntui ettei vierailijoita ollut läheskään tarpeeksi. Rumbleihin on yleensä varattu yksi tai kaksi nostalgiapaluuta,mutta tässä ei nähty yhtään, mikä on toisaalta hyvä ja toisaalta huono juttu. Vakionimistä Cesaron ja Finn Bálorin puuttuminen ihmetytti. Tapahtuman jälkeen selvisi, että Bálor oli tapahtuman aikaan Irlannissa, mutta Cesaron puutetta tämä ei selitä. Yllätysniminä otteluun liittyivät rap-artisti Bad Bunny, Shane McMahon (jotka selvisivät ottelun loppunelikkoon) sekä numerolla 30 itse “Peto”, Brock Lesnar. Heti Lesnarin sisääntulon jälkeen ottelun ennakkosuosikin asema muuttui välittömästi ja viiden minuutin jälkeen Lesnar julistettiin ottelun voittajaksi.

 

 

En sano, että Lesnar on huono voittaja, mutta tämä voitto oli vain ja ainoastaan sitä varten, että Lesnar ja Reigns kohtaavat toisensa jälleen WrestleManiassa. Asian olisi voinut hoitaa kymmenillä eri tavoilla ja nyt voitto vietiin jonkun nuoremman ja kiinnostavamman painijan edestä. Lesnarista tuli voitolla jo yhdeksäs painija, joka on voittanut Royal Rumblen moninkertaisesti. Näistä yhdeksästä kuusi on tullut viimeisen 10 vuoden sisään. Se kertoo paljon siitä, miten paljon WWE näkee vaivaa uusien tähtien rakentamiseen.

Haluan uskoa, että WWE vetää tänäkin vuonna kanin hatusta ja WrestleManiasta tulee loppujen lopuksi hyvä show. Ennen sitä pukin reki pysähtyy kuitenkin vielä kertaalleen Saudi-Arabiassa, jossa järjestetään Elimination Chamber. Saudi-tapahtumat eivät yleensä ole olleet mitään laatupainin ilotulitusta.

Tästä WrestleMania-kaudesta voi tulla pitkä ja kivinen.

Lauri Makkonen

Lauri Makkonen

Vuonna 2005 lajin pariin tiensä löytänyt kainuulainen. Painissa suuret tunteet ja isot käänteet ovat lajin suola. Painin ulkopuolelta sydäntä lähellä ovat vanhat videopelit, Aku Ankat sekä 80-luku.

Previous post

Arvio: Progress Chapter 127 - Taantumuksen aika

Next post

Arvio: RevPro High Stakes 2022 - Kerrankin positiivista pöhinää Lontoosta

2 Comments

  1. HM
    08.02.22 at 18:43 — Vastaa

    Kiitos analyysistä t. vanha fani

    Mickie James -tilanteesta kuulisi mieluummin lisää: kuulostaa aivan uskomattomalta, että hän tuli vieraan firman listoilta, vieraan firman musiikilla ja vieraan firman vyön kanssa esiintymään (Impact = TNA siis kai) Rumblessa. Onko TNA:lla ja WWE:llä jotain yhteistyötä?

    • Semi Salmikannas
      01.03.22 at 13:10 — Vastaa

      Juu, Impact on lievästi uudelleenbrändätty TNA.

      Tämänhetkistä yhteistyötä ei Impactin ja WWE:n välillä ole ollut tuota Jamesin Rumble-esiintymistä lukuun ottamatta. Toki Impact on (muistaakseni) aika ajoin antanut videomateriaalia käytettäväksi WWE:n erinäisiin dokumentteihin, mutta sen pidemmälle suhde ei ole edennyt.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.