Arvio: WWF SummerSlam 1995

Päivämäärä: 27.8.1995

Sijainti: Pittsburgh, Pennsylvania (Civic Arena)

Yleisömäärä: 18 062

Oli jälleen se aika, kun vuodesta 1988 lähtien järjestetty SummerSlam koitti. SummerSlam piti kuitenkin lisääntyneestä ppv-tarjonnasta huolimatta roolinsa yhtenä WWF:n ”viidestä suuresta” tapahtumasta. Koska erityisesti King of the Ring oli ollut totaaline n katastrofi buyraten osalta (KOTRin buyrate oli 0.65, yksi WWF:n historian huonoimmista suorituksista), oli WWF:ssä hieman ennen SummerSlamia painettu paniikkinappulaa. Yrityksessä alettiin tosissaan miettiä keinoja, millä loputtomalta näytävä laskusuhdanne saataisiin kääntymään nousuun. Erityisen huolissaan oltiin nimenomaan ppv-ostolukujen jatkuvasta laskusta, eikä stressiä helpottanut sekään, että varsin hyvin menestynyt tärkein tv-ohjelma Raw saisi syyskuun alussa itselleen kilpailijan, kun WCW Monday Nitro alkaisi samaan aikaan.

Yksi keino kurssin kääntämiseen oli tietenkin irtisanoa porukkaa. Kerroin jo viime arvion kohdalla irtisanomisista, mutta ne olivat jatkuneet entisestään heinäkuun jälkeen. Painijoista muun muassa Heavenly Bodies ja surullisenkuuluisa Tekno Team 2000 (eli Erik Watts ja Chad Fortune) oli vapautettu sopimuksistaan. Backstage-henkilöstöstä Lord Alfred Hayes oli saanut lähteä – ja hänen lisäkseen WWF oli antanut kenkää WWF:ssä vuosikausia authority figure -roolia vetäneelle Jack Tunneylle. Vaikka katsojille Tunney oli parhaiten tuttu WWF:n ”presidenttinä”, oli hän oikeasti kanadalainen promoottori, jolla oli vuosien ajan iso rooli WWF:n Kanadan-bisneksissä. Nyt WWF lopetti kuin seinään yhteistyön Tunneyn ja Tunneyn firman kanssa, eikä tuota yhteistyötä aloitettu koskaan uudestaan. Tunneyn ja WWF:n yhteisen taipaleen päättyminen on varsin surullinen tarina, koska Tunney jättäytyi potkujensa jälkeen kokonaan pois painibisneksestä ja katkaisi kaikki välinsä WWF:ään. Välirikkoa ei selvitetty koskaan, ja kun Tunney kuoli vuonna 2004, ei WWE muistanut häntä ollenkaan lähetyksessään tai nettisivuillaan.

Samalla kun Jack Tunney irtisanottiin, nostettiin hänen tilalleen kayfabe-”presidentiksi” Gorilla Monsoon. Tunney oli ollut koko uransa ajan hyvin harvoin ja vain akuuteissa tiloissa esiintynyt auktoriteettihahmo, mutta Monsoonille suunniteltiin selvästi aktiivisempaa roolia. Tämä liittyi myös WWF:n paniikkiin buyratejen laskusta. Heti ensitöikseen WWF:n ”presidenttinä” Monsoon nimittäin muutti tätä SummerSlamin korttia enemmän katsojaystävälliseksi: WWF halusi viime hetkellä lisätä korttiin pari sellaista ottelua, joiden tiedettiin olevan laadultaan kovatasoisia. KOTRin kaltainen katastrofi haluttiin välttää, ja se myös onnistui ainakin kohtalaisesti, koska tämä tapahtuma sai buyratekseen 0.9.

Irtisanottujen lisäksi täytyy mainita, että hieman ennen tätä tapahtumaa Tatanka oli hyllytetty WWF:stä erikoisen rikosepäilyn vuoksi. Noin vuotta aiemmin satunnaisen WWF:n tapahtuman jälkeen hotellissa nainen oli joutunut erikoisen väkivallan teon uhriksi. Ilmeisesti nainen oli huumattu, joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi ja hänen päänsä oli ajeltu puoliksi kaljuksi. Teosta syytettiin Jimmy Del Rayta (joka oli juuri saanut potkut WWF:stä) ja Tatankaa. Tapauksen noustua esille Tatanka hyllytettiin WWF:stä käsittelyn ajaksi. Koko tapauksesta löytyy vähän heikosti raportteja netistä, mutta ilmeisesti Tatankaa kohtaan syytteistä lopulta luovuttiin, ja Tatanka palasi painimaan WWF:ään vuoden 1996 alussa. Tatanka esiintyi vielä tuon vuoden Rumblessa, mutta pian sen jälkeen hänen uransa päättyi vuosikausiksi.

Selostajina tässä SummerSlamissa suurimman osan show’sta Vince McMahon ja Jerry Lawler. Loppushow’sta Lawlerin korvasi Dok Hendrix, joka oli toiminut alkuillan haastattelijana. Hendrixin lisäksi haastattelijoina tässä tapahtumassa Todd Pettengill ja Jim Ross. Lisäksi ”erikoiskommentaattorina” nähtiin muuan Dean Douglas, joka pilkkasi backtagella liitutaulunsa äärellä painijoita heidän otteluidensa jälkeen. Dean Douglas tunnettiin siis tietenkin paremmin nimellä Shane Douglas, ja pitkään ECW:ssä painittuaan Douglas oli tehnyt WWF:n kanssa sopimuksen kesällä 1995 ja loikannut WWF:ään, jossa hänelle annettiin ilkeän opettajan gimmick. Tämä oli siinä mielessä luontevaa, että Douglas oli oikeasti myös opettaja. Tässä ppv:ssä Douglas teki siis ppv-debyyttinsä uudella gimmickillään.

Singles Match

1-2-3 Kid vs. Hakushi

Tämä oli nimenomaan toinen niistä otteluista, jotka Monsoon oli lisännyt viime hetkellä korttiin ja joilla WWF toivoi houkuttelevan lisää katsojia. Tämän vuoden aikana WWF:ää seuranneille oli nimittäin selvää, että kun nämä kaksi pantaisiin ppv:ssä toisiaan vastaan, olisi lopputuloksena erittäin viihdyttävää painia. Mitään sen kummempaa feudia ei tämän ottelun taustalla tosin ollut. Hakushi oli viime aikoina otellut kovia tv-otteluita mutta kärsinyt myös Skipin takia nöyryyttävän tappion jobberi Barry Horowitzille (tästä myöhemmin lisää), joten nyt hän halusi osoittaa olevansa parempi kuin 1-2-3 Kid. Hakushin oli muuten huhuttu jo lopettavan WWF:ssä, mutta Hakushi pyörsi viime hetkellä päätöksensä, kun hänelle annettiin mahdollisuus painia Bret Hartin kanssa upea ottelu Raw’ssa.

Olen mielestäni valinnut tämän ottelun vuosia sitten WrestlingAlertissa Enskan järjestämässä ”Alert Idols” -kilpailussa, jossa joka kierroksella piti valita joku mahdollisimman hyvä ottelu. Tämä ottelu oli valintani kierroksella, jossa etsittiin parasta alle 10 minuutin ottelua. En välttämättä nykyisin tarjoaisi tätä valintaa ihan tuohon kategoriaan, mutta olen silti ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on yksi parhaista näkemistäni alle 10-minuuttisista otteluista. 1-2-3 Kid oli uskomattoman hyvässä vireessä, ja Hakushi oli tietenkin kehässä aivan loistava. Kun nämä kaksi sitten pantiin toisiaan vastaan, he tarjosivat yleisölle sellaisen high flying -tyylisen ottelun, ettei vuoden 1995 WWF-yleisö ollut todellakaan tottunut siihen. Kokonaisuutena siis ehdottomasti hieno ja erittäin viihdyttävä ottelu, joka olisi voinut pidempänä nousta huipputasolle asti.

* * * ½

Singles Match

Hunter Hearst Helmsley vs. Bob Holly

Kyllä vain. Seuraavaksi uransa ensimmäisen WWF-ppv-ottelun paini nuori Hunter Hearst Helmsley. Helmsley, oikealta nimeltään Paul Levesque, oli siis loikannut WCW:stä WWF:ään vuoden 1995 alussa sen jälkeen, kun se oli sopimusteknisesti mahdollista. Levesque ei ollut halunnut jäädä WCW:hen, koska siellä hänestä ei olisi tehty singles-painijaa. Niinpä Levesque saapui WWF:ään ja sai heti debyytissään varsin samanlaisen gimmickin kuin WCW:ssä: ”Connecticut Blueblood” -lisänimen saaneesta painijasta tehtiin myös WWF:ssä ylimielinen yläluokkainen snobi. Nimi kuitenkin vaihtui: WWF:ssä Levesque tunnettiin nimellä Hunter Hearst Helmsley. Ensimmäisen WWF-ppv-esiintymisen Helmsley oli tehnyt jo IYH 2:ssa Lumberjack-ottelun tukkijätkänä, mutta nyt hän pääsi painimaan ensimmäisen WWF-ppv-ottelunsa. Mitään kummempaa taustaa tälläkään ottelulla ei ollut: Helmsleyn vastustajaksi oli vain valikoitunut toinen nuorehko painija, kilpa-autoilija Bob ”Sparky Plugg” Holly.

Tämä ottelu oli nuoren Helmsleyn ppv-otteluksi aivan ok suoritus, mutta ei tässä mitään ikimuistettavaa ollut. Sellaista WWF tuskin tällaiselta kahden alakortin tulokkaan kohtaamiselta odottikaan, ja kokonaisuutena tämä matsi tuntui olevan paljon enemmän tv-show-kaliiberia kuin varsinainen ppv-matsi. PPV:ssä tämä nyt kuitenkin käytiin, ja tämän vuoden 1995 aikana on rehellisesti sanottuna nähty ppv:ssä paljon huonompiakin otteluita kuin tämä. Kelvollinen suoritus, eteenpäin.

* *

Tag Team Match

The Blu Brothers vs. The Smoking Gunns

Jostain syystä SummerSlamissa ei nähty WWF:n joukkuemestareita Owen Hartia ja Yokozunaa ollenkaan. Sen sijaan joukkuemestaruudet Hartille ja Yokozunalle hävinneet ja sen jälkeen uutta nostetta hakeneet Billy ja Bart Gunn pääsivät painimaan WWF:n virallista mörssärijoukkuetta Blu Brothersia vastaan. Kuten kahdella edellisellä ottelulla, tälläkään ei ollut mitään sen kummempaa taustatarinaa. Smoking Gunns toivoi, että voitolla he ansaitsivat uuden mahdollisuuden nousta mestareiksi. Blu Brothers toivoi… En tiedä, mitä he toivoivat. Minä ainakin toivoin, ettei minun tarvitsisi nähdä heitä ppv:ssä, ja pariksi vuodeksi tuo toiveeni toteutuikin. Harrisin veljekset jättivät WWF:n vuoden 1995 loppuun mennessä, mutta palaisivat kyllä aikanaan WWF:ään (ikävä kyllä).

Jos edellinen ottelu tuntui tv-showmatsilta, täsmälleen samaa voi sanoa tästä ottelusta. Jos Blu Brotherseilla olisi ollut vastustajanaan joku muu joukkue, todennäköisesti lopputulos olisi ollut vielä huomattavasti kamalampi. Nyt vastassa oli kuitenkin WWF:n joukkuedivarin kokenut kaksikko ja tietynlainen tukipilari Smoking Gunns, joka selvästi yritti parhaansa. Billy ja Bart Gunn liikkuivat hyvin ja kantoivat surkeat Harris-veljekset ok-tasoisiin suorituksiin. Se on suorastaan aikamoinen ihme, eli tämän ottelun saamaa kahden tähden arvosanaa voi pitää niin hyvänä kuin näissä olosuhteissa oli mahdollista.

* *

Singles Match

Skip vs. Barry Horowitz

No niin, sitten illan ensimmäinen ottelu, jolla oli oikea taustatarina – ja samalla kaksi WWF-ppv-debyyttiottelua! Ensinnäkin WWF-ppv-debyyttimatsinsa tässä paini Skip, joka tunnetaan tietenkin paremmin oikealla nimellään Chris Candido. Skipin managerina WWF-ppv-debyyttinsä puolestaan teki Sunny, joka tunnetaan… no, kyllä te tiedätte, mistä Sunny tunnetaan. Candido oli siis nuori ja lupaava painija, joka oli aloittanut uransa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa ja kerännyt mainetta erityisesti Smoky Mountain Wrestlingissä. Siellä hän oli esiintynyt yhdessä tosielämän tyttöystävänsä Tammy Lynn Sytchin kanssa. Vuonna 1995 WWF kiinnostui lahjakkaasta Candidosta ja hänen varsin mukavan näköisestä tyttöystävästään ja päätti palkata molemmat. Candidosta tehtiin Skip, Sytchista Sunny. Yhdessä he alkoivat esittää ylimielisiä ”fitness-guruja”, jotka julistivat terveellisydeen ilosanomaa. Samalla Sunnysta tuli yksi ensimmäisiä uuden ajan naisvaletteja, jotka keräsivät mieskatsojien huomion ulkonäöllään. Skipin ensimmäinen merkittävä feud WWF:ssä koitti sitten Barry Horowitziä vastaan. Ja vaikka Horowitz niin ikään tekee tässä SummerSlamissa WWF-ppv-debyyttinsä, ei hän todellakaan ollut mikään tulokas. Horowitz oli aloittanut uransa jo 1970-luvun lopussa, ja 1980-luvulta lähtien hän oli ollut vakituinen jobberi WWF:ssä. 1990-luvun puolivälissä kukaan ei pitänyt Horowitziä minään, kunnes kesäkuun alussa hän sokeerasi kaikki voittamalla Skipin ottelussa. Ultimaattisen underdogin voitto keräsi yleisön sympatiat, ja seuraavien viikkojen aikana Horowitzistä alkoi tulla oikeasti suosittu. Skip oli puolestaan aivan raivoissaan tappiosta, haastoi Horowitzin uusintaotteluun ja hävisi senkin, koska ei voittanut Horowitziä aikarajan aikana. Horowitz puolestaan jatkoi voittojen keräämistä, kun seuraavaksi Skip aiheutti vahingossa tappion Hakushille ottelussa Horowitziä vastaan. Nyt Horowitz ja Skip kohtaisivat vielä kerran, koska Skip oli aivan varma, että ppv:ssä hän voittaisi Horowitzin ja panisi lopun tälle pelleilylle.

Ai että, tässä on jotain todella hienoa. Chris Candido ja Barry Horowitz painimassa yhdessä vuoden suurimmista ppv:eistä ottelussa, jota oli oikeasti buildattu hyvin ja jossa yleisökin oli hämmentävän hienosti mukana. Kun tähän vielä yhdistää sen, että tällä ottelulla oli oikeasti aikaa, oli tämä matsi ehdottomasti koko vuoden 1995 SummerSlamin positiivisimpa yllätyksiä. Skip ja Horowitz painivat viihdyttävän ottelun, jota oli tosissaan ilo katsoa. Ei tämä toki mitään ennennäkemätöntä tai tajunnan räjäyttävää menoa ollut, mutta ilahduttavan erilaista siihen kaikkeen muuhun verrattuna, mitä WWF oli viime kuukausina tuottanut. Hyvä ottelu hyvällä paikalla korttia.

* * *

WWF Women’s Championship

Alundra Blayze (c) vs. Bertha Faye

Ai että, Women’s-mestaruus tekee paluunsa ppv-tasolle! Ikävä kyllä tässä paluussa ei ole mitään iloittavaa. Vuodesta 1995 tuli nimittäin jälleen se vuosi, kun naisten divisioona vajoaisi WWF:ssä kokonaan näkymättömiin aina vuoteen 1998 saakka. Siitä lisää loppuvuoden arviossa, ja sitä ennen olisi käsillä kuitenkin tämä mestaruusottelu. Edellisen kerran Women’s-mestari oli nähty siis Survivor Seriesissä, kun juuri vyönsä voittanut Bull Nakano esiintyi haastattelussa. Nakano piti vyötä aina huhtikuulle 1995, jolloin hän hävisi sen kiireellisesti takaisin fanien ykkössuosikille Alundra Blayzelle. Kiireellisyyteen syynä oli se, että Nakanon hallusta oli löydetty kokaiinia ja hänen WWF-sopimuksensa lopetettiin. Heti mestaruusvoittonsa jälkeen Blayze joutui kuitenkin yllättävän hyökkäyksen kohteeksi, kun katsomosta kehään rynnännyt ”fani”, eli isokokoinen nainen ryntäsi kehään ja mursi Blayzen nenän. Blayze joutui kuukausien ajan hyökkäyksen takia kokonaan sivuun painikehistä, ja katsojille puolestaan selvisi, että Blayzen päälle hyökännyt nainen oli nimeltään Bertha Faye. Oikealta nimeltään Faye oli Rhonda Sing, ja hänellä oli pitkä kokemus painikehistä aina 1970-luvun lopulta saakka. Erityisen paljon Sing oli paininut Japanissa. Nyt tämä isokokoinen kanadalaispainija oli kuitenkin palkattu WWF:ään, ja WWF:ssä hänestä tehtiin puhtaasti komediahahmo: trailer parkissa asuva ja Harvey Whipplemanin kanssa seurusteleva erikoinen nainen, joka havitteli Women’s-mestaruutta itselleen. Kun Blayze lopulta palasi takaisin sairaslomalta nenävammastaan parannuttuaan, kävi hän tietenkin heti Fayen kimppuun ja vaati saada kohdata hänet SummerSlamissa.

Tämä ottelu oli illan ensimmäinen puhtaasti huono matsi, ja lienee jo jonkinlainen saavutus, että tuo tilanne tulee esiin vasta ppv:n puolivälissä. Tämän matsin ehdoton ongelma oli se, että Faye oli kehässä täysin surkea. En tiedä, mistä se johtui: ilmeisesti Rhonda Sing ei ollut Japanissa millään tavoin surkea, mutta WWF:ssä hän oli täysin onneton. Ehkä se johtui sitten siitä, että Fayen hahmo oli idioottimainen ja että Faye ei sen takia voinut myöskään painia kunnolla. Olipa syy mikä tahansa, Faye näytti tässä ottelussa huonolta, ja vaikka Blayze yritti parhaansa, ei hänkään saanut kannettua tätä matsia muuhun kuin lähinnä siedettävälle tasolle. Onneksi tämä oli nopeasti ohi.

Casket Match

Kama vs. The Undertaker

Kaman ja Undertakerin feud oli siitä erikoinen, että se oli jatkunut lähes WrestleManian jälkimainingeista lähtien, mutta sen ensimmäinen ppv-ottelu käytiin vasta nyt SummerSlamissa. Ted DiBiasen Million Dollar Corporationiin kuuluva ”Supreme Fighting Machine” Kama oli siis kuukausien ajan yrittänyt tehdä samaa, mihin kukaan muu Million Dollar Corporationissa ei ollut pystynyt: pysäyttämään Undertakerin uran. Kama oli jopa onnistunut varastamaan Undertakerin uurnan, sulattamaan sen ja valamaan siitä itselleen mystistä voimaa sisältävän kaulakorun. Kaikesta kovasta yrittämisestä huolimatta Undertaker oli edelleen pystyssä, mutta Kama oli osoittautunut ehdottomasti vaikeimmaksi vastustajaksi, jonka Million Dollar Corporation oli hänen tielleen asettanut. Nyt nämä toisiaan syvästi vihaavat miehet kohtaisivat toisensa SummerSlamissa, mutta eivät sunkaan missä tahansa ottelussa: luvassa oli pahamainen Casket Match.

Kuten olen useampaan kertaan näissä arvioissa todennut, Undertakerin otteluilla ei ollut vuosina 1994-1995 kovin kummoinen maine. Suurin osa otteluista oli puhtaasti tylsiä: kankeaa brawlausta ilman mitään päämärää. Takeria itseäänkin voi ehkä jollain tasolla syyttää ongelmasta, mutta ehdottomasti pääsyy tähän tilanteeseen oli se, että Undertaker pantiin jatkuvasti feudiin yhdentekevien, tylsien ja kankeiden vastustajien kanssa. Tässä joukossa Kama ei ollut missään tapauksessa pahimmasta päästä, vaan itse asassa Kama oli yllättävän ok brawler. Ongelma oli silti se, että Kaman ja Undertakerin välillä ei ollut missään vaiheessa erityistä kemiaa, ja siksi näiden miesten kaikki ottelut olivat parhaimmillaankin vain ”ihan hyviä”. Tässä feudin huipentavassa ottelussa molemmat selvästi yrittivät parhaansa, mutta silti lopputulos oli vain ”ihan hyvä”. Sen enempää ei näiltä kahdelta ole mahdollista saada irti.

* * ½

Singles Match

Isaac Yankem DDS vs. Bret Hart

Vielä yksi WWF-ppv-debyytti… Kyllä, se on surullisenkuuluisa Isaac Yankeem DDS, kavereiden kesken Glenn Jacobs eli Kane. Kyllä, tämä ottelu oli Kanen ensimmäinen ppv-matsi tämän projektini aikana. Ja voi veljet minkälainen ppv-debyytti olikaan kyseessä. Glenn Jacobs saapui nimittäin WWF:ään Jerry Lawlerin HAMMASLÄÄKÄRINÄ. Kyllä, hammaslääkärinä. Parimetrinen Jacobs oli nauttinut kohtuullisesta suosiosta USWA:ssa ja SMW:ssä monsterimaisena Unabombina, mutta jostain syystä hänelle ei annettu samaa gimmickiä, kun hänet palkattiin WWF:ään. Sen sijaan WWF:ssä Jacobsista päätettiin tehdä ”sadistisen ilkeä hammaslääkäri”, joka debytoi ruudussa sen jälkeen, kun Lawler oli King of the Ring -tappionsa jälkeen joutunut suutelemaan Bret Hartin likaista jalkaa. Lawler halusi tuon maun pois suustaan ja turvautui luottohammaslääkäriinsä Isaac Yankemiin. Mutta ei tässä tietenkään kaikki: Lawler päätti nimittäin tuoda mörssärimäisen Yankemin WWF:n kehään ja panna Yankemin painimaan Hartia vastaan kostoksi siitä kaikesta, minkä Hart oli aiheuttanut Lawlerille. Rehti ja reilu Hart otti tietenkin haasteen vastaan ja päätti kohdata vielä yhden Lawlerin asettaman haasteen. Ei voi kuin hämmästellä WWF:n buukkaustiimiä, joka jostain käsittämättömästä syystä halusi jatkaa Lawlerin ja Hartin feudia vielä King of the Ringinkin jälkeen – varsinkin kun se jatkamisen tapa oli näin idioottimainen. Argh.

Bret Hartille täytyy antaa paljon kehuja. Vielä tammikuussa Hart paini Dieseliä vastaan WWF-mestaruudesta (jonka oli pitkän mestaruuskauden päätteeksi hävinnyt Bob Backlundille Survivor Seriesissä), mutta sen jälkeen Hartilla ei ole ollut helppoa. Ensin nopea tippuminen midcardiin Dieselin, Shawn Michaelsin ja muiden tieltä ja sen jälkeen loputtomasti jatkuva ja yhdentekevä feudi Jerry Lawlerin kanssa kuukaudesta toiseen. WWF ei ollut tehnyt vuoden 1995 aikana yhtään mitään motivoidakseen Hartia, joten ei ole ihme, että näihin aikoihin liikkui tasaisesti huhuja siitä, että Hart olisi loikkaamassa WCW:hen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan sen sijaan Hart jaksoi puurtamista ja kantoi itseään heikompia vastustajia jatkuvasti hyviin otteluihin. Nytkin Hart teki ihmeen ja repi suhteellisen vihreästä mutta kieltämättä lupaavan oloisesta mörssäristä oikeasti hyvän ottelun. Olen saattanut antaa tälle jopa vähän liian korkean arvosanan, mutta pitäydyn silti sen takana, koska Hartin työskentelyä on pakko arvostaa.

* * *

WWF Intercontinental Championship
Ladder Match

Shawn Michaels (c) vs. Razor Ramon

Huh, sitten se illan toinen ottelu, jota WWF päätti viime hetkellä muuttaa. Alun perin SummerSlamissa oli nimittäin tarkoitus nähdä IC-mestaruusottelu Shawn Michaelsin ja Sycho Sidin välillä. Tuolla ottelulla oli pitkä taustatarina, koska Sid oli ollut Michaelsin uusi henkivartija, kunnes oli kääntynyt Michaelsia vastaan ja noussut haastamaan Dieselin WWF-mestaruudesta. Tämä ottelu päätettiin kuitenkin hylätä kahdesta syystä: 1) WWF ei ollut ollenkaan varma, että edes uransa parhaassa kunnossa oleva Michaels pystyisi kantamaan Sidin hyvään otteluun, ja WWF kaipasi nyt kipeästi todella hyviä otteluita ppv:eihinsä. Niinpä viime hetken ideana WWF päätti buukata SummerSlamiin uusintaottelun WrestleMania X:n legendaarisesta Ladder-ottelusta, vaikka Michaelsin ja Razor Ramonin välillä ei ollut minkäänlaista feudia. Syyksi riitti se, että WWF oli varma, että tämä ottelu varastaisi taas show’n. 2) Toinen syy oli se, että Sid oli tähän aikaan lievästi loukkaantunut, ja SummerSlamin skippaaminen antoi hänelle aikaa parantaa vammojaan. Michaelsin ja Ramonin välille ei sen sijaan alettu edes rakentaa tätä ottelua varten kummempaa feudia, vaan Gorilla Monsoon ilmoitti vain tämän ottelun katsojille, minkä jälkeen IC-mestari ja ex-IC-mestari keskittyivät väittelemään siitä, kumpi heistä oli faktisesti se kovempi mestari.

Ja kyllä vain. Tämä ottelu ei pettänyt. Ei, tämä oli heittämällä tähän mennessä koko vuoden paras ottelu ja jälleen yksi osoitus siitä, kuinka pirun kovassa kunnossa Shawn Michaels oli tässä vaiheessa urallaan. Jo tähän aikaan Dave Meltzer kirosi Wrestling Observerissä WWF:n siitä, ettei firma tajunnut jostain syystä nostaa tulikuumaa Michaelsia päämestarikseen, vaan piti Michaelsin IC-mestaruuskuvioissa ja antoi Dieselin painia tylsiä mestaruusotteluita kuukaudesta toiseen onnettomien brawlereiden kanssa. Asetelma oli kieltämättä kammottava: tapahtuman toiseksi viimeisenä otteluna nähtiin MOTYC-tasoinen IC-mestaruusottelu, jonka jälkeen oli luvassa kaikkien jo etukäteen kamalaksi tietämä päämestaruusottelu. Tässä ottelussa Ramon ja Michaels uusivat siis monia WM X:n legendaarisia hetkiä ja loivat lisäksi pari uuttakin. Ihan WM X:n historiallisen ottelun tasolle tällä matsilla ei silti ylletty, koska ”Once in a lifetime” -kokemusta ei vain voi luoda uudestaan, mutta se ei poista sitä, etteikö tämä olisi ollut liki täydellinen matsi.

* * * * ½

WWF Championship

Diesel (c) vs. King Mabel

Niin. Sitten tämä. Mabel. MABEL. VITTU MABEL paini todellakin SummerSlamin Main Eventissä WWF:n päämestaruudesta Dieseliä vastaan. Kyllä, tämä oli oikeasti WWF:n mielestä hyvä idea. Ei jumalauta. Mabel oli siis voittanut King of the Ring -turnauksen ja alkanut kutsua itseään King Mabeliksi. Kun Mabel oli päihittänyt IYH 2:ssa Razor Ramonin, oli hän saman tien tuon ppv:n päätteeksi ottanut kohteekseen Dieselin ja tehnyt selväksi, että hän aikoi haastaa Dieselin WWF-mestaruudesta. Koska Diesel oli ”fighting champion”, aloitti hän tietenkin intensiivisen taistelun Mabelia ja Sir Mo’ta vastaan. Diesel ei jäänyt tässä taistossa kuitenkaan yksin, vaan sai avukseen British Bulldogin – kunnes pari viikkoa ennen ppv:tä Bulldog teki sokeeraavan heel-turnin ja pieksi Dieselin yhdessä Men on a Missionin kanssa. Nyt Dieselillä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta kostaa Bulldogille, vaan sen sijaan hän joutui kohtaamaan Mabelin. Ottelussa, jota kukaan ei halunnut nähdä.

Suurin pöhinä tähän otteluun liittyen pyörikin oikeastaan sen ympärillä, nähtäisiinkö Bulldog tai Lex Luger tässä ottelussa. Erityisesti Lugerin esiintymistä jännitettiin, koska Luger oli ollut vajaan vuoden ajan Bulldogin joukkuepari, mutta Bulldogin heelturnin jälkeen Lugerin asema oli jäänyt auki. Monet odottivat myös Lugerin tekevän tässä show’ssa heelturnin ja hyökkäävän Dieselin kimppuun. Niin ei kuitenkaan käynyt: Luger kyllä ryntäsi paikalle ottelun aikana, mutta Dieselin kimppuun käymisen sijaan hän auttoi Dieseliä heel-kaksikkoa vastaan. Ja tämä esiintyminen jäi todella Lex Lugerin viimeiseksi WWF-ppv-esiintymiseksi. Vielä SummerSlamin aikaan Lugerin tulevaisuudesta liikkui vain epämääräisiä huhuja. Dirt sheetien mukaan Luger ei ollut erityisen tyytyväinen asemaansa, ja joissain huhuissa puhuttiin, että Luger esiintyi WWF:ssä ilman pysyvää sopimusta. Erinäisten tietojen mukaan WWF oli suunnitellut Lugerille ja British Bulldogille feudia syksyksi. Lisäksi juuri ennen SummerSlamia oli alettu huhuta, että Sting yritti houkutella Eric Bischoffia palkkaamaan Lugerin WCW:hen, mutta sopimustoiveet olivat varsin kaukana toisistaan… Niinpä oli kaikille jättimäinen yllätys, kun syyskuun alussa Lex Luger marssi ensimmäisen Nitron aikana paikalle ja oli samalla ensimmäinen painija Monday Night Warsin aikana, joka teki tällaisen sokeeraavan loikan firmasta toiseen livenä. Myöhemmin vastaavia nähtäisiin kyllä useita. Vince McMahon piti tietenkin Lugerin loikkaa törkeänä, eikä Lugeria luultavasti sen takia ole nähty ikinä enää WWF:ssä.

Melkein jo unohdin, että tästä ottelustakin piti sanoa. No, tämä oli tietenkin aika lailla juuri niin huono kuin saattoi kuvitellakin. Täytyy tosin sanoa, että monet muut arvostelijat ovat tylyttäneet tämän ottelun vielä paljon pahemmin ja pitäneet tätä kaikin puolin aivan täytenä paskakasana. Minä en kuitenkaan pysty lähtemään ihan tuolle samalle linjalle. Loppujen lopuksi tämä oli jopa yllättävän harmiton kokonaisuus, ja ottelua katsoessa tuntui siltä, että varsinkin Mabel yritti oikeasti parhaansa, koska tiesi tämän olevan uransa ainut mahdollisuus painia näin isossa ottelussa. Ei tämä silti tehnyt kokonaisuudesta mitään muuta kuin heikon. Hieman kokonaiskuvaa paransi myös se, että Lugerin sekaantumiset ja muut tekivät tästä ottelusta edes vähän eläväisemmän. Kokonaisuutena siis heikko suoritus ja surkea valinta SummerSlamin Main Eventiksi, mutta olipahan ainakin ohi.

* ½

Olemme tulleet vuodessa 1995 elokuuhun, ja vihdoin nyt tarjolla on vuoden toinen ppv, joka on parempi kuin Kehno. Näin huonoa ppv-vuotta ei ole koskaan tämän projektin aikana nähty, ja toivon todella, ettei koskaan tulla näkemäänkään. Itse asiassa tämä ppv on varsin helposti tähän mennessä vuoden paras ppv, mutta tässä tapauksessa se kertoo todella paljon enemmän vuodesta kuin ppv:stä. Michaelsin ja Ramonin ottelu oli ehdottomasti klassikko, mutta loppujen lopuksi sekin oli vain uusinta WM X:n alkuperäisestä klassikosta. Opener oli hieno, muttei mikään MOTY. Horowitz vs. Skip oli yllättävän hyvä, Bret Hart reki nuoresta Glenn Jacobsista hyvän ottelun irti ja suurin osa keskikortin matseista oli vähintäänkin harmittomia. Kyllä tässä siis huonoa naisten ottelua ja totaalisen epäonnistunutta Main Eventia lukuun ottamatta päästiin ihan hyviin suorituksiin, mutta ei Michaels/Ramonia lukuun ottamatta silti mihinkään sellaiseen, mitä erityisemmin tulisi muisteltua. Kokonaisuutena tämä oli siis vain Ok, mutta vuonna 1995 se on paljon.

Wikipedia: WWF SummerSlam 1995

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 10.2.2019

Lisää...

Arvio: WWF SummerSlam 1995