Showpainia ja animea – japanilainen Tiger Mask W palvelee molempia maailmoja
Toei Animation -niminen animaatiostudio toi meille showpainin ystäville pitkästä aikaa jotain katsottavaa sitten Sekatsuyon, kun Tiger Mask W ilmestyi syksyllä 2016. Tiger Mask W (lausutaan Tiger Mask Double) on osa Ikki Kajiwaran ja Naoki Tsujin Tiger Mask -nimistä manga- ja anime-franchisea, jota tuotettiin vuosina 1968–1981. Sarjassa on yhteensä 39 jaksoa.
Tiger Mask W kertoo kahdesta nuorukaisesta, Naoto Azumasta ja Takuma Fujista. Nuorukaiset lähtevät kostoretkelle Global Wrestling Monopolya (lyh. GWM) kohtaan, joka murskasi heidän entisen painiorganisaationsa, Jipang Pro-wrestlingin, painiottelussa. Tämä kostoreissu ajoi kaksi ystävystä erilleen: toisen harjoittelemaan Yellow Devilinä tunnetun painilegendan, Kentarou Takaokan, kanssa ja toisen GWM:ää pyörittävän Tigers Den -painiorganisaation kanssa.
Tällaisesta asetelmasta alkaa animesarja Tiger Mask W, ja heti alussa voin sanoa, että tuo alkuasetelma heitetään romukoppaan jo heti alkuvaiheessa selittämättömästä syystä. Siitä ei mainita sitten yhtään enää sen jälkeen, kun ensimmäiset kuusi jaksoa sarjasta on nähty.
Sarjaa voisi sanoa fanipalvelukseksi japanilaisen showpainin ystäville, sillä sarjassa esiintyy New Japan Pro Wrestlingin jäseniä – ei tosin heidän ääninäytteleminään, mikä on sääli. Mainittavina hahmoina heistä voisi namedropata Kazuchika Okadan, Hiroshi Tanahashin sekä Yuji Nagatan.
Sarja ei ole animaation riemuvoitto, mutta mikä sarjasta tekee jopa animea katsomattomalle katsottavan arvoisen, on se, kuinka hyvin se pysyy aiheessaan ja kuinka uskollinen se on japanilaiselle showpainille – toisin kuin Sekatsuyo pornahtavine äänineen ja kuvakulmineen.
Sarja ei todellakaan ole sieltä huonoimmasta päästä, eikä se ole parhaimmastakaan päästä – eikä sen mielestäni ole tarkoituskaan olla, vaan sen on tarkoitus olla joko porttihuume-anime painifanille tai porttihuume anime-fanille ammattilaispainiin. Näissä kummassakin se mielestäni onnistuu.
Tästä päästäänkin hyvin kysymykseen: Onko Tiger Mask W katsomisen arvoinen animea katsomattomalle länsimaalaiselle painifanille? Minun mielestäni kyllä, sillä tämä palvelee molempia maailmoja – niin anime- kuin painifanejakin. Jos haluat sen viikoittaisen anime-annoksen etkä ole esim. tutustunut japanilaiseen showpainiin tai katsonut ennen animea, niin tässä olisi hyvä tilaisuus tutustua molempiin tuotteisiin.
Tämän kirjoituksen hetkellä Tiger Mask W:tä voi katsoa sekä NJPW Worldista (ilman tekstejä) että Crunchyrollista (tekstitettynä). Blu-ray- tai DVD-julkaisusta ei ole vielä tietoa.
No Comment