Arvio: WCW Uncensored 1996

Sijainti: Tupelo, Mississippi (Tupelo Coliseum)

Päivämäärä: 24.3.1996

Yleisömäärä: 9 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

UnCeNSoReD (kyllä, PPV:n logossa nimi on todella kirjoitettu noin, itse en jaksa kirjoittaa tuota noin tästä eteenpäin) oli WCW:n vuoden 1996 toinen PPV, ja SuperBrawl VI:n jälkeen odotukseni eivät olleet turhan korkealla. Hyvä niin. Selostajinamme jälleen Tony Schiavone, Bobby Heenan ja Dusty Rhodes.

WCW United States Heavyweight Championship

Eddie Guerrero vs. Konnan (c)

Konnan voitti vuoden alussa United States -vyön One Man Gangilta, puolusti vyötään SuperBrawlissä OMG:tä vastaan ottelussa, jota mielellään ei muistele liikaa, ja sen jälkeen hänen vastaansa asettui toinen meksikolainen: muuan nuori Eddie Guerrero. Ennen tätä ottelua ajattelin, että jos nyt tämä ottelu pettää, en enää usko kenenkään puheisiin siitä että parhaina vuosinaan Konnan oli oikeiden vastustajien kanssa oikeasti taidokas kaveri. No, eihän tämä ottelu tietenkään pettänyt. Se oli kaikella tavalla oikein mallikas matsi, jossa nähtiin sekä ketjupainia että hieman lucha libre -henkistä meininkiä. Eddie varsinkin oli upeassa vedossa vetäen tyylikkäitä luovutusliikkeitä ja väläyttäen hienoja loikkia. Ottelu parani sitä mukaa, mitä pidemmälle se eteni, ja Konnankin pääsi loppujen lopuksi hyvään vireeseen. Ei tämä nyt mikään ikimuistoinen ottelu siis ollut, mutta oikein hyvä tapa aloittaa ilta. Katsoisin mielellään lisää otteluita tältä kaksikolta.

Arvosana: * * *

Singles Match

Lord Steven Regal vs. The Belfast Bruiser

Lord Steven Regal oli siis tietenkin William Regal ja hänen vastustajansa taas Fit Finlay. Finlayn ulkonäkö oli tuohon aikaan todella raju. Oikeasti, tuolla lookilla kukaan ei voinut olla epävarma siitä, onko Belfast Bruiser helvetin kova äijä. Itse ottelu taas… No, mitäs luulette? Regal, Finlay ja kuuma ylimielisen lordin ja Irlannin kunniaa puolustavan kovanaaman välinen midcard-feudi. Kaikki ainekset hienolle ottelulle, ja sitähän tämä olikin. En ehkä itse ole ihan tämän painityylin suurimpia faneja, mutta ei tästä ottelusta voinut silti olla tykkäämättä. Ongelmia ottelussa tuli lähinnä silloin, kun Finlay ja Regal yltyivät liiankin stiffiin menoon ja Regalin otsa aukesi, mikä WCW:n ”no blood” -politiikalla tiesi kamerakulmilla kikkailemista sekä sitä että ottelu lopetettiin tuon jälkeen lyhyeen typerästi. Kehno ja suhteellisen nopeasti tapahtunut lopetus söi vähän tätä ottelua, ja tässä oli ehkä paikoitellen sama ongelma kuin In Your House 6:n Owen–Michaelsissa: kaksikolta olisi voinut odottaa vielä pikkaisen parempaa. Silti tästä kritiikistä huolimatta ottelu oli siis oikein viihdyttävä, ja harmitti suuresti, että myöhempien ongelmien takia tämän feudin koitoksia ei enää ole myöhemmissä PPV:issä tullut vastaan.

Arvosana: * * *

Tähän asti ilta oli ollut siis yllättävän hyvä: kaksi (täysin eri tavoilla) oikein viihdyttävää alkukortin ottelua. Tämähän voisi luvata hienoakin PPV:tä, jos saataisiin vielä myöhemmin nähdä esim. hyvää hardcore-painia (luvassa oli nimittäin Street Fight)… Äh, ei olisi kannattanut nostaa odotuksiaan tässä vaiheessa liian korkealle, koska loppuosa PPV:stä oli sitten aika ”mielenkiintoista” tarjontaa.

”Man vs. Woman Match”

Col. Rob Parker vs. Madusa

Todellakin aika mielenkiintoista tarjontaa. Col. Rob Parker oli siis ilmeisesti teksasilaisista äijistä koostuvan stablen manageri, ja hänen mukanaan oli yksi hänen manageroimistaan painijoista: ”Dirty” Dick Slater. Madusa taas oli WWF:stä edellisen vuoden lopulla WCW:hen hypännyt Alundra Blayze. Blayzehan oli siis koko WWF:n naisten divisioonan kulmakivi ja Women’s-mestari lähtiessään WWF:stä. WCW:hen saapuessaan Blayze sitten heitti WWF:n naisten mestaruuden roskakoriin ja bashasi muutenkin WWF:ää, ja tämä tiesi WWF:n naisten divisioonan loppua aina vuoteen 1998 asti. Tuo temppuhan oli muuten yksi monista asioista, jolla oli osuutta Montreal Screwjobiin: Vince ei tahtonut päämestaruudelle käyvän samoin kuin Women’s-mestaruudelle. Tämän opettavaisen tarinan (jonka suurin osa varmasti tiesikin) jälkeen voidaan puhua hieman itse ottelusta. Tai ei voida, koska ensinnäkään se ei kestänyt kauan ja toiseksi ei siinä ole paljoa puhuttavaa. Itse kuitenkin viihdyin katsoessani Madusan tyylikkäitä choppeja ja muutenkin yllättävän hyviä otteita non-wrestleriä vastaan, niin että ei tämä DUD-tasoa ollut – mutta ei paljoa muutakaan. Madusa silti vakuutti. Harmi ettei hänelle loppujen lopuksi WCW:ssä ollut kauheasti käyttöä managereiden kanssa painimisen ohella; WCW:n naisten divisioona kun oli hyvin lyhytikäinen.

Arvosana: *

Singles Match

Diamond Dallas Page vs. The Booty Man

Booty Man on vielä edellisen PPV:n aikana Dungeon of Doomiin kuulunut Zodiac (tai Brother Bruti tai Man With No Name taikka parhaiten ehkä WWF-ajoilta Brutus Beefcakena tunnettu tyyppi). Beefcakella oli tosiaan ongelmia saada gimmickiään kuntoon WCW:ssä, ja en oikeastaan ole edes ihan varma, tahdonko tietää, mikä Booty Manin idea tarkalleen ottaen oli. Mies nimittäin paini farkuissa, joissa oli reiät juuri nissä kohdissa, joissa kukaan mieskatsoja ei olisi toivonut olevan. Ei, en näytä kuvaa, koska ette halua nähdä sitä kuitenkaan. Lisäksi Booty Man oli siis liittynyt Savagen ja Hoganin avuksi Dungeon of Doomia vastaan, kun oli paljastunut, että mies olikin toiminut heidän vakoojanaan Dungeon of Doomissa. Loistavaa.

Tälle ottelulle ei taas ollut mitään tarinaa, koska alun perin Diamond Dallas Pagen piti painia Johnny B. Baddia vastaan, mutta koska Badd oli lähtenyt WWF:ään, hänet korvattiin Booty Manilla. Johnny B. Baddin valetti, Kimberly, heitettiin myös lennosta nyt Booty Manin kainaloon, ja jostain syystä Kimberly näytti tuntevan suurta vetoa tätä vanhaa irstasta äijää kohtaan. Ottelun panoksena oli se, että jos DDP häviää, lähtee hän WCW:stä, koska hän oli menettänyt Baddin takia Kimberlyn, Television-mestaruutensa ja kaikki rahansa. Nyt Baddia ei ollut enää kuvioissa mukana, mutta jostain syystä hän oli silti valmis pistämään uransa likoon Booty Mania vastaan. Ottelu taas ei ollut minusta hirveä. En tajua, mikä tässä oli oikeasti mukamas niin kamalaa, kuin joissain paikoissa on väitetty. DDP tai Brutus eivät todellakaan ole painijumalia, mutta ei tämä heidän ottelunsa mitään aivoja tuhoavaa menoa ollut. Älkää ymmärtäkö väärin: en minä tätä kauhean hyvänä pidä, mutta kyllä semmoisena, jonka ihan pystyi katsomaan (kunhan vältteli Booty Manin farkkujen katsomista). Semmoista perus tv-ottelumenoa, mikä nyt ei tietenkään PPV-ottelulta kauhean hyvä asia ole. Tämä kaksikko tuskin tätä paljon parempaan silti pystyi. Ihan katsottava ottelu siis.

Arvosana: * *

”Giant vs. Giant Match”

Loch Ness vs. The Giant

Kuten jo SuperBrawl VI -arvostelussa kerroin: Loch Ness oli 300-kiloinen ”painija”, jolla oli ongelmia pysyä pystyssä. Tämänkin ottelun entrancen aikana mies meinasi jo kaatua. Loch Nesshän oli siis vielä viime PPV:n aikana yksi Dungeon of Doomin otuksista ja ilmeisesti tarkoitettu haastamaan Hogan tämän mestaruudesta, mutta sittemmin noista suunnitelmista luovuttiin ja mies käännettin faceksi. Kukaan tosin ei pahemmin välittänyt: Loch Ness oli joka tapauksessa iso kasa paskaa. The Giant (Big Show) taas ei tosiaan uransa alkuvaiheillakaan ollut se kaveri, joka kantaa 300-kiloisen tyypin edes semmoiseen vääntöön, jota voisi hyvällä omallatunnolla kutsua oikeasti otteluksi. Ottelu oli onneksi hyvin lyhyt, ja siinä jopa nähtiin yksi sairaalloinen bumppi, joka kyllä mitä luultavammin oli vahinko. Eli ottelun paras hetki oli botch. Hirveä ottelu, ja onneksi jäi Loch Nessin viimeiseksi PPV-esiintymiseksi, koska mies oli jopa WCW:lle liikaa. Ai niin: ottelun voittaja sai oikeuden kohdata seuraavassa Nitrossa päämestari Ric Flairin.

Arvosana: DUD

Chicago Street Fight

Road Warriors vs. Booker T & Sting

No niin, nyt oli odotettavissa jo hyvää menoa. Legion of Doom on esiintynyt hyvissä viihdyttävissä Street Fight -matseissa ja Sting ja Booker T taas olivat varsinkin tuohon aikaan oikein hyvässä vedossa. Ottelun ideaa en varsinaisesti edes ymmärtänyt alkuunkaan. Sting ja Lex Luger olivat siis edelleen joukkuemestarit, mutta tuohon aikaan Luger oli aika lailla heel-painijan kaltainen pyöriessään tiiviisti Jimmy Hartin kuvioissa mukana. Harlem Heat taas kyllä voi oikein hyvin, ja muistaakseni tämän ottelun panoksena oli jokin Harlem Heatin tuleva mestaruusottelu. Nyt voin vain miettiä, että miksi Sting tahtoisi Booker T:n ja Stevie Rayn saavan mestaruusottelun omaa joukkuettaan vastaan? Jaa-a. Minulle ei myöskään koskaan selvinnyt, miksi Sting ja Booker T ottelivat yhdessä, kun ottelun aikana kyllä nähtiin sitten sekä Luger että Stevie Ray. Ottelun idea oli siis varsin sekalainen, ja niin kyllä oli loppujen lopuksi koko ottelukin. Se nimittäin kesti lähes puoli tuntia, minkä pitäisi tarkoittaa loistavaa ottelua, mutta se oli kaikkea muuta: matsi oli äärimmäisen tylsä katutappeluksi. Ottelussa oli joitain hyviä hetkiä, ja muuten se oli siedettävä, mutta kyllä todella kaukana siitä, mitä siltä odotin. Hardcorekin oli hyvin olematonta. Siedettävä ottelu, mutta ei yhtään sen enempää. Lisäksi koko tämä Luger-kuvio oli todella sekava. Ja koko ottelun kuvio. Tässä olisi ollut potentiaalia niin paljon enempään.

Arvosana: * *

Doomsday Cage Match

The Alliance to End Hulkamania vs. The Mega Powers

Tämä oli se ottelu, jota koko PPV:n ajan hehkutettiin. Se ottelu, jonka ympärille koko tapahtuma rakennettiin. Se ottelu, jonka takia tämä tapahtuma kannatti ostaa. Se ottelu, jota jopa Bobby Heenan hehkutti kuin WrestleManian main eventiä. Ja tämä otteluhan oli aivan hirvittävä. En muista oikeasti nähneeni montaa yhtä huonoa ottelua koskaan, ikinä, milloinkaan. On ehkä hankala sisäistää asiaa, että Ric Flair on ollut mukana ottelussa, joka sai Wrestling Observerin pahamaineisen Worst Match of the Year -palkinnon, mutta niin vain kävi. Syitä ottelun kamaluudelle voisi keksiä loputtomiin, mutta tässä nyt muutamia:

• Kukaan (edes selostajat tai tuomarit) eivät tuntuneet tajuavan ottelun sääntöjä kunnolla. Idea oli se, että WCW oli koonnut kauhean kyhäelmän, jossa oli kolme häkkiä päällekkäin, ja eri tasoilla oli hurjia ja ilkeitä miehiä, jotka tahtoivat tuhota Hulkamanian. Tämän tarkemmin ideaa kukaan ei kuitenkaan sitten tiennyt: esim. häkkien rooli ja jopa se, miten tämä ottelu pitäisi voittaa, olivat hämärän peitossa.
• Lopulta koko häkkikyhäelmällä ei ollut väliä. Vähintään hieman vajaa 10 minuuttia ottelusta vietettiin häkkien ulkopuolella, ja häkeistä lähdettiin ja niihin mentiin sisään mielivaltaisesti – eikä kukaan tuomari välittänyt mitään.
• Ottelussa ei nähty mitään etäisestikään miellyttäväksi kutsuttavaa painia, ja vaikka olisi nähty, se ei olisi kaiken kauheuden keskellä noussut mitenkään esiin.
• Ottelussa teki paluunsa Zeus (tässä ottelussa Z-Gangsta), WWF:ssä 1980-luvun loppupuolella pyörinyt hemmo, joka on oikeasti ehkäpä vielä huonompi painija kuin Loch Ness. Z-Gangstan koko (luojan kiitos) ilmenee kuitenkin pituussuunnassa.
• Ottelussa ei siis ollut järkeviä sääntöjä eikä tätä kyllä kukaan ollut sitten vaivaantunut bookkaamaankaan edes etäisesti järkevästi. Esim. Hogan vs. The Giantissa oli järkevää bookkausta, mutta tässä nämä 10 tyyppiä pätki toisiaan vain ihan sattumanvaraisesti.
• Ric Flair oli WCW:n World Heavyweight -mestari, ja hänet pistettiin tässä ottelussa vain Hoganin ja Savagen huoraksi. Teki loistavaa Flairille ja päämestaruudelle.
• Ottelu oli täyttä Hoganin egotrippiä. Tämä oli oikeastaan se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Hogan oli jo pitkään ennen tätä kerännyt ”Hogan sucks!” -chantteja, koska WCW:n yleisö oli kyllästynyt keltaiseen Hoganiin, joka päihitti ihan kaikki tielleen tulevat esteet. Nyt kun Hogan pistettiin Savagen kanssa voittamaan kahdeksan painijaa epämääräisessä häkkijärjestelmässä, hän oli oikeasti tehnyt kaiken. Mitä Hogan voisi tuon jälkeen enää tehdä? Mitä väliä olisi, jos hän voittaisi esim. päämestaruuden? Pian tämän jälkeen Hogan vetäytyikin sitten tauolle, koska hän oli oikeasti ylittänyt sen sanattoman rajan, ja palasi vasta kun… no, sitten kesällä. 😉

Tämä arvostelu kuulosti nyt siltä, että yritin esittää smarkia, mutta siitä ei kyllä ole kyse. Tämä ottelu vain tappaa aivosoluja kaikella mahdollisella tavalla. Tätä katsoessa ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Itkeä sen takia, että tämä on yksi pahimmista aivopieruista wrestlingin historiassa. Nauraa puolestaan täsmälleen samasta syystä. Oikeasti, katsokaa tästä ottelusta edes pätkä, koska ei tätä ehkä kokonaan kannata katsoa (kestää lähes puoli tuntia), niin ymmärrätte todella, miksi tätä parjataan niin paljon. Minäkään en uskonut tämän täydelliseen kammottavuuteen ennen kuin totesin asian itse. Huumoriarvoa kyllä, mutta kyllä huononkin huumorin raja jopa minulle menee jossain vaiheessa yli.

Arvosana: DUD

Tapahtuma alkoi vahvasti kahdella varsin mallikkaalla alakortin ottelulla, ja siinä vaiheessa tapahtuma vaikutti vielä lupaavalta. Sen jälkeen meille tarjoiltiin yksi DUD-ottelu, yksi yhden tähden ottelu, kaksi kahden tähden ottelua ja hulvaton main event. Uncensored alkoi vahvemmin kuin yksikään alkuvuoden muista PPV:istä, mutta loppu oli sitten lähinnä surullista katsottavaa. Hyvän alun takia tämä ei silti ollut surkea, mutta selvästi Kehno.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 6.6.2009.