Arvio: WWF SummerSlam 1991
Päivämäärä: 26.8.1991
Sijainti: New York City, New York (Madison Square Garden)
Yleisömäärä: 20 000
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Tervetuloa kesän 1991 suurimpaan tapahtumaan SummerSlamiin. Sen tarjosi tietenkin WWF, joka järjesti historian neljännen SummerSlamin New Yorkissa omalla kotiseudullaan Madison Square Gardenissa. Samalla kun WCW kärsi todella pahoista taloudellisista (ja muista) ongelmista, WWF oli onnistunut kuluneen kesän aikana hankkimaan pari bisneksen kuuminta nimeä WCW:stä ja pitämään muutenkin toimintansa edelleen ainakin jossain määrin kaupallisesti kannattavana, vaikka showpainin suosio oli jatkuvassa laskusuhdanteessa – eikä parannusta tilanteelle ollut näkyvissä. Silti WWF oli tähän tapahtumaan tultaessa selvästi USA:n ykköspromootio – osa jopa saattoi ajatella, että pian ainut. Voisivatko asiat enää olla paremmin?
Vastaus: voisivat. Vaikka WWE ei asiaa näin jälkikäteen tahdo muistellakaan ja vaikka WWF ei varsinkaan tuoreeltaan halunnut tuoda asiaa mitenkään ilmi tapahtumissaan, WWF kärsi kesällä 1991 kulisseissa järisyttävästä ongelmasta, joka saattaisi räjähtää millä hetkellä hyvänsä käsiin. Mistä siis oli kyse? Steroideista. Kaikki alkoi, kun loppukeväästä muuan tohtori Zahorian joutui oikeuteen steroiden myymisestä ja määräämisestä väärin perustein. Ei kuulosta kovin pahalta. No, asia pahenee, kun otetaan huomioon, että yksi Zahorianin merkittävä työnantaja oli – kyllä – WWF.
Kenellekään oikeasti tuli yllätyksenä, että suurin osa (ellei lähes kaikki) WWF:n tämän ajan tähtipainijoista oli pumpattu täyteen steroideja. Eikä ongelma toki todellakaan ollut vain WWF:n, vaan ihan koko showpainin. Koska laji ei ollut oikeaa kilpailua (anteeksi kayfaben rikkomisesta), painijoita ei käytännössä testattu vielä 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa millään tavalla steroidien käyttämisen estämiseksi – koska miksi olisi testattu? Eihän steroideilla kuitenkaan ollut merkitystä otteluiden lopputuloksiin, koska ne oli päätetty etukäteen. Ei showpaini kuulunut mihinkään viralliseen kiellettyjä aineita testaavaan liittoon. Tämä tietenkin johti siihen, että suurin osa painijoista alkoi kasvattaa alalla niin himoittua lihasmassaa myös kielletyillä keinoilla. Asia oli tabu, josta yritettiin olla puhumatta, vaikka kaikki tiesivät todellisen tilanteen.
Nyt kuitenkin näytti vahvasti siltä, että lajin yhteinen salaisuus olisi räjähtämässä käsiin. Aluksi tosin näytti vielä siltä, että WWF selviäisiä steroideja kaupitelleen Zahorianin oikeudenkäynnistä kuin koira veräjästä, koska oikeudessa syytettynä oli vain Zahorian, ei esimerkiksi WWF:n omistaja Vince McMahon. Aluksi oikeuteen kutsuttuina todistajinakin oli vain niin sanottuja kakkosluokan painijoita, mikä tapaisi tapaukselle pienemmän medianäkyvyyden. Vähitellen kesän aikana tilanne muuttui kuitenkin WWF:n kannalta katastrofaaliseksi. Hyvin nopeasti soppaan vedettiin mukaan Vince McMahon ja lopulta myös WWF:n ja koko lajin ykköstähti Hulk Hogan, jolle Zahorian myönsi myyneensä (mukamas vain pari kertaa) steroideja. Eikä tässä suinkaan ollut tarpeekseen: entisistä WWF-tähdistä muun muassa Billy Graham ja Bruno Sammartino tekivät paljastuksia WWF:ssä kytevästä steroidipommista. WWF yritti parhaansa mukaan peitellä ongelmaa, ja Vince McMahon julisti firman aloittavan viralliset ja koko ongelman tuhoavan testausohjelman elokuun loppuun mennessä. Hulk Hogan teki merkittäviä esiintymisiä, joissa pahoitteli (”yksittäisiä”) steroidinkäyttötapauksiaan ja yritti Vincen tavoin epätoivoisesti vähätellä koko ongelmaa. SummerSlamiin tultaessa kaikki USA:n merkittävät viihdemediat olivat kuitenkin jo uutisoineet WWF:ssä kytevästä suuresta steroidipommista todella isosti, ja ongelma näytti muuttuvan vain viikko viikolta pahemmaksi. Sisäpiirilähteiden mukaan painijoita oli mukamas kielletty jatkamasta steroidien käyttöä, mutta toistaiseksi mitään näkyviä muutoksia esimerkiksi painijoiden ulkoisessa olemuksessa ei ollut tapahtunut.
Eivätkä WWF:n ongelmat suinkaan päättyisi tähän. Steroidikohu saisi vielä tulevina vuosina paljon suuremmat mittasuhteet, eikä painijoiden virta muutenkaan WWF:ään/WWF:stä ollut vain yksisuuntainen – WWF menettäisi yhden isoimmista tähdistään heti SummerSlamin jälkeen.
Nämä olivat kuitenkin asioita, joista ei tietenkään katsojille puhuttu mitään, kun SummerSlam 1991 oli valmis alkamaan. Selostajinamme historiallisesti selostuskolmikko, joka oli hyvin poikkeuksellista näihin aikoihin, jolloin oli totuttu kahden selostajan tiimeihin. Kolmikon muodostivat Gorilla Monsoon, Bobby Heenan ja Roddy Piper. Backstage-haastattelijoina Gene Okerlund, Sean Mooney ja Lord Alfred Hayes.
Six Man Tag Team Match
The Warlord & Power & Glory vs. The Dragon & Texas Tornado & British Bulldog
Ensimmäisenä täytyy tietenkin todeta, että – kyllä – Ricky Steamboat oli palannut WWF:ään. Vuonna 1988 sopimuserimielisyyksien takia Intercontinental-mestaruutensa hävinnyt ja WWF:stä lähtenyt Steamboat oli siirtynyt vuoden 1989 alussa WCW:ään ja vetänyt siellä ikimuistoisen feudin Ric Flairin. Steamboatin WCW-run oli kuitenkin jäänyt lyhyeksi, koska hän jätti WCW:n jo alkusyksystä 1989 palkkaerimielisyyksien vuoksi. Sen jälkeen Steamboat oli keskittynyt perheensä kanssa olemiseen, kunnes alkuvuodesta Vince McMahon teki hänelle uuden tarjouksen. Steamboat tarttui tarjoukseen, vaikka se ei ollut entisenlainen. Suurin ero oli se, että Steamboatia ei enää kutsuttu omalla nimellään, vaan hänet brändättiin uudelleen ”The Dragoniksi”. Selostajat eivät saaneet kutsua häntä Steamboatiksi, ja häntä piti kohdella kuin hän olisi uusi painija, joka ei ole aikaisemmin paininut WWF:ssä. Dirt sheetien mukaan tämä oli Vincen tapa nöyryyttää WWF:stä lähtenyttä Steamboatia. The Dragon -nimellä kutsuttu Steamboat teki sisääntulonsa lohikäärmeasuun pukeutuneena ja tulta sylkien, joten Dragonista ei ollut pienintäkään aikomusta tehdä uutta ME-tähteä vaan ennemmin midcardin kevyt huumorihahmo. Tässä SummerSlamin WWF-ppv-comebackottelussa Dragon sai nyt painia British Bulldogin ja Texas Tornadon kanssa kolmea WWF:n midcardin vakioheeliä vastaan. Paul Roman ja Herculeksen muodostama Power & Glory alkoi vedellä kesällä 1991 viimeisiään, mutta tässä ppv:ssä he vielä esiintyivät. Roma jätti WWF:n pian tämän ppv:n jälkeen, ja joukkueen manageri Slick lopetti myös managerityönsä loppuvuodesta 1991.
Saattaa olla, että annan tälle nyt vähän heppoisesti ainakin puolikkaan liikaa arvosanaksi, mutta sen verran hyvä fiilis tästä openerista tuli, että julistan tämän ihan mielelläni hyväksi otteluksi. On toki totta, että tässä ei nähty yhdeltäkään osanottajalta (edes Steamboatilta) mitään maailmaamullistavia liikkeitä tai jotain todella erikoista painitaituruutta, mutta tuon puutteen tämä ottelu paikkasi sillä, että matsi kulki alusta loppuun todella viihdyttävästi: ottelun flow oli erittäin hyvä, yleisö oli matsissa hienosti mukana, kaikki osanottajat pääsivät käyttämään omia vahvuuksiaan ja erityisesti Steamboat & Bulldog näyttivät tässä todella hyviltä. Vastavuoroisesti taas Texas Tornado, jonka WWF-ura on ollut aikamoinen floppi, oli ansaitusti paljon pienemmässä valokeilassa, ja siksi hänenkään osuutensa ei tässä ärsyttänyt. Kokonaisuutena tämä oli siis suorastaan oppikirjamainen esimerkki tämän aikakauden hyvästä ppv-openerista. Lisää tätä!
* * *
WWF Intercontinental Championship
Mr. Perfect (c) vs. Bret Hart
Illan ensimmäinen mestaruusottelu oli kamppailu IC-mestaruudesta, jota Mr. Perfect oli pitänyt hallussaan koko vuoden 1991. Suurimman osan keväästä ja kesästä 1991 Perfect oli feudannut vihdoin singles-uralle siirtyneen Bret Hartin kanssa. Hartin ja Jim Neidhartin Hart Foundation -joukkue oli siis hajonnut pian WM:n jälkeen, kun kaksikko hävisi joukkuemestaruutensa Nasty Boyseille. Bret Hartista oli jo jonkun aikaa ennen joukkueen hajoamista tullut Hart Foundationin kiistaton ykköstähti, ja niinpä joukkueen hajoamisen jälkeen Hart siirrettiin heti yksilötason mestaruuskuvioihin. Hartin ja Perfectin feud oli ollut päällisin puolin varsin suorituspainotteinen: Perfect korosti olevansa täydellinen ja julisti, että Hart voisi olla ”erinomainen muttei missään tapauksessa täydellinen”. Nyt Hartilla oli mahdollisuus osoittaa olevansa Perfectiä täydellisempi. Perfectin managerina tässä ppv:ssä nähtiin painikonkari John Tolos, joka saapui WWF:ään keväällä 1991 ottaakseen hoitaakseen managerointitehtävistä luopuvan Bobby Heenanin painijoiden manageroinnin varsin perinteisellä wrestling-managerin The Coachin gimmickillä. Toloksenkin ura WWF:ssä jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, sillä hän lähti firmasta pian SummerSlamin jälkeen. Mr. Perfect puolestaan oli kärsinyt viime kuukausina pahoista selkäongelmista, ja hänen oli tarkoitus jäädä SummerSlamin jälkeen pariksi kuukaudeksi sairaslomalle hoitaakseen selkänsä kuntoon.
Jos edellisessä ottelussa ei nähty painillisesti mitään todella poikkeuksellista, niin tässä sitten todellakin nähtiin. Onhan tämä nuorten Bret Hartin ja Mr. Perfectin välinen ottelu jo paperillakin sellainen dream match, että on jo lähtökohtaisesti selvää, että tällaisen matsin pystyy pilaamaan vain totaalisen paskalla buukkauksella. Onneksi WWF ei lähtenyt kokeilemaan tuota vaihtoehtoa, vaan tarjosi jotain, mitä WWF:n ppv:eissä on nähty tähän asti todella harvoin: huippuluokan MOTYC-tasoisen 1 on 1 -painiottelun. Edellinen vastaava on oikeastaan WrestleMania III:stä Randy Savagen ja Ricky Steamboatin väliltä, tuolloinkin panoksena oli WWF Intercontinental -mestaruus. Nyt WWF sitten uusi tempun uuden aikakauden Steamboatilla ja Savagella, ja lopputuloksena oli aivan perkeleellisen kova painiottelu. Ei mitään turhia temppuiluja, vaan täydellisesti rakennettu tarina alusta loppuun. Molemmat myivät kaiken täydellisesti, molemmat suorittivat liikkeensä täydellisesti, molemmat kertoivat ottelun aikana tarinan täydellisesti… Lopetus oli hoidettu upeasti. Ehdottomasti yksi WWF:n tähänastisen ppv-historian parhaista otteluista.
* * * * ½
Tag Team Match
Natural Disasters vs. Bushwhackers
Tämä ottelu on jäänyt historiankirjoihin lähinnä yhdestä syystä, ja se on se, että tämä on André The Giantin viimeinen ppv-esiintyminen – vihdoin. André oli kesällä 1991 niin huonossa kunnossa, että hän tarvitsi molempiin käsiinsä kepit pystyäkseen kävelemään edes kehänlaidalle. Painiminen ei olisi tullut enää kysymykseenkään. Silti vielä kesällä 1991 André veti lyhyen juonikuvion, jossa hän promosi paluutaan kehiin ja yritti löytää itselleen uutta manageria. Uudeksi manageriksi ilmoittautuikin niljakas Jimmy Hart, mutta Andréa eivät Hartin palvelukset kiinnostaneet. Niinpä Hart käski Andrén kimppuun Earthquaken, joka tuhosi Andrén jalat – ja tuo hyökkäys toimi storyline-syynä sille, että André saapui tässä ottelussa kehänlaidalle keppien kanssa. Andréa tässä ottelussa edustivat siis kaikkien rakastamat hölmöläiset Bushwhackersit. Earthquaken uutena Natural Disasters -joukkueparina puolestaan nähtiin Typhoon, eli – kyllä vain – heel-turnin tehnyt Tugboat. Entinen Hulk Hoganin paras ystävä Tugboat oli tehnyt loppukeväästä 1991 shokeeraavan turnin kääntymällä kesken ottelu Bushwhackerseja vastaan ja lyöttäytymällä Earthquaken puolelle. Pian tämän jälkeen Tugboat liittyi virallisesti Jimmy Hartin talliin, ja Hart ilmoitti, että Tugboatin uusi nimisi olisi Typhoon.
Okei, täytyy antaa sen verran armoa 1990-luvun alun WWF:lle, että tämä ottelu oli varmaan ihan oikeutettu tässä kortissa. Show oli kuitenkin alkanut hyvällä openerilla ja jatkunut sitten suorastaan erinomaisella painiottelulla, joten oli varmastikin oikeus ja kohtuus, että tähän väliin tarjoiltiin kahden huonon joukkueen välinen ottelu. Ja oikeastaan tämäkään ei ollut nyt NIIN huono kuin olisi voinut olla. Älkää siis käsittäkö väärin: kyllä tämä painillisesti oli ihan puhtaasti huono ottelu, jossa ei nähty mitään merkittävää tai kiinnostavaa. Olin kuitenkin etukäteen varautunut, että tämä olisi DUD-tasoinen täyspaska, mutta tämä oli onneksi aika lyhyt ja buukattu vieläpä ihan järkevästi, joten lopulta tämä oli ”vain” huono. Kun tähän vielä lisätään se, että ringsidellä oli André The Giant tuomassa yleisöön sähköisyyttä, oli tämä tunnelmansakin ansiosta ihan siedettävä rymistely. Okei, pakollinen WWF:n paskamatsi on käyty, siirrytään eteenpäin.
*
Tässä välissä nähtiin hyvin lyhyt backstage-angle, joka oli kuitenkin historiallisesti yksi koko tapahtuman merkittävimmistä hetkistä – ellei oikeastaan jopa merkittävin. Kuten WCW:n arviossa useaan otteeseen tuli todettua, Ric Flair oli lähtenyt riitaisesti WCW:stä heinäkuun alussa ja ottanut mukaansa mestaruusvyön, joka oli periaatteessa edelleen yhä myös NWA World Heavyweight -mestaruus, vaikka NWA:han ei kuulunut näihin aikoihin yhtään oikeaa promootiota. Niinpä vyö oli (Flairin ja NWA:n mielestä) Flairin omaisuutta ja siksi Flairin vietävissä mukanaan. Tästä tulisi myöhemmin vielä monenlaisia ongelmia, mutta palataan niihin myöhemmin. Flair oli yhtä kaikki lähtenyt WCW:stä, ja niin oli WCW:n entinen päämestaruusvyökin. Miten tämä sitten liittyy WWF:n SummerSlamiin? Tietenkin siten, että SummerSlamin aikaan oli jo varmaa, että Ric Flair olisi tulossa WWF:ään – WWF oli onnistunut tarjoamaan Flairille tarpeeksi paljon rahaa ja mielenkiintoisen kuvion, että Flair oli suostunut tarjoukseen. Monet uskoivat tämän tarkoittavan sitä, että WrestleMania VIII:ssä nähtäisiin ”dream match” Hulk Hogan vs. Ric Flair – ehkä jopa ”title vs. title -otteluna”, jollaista ei WWF:ssä ollut koskaan nähty. WWF ei ollut koskaan aikaisemmin tunnustanut muiden promootioiden mestaruuksia tai muiden painijoiden saavutuksia muissa promootioissa – mutta Flair oli monella tavalla poikkeus.
Virallisesti Flair ei kuitenkaan vielä tämän SummerSlamin aikaan ollut osa WWF:n rosteria, koska hänen kilpailukieltonsa WCW-diilin seurauksena jatkuisi syyskuun ensimmäiseen päivään saakka. Tämä ei kuitenkaan estänyt WWF:ää kiusoittelemasta katsojia Ric Flairin debyytillä, ja tuo kiusoittelu oli alkanut pari viikkoa ennen SummerSlamia. Color commentatorin roolin omaksunut Bobby Heenan oli nimittäin yllättäen WWF:n tv-show’ssa ilmoittanut edustavansa ”Real World Championia” Ric Flairia, joka haluaisi haastaa Hulk Hoganin maailmanmestareiden otteluun. Kyllä, WWF puhui jo Flairista nimellä ohjelmissaan, ja vaikka NWA:ta tai WCW:tä ei mainittu nimellä, Heenan puhutteli Flairia ”oikeana maailmanmestarina”. Nyt tässä SummerSlamissa nähtiin sitten monella tavalla hyvin historiallinen angle, kun Bobby Heenan ilmestyi Hulk Hoganin pukuhuoneen ovelle NWA World Heavyweight -mestaruutta kantaen. Heenanilla oli siis oikeasti käsissään sama mestaruusvyö, joka oli nähty vain pari kuukautta aiemmin Flairin vyötäisillä WCW:n tapahtumissa. Heenan koputti Hoganin pukuhuoneen oveen, ja kun ovi aukesi (Hogania ei anglessa nähty ollenkaan), Heenan ilmoitti Ric Flairin haastavan Hoganin maailmanmestareiden väliseen otteluun. Näkymättömissä pysyttelevä Hogan paiskasi kuitenkin oven Heenanin nenän edestä kiinni, ja Heenan joutui palaamaan selostuspöydän luokse. Tälle saisimme jatkoa ensi kerralla.
Million Dollar Championship
Ted DiBiase (c) vs. Virgil
Siirrytään sitten takaisin kehätoimintaan, jossa oli vuorossa pitkään jatkuneen feudin huipentava ottelu. Ted DiBiasen ja hänen entisen henkivartijansa Vrgilin välinen hyvin henkilökohtainen feud oli eskaloitunut 1 vs. 1 -otteluksi jo WrestleManiassa. Tuolloin feud ei kuitenkaan ollut saanut vielä ratkaisuaan, vaan DiBiasen ja Virgilin feud oli jatkunut entistä tulisempana SummerSlamiin saakka. Tällä kertaa DiBiasen ja Virgilin ottelussa oli panoksena myös DiBiasen itsensä luoma epävirallinen Million Dollar -mestaruus. Virgilistä oli tullut kuluneen kesän aikana todella suuri yleisönsuosikki, mikä johtui luultavasti merkittävissä osin siitä, että painikehistä ”eläköitynyt” Roddy Piper oli ottanut Virgilin siipiensä suojiin ja valmentanut häntä useissa videoangleissa nähdyissä pätkissä uusintaotteluun DiBiasea vastaan.
Hmm, olenkohan nyt tämänkin kanssa turhan myötämielinen? Varmaankin, mutta ihan sama! Minä nimittäin viihdyin oikeasti hyvin tätä ottelua katsoessa. Perhana, tämähän oli buukattu niin hyvin kuin Virgilin ja DiBiasen välinen ottelu vain pystyttiin hoitamaan. Etukäteen olin todella epäileväinen tätä ottelua kohtaan, koska WrestleManian ottelu oli ollut aikamoinen pannukakku. WWF oli kuitenkin selvästi päättänyt iskeä feudinhuipentamisen paukut tässä kuviossa SummerSlamiin, ja lopputuloksena oli viihdyttävä entertainment brawl. Virgil ei ole koskaan ollut urallaan kovin erikoinen painija, mutta tässä matsissa DiBiase oli pitkästä aikaa liekeissä ja kantoi Virgilin hyvään suoritukseen. Asiaa auttoi toki vahvasti se, että ottelun tunnelma oli pirun hyvä ja että koko matsi oli buukattu hyvin. Ottelun rakenne toimi, tässä oli oikein sellaista 1980-luvun hyvän ja pahan taistelun välistä meininkiä: ensin face hallitsee, sitten heel pääsee kieroilemalla hallintaan (DiBiasen hallinta oli ilahduttavaa katsottavaa), sitten pari isoa spottia ja lopuksi vielä oikeasti hyvin hoidettu lopetus. Suoranainen mallisuoritus siis. Hyvää työtä! Toki painillinen anti tässä matsissa oli tosiaan parhamillaankin vain ihan hyvää, miksi tämä ei nouse kolmen tähden paremmalle puolelle.
* * *
Jailhouse Match
The Mountie vs. Big Bossman
WWF:ssä oli kesällä 1991 kaksi lainvalvojaa. Ensimmäinen oli rehellinen ja yleisön rakastama Big Bossman, joka taisteli epärehellisyyttä ja pahuutta vastaan. Toinen oli puolestaan kiero, asemaansa väärin käyttävä kanadalainen The Mountie, joka nappasi halpoja voittoja tainnuttamalla vastustajia lamauttimellaan. Ei siis ole kovin yllättävää, että kesän 1991 aikana nämä kaksi ajautuivat rajuun keskinäiseen vihanpitoon. Tuo vihanpito huipentui nyt tässä SummerSlamin ottelussa, jossa oli kovat panokset: tämän Jailhouse-ottelun hävinnyt joutuisi viettämään vuorokauden New Yorkin vankilassa. Pienenä lisähuomiona tähän otteluun liittyen on muuten hyvä mainita, että kanadalaiset ratsupoliisi (oikeat mountiet) olivat pahoittaneet mielensä WWF:n Mountie-hahmosta ja vaativat WWF:ää luopumaan kyseisestä hahmosta, koska se välitti täysin vääränlaista mielikuvaa kanadalaispoliiseista nuorille katsojille. Toistaiseksi muutosta ei ollut vielä tapahtunut, paitsi Kanadassa järjestetyissä house show’issa, joissa Mountieta esittävä Jacques Rougeau paini omana itsenään ja ilman Mountie-asua.
Positiiviset yllätykset jatkuvat siinä mielessä, että tämäkään ottelu ei ollut ollenkaan niin huono kuin voisi. Toki Big Bossmanin ottelusta ei mitään varsinaista painijuhlaa yleensä saada aikaan, mutta Mountien kanssa Bossman yltyi silti varsin mukavaan rymistelyyn. Ei tässä ottelussa keksitty pyörää tai edes showpainia uudestaan, mutta Bossman ja Mountie pistivät pystyyn varsin energisen mäiskinnän, joka ei taantunut missään vaiheessa Headlock/Bearhug-tason halailuun. Sen sijaan kaksikko pieksi toisiaan alusta loppuun niin tiukasti kuin vain jaksoi, ja lopussa molemmat näyttivät olevankin oikeasti aika poikki. Mountie, eli Jacques Rougeau, pääsi taas tässä ottelussa osoittamaan kykyjään heikomman vastustajan kantamisessa, ja siinä Mountie onnistuikin varsin mallikkaasti. Myös ottelun lopetus oli hoidettu hyvin, ja lopussa nähty Bossmanin Alabama Slam oli todellinen ylläri. Ihan kiva väliottelu siis tämä.
* * ½
WWF Tag Team Championship
No DQ Match
Nasty Boys (c) vs. Legion of Doom
Nasty Boys -kaksikko Brian Knobbs ja Jerry Sags olivat nousseet WWF:n joukkuemestaruuksien haltijoiksi hämmästyttävän nopeasti WWF-debyyttinsä jälkeen. Vasta vuodenvaihteessa 1991 WWF:ssä debytoineet Knobbs ja Sags voittivat vyöt Hart Foundationilta WrestleManiassa, ja siitä lähtien he olivat pitäneet mestaruuksia hallussaan. Viime kuukausina tämä säännöistä piittaamaton ilkeilevä kaksikko oli kuitenkin joutunut todelliseen vaikeuksiin, kun heidän haastajikseen olivat nousseet konkaripainijat Animal ja Hawk. Nasty Boys oli yrittänyt selvitä Legion of Doomin hyökkäyksistä, mutta he olivat olleet useita kertoja hätää kärsimässä, ja niinpä SummerSlamiin buukattiin joukkueiden välille mestaruusottelu, jossa ei tunnettaisi diskauksia tai uloslaskuja. Legion of Doomille tämä oli mahdollisuus tehdä historiaa: jos he voittaisivat ottelun, LODista tulisi ensimmäinen joukkue, joka olisi pitänyt hallussaan niin AWA:n, NWA:n kuin WWF:nkin joukkuemestaruuksia.
Sitten kun olen päässyt kehumaan illan otteluita, oli vuorossa vihdoin illan ensimmäinen selvä pettymys. Se on harmi, että pettymyksen viitta osui juuri tämän ottelun kohdalle, koska Legion of Doomin ja Nasty Boysin No DQ -ottelu olisi parhaimmillaan voinut olla loistavaa viihdettä. Niin LOD kuin Nasty Boysitkin ovat aikaisemmin urallaan osoittaneet pystyvänsä vetämään oikein toimivan ja viihdyttävän Hardcore-painotteisen mäiskinnän, joten LODilla ja Nastyilla oli kaikki edellytykset toimivaan matsiin. Jostain syystä tänään ei kuitenkaan ollut se päivä. Ottelu alkoi kyllä hyvin, ja ensimmäiset pari minuuttia olivat juuri sellaista menoa kuin toivoin. Sen jälkeen matsi kuitenkin taantui, jämähti paikalleen eikä tarjonnut enää mitään uutta tai jännittävää. Tuosta taantumuksesta ei enää päästy yli, vaan ottelu loppui kohtuullisen lyhyeen, joten kokonaisuutena tämä matsi yltää vain vaivoin edes kivan tv-ottelun tasolle.
* *
Singles Match
Irwin R. Schyster vs. Greg Valentine
Ilkeä verottaja Irwin R. Schyster oli saapunut WWF:ään keväällä 1991, ja nyt oli IRS-nimelläkin kutsutun (IRS on Yhdysvalloissa verottajan virallinen lyhenne) painijan ppv-debyytin aika. Oikeastaan tämä ei ollut IRS:lle edes WWF-ppv-debyytti. Gimmickin takana oli nimittäin konkaripainija Mike Rotunda, joka oli nähty aikoinaan historian ensimmäisessä WrestleManiassa Barry Windhamin kanssa U.S. Express -joukkueen toisena osapuolena. Viime vuodet Rotunda oli tietenkin paininut WCW:hen, kunnes alkuvuodesta 1991 hän oli saanut tarpeekseen huonosta sopimuksestaan ja jättänyt firman. Juuri sitä ennen Rotunda oli onnistunut nousemaan hyvin overiksi Michael Wallstreet -hahmollaan, josta tämä Irwin R. Schyster oli varsin selkeä rip off. Yhtä kaikki, nyt IRS sai ”ppv-debyytissään” vastustajakseen veteraani Greg ”The Hammer” Valentinen, jonka ura oli todella vahvasti ehtoopuolella.
IRS:n ppv-debyytti ei ollut varsinaisesti ikimuistoinen. Oikeastaan heti viisi minuuttia ottelun näkemisen jälkeen olin jo unohtanut, mitä tässä oli tapahtunut – jos tässä nyt edes tapahtui mitään oleellista. Koko matsi oli sellainen varsin köykäinen kohtaaminen, joita WWF:n tv-ohjelmat olivat käsittääkseni tähän aikaan täynnä. Aivan toinen kysymys on, miksi tämän tason ottelu piti tuoda myös ppv:hen. Ymmärrän toki, että WWF halusi tuoda uuden midcard-heelinsä ppv:hen, mutta olisiko IRS:lle voinut keksiä vähän paremman vastustajan kuin kauan sitten parhaat vuotensa nähneen Greg Valentinen? No, nyt tämä kaksikko sitten veti tällaisen matsin, joka ei varsinaisesti ollut täysin paska, koska molemmat osaavat kuitenkin painia moitteettomasti, mutta ei tätä silti voi kenellekään varsinaisesti suositella.
* ½
3 on 2 Handicap Match
Special Referee: Sid Justice
Sgt. Slaughter & Gen. Adnan & Col. Mustafa vs. Ultimate Warrior & Hulk Hogan
Tämän ppv:n mainoslauseena toimi “Match made in Heaven / Match made in Hell”, mikä tarkoitti sitä, että tapahtuman tupla-ME olisi varsin poikkeuksellinen. Match Made in Heaven ei olisi nimittäin ottelu, vaan… No, palataan siihen kohta. Sen sijaan tämä ”Match made in Hell” oli varsin konkreettinen ottelu. Tässä toisensa kohtasivat Irak-sympatisoijan, takinkääntäjän Sgt. Slaughterin johtama porukka ja WM:ssä päämestaruuden Slaughterilta voittanut Hulk Hogan yhdessä Ultimate Warriorin kanssa. Ensin hyvä lienee selvittää Slaughterin porukan kokoonpano: Slaughterin joukkueessa tässä ottelussa nähtiin hänen kaksi ”neuvonantajaansa”. Gen. Adnan (muista promootioista tuttu Adnan Al-Kassiena) oli esiintynyt jo kuukausien ajan Slaughterin apulaisena, ja hänet oli nähty WrestleManiassakin. Sen sijaan Col. Mustafa oli liittynyt Slaughterin avuksi vasta keväällä 1991 – ja kuten kuvasta näkyy, Col. Mustafa tunnettiin paremmin tietenkin nimellä Iron Sheik. Veteraanipainija Iron Sheik oli siis tehnyt paluunsa WWF:ään, mutta nyt häntä ei saanut kutsua vanhalla nimellään eikä hänen vanhoihin saavutuksiinsa (kuten WWF-mestaruuden voittoon saanut viitata), vaan häntä kutsuttiin Slaughterin ”armeijaan” kuuluvana Col. Mustafana.
Entä sitten Hoganin ja Warriorin liittouma? Se olikin todellinen tarina. WM:ssä nähdyn mestaruusvoiton jälkeen Hogan oli siis keskittynyt edelleen feudaamaan Sgt. Slaughterin kanssa, vaikka koko feud oli menettänyt kaiken momentuminsa ja vaikka kukaan ei ollut kiinnostanut siitä. Samoihin aikoihin Ultimate Warrior, joka oli voittanut Randy Savagen WM:n Retirement-otteussa, siirtyi feudaamaan WWF:n kovimmassa nousussa olevan uuden tähden The Undertakerin kanssa. Warriorin ja Undertakerin feud kiinnostikin katsojia todella paljon ja keräsi esimerkiksi kovia house show -yleisömääriä – kovempia kuin Hoganin ja Slaughterin tähdittämät house show’t. Kesällä 1991 WWF miettikin kuumeisesti, mikä ottelu buukattaisiin SummerSlamin Main Eventiksi. Vaihtoehtoja oli useita: Hoganin ja Slaughterin WM-ottelun uusintamatsi päämestaruudesta… Ultimate Warriorin ja The Undertakerin ensimmäinen ppv-kohtaaminen… Huhujen mukaan WWF jopa harkitsi vakavasti kauan odotetun Ultimate Warriorin ja Hulk Hoganin rematchin buukkaamista. Eikä tässäkään ollut vielä tarpeeksi: WWF oli saanut kaapattua WCW:stä kilpailijan kuumimman nousevan tähden Sid Viciouksen rosteriinsa alkukesästä. Vicious oli tehnyt debyyttinsä WWF:ssä Sid Justice -nimellä, ja dirt sheeteissä huhuttiin hänen ja Hoganin välisestä feudista – kenties jopa SummerSlamin pääotteluna.
Lopulta WWF päätti kuitenkin jättää kaikki nämä ideat käyttämättä ja sen sijaan pakottaa backstagella hyvin huonosti toimeen tulevat tähtensä Ultimate Warriorin ja Hulk Hoganin samaan joukkueeseen, jotta he taistelisivat yhdessä petturiporukkaa vastaan ja toisivat kuluneeseen feudiin jotain uutta kiinnostusta. Vielä kiinnostuksen lisäämiseksi Sid Justice määrättiin ottelun erikoistuomariksi. Justicen ja Hoganin välille yritettiin rakennella ppv:tä edeltävinä viikkoina jännitettä, jotta tätä ottelua pystyttiin hypettämään arvoituksella siitä, ”kenen puolella Sid olisi”. Samalla WWF jätti kenties rosterinsa kuumimman nimen The Undertakerin kokonaan ilman SummerSlam-ottelua. Tämä ratkaisu kummastutti todella monia katsojia tuoreeltaan.
Mitä tähän voi oikein erityisemmin sanoa? Kuten edellä tuli todettua, WWF:llä oli SummerSlamiin tultaessa hämmästyttävän hyvä tilanne ME-kuvioissa. Voisi siis luulla, että WWF:llä oli suoranainen runsaudenpula siitä, mikä Main Event SummerSlamiin buukataan. Toisin kuitenkin kävi. WWF ei suinkaan päättänyt hyödyntää mitään useista uusista mahdollisuuksista, vaan sen sijaan SummerSlamin pääotteluksi päätettiin pistää VIELÄ YKSI HOGANIN JA SLAUGHTERIN KOHTAAMINEN. Lopputuloksena oli lähinnä vaivaannuttavaa katsottavaa oleva rymistely. Hoganin ja Warriorin keskinäinen dynamiikka oli ihan täysin nollissa, ja ottelun päättymisen jälkeen Warrior vain yhtäkkiä katosi takahuoneisiin eikä jäänyt edes kehään Hoganin kanssa. Tälle toki saatiin myöhemmin selitys, mutta palataan siihen Survivor Seriesissä. Ottelussa parasta työtä teki Slaughterin ohella melkeinpä General Adnan (kyllä), joka selvästi nautti paikasta WWF:n ME-ottelussa ja hoiti roolinsa ärsyttävänä heelinä kunniakkaasti. Onneksi sentään yleisö oli yllättävän hyvin tässä mukana, joten tunnelman ansiosta tämä ei ollut ihan täyttä paskaa vaan lähinnä laiha kopio WrestleManian ME:stä. Ikävä kyllä sekään ei ole kovin paljon.
* ½
Niin, edellinen ottelu oli tosiaan illan viimeinen ottelu, mutta oikeastaan se oli vasta mainostetun “tupla-Main Eventin” ensimmäinen puolisko. Se toinen puolisko oli tämä ”Match made in Heaven”, eli Randy Savagen ja Miss Elizabethin häät. WrestleManiassa Savage oli siis hävinnyt Retirement-ottelun Ultimate Warriorille ja joutunut eläköitymään. Samalla Savage oli kuitenkin kääntynyt faceksi ja lyöttäytynyt takaisin yhteen kaikkien rakastaman Miss Elizabethin kanssa. Savage ja Elizabeth olivat myös vihdoin virallistaneet suhteensa oikeana pariskuntana, ja alkukesästä Savage oli kosinut Elizabethia keskellä kehää, jotta he voisivat mennä naimisiin SummerSlamissa. Oikeassa elämässä Savage ja Elizabeth olivat toki olleet naimisissa jo vuodesta 1984 lähtien, mutta nyt tuo suhde virallistettaisiin myös storylinessä. Itse ppv:ssä nähty hääosuus oli varsin tunteellinen ja kaunis: ensin nähtiin pitkä hypevideo Savagen ja Elizabethin suhteesta, minkä jälkeen pari sai toisensa keskellä kehää pidetyssä seremoniassa. Ppv:n jälkeen järjestettiin vielä myöhemmin WWF:n tv-lähetyksissä näytetty ”juhlaseremoniaosuus”, joka oli paljon tätä vihkimistä tapahtumarikkaampi. Mutta palataan senkin yksityiskohtiin tulevissa arvioissa. Tämä ppv sai nimittäin Savagen ja Elizabethin vihkimisen myötä oikein arvokkaan ja kauniin päätöksen.
Pakko sanoa, että WWF:llä meni näihin aikoihin aika paljon paremmin kuin WCW:llä. Ei toki WWF:nkään tuote ollut millään tavalla täydellinen, ja siinä oli omat monenlaiset ongelmansa, mutta WWF pystyi silti kesällä 1991 tuottamaan ehjän ja kokonaisen ppv:n, joka oli oikeasti kiinnostava ja monin paikoin todella viihdyttävä. WCW pystyi vain uneksimaan samasta. Kaikkine Savagen ja Elizabethin häineen tämä ppv tuntui oikeasti hyvin mietityltä paketilta, vaikka Undertakerin, Jake Robertsin ja The Rockersin kaltaiset tähdet oli jostain käsittämättömästä syystä jätetty kortista ulos. SummerSlam 1991 onnistui silti tarjoamaan yhden MOTYC-matsin, pari hyvää ottelua ja muutenkin paljon hyviä fiiliksiä, joten kyllä tämä oli Ok ppv ja tähän mennessä historian paras SummerSlam.
Wikipedia: WWF SummerSlam 1991
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 15.10.2017
No Comment