1990ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF Survivor Series 1990

Päivämäärä: 22.11.1990

Sijainti: Hartford, Connecticut (Hartford Civic Center)

Yleisömäärä: 16 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


WWF oli toki edelleen tähän(kin) tapahtumaan tullessa Amerikan kirkkain showpainin ykköspromootio, mutta silti vuoden 1990 aikana ja erityisesti WrestleMania VI:n jälkeen WWF oli joutunut myöntämään, että sen (ja koko lajin) suosio oli selvässä laskussa. Kuten useissa WWE:nkin dokkareissa on kuvattu hyvin, näihin aikoihin alan sisällä alettiin pelätä, oliko tavallaan korkein mahdollinen suosio jo saavutettu ja oliko tästä eteenpäin kaikki vain tasaista laskua alaspäin. Uutta pelastusta, uutta Hulkamania, tietenkin yritettiin kuumeisesti saada aikaan, mutta sitä ei vain syntynyt. Uusi päämestari Ultimate Warrior ei ollut lopulta osoittautunut samanlaiseksi supertähdeksi kuin oli toivottu. WWF yritti silti toistaiseksi puskea läpi lähes samalla reseptillä hieman muunneltuna.

Näiden hieman synkeiden tunnelmien varjostamana saavumme WWF:n vuoden 1990 viimeiseen ppv:hen, Survivor Seriesiin. Tämä oli jo neljäs kerta, kun Survivor Series järjestettiin kiitospäivänä, ja tapahtuman kaava oli varsin tuttu kaikille. Tänäkin vuonna tapahtuma koostui pelkästään Survivor Series Elimination Matcheista. Viime vuoden tapaan ottelut käytiin nyt 4 vs. 4 -otteluina, ja kaikissa otteluissa joukkueilla oli myös nimet. Tänä vuonna tapahtumassa oli kuitenkin myös yksi uutuus: kaikkien otteluiden selviytyjät kohtaisivat nimittäin illan lopussa vielä Ultimate Survival -ottelussa, jossa otteluistaan selvinneet face- ja heel-painijat muodostaisivat vastakkaiset joukkueet ja kohtaisivat toisensa kamppailussa, jossa ratkaistaisiin lopullinen selviytyjä. Tässä tapahtumassa paluunsa ppv-selostamoon teki taas Gorilla Monsoon, ja hänen selostusparinaan toimi toista ppv:tä putkeen color commentator -roolissa häärivä Roddy Piper. Backstage-haastattelijoina toimivat tutut Gene Okerlund ja Sean Mooney.

Survivor Series Elimination Match

The Perfect Team (Perfect & Demolition) vs. Ultimate Warriors (Warrior & Tornado & Legion of Doom)

Kuten jo edellä totesin, WWF-mestari Ultimate Warriorin suosio ei ollut noussut lopulta ollenkaan sellaiseksi kuin Vince McMahon oli kovasti toivonut WrestleMania VI:n aikaan. Hyvin nopeasti Manian jälkeen osa yleisöstä jopa kääntyi Warrioria vastaan, ja Warriorin popit olivat koko vuoden 1990 ajan laskusuhdanteessa. Asiaan tosin vaikutti myös se, että WWF buukkasi päämestariaan aivan uskomattoman paskasti. Filleriltä tuntuneen Rick Rude -feudin jälkeen Warrior ei saanut syksyn aikana mitään uutta tai järkevää feudia. Sen sijaan hän ajautui lähinnä osaksi Legion of Doomin ja Demolitionin feudia – ikään kuin tuon kuvion kuudenneksi pyöräksi. Lisäksi Warrior tappeli jonkun verran myös Mr. Perfectin kanssa, mutta siitäkään ei syntynyt mitään kunnon feudia, koska Perfectiä ei pidetty tarpeeksi uskottavana haastajana WWF-mestarille. Niinpä Perfect keskittyi enemmän feudaamaan Texas Tornadon kanssa. Tornado oli yllättänyt kaikki ja voittanut IC-mestaruuden Perfectiltä SummerSlamissa, mutta Perfect tahtoi vyön takaisin. Tällä tavoin nämä kaikki feudit sulautuvatkin sitten yhteen, ja näin meille on tarjolla opener, jossa painivat sekä firman päämestari että kakkosmestari. Tässä ottelussa LOD teki myös virallisen WWF-ppv-kehädebyyttinsä. Samalla tämä oli Axin viimeinen ottelu WWF-kehässä. Pian Survivor Seriesin jälkeen Ax lähti WWF:stä ja jätti Demolitionin lopullisesti Smashin ja Crushin harteille. Vaikka Ax kärsi sydänongelmista, hän kuitenkin jatkoi koko 1990-luvun painimista muun muassa Japanissa, ja Ax painii edelleenkiin epäsäännöllisesti yhdysvaltain indy-skenessä. Mr. Fuji oli muuten syksyn 1990 aikana palannut manageroimaan Demolitionia, jonka hän oli pari vuotta aikaisemmin hylännyt nimenomaan Survivor Seriesissä.

Tämän ottelun suurin valtti oli kova tunnelma. Vaikka WWF:n päämestari oli nyt isketty openeriin ja vaikka Warriorin mestaruuskausi oli useammallakin tavalla ollut floppi, ainakin tämän illan yleisö kävi aivan villinä Warriorista (tai sitten tähän VHS-versioon oli vähän lisätty ämyreihin Warrior-poppeja). Samoin Legion of Doom sai ennen ottelua ja sen aikana hurjat popit. Juuri yleisön innostuneen fiiliksen ansiosta ottelusta tuli tosiaan sellainen ihan mukava entertainment brawl -fiilis, vaikka karu totuus on se, että otteluna tämä matsi ei ollut kovinkaan kummoinen. Perfect ja Tornado eivät päässeet tälläkään kertaa näyttämään erityisen paljon osaamistaan (jonkun verran toki), LODin ja Demolitionin rooli jäi loppuratkaisun ansiosta vähän kököksi ja Warrior alkoi toistaa itseään vähän turhan paljon. Silti tästä kritiikistä huolimatta ottelulla oli erityisesti alkupuoliskon ajan myös monia hyviä hetkiä, ja kyllä tätä katsoessa ihan kivasti viihtyi, joten kokonaisuutena tämä oli sellainen ihan hyvä opener.

* * ½ 

Survivor Series Elimination Match

The Dream Team (Rhodes & Ware & Hart Foundation) vs. Million Dollar Team (DiBiase & Rhythm & Blues & Undertaker)

Tämän ottelun kantava tarina oli aivan ehdottomasti Dusty Rhodesin ja Ted DiBiasen intensiivinen feud. DiBiase oli siis SummerSlamissa paljastanut ostaneensa Rhodesin managerin Sapphiren kaikki palvelut, ja näin Sapphire hylkäsi ystävänsä ja loikkasi DiBiasen leiriin. Syksyn aikana Sapphire nähtiin sitten lähinnä backstage-angleissa, jossa hän teki DiBiaselle kaikenlaisia hommia – muun muassa silitti seteleitä. Yhtäkkiä syksyllä Sapphire kuitenkin katosi, eikä häntä nähty enää ikinä. Kayfabe-selitys oli se, että DiBiase oli lopettanut Sapphiren lahjomisen arvotavaralla, ja Sapphire oli hylännyt sen takia DiBiasen. Todellinen selitys oli kuitenkin se, että Sapphiren esittäjä Juanita Wright oli oikeasti suuri Rhodesin fani, ja kun hän sai kuulla, että hänet erotetaan Rhodesista, Wright masentui niin pahasti, että päätti jättää koko painibisneksen. Sapphiren lähtö ei kuitenkaan tappanut Rhodesin ja DiBiasen feudia, sillä syksyn aikana DiBiase otti uudeksi silmätikukseen Rhodesin pojan. Kyllä vain, Dustin Rhodes oli alkanut pyöriä syksyn aikana WWF:ssä, ja hän muun muassa istui katsomossa useasti isänsä otteluiden aikana. Kerran DiBiase sai tästä tarpeekseen, ja he pieksivät Virgilin kanssa Dustinin rajusti katsomossa. Isä-Dustylla oli nyt siis monta syytä kostaa DiBiaselle.

Million Dollar Manilla oli kuitenkin takataskussaan yksi valttikortti tätä ottelua varten – joukkueen yllätysjäsen. Ja tuo yllätysjäsen ei ollut kuka tahansa, vaan yksi WWF-historian merkittävimmistä painijoista. Kukaan ei siis ennen ottelua tiennyt, kuka saapuisi DiBiasen ja Rhythm & Bluesin joukkuepariksi. Niinpä järkytys oli todella suuri, kun yhtäkkiä kaiuttimista alkoi kaikua aivan poikkeuksellinen musiikki, ja käytännössä kuolleelta mieheltä näyttävä ja Undertakeriksi kutsuttu mies teki WWF-debyyttinsä. Ahdistava Undertaker käveli Brother Loven manageroimana kehään ja teki näin ollen tässä ppv:ssä WWF-debyyttinsä. Vielä pari kuukautta aiemmin Mark Calaway oli paininut WCW:ssä Mean Mark -gimmickillä, mutta nyt hän oli aivan uuden tilanteen edessä. Niin oli myös Honky Tonk Man, jonka pitkän aikaa vahvasti alavireiseltä vaikuttanut ura alkoi olla oikeasti katkolla. Tämä ottelu jäi hänen viimeiseksi WWF-ppv-otteluksi vuosiin. Pian Survivor Seriesin jälkeen Honky ensin siirrettiin kehätoiminnasta color commentatoriksi, ja lopulta Honky jätti koko WWF:n vuoden 1991 alussa.

No niin, tässä ottelussahan oli jo hyvää meininkiä! Erityisesti Undertakerin dominointi ottelun alussa ja ottelun lopputaistelu kahden viimeisen painijan välillä olivat oikein viihdyttävää katsottavaa. Harmi vain, että ottelun keskivaiheet olivat aika jähmeää ja keskinkertaista painia, jossa esimerkiksi Dusty Rhodes teki taas varsin vaisun suorituksen. Keskiosan meiningin vuoksi tämä ei nouse lopulta hyvää paremmaksi otteluksi, vaikka tosiaan tykkäsinkin monista hetkistä tätä katsoessa. Undertakerin debyytti oli siitä outo, että häntä ei oikeastaan esitelty mitenkään ja hänestä ei kerrottu mitään, mutta selostajat tuntuivat heti tietävän, että tämä kaveri on tuhottoman vaarallinen tapaus. Ja niin hän kieltämättä olikin: debyytissä Taker saatiin näyttämään niin vahvalta kuin joku voidaan vain saada näyttämään. Erityisesti historian ensimmäinen Tombstone oli murhaavan näköinen. Ottelun lopussa tosiaan saatiin sitten kunnon teknistä painikamppailua, jollaista on WWF:ssä nähty viime aikoina aivan liian vähän. Sitä oli ilo katsoa ja olisi voinut katsoa vielä paljon pidempäänkin. Takerin ohella ottelun suuri tähti oli ehdottomasti Bret Hart, joka alkoi nyt näyttää siltä, että hän on jo paljon isompi tähti kuin vain mestarijoukkueen toinen osapuoli. Kovin kauaa ei toki enää menisikään, kun Hart pääsisi aivan toisenlaisiin kuvioihin.

* * * 

Survivor Series Elimination Match

The Visionaries (Martel & Power and Glory & Warlord) vs. The Vipers (Roberts & The Rockers & Snuka)

Edellisen ottelun tavoin tämä oli rakennettu hyvin vahvasti yhden uuden feudin ympärille. Tuo feud oli Jake Robertsin ja Rick Martelin raju vihanpito, joka oli saanut alkunsa syksyn aikana. ”Model” Rick Martel oli pyörinyt koko syksyn ajan paljon Brother Loven kanssa samoissa kuvioissa ja hengaillut jopa osana Brother Love Show’ta. Lokakuun alussa show’n vieraaksi sitten saapui Jake Roberts, ja jostain syystä Martel yritti häiritä Robertsia suihkuttamalla isossa suihkuttimessaan olevaa ”Arrogance”-hajustetta Robertsin käärmeen Damianin päälle. Roberts ei tietenkään pitänyt tästä, joten Martel suihkautti samaa hajustetta suoraan Robertsin silmiin ja käytännössä sokeutti hänet. Roberts sai kyllä näkönsä takaisin Martelin hurjasta hyökkäyksestä huolimatta, mutta hän menetti näkökyvyn toisesta silmästään (kayfabe), ja lääkäreiden mukaan hänen osallistuminen tähän otteluun ei ollut viisas idea. Roberts ei kuitenkaan välittänyt lääkäreistä: hän halusi kostonsa Martelista. Tässä ottelussa Roberts käytti ”vammautuneessa” silmässään valkoista piilolinssiä, joka sai silmän näyttämään todella hurjalta. Tämän pääfeudin lisäksi ottelun taustalla oli toki myös Power anf Glory ja Rockers -joukkueiden koko syksyn ajan jatkunut feud. Nyt myös Shawn Michaels oli tullut kuntoon syksyn aikana ja pystyi jälleen painimaan.

Tämä ottelu oli buukattu hyvin ja oli muutenkin viihdyttävä paketti, mutta ei tässäkään silti huippusuorituksiin ylletty. Ehkä suurin ongelma oli se, että ottelun lopetus oli lopulta vähän vaisu ja että olisin toivonut ehtiväni näkemään vielä enemmän erityisesti Rockersien loistosuorituksia. Michaels ja Jannetty alkoivat vähitellen olla elämänsä kunnossa, ja tässäkin ottelussa nimenomaan heidän otteensa olivat ottelun parasta antia. Vastapuolella Hercules, Roma ja Warlord kyllä pysyivät hommassa ihan kohtuullisesti mukana, kun Rockers (ja jossain määrin Roberts) kantoivat heitä, mutta mitään erikoista heiltä itseltään ei nähty. Heel-joukkueen suurin tähti oli ehdottomasti Martel, joka liikkui hyvin ja veti heel-rooliaan erinomaisesti, mutta häneltäkin jäi se ihan kaikkein paras anti vielä näkemättä. Tavallaan tämä oli siis ottelu, jossa oli todella paljon potentiaalia mutta joka ei onnistunut saavuttamaan sitä kaikkea. Silti tälläkin suorituksella vahva hyvä ottelu.

* * * 

Survivor Series Elimination Match

Natural Disasters (Earthquake & Bravo & Haku & Barbarian) vs. Hulkamaniacs (Hogan & Tugboat & Duggan & Bossman)

Hulk Hoganin ja Earthquaken feudin olisi voinut kuvitella päättyvän SummerSlamiin, mutta sen sijaan sitä jatkettiinkin vielä koko syksy, ja nyt Hogan ja Earthquake kohtasivat toisensa sitten uudestaan ppv:ssä – tällä kertaa joukkuekavereiden kanssa. Feudissa ei ollut tapahtunut mitään mielenkiintoista, ja Hogan oli muutenkin ollut aika lailla tyhjän päällä. Näihin aikoihin huhuttiinkin paljon siitä, että Hogan aikoisi eläköityä pian. No, toisin kävi. Tässä ottelussa ppv-debyyttinsä tekee nyt sitten virallisesti Tugboat, joka oli siis Hoganin uusi kaveri ja jonka Earthquake oli telonut sairaalaan juuri ennen SummerSlamia. Lisäksi tässä ottelussa piti olla Hogan-Earthquaken ohella toisena kantavana feudina Big Bossmanin ja Rick Ruden henkilökohtaiseksi kääntynyt vihanpito. Bossman ja Rude olivat siis ajautuneet toisiaan vastaan pian SummerSlamin jälkeen, ja kuvio kääntyi nopeasti (varsinkin aikakauteen suhteutettuna) mauttomaksi, kun Rude ja hänen managerinsa Bobby Heenan alkoivat laukoa mauttomia kommentteja Bossmanin äidistä. Bossman tietenkin raivostui tästä. Bossmanin ja Ruden feudin huipentumaa ei kuitenkaan koskaan sitten nähty tässä ppv:ssä, koska Rude jätti WWF:n muutamaa viikkoa ennen Survivor Seriesiä pahojen sopimuserimielisyyksien vuoksi. Kayfabe-selitys Ruden poistumiselle oli se, että WWF:n presidentti Jack Tunney hyllytti hänet sopimattomien kommenttien vuoksi. Ruden paikan tässä ottelussa otti toinen Bobby Heenanin manageroima painija, Haku.

Tämä oli hämmentävän mukava yllätys. Etukäteen en nimittäin odottanut tällaisilla osanottajilla varustellulta matsilta yhtään mitään, mutta niin vain loistavalla tunnelmalla ja hyvin rakennellulla buukkauksella saatiin yllättävän paljon aikaan. Ei tämä missään nimessä siis ollut painillisesti hyvä tai edes ihan hyvä, mutta muut ansiot ottelussa olivat sen verran kohdallaan, että tästä kuoriutui loppujen lopuksi varsin toimiva entertainment brawl. Yleisö oli edelleen aivan täysillä Hoganin puolella, vaikka Hogania oli tosiaan viime aikoina yritetty buukata selvästi firman ns. ”kakkostähtenä”. Myös heelit vetivät roolinsa loistavasti alusta loppuun, ja jokainen eliminointi oli hoidettu tässä hyvin ja juuri sopivilla aikaväleillä. Kokonaisuutena tämä nousee juuri ja juuri ihan hyväksi matsiksi, vaikka painillisesti tämä tosiaan oli parhaimmillaankin keskinkertainen.

* * ½

Tässä välissä nähtiin ”Mean” Gene Okerlundin erikoishaastattelu Randy Savagen kanssa sisääntuloalueen korokkeella. Savage ei siis jostain syystä paininut tässä tapahtumassa ollenkaan, eikä hänellä ollut myöskään Queen Sherriä mukanaan. Sen sijaan Savage oli viime aikoina alkanut haastaa riitaa WWF-mestari Ultimate Warriorin kanssa, ja Okerlundin haastattelussa Savage lupasikin, että hänestä tulee jälleen seuraava WWF:n päämestari. Hyvä promo Savagelta, joka oli selvästi tekemässä uutta nousua varsin kehnon ”Macho King” -aikakauden jälkeen.

Survivor Series Elimination Match

The Alliance (Volkoff & Santana & Bushwhackers) vs. The Mercenaries (Slaughter & Zhukov & Orient Express)

Kuten SummerSlamissa oli käynyt ilmi, Nikolai Volkoff oli vuoden 1990 aikana kääntynyt Yhdysvaltoja rakastavaksi hyvikseksi ja Sgt. Slaughter puolestaan Yhdysvaltoja halveksivaksi ja Irakia sekä Saddam Husseinia sympatisoivaksi pahikseksi. Niinpä oli täysin loogista, että nämä kaksi pistettiin nyt feudaamaan toisiaan vastaan. Syksyn ajan jatkuneen feudin aikana oli kuitenkin käynyt selväksi, että kyse ei ollut kovin tasapuolisesta feudiparista. Husseinia kehuva ja uuden managerin, ”irakilaisen kenraalin” General Adnanin WWF:ään tuonut Slaughter alkoi saada koko ajan rajumpaa heatia. Slaughterista kuoriutui itse asiassa jopa yksi koko tämän hetken vihatuimmista hahmoista. Hänen managerinsa oli siis AWA:n tapahtumista tuttu Adnan Al-Kaissie. Samalla kun Slaughterin keräämät reaktiot nousivat, Volkoffin (hetken aikaa kestänyt) suosio kääntyi kovaan laskuun, ja viime aikoina Volkoff oli taas vaikuttanut lähinnä jobberilta. Tässä ottelussa hän oli silti vielä joukkueensa kapteeni. Alun perin Slaughterin joukkueen neljännen jäsenen piti olla Akeem, mutta Akeem lähti WWF:stä hieman ennen tätä tapahtumaa, joten hänet korvattiin Volkoffin vanhalla joukkueparilla Boris Zhukovilla.

Jos edellinen ottelu onnistui peittämään heikon painillisen antinsa hyvällä buukkauksella, tällä ottelulla ei ollut samanlaista onnea. Oikeastaan tämän ottelun huonointa antia oli nimenomaan buukkaus: eliminoinnit tapahtuivat aivan liian tiuhaan tahtiin sarjatulimeiningillä, ja sitten taas parin eliminoinnin välissä oli aivan liian pitkät ja puuduttavat tauot. Kun tähän vielä yhdistetään se, että merkittävän osan heel-joukkueen painista tarjoili Sgt. Slaughter, joka ei ole tunnettu varsinkaan uran loppupuoleltaan mainittavan hyvänä painijana, ei tässä ottelussa tarjoiltu katsojille mitenkään liikaa herkkuja. Kuitenkin: yksi tekijä pelasti tämän ottelun totaaliselta paskuudelta, ja tuo tekijä oli Tito Santana. Santana todellakin teki tässä ottelussa kaikkensa, jotta hän saisi huonosta buukkauksesta ja kehnoista vastustajista mahdollisimman paljon irti. Santanan ansiosta tämä ottelu nousee juuri ja juuri siedettävän puolelle, mutta ei tätä matsia voi siltikään millään tavalla kehua.

* ½ 

Sitten oli vuorossa jotain, mitä en olisi enää ikinä eläissäni tahtonut nähdä. WWF:ssä oli siis viikkojen ajan ennen Survivor Seriesiä nähty sisääntuloalueella jättimäinen muna, jonka luvattiin kuoriutuvan Survivor Seriesissä. Kukaan ei tiennyt, mitä siellä olisi sisällä, mutta monet odottivat jotain mielenkiintoista debyyttiä. WWF itsekin hehkutti munan kuoriutumista hullun lailla. Nyt vihdoin – ennen illan viimeistä ottelua – oli sitten munan kuoriutumisen aika. Gene Okerlund pohjusti vielä tilannetta pohtimalla, olisiko munassa esimerkiksi ”dinosaurus tai kuukauden Playmate”. No, ei ollut kumpikaan, vaan oli GOBBLEDY GOOKER – ehkä WWF:n historian paskin gimmick, tai ainakin hyvin lähellä sitä. Munasta pomppasi siis (kamalannäköiseen) kalkkuna-asuun pukeutunut henkilö, joka alkoi kaakattaa Gene Okerlundille. Gene puolestaan kummallisesti ymmärsi Gobbledyn kaakatusta, ja loppujen lopuksi he päätyivät yhdessä kehään tanssimaan todella vaivaannuttavan näköisesti. Selostajat Monsoon ja Piper yrittivät hehkuttaa Gookeria parhaansa mukaan, ja Piper muun muassa (todella epäuskottavan kuuloisesti) toisti useaan otteeseen, kuinka ”lapset rakastavat Gookeria”. Karu totuus oli nimittäin se, että Gookerin pompattua munasta areenan valtasi ensin täysi hiljaisuus. Sen jälkeen yleisö alkoi nopeasti buuata Gookerille, ja koko tämän aivan liian pitkään kestäneen anglen ajan yleisö näytti aivan järkyttyneeltä – eikä todellakaan hyvällä tavalla. Kameramiehet yrittivät parhaansa mukaan löytää katsomosta Gookerista innostuneita faneja, mutta päätyivät vahingossa kuvaamaan nuorta poikaa, joka näytti Gookerille keskisormea. Kukaan ei ole koskaan saanut tietää, mitä WWF aikoi oikeasti tehdä tällä hahmolla ja mitä pitkän tähtäimen suunnitelmia WWF:llä oli Gookerille. Tämä Survivor Series -esiintyminen jäi nimittäin Gookerin ainoaksi live-esiintymiseksi (WrestleMania X-Seveniin saakka), eikä hahmosta hiiskuttukaan enää pari viikkoa Survivor Seriesin jälkeen. Yleinen näkemys on se, että WWF päätti luopua hahmosta sen saaman surkean vastaanoton vuoksi. Harmillista kyllä, Gookerin asussa esiintyi lahjakas Hector Guerrero, josta olisi painijana voinut olla oikeasti hyötyä WWF:lle.

Ja tässä vielä video koko neroudesta, jotta pääsette itse nauttimaan tunnelmasta:



Survivor Series Elimination Match

Rick Martel & Power and Glory & Warlord & Ted DiBiase vs. Hulk Hogan & Tito Santana & Ultimate Warrior

Sitten oli vuorossa illan viimeinen matsi: Match of Survival. Tähän otteluun olivat siis päässeet mukaan kaikkien edellisten otteluiden selviytyjät. Joukkueet oli tietenkin muodostettu niin, että heel-painijat muodostivat toisen joukkueen ja face-painijat toisen. Mitään sen kummempaa panosta tai muutakaan tällä superselviytymisottelulla ei ollut, mutta ainakin WWF sai uuden tavan huipentaa tämän tapahtuman.

Mitä tähän nyt voisi oikeastaan enää sanoa? Ei paljon mitään, koska ei tällä ottelullakaan ollut paljon mitään annettavaa tälle show’lle. Oikeastaan koko ottelun merkitys tuntui täysin turhalta. Mistä nämä joukkueet tässä kamppailivat? Tiedän, ettei muissakaan Survivor Series Elimination -otteluissa ollut mitään panosta, mutta ei niissä tarvinnutkaan, koska niissä oli takana kunnon feudit. Tässä oli vain isketty edellisten otteluiden voittajat samaan otteluun toisiaan vastaan ilman mitään oikeaa syytä – ja se myös näkyi ottelussa. Koko matsi oli aika väkinäinen ja löysä, eikä tunnelmakaan ollut mainittava. Täydelliseltä turhuudelta ja samalla totaaliselta surkeudelta tämän pelasti lähinnä se, että ottelussa oli Rick Martelin, Ted DiBiasen ja Tito Santanan kaltaisia nimiä, jotka tekivät parhaansa kantaakseen ottelua edes johonkin. Ei heidänkään suorituksensa silti tässä hämmästyttävän lyhyessä ottelussa ollut silti semmoinen, että sillä noustaisiin siedettävyyden paremmalle puolen. Ottelun lopetus ja post match -meiningit olivat totaalista turhuutta.

* ½


Arvosanoja tarkastellessa tämä ei edes vaikuta kamalimmalta mahdolliselta tapahtumalta, koska tässä ei ollut yhtään totaalisen sysipaskaa ottelua ja koska tässä oli kuitenkin kaksi kolmeen tähteen yltänyttä matsia. Toisaalta kuitenkin tässä tapahtumassa oli kuusi ottelua, joista yksikään ei ollut millään tavalla ikimuistoinen tai hehkuttamisen arvoinen. Se oli kuitenkin pientä verrattuna siihen, että koko tapahtumaa vaivasi totaalisen turhuuden fiilis – missään matsissa ei ollut sellaista kaivattua jännitystä kuin pitäisi olla. Feudit junnasivat liikaa paikallaan, uusia nimiä ei osattu käyttää oikein. Kaikki oli parhaimmillaankin tasaista puuroa, pahimmillaan kökköä meininkiä. Kaiken huipensi Gobbledy Gooker, jota oli hehkutettu viikkojen ajan ja joka oli pahin aivopieru vuosikausiin. Lopputulos: Surkea. Kuten aika lailla koko WWF:n vuosi WrestleManiasta eteenpäin.

Wikipedia: WWF Survivor Series 1990

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 30.7.2017

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Halloween Havoc 1990

Next post

Arvio: WCW Starrcade 1990

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.